Origamikynnet ja ressihässäkkää

Niinhän sitä luulis että kun muuttaa kolmannen kerran kolmen vuoden sisään, niin olis jotenkin hanskassa se prosessi ja tietäisi mitä pitää tehdä, milloin ja missä järjestyksessä. Mutta ei näköjään. Jokainen tekemistä odottava asia tulee ihan yllätyksenä ja vaikka oon tiennyt muutosta jo jonkin aikaa, niin silti tuntuu että aika loppuu kesken. Se tosin lienee vaan orastavan stressin aiheuttama fiilis, sillä oikeasti mulla on ajankäytön suhteen pullat ihan hyvin uunissa. Oon ensimmäistä kertaa onnistunut siinä, että oon karsinut tavaraa _ennen_ pakkaamisen aloittamista. Ihan kohta olen siinä pisteessä, että jokainen kaappi on käyty läpi ja kun on aika aloittaa pakkaaminen, kämpässä on vain niitä tavaroita jotka lähtevät mukaan. Oletan että se nopeuttaa prosessia huomattavasti, koska se karsiminen ja tavaroiden läpikäyminen on ylivoimaisesti hitain osuus.

Oon aikaisemmin asunut pk-seudun mittakaavassa aika leveissä neliömäärissä, mutta nyt neliöt ei lisäänny nykyisestä ja lisäksi säilytystila vähenee. Kellarikomeroa ei enää ole käytettävissä, ja vaatekaappien määrä vähenee kuudesta kahteen. Vaatehuonekin on nykyistä pienempi. Tulin siihen tulokseen, että on huomattavasti taloudellisempaa vähentää tavaraa kuin maksaa neliöistä. Sitäpaitsi ihan naurettavan iso osa mun omistamasta kamasta on ollut ihan turhaa. Ero tietysti vähensi tavaroita samantien puoleen, mutta joka tapauksessa arvioisin että omistan nyt ehkä kolmanneksen siitä tavaramäärästä mikä mulla oli hallussa kolmen vuoden takaisessa muutossa. Enkä edes elä mitenkään askeettisesti todellakaan :D Aiemmin muuttolaatikoita on ollut 1 per neliö ja lisäksi jätesäkkejä, pusseja ja kasseja ja tällä kertaa tilasin muuttolaatikoita vähemmän kuin puolet aikaisemmista määristä. Oon myös melko luottavainen että se riittää. Paikallisella Fb-kirppikselläkin pari ostajaa jo kysyi että myynkö mä kaiken omaisuuteni :D No, vaatteita oli kertynyt ihan helvetillinen määrä koska en vaan ikinä jaksanut käydä niitä läpi ja alkaa kirppistellä tai lahjottaa niitä mihinkään. Nytpä jaksoin! Ja kieltämättä se rahapino motivoi ihan kiitettävästi. Oon jo tienannut todennäköisesti riittävän summan uuteen kämppään tarvittaviin maaleihin, mikä olikin mun kuningasajatus tässä. Tosin en tiedä yhtään mitä maalit maksaa, mutta tuskin ihan miljoonia.

Vielä pitäis selvittää sähkösopimus- ja kotivakuutusasiat, mulla kun on jonkin aikaa kaksi asuntoa ja muutan pikkuhiljaa (koska muuttofirma olis ollut ihan tolkuton kustannus) niin tarvitsen vakuutuksia ja sähköä parin viikon ajan molemmissa asunnoissa. En tiedä miten pitää toimia. Raha-asiatkin pikkusen kiristää vannetta pään ympärillä, koska muuttaminen maksaa, laatikot maksaa, maalit maksaa, ja haluaisin myös rempata keittiötä ja sehän se vasta maksaakin. Mutta ei siinä vielä kaikki, koska mun vuosia palvellut vahvistin hajosi juuri ja hampaita kiristellen tuhlasin uuteen vahvariin monta sataa euroa. Arvatkaa toimiiko uusi vahvistin? Ei. Telkkarista katoaa ääni ja kuva vähän väliä jos katsoo Apple TV:n kautta mitään. Arvatkaa onko yritys vastannut reklamaatioon? Ei. Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä toissapäivänä huomasin että mun silmälasien sankojen ruuveja pitää kiristää ja tein niin. Käyttämäni väline vaan valitettavasti PIKKUSEN LIPSAHTI ja kolahti lasien linssiin. Huokaisin helpotuksesta kun mitään jälkeä ei linssissä näkynyt, jatkoin hommaa, ja sitten pikkusen lipsahti uudelleen ja tällä kertaa linssiin tuli ihan kunnon naarmu. Parhautta! Silmälasien uusiminenhan onkin pirun halpaa hommaa, oikein ilokseen sitä kyllä ihmiset tekee. No, siitä saan sentään pikkusen kipurahaa kotivakuutuksesta mutta en tietenkään tarpeeksi. Olin silti iloinen korvauksesta, koska kesälomareissulla lainassa ollut 1200 euron kuvauskopteri sammui ilmassa ja tippui mereen, eikä vakuutus korvannut penniäkään. Kyllä ei lainassa tavara parane, joten harkitkaa tarkkaan lainaatteko tämännäköiselle emännälle ikinä mitään. -.-

Oon eksynyt todella kauas postauksen aiheesta, jos mitään varsinaista aihetta ikinä olikaan. Ai niin noi kynnet. Oon ihan vallan ihastunut MoYou Londonin Origamilaattaan, vaikka hyvin epäileväisenä sen tilasin. Sehän onkin tosi kiva! Leimauslaattaa katsomalla on jotenkin tosi vaikea hahmottaa miltä henkäyksenohuet kuviot kynsillä näyttävät, joten tämänkin lakkauksen lopputulos oli kiva yllätys. Lakkana käytin essien Baguette Me Notia ja leimauksessa Dashican neonviolettia.

Tulipahan taas hölistyä. Nyt meen kyllä nukkumaan, koska huomenna mun pitää töiden lisäksi soittaa mm. sähköyhtiöön ja saan keskivaikeaa ihottumaa pelkästä ajatuksesta. Mo!

Translation: I’m moving again and I’m stressed out and MoYou London Origami 03 is super fun to use. That’s my life in a nutshell :D

Kurkkasitko jo nämä?

26 kommenttia

  1. Kivat on kynnet :) Oon ihan samaa mieltä et noita kuvioita on tosi vaikea hahmottaa tosta laatalta, et miltä näyttää sit kynnellä. No ei oo taasen menny ihan putkeen noi sun jutut :( Mut hei, positiivinen ajattelu ennen kaikkea! Ku tässä vaiheessa on niin vastustanu, niin jospa se muutto itessään menisi tällä kertaa putkeen :D

    1. Joo ja pieniä juttuja nää nyt isossa mittakaavassa on :) stressaantumiskynnys vaan on normaalia matalammalla kun kerääntyy kaikkea pientä säätöä kiireiseen ajankohtaan :D

  2. Voi ei miltä syksyruuhkalta kuulostaa! Toivottavasti muutto kuitenkin sujuu pikku hiljaa kivuttomasti ja sähköä riittää molempiin asuntoihin. Tuo kopteri kuulosti ehkä kaikista kamalimmalta..Avokin veli osti juuri samanhintaisen vekottimen ja ensimmäisellä lennätyksellä kopteri lensi komeasti yli kantaman ja avokin veli ja isä juoksivat kopterin perässä niin kauan, että keksivät miten saavat sen kääntymään. Hiljaa mielessäni oletan, että kopterin elinikä ei tule olemaan hurjan pitkä.

    1. haha voi ei, kuulostaa pelottavalta :D Tässä tapauksessa ei kyllä ollut mitään tehtävissä, kopteri oli suht matalalla ja lähelläkin, ja ilman mitään varoitusta meni pimeäksi ja tippui kuin kivi. Se kertakaikkiaan vain hajosi, mutta ilmeisesti se olisi pitänyt ajaa päin puuta tai jotain jotta korvausta olis saanut. Tai sitten korvaus ois siinä tapauksessa evätty lennättäjän huolimattomuuden vuoksi tai jotain.

  3. Tsemppiä muuttoon! Onneksi on sentään kivat kynnet :)
    Mä sukelsin eilen 26 metriin sukelluskameran vaihtoakku mukana :D En uskalla edes kokeilla toimiiko kun lähes 4x suurempi ilmanpaine on voinut tehdä vaikka mitä akun sisään. No tässä ei tullut suurempaa vahinkoa. Mulla on yhteensä 3 samanlaista akkua ja kaksi periaatteessa tarvitsee.

  4. Kuvauskopteri… que? Siis…olen tippunut kauas puusta ja kehityksen kelkasta, näemmä…;) Muuttanut oon elämäni aikana, voisipa sanoa, että liian monta kertaa. On ainakin muuttologistiikka (melkein) täysin hanskassa, ainakin omasta mielestä:) Tsemppiä vaan, kyllä se siitä:)
    Kynnet on hienot :)

    1. No semmonen drone, lennokki jolla voi ottaa videokuvaa siinä lentäessä. Ei ollut mullekaan mitenkään tuttu laite :D

      Joo, kyllä se tästä!Tää on mun yhdeksäs muutto, mutta pari muuttoa on tietysti ollut perheen kanssa kun en ole vielä ollut täysi-ikäinen enkä muutenkaan joutunut niitä itse järjestämään. Mutta aikuisiälläkin muuttoja on jokunen ollut ja aika lyhyen ajan sisään. Jospa nyt kykenisi sitten olemaan aloillaan vähän pidempään.

  5. Kynnet on oikein onnistuneet! Jännä juttu, miten vastoinkäymiset tuppaa kasaantumaan. Toivotaan nyt, että kaikki järjestyy parhain päin.

  6. Hmm.. se kopterin lainannut kaveri ei oo tainnut lukea sun blogia? 😅 Voisin nimittäin jo näin virtuaalisesti arvioida, että tähdet ei aina oo sun puolella tämmösissä arkipäivän asioissa 😬 Noh, mut tekevälle sattuu ja materia on korvattavissa :) Tsemppiä muuttohärdelliin, ootellaan postauksia sitten uudestakin asunnosta! ☺️ Ja ainiin, ne kynnet; on nätit ☺️

    1. hahah :D no joo, mutta en mä ollut se joka sitä lennätti! Mutta joo, kuten isä sanoo, se on halpaa minkä rahalla voi korjata. Eikä kopterin omistajalla ollut mitään vaatimuksia asian suhteen, kyse kun ei ollut huolimattomuudesta vaan se laite yksinkertaisesti hajosi ilmassa.

      Tänks, hetki voi vielä mennä ennenkuin uudesta kodista tulee juttuja, mutta eiköhän sitten joskus :D

  7. Ainakin OPn kotivakuutuksessa taitaa olla ns. muuttoturva, joka turvaa molemmat kodit olikohan kuukauden ajan. Kannattaa tarkistaa onko omassa vakuutuksessasi näin myös :)

    1. AIJAA!! En tiennytkään tollasesta! Kiitos vinkistä, pitää ehdottomasti selvittää olisko minunkin vakuutuslafkassa jotain vastaavaa.

  8. Vitsit näitä sun postauksia lukiessa kyllä hengästyy!
    Mulla on mahdollisuus töiden puolesta käyttää reilun 10k€:n kopteria, mutta jostain kumman syystä en uskalla siihen hirvittävästi koskea, vaan jätän homman kovempihermoisille. :D
    Tsemppiä nyt vaan kaikkeen kaaokseen! Ja kynnetkin on tosi kivat ^_^

    1. kymppitonni?! jestas. Mä en menis kymmentä metriä lähemmäs sitä masiinaa :D

      Kiitos, kyllä se tästä :)

  9. Odotan tulevaa kesälomaa ja aikaa romun puolittamiselle. Jos ei muuta niin jyrään ne lumikolalla parvekkeelle ja siitä pikkuhiljaa alaspäin. Tsemppiä muuttoon ym. hässäköintiin. Ihana färiyhdistelmä kynsillä ja laatta näyttää huiman kivalta :)

  10. Tsemppiä härdelliin, mulla on jäätävä stressi asunnon myynnistä ja kaksi duunia ja tavoitteellinen urheiluharrastus ja saamaton eksä joka ei sormeaan nosta, joten tavallaan voin hieman samaistua. Yritän ajatella että tätä ei kestä loputtomiin ja jos nyt vaan puree hammasta ja jaksaa niin kohta ei enää tarvi. Kylsesiitsit?

    Mulla ei oo vielä yhtään origamilaattaa enkä uskalla enää mennä MoYounkaan sivuille kun tarvisin sieltä ainakin ne _kaikki_ Henna-laatat ja 1-120 muuta. Mutta vitsit että noi värit on niin ihanat, miksi en lakkaa useammin lila-violetilla?

    1. Huh, sympatiani sinne. Mutta kylsesiit tosiaankin, ennemmin tai myöhemmin. Asuntoasiat nostaa kyllä stressilevelit kattoon aika nopeesti…

      Mä haluaisin niitä uusia layer-laattoja!! Muttako muutto nielee kaikki rahat. mutta SILTI.

  11. Oivoi. Muutto on niin sitä itseään kun olla voi. Meilläkin nyt toinen muutto pikkuisen päälle vuoden sisään vihdoin takana, ja oon sitä mieltä, että ei enää ikinä! :D Vaikka no, en mä täällä korvessa ihan aikuisten oikeesti halua loppuelämää asua. Mut ehkä ens kerralla kärrätään vaan koko omaisuus kaatikselle ja muutetaan rinkan kanssa? Olis ainakin yksinkertasempaa :P

    Kynnet on ihanat, mitäs muutakaan sulta odottais! ♥

    1. Mä oon myynyt ja antanut eteenpäin ihan valtavasti kamaa, mutta silti sitä vaan riittää HUOH. Tavallaan tiesin ettei tämä nykyinen asunto ehkä loppuelämän ratkaisu tule olemaan, koska tiesin etten halua asua kerrostalossa kauempaa kuin on pakko. Eli sikäli oon asennoitunutkin niin, että tää on väliaikainen koti, mutta nyt kyllä alkais tää muuttaminen riittää jo :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.