Repaleinen lokakuu

En haluaisi kitistä ja valittaa, mutta nyt on pakko vähän purkaa turhautumista, varsinkin kun asiat jotka turhauttaa mua heijastuu suoraan blogiin surkean päivitystahdin muodossa. Ei tässä mitään isoa ja järkyttävää ole tapahtunut, mutta semmosta pienten asioiden kasaantumista kyllä.

Kuten moni tietääkin, aloitin elokuussa uudessa työpaikassa. Olen viihtynyt siellä ihan mielettömän hyvin ja työ tuntuu oikeastaan enemmän voimavaralta kuin voimia vievältä asialta. Arvostan sitä seikkaa joka päivä todella paljon. Syyskuussa olin lomalla melkein pari viikkoa, minkä vuoksi töitä pääsi vähän kasaantumaan. Lomalta paluu oli muutenkin kohtuullisen stressaava, mutta ajattelin että saan nopsaa rästihommat tehtyä ja pääsen takaisin kärryille. Työpaikassa aloitti pari uutta työntekijää piakkoin mun loman jälkeen, ja halusin olla hommien tasalla siinä vaiheessa. No, ensin sairastui poikaystävä siihen jäätävään ruokamyrkytykseen ja kun aloitin työt loman jälkeen, olin jo valmiiksi univelkainen. Ja sitten minä sain sen hirveän vatsataudin joka vei aivan kaikki voimat – tietenkin samalla viikolla kun uudet työntekijät aloittivat. Sen sijaan että olisin päässyt rästihommista eroon ja kaikki työt hyvälle mallille, töitä kasaantuikin entisestään ja univelka kasvoi. En ole sitä lumipalloefektiä saanut pysäytettyä ja tuntuu että olen koko ajan pari askelta jäljessä. En stressaa työn tekemisestä, en vaikka töitä olisi paljon, mutta siitä stressaannun että en pääse niihin töihin käsiksi enkä saa hommia alulle. En ole vieläkään saanut työkalenteriani normaalille mallille vaikka loman loppumisesta on kuukausi.

Tilanne alkoi jo näyttää ajan hallinnan suhteen paremmalta, mutta nyt sitten tuli kuvioihin kierrepallo nimeltä Rieha. Instagramissa mua seuraavat tietävätkin varmaan jo että Rieha alkoi yhtäkkiä oireilla jalkaansa ja jalasta löytyikin aika häkellyttävän iso vamma. Rieha oli metsälenkillä lauantaina hetken aikaa ontunut jalkaansa, mutta alkanut pian astua normaalisti eikä jalassa näkynyt mitään vauriota. Sunnuntaina jalka oli normaali, mutta sunnuntai-iltana Rieha alkoi nuolla jalkaa paljon. Mitään vammaa siinä ei edelleenkään näkynyt. Maanantaina Rieha oli haluton kulkemaan portaita ja ykskaks huomasinkin, että jalka on veressä. Verta ja märkää tuli takajalan nilkan alueelta paljon, mutta en nähnyt mitään haavaa. Se oli tosi outoa.  Maanantai-iltana jalka oli vähän jo turvoksissa. Tiistaina turvotus oli sitten jo huomattavaa, jalka eritti märkää ja oli kuuma. Vietiin Rieha tiistaina eläinlääkäriin ja karvojen ajelu paljasti järkyttävän näyn. Isoimman anturan yläpuolella oli reikä, jalka oli tosi turvonnut ja iho mustelmaista ja ärtynyttä. Eläinlääkäri epäili vierasesinettä anturassa ja seuraavalle päivälle varattiin röntgen. Ekan lekurikäynnin jälkeen ohjeena oli putsata haavaa ja yöksi piti laittaa kauluri, jotta Rieha ei nuole jalkaa. No, Rieha meni siitä kaulurista johonkin ihme katatoniseen paniikkitilaan. Koira jäätyi paikalleen, läähätti ja kuolasi hysteerisesti, ei reagoinut puhutteluun tai oikeastaan mihinkään. Ajattelin, että kyllä se tottuu ja rauhoittuu, mutta siinä vaiheessa kun koira oli yöllä NELJÄ TUNTIA ulissut ja hyperventiloinut alakerrassa, oli pakko luovuttaa. Paljoa ei sinäkään yönä tarvinnut nukkua. Heti kun kauluri otettiin pois, Rieha syöksyi nukkumaan. Raukka oli ihan poikki, kuten me ihmisetkin.

Valvotun yön jälkeen työpäivä jäi taas vajaaksi, koska koiran kanssa piti lähteä röntgeniin. Hyvä uutinen on, että jalkaa ei tarvitse leikata koska vierasesinettä ei löytynyt, mutta huono uutinen on se että kyseessä on ontelohaava joka on pahamaineisen huono paranemaan. Hoitoprosessiin liittyy siteiden vaihtoa ja laittoa, putsausta, kuivatusta, hunajavoiteella tehtävä tulppa, antibioottikuuri, kipulääkkeet, pakkolepo ja muutaman vuorokauden jälkeen haavan pitää saada olla ilman siteitä, mutta se ei saa tietenkään likaantua eikä kastua. Mikäs sen helpompaa näin lokakuussa kun on satanut kuukauden putkeen eikä rapakeleille näy loppua. Ja tottakai koiraa pitäisi estää nuolemasta haavaa, mutta kun kauluri aiheuttaa paniikin, on vaihtoehdot aika vähissä. Puhallettava kauluri ei välttämättä estä jalan nuolemista. Ja töissäkin pitäisi päästä käymään. En edes jaksa aloittaa siitä, että kaikki tabletit pitää Riehalle syöttää väkisin, kun mitään se ei suosiolla syö. Tai siitä, että ab-kuuri aiheuttaa hyvin todennäköisesti ripulin.

Tässä samalla ollaan järjestelty häitä, joten tekemistä on riittänyt. Oli tekemiset sitten kivoja tai epämiellyttäviä, lopputulos on joka tapauksessa ollut se, että kun vapaata aikaa on ollut, en ole jaksanut työstää postauksia vaikka olisin halunnut. Niinpä olen blogin kanssakin koko ajan jäljessä: syksyn meikkiuutuudet, TBS:n joulutuotteet, iso kasa uutta ja vanhempaa ihonhoitoa, I Love Me -messujen ostoksia ja vaikka mitä muuta on esittelemättä. Ja kuvaamatta. Haluan järjestellä häitä ja haluan blogata, mutta tunnit ei tunnu riittävän.

Mielialaa ja jaksamista verottaa myös tuo loppumaton harmaus ja vesisade ja lisääntyvä pimeys, joka on jo selvästi vaikeuttanut aamuheräämisiä. Asunto on kuin pommin jäljiltä, koska kukaan ei jaksa siivota. Salilla käynti on jäänyt, lenkillä käynti on jäänyt, ja terveellinen ruokavalio on ottanut pahasti osumaa. Ei paljon nappaa lähteä hääpukuja sovittelemaan :D Tällä hetkellä mulla on sellanen olo, että odotan jotakin ihmettä tapahtuvaksi ja toivon että normaali energiatasoni palaisi kuin taikaiskusta ja saisin jonkinlaisen otteen arjestani. Nyt kaikki tuntuu kaoottiselta ja hallitsemattomalta, enkä pidä siitä tippaakaan. Alkusyksyn hullun hyvä draivi, Kreetan unelias lämpö ja virkistävät yöunet tuntuvat lähinnä kaukaiselta unelta.

Saakeli.

Continue Reading

Kreeta: tuli pari muuttujaa

Blogiin tuli julkaisutauko hetkeksi, koska läksin lomalle Kreetalle. Mun instaa seuraavat varmaankin tiesivät asian etukäteen, mutta blogiin en heippalappua ehtinyt kirjoittaa – tai siis olisin varmaan ehtinyt, jos ajanhallinta olisi realiteetti elämässäni. Olin reissussa poikaystävän kanssa ja odotin matkaa ihan järjettömän paljon! Varattiin reissu jo tammikuussa ja pieni breikki tässä hektisessä syksyssä tuli tarpeeseen.

Majoituttiin Bella Vista Village -nimisessä hotellissa ja se oli kyllä nappivalinta. Hotelli on kukkulan päällä ja sieltä on mahtavat näköalat vuorille, oliivilehtoihin ja merelle. Niissä näkymissä aamupalaa syödessä tunsi todella elävänsä, ja vastaavasti sitten päivän kuumimpaan aikaan hotellille kiivetessä pelkäsi kuolevansa, niin että tunteiden koko kirjo tuli kyllä esiin :D Hotelli on tarkoitettu vain aikuisille joten se oli tosi rauhallinen ja oikea keidas Agia Marinassa, joka muiden rannan lomakylien tapaan oli jo paikka paikoin aika ränsistynytkin. Bella Vista Village on vasta remontoitu, piha-alue on vehreä, ja hotelli on todella siisti ja kaikin puolin miellyttävä paikka.  Suosittelen lämpimästi!

Kevyen kierrepallon tälle reissulle heitti Thomas Cook, joka rysähti konkurssiin kesken meidän matkan ja tottahan toki meidän matka oli Tjäreborgin kautta varattu… Naiivisti kuvittelin kyllä että kun konkurssi tuli sunnuntaina ja meidän lähtöpäivä oli torstai, asiat ehtisivät lutviutua ennen lähtöä, mutta ehei. Torstaiaamuna herättiin auringonnousun aikaan, luovutettiin huone pois ja mentiin nakottamaan hotellin parkkipaikalle lentokenttäkuljetusta odottamaan, mutta hiljaista oli. Ihmeteltiin siinä että miten kukaan muu ei ole lähdössä samaan aikaan ja miksei kuljetusta näy eikä kuulu. Soitto Tjäreborgille paljasti, että lento oli rankasti myöhässä ja kuljetus peruttu. Asiasta oli kuulemma lähetetty tekstiviesti, jota me ei oltu saatu. Kuluvan vuorokauden aikana tulikin sitten todella selväksi se, että ne tekstiviestit ei tosiaan tule meille perille. Laukottiin vähän väliä suomalaisseurueiden luona kysymässä onko uutta tietoa lennosta, koska me ei saatu tietoa muuten mistään. Päätettiin pysytellä hotellin läheisyydessä ja nautiskella ylimääräisestä loma-ajasta. Jossain vaiheessa iltapäivällä ihmeteltiin että kas kun on tässä allasalueella pelkkiä norjalaisia, että missähän ne suomalaiset on, ja sitten selvisikin että meidän hotelli on vaihtunut ja lentokenttäkuljetus lähtee sieltä toisesta hotellista. JAA. No me sitten suhattiin taksilla sinne toiseen hotelliin eli Sunset Suitesiin, joka oli aivan järkyttävä läävä. Oon varma, että siinä mestassa on kuvattu kaikki 1970-luvun aikuisviihde-elokuvat ja hyvä jos on sen jälkeen kerran siivottu. Vessanpönttö vuosi, vessan ovea ei uskaltanut laittaa kiinni koska sitä ei enää auki olisi saanut ja suihkukaapin virkaa toimitti muovinen, rikkinäinen haitarioviviritys. Ilmastoinnista ei tarvinnut edes haaveilla ja pihalla haisi itsepintaisesti aika rehellinen paska, joten ei kauheasti houkuttanut pitää parvekkeen oveakaan auki.

Aluksi lähinnä naureskeltiin läävähotellille, koska meidän oli määrä päästä matkaan vielä samana iltana joten hotellin kunnolla ei ollut paljoa enää väliä. Käytiin syömässä erinomainen illallinen ja valmistauduttiin lähtöön. Ja sitten tuli tekstiviesti (ihme kyllä!) että lähtöaika on siirtynyt jälleen, tällä kertaa seuraavaan aamuun. Siinä kohtaa mun positiivinen asenne alkoi kyllä pahasti rakoilla. Aamupäivällä lähinnä ilakoin siitä että saatiin vielä yksi lomapäivä, ja vaikka puhtaat vaatteet oli loppu, suihkuun en koko päivänä päässyt, yöunet olivat jääneet tosi vähäisiksi, oli hirvittävän kuuma päivä ja oltiin oltu aamuyhdeksästä saakka ilman hotellihuonetta (ja sitten lopuksi kamalassa huoneessa) eikä tarkasta lähtöajasta ollut tietoa, ajattelin että ei niillä jutuilla ollut väliä koska päästäisiin jossain vaiheessa yöllä kuitenkin Suomeen. Kun se kuvitelma romuttui, ajauduin välittömästi aivan puhtaan epätoivon partaalle, varmaankin osittain myös siksi että olin niin älyttömän väsynyt ja lämpöhalvauksen partaalla ja haisin cacalle ja se hotelli oli niin karsea. No, hetki siinä kiroiltiin, kunnes todettiin että ei kai se auta kuin mennä nukkumaan ja toivoa ettei saada huoneesta jotain satiaisia. Päätettiin vielä hakea kaupasta vettä ennen nukkumaanmenoa ja onneksi tehtiin niin, sillä törmättiin sillä reissulla suomalaisiin jotka informoivat, että Tjäreborgin tekstarijärjestelmä oli jotenkin seonnut eikä meille tullut viesti pitänyt paikkaansa vaan lähtö olisi edelleenkin to-pe -välisenä yönä. Jaa. Hitto mua kylmäsi ajatus siitä, että oltais menty vaan nukkumaan ja sitten missattu meidän lento!

Long story short, ei se sovittu lentokenttäkuljetuskaan sitten koskaan tullut ja lopulta ahtauduttiin neljän hengen ja miljoonan matkalaukun voimin taksiin ja mentiin nilkka suorana lentokentälle ja ehdittiin kuin ehdittiinkin lennolle. Oltiin kotona lopulta perjantaina aamulla lähes vuorokauden valvomisen jälkeen (voin kertoa että lennolla ei paljoa tarvi kuvitella nukkuvansa, kun siellä on yliväsyneitä lapsiparkoja jotka huutavat väsymystään ja jännitystään koko lennon ajan). Eikä siinä vielä tietty kaikki, sillä poikaystävä sai sitten Suomessa end of days -tasoisen ruokamyrkytyksen ja/tai vatsataudin. Toki mä pääsin siinä helpommalla kuin hän, mutta yhteenvetona ja yksityiskohtiin menemättä voidaan todeta, että kovin levänneenä ja pirteänä en töihin sitten palannut :D

Lähtöhässäkkä oli kuitenkin pientä siihen nähden, kuinka paljon lomasta nautin, eikä Thomas Cookin konkurssi ollut ainoa asia joka teki tästä lomasta erilaisen ja ikimuistoisen. Instaseuraajat tietävät jo tämänkin: mua kosittiin meren rannalla ja hetkeäkään epäröimättä vastasin kyllä. The easiest ’yes’ I’ve ever said.  Mua mietityttää oikeastaan vaan yks asia: miten tällä organisointikyvyllä, kärsimättömyydellä ja töhöilyalttiudella voi MITENKÄÄN saada aikaiseksi onnistuneet häät?? :D Sanon jo nyt, että tästä projektista pitäis kyllä realitysarja tehdä. Ei muutako talla pohjaan, katotaan mitä tulee! Cheers!

Continue Reading

Hei hei heinäkuu

Moi! Harjoittelen tässä näppäimistön käyttöä uudestaan, sillä en ole avannut tietokonetta noin kolmeen viikkoon. Istun jossain määrin järkyttyneenä kotisohvalla ja mietin, mihin hittoon kesäloma oikein katosi. Tuntuu että juhannus oli ihan vasta, ja nyt yhtäkkiä huomenna pitäisi aloittaa uudessa työpaikassa.

Kesäloma oli tuttuun tyyliin varsin vaiherikas ja vauhdikas, enkä juurikaan kotona ehtinyt olla. Loma alkoi mystisellä vatsakivulla joka päättyi peräti päivystysreissuun, mutta mitään erityistä operoitavaa ei löytynyt ja kipu laantui neljän tuskallisen päivän jälkeen. Sen jälkeen onkin vauhtia piisannut. Olen ollut kesäloman aikana mm. Krakovassa, Vaasassa, Oulussa, Tornionjokilaaksossa ja ehtinyt viettää sellaista ”turistina kotiseuduilla” -päivääkin Helsingissä.

Krakovaan lähdettiin 7 hengen voimin ja oltiin siellä melkein viikko. En ole koskaan aiemmin ollut Puolassa, mutta tämä kerta tuskin jäi viimeiseksi. Ihastuin Krakovaan aivan päätäpahkaa ja haluan ehdottomasti joskus palata sinne vielä. Krakova on helposti haltuun otettavan kokoinen, kävellen pääsee liki kaikkialle (joskin Uberilla matkustaminenkin on ihan puoli-ilmaista), kaupungin historia on pysäyttävä monella tavalla, arkkitehtuuri on kunnioitettavan vanhaa ja rosoista ja kaupungissa eläminen on todella edullista. Asiakaspalvelu oli 99-prosenttisesti todella miellyttävää ja ihmiset osasivat tosi hyvin englantia. Loistavaa ruokaa saa kaikkialta, eikä kalleimmatkaan ravintolat ole kovin kalliita suomalaiseen hintatasoon tottuneelle. Krakovan reissun aikana käytiin myös Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleireillä ja se oli todella pysäyttävä ja tärkeä kokemus, joskin myös ahdistava sellainen. Olen tyytyväinen että kävin siellä, mutta uudestaan en mene. Suosittelen silti kaikille.

Krakovasta palattuamme kesä oli saapunut Suomeenkin ja Vaasa- ja Oulureissujen aikana saatiin nauttia helteistä… joskin se 30 asteen helle Qstock-festareiden aikaan oli suhteellisen järkyttävää, kun varjopaikkoja ei festarialueelta meinannut löytyä oikein mistään. Pakko myöntää, että festaripäivinä siitä helteestä oli kyllä todella vaikea nauttia :D

Löysin myös ulkogymien riemut kesäloman aikana. Miksi mä en ole aiemmin tajunnut ulkourheilualueiden hienoutta?! Oli huippua mennä ähertämään ulkoilmaan treenihommia ja lähteä sitten suorilta uimaan. Ei se kesälomalihomista näemmä estänyt, mutta ehkä sentään hidasti painon vääjäämätöntä nousua…

En tiedä miksi aina suunnittelen kesäloman aikana tehtäväksi kaikkia järkeviä asioita, kuten vaatehuoneen järjestelyä, tavaroiden vähentämistä, bloggaamista ja niin edelleen, kun en kuitenkaan ikinä ole kotona kesäloman aikana kuin muutaman päivän. Ja sitten kun olen, arvatkaa huvittaako järjestellä sitä vaatehuonetta? Jep, ei. Nytkin siis kieriskelen kesänloppumisangsteissa ja kirjoitan tätä. Ja jännittää aloittaa uudessa työssä, apua. Töiden alkaminen sinänsä ei ahdista, mutta kesän loppuminen ahdistaa ja eniten aamuheräämiset ja pakkoaikataulut. Mutta ehkä sitä taas sopeutuu hiljalleen, ja onneksi mulla on tänä vuonna suunniteltuna jo syysloma syyskuun loppuun. Loka-ja marraskuuta en halua edes ajatella vielä.

Mutta kippis siis heinäkuulle ja kesälomalle! Onko teillä ollut kiva kesä tähän saakka?

Continue Reading