Hääpuvun metsästys: kokemuksia hääpukuliikkeistä

Tänään poiketaan hieman blogin perusaihepiiristä, sillä vuorossa on häähömppää. Vuodatin edellisessä postauksessani lyhyesti jännitystäni hääpuvun etsintään liittyen, joten ajattelin nyt tulla kertomaan miten asian kanssa kävi, ja jakamaan samalla vähän kokemuksiani pk-seudun hääpukuliikkeistä. Ehkä lukijoiden joukossa on joku toinenkin, jolle asia on ajankohtainen!

Kävin kahden päivän aikana yhteensä viidessä eri morsiuspukuliikkeessä, joten pidän nyt itseäni täysinoppineena kokemusasiantuntijana tässä asiassa :D Olin varannut etukäteen lauantaille sovitusajan Seremoniaan, Niinattareen ja Zazabellaan, ja sen lisäksi käytiin lauantaina pikaisesti myös Lovebirdsissä. Sunnuntaille varasin ajan Stockmannin 7.kerroksessa olevaan White Dress -liikkeeseen, joka muista pukuliikkeistä poiketen palveli myös sunnuntaisin.

Mulla oli aika selkeä mielikuva siitä, millaisen hääpuvun haluan: boheemi, A-linjainen, ei laahusta, hihat pitää olla, ei bling blingiä, ei missään nimessä olkaimetonta mekkoa eikä merenneitomallia. Ja siinä olikin ensimmäinen virheeni. Olin jumissa siinä tietynlaisessa mielikuvieni hääpukumallissa, joka sitten käytännössä paljastui omalle vartalotyypilleni todella epäedulliseksi.  Kun mulle valkeni ettei haluamani hääpukumalli tuokaan mun vartalon parhaita puolia esiin, en tiennyt enää yhtään mihin suuntaan lähteä ja sovitusaikaa tuhraantui ihan vääränlaisiin pukuihin. Toki sehän on osa prosessia että myös niitä vähemmän hyviä pukuja tulee vastaan, mutta siinä saattoi myös jäädä huomaamatta hyviä pukuja kun itse oli jumissa väärillä urilla. Kannustaisin siis lähtemään liikkeelle todella avoimin mielin ja sovittamaan suosiolla myös sellaisia pukuja, jotka rekissä eivät vielä puhuttele. Päädyin lopulta täysin päinvastaiseen mekkoon kuin alunperin kuvittelin, ja ne ehdottomat eit ovat juuri niitä elementtejä mitä puvussani on: ostin merenneitomallisen, hihattoman puvun, ja jossa on pitkä laahus ja blingiäkin. Aika perus. :D

Mutta nyt ne kommentit liikkeistä:

Seremonia: pienehkö liike, mutta monipuolinen valikoima. Palvelu oli lämmintä ja ystävällistä, ja lauantaina klo 10 liikkeessä oli tosi rauhallista eikä sovitustilanteessa ollut ollenkaan kiireen tuntua. Seremonia oli tosiaan se ensimmäinen liike jossa käytiin, joten sovitin siellä juuri niitä vääränlaisia pukuja. Myyjä onneksi kannusti mua kokeilemaan merenneitomallia ja hyvä niin, koska muuten en olisi päässyt yhtään oikeille jäljille. Myyjä myös valitsi mulle itse sellaisen puvun, joka oli pitkään ykkössuosikki ja jonka harkitsin jo ostavani, mutta joka viime metreillä hävisi toiselle puvulle. Makutuomareita liikkeeseen mahtuu mukaan kaksi, ehkä kolmekin. Samaan aikaan meidän kanssa oli juhlapukuja sovittelemassa eräs rouva, mutta sovituskopit olivat sopivan verran erillään että emme häirinneet toisiamme. Tykkäsin siitä, että myyjä osasi arvioida mun koon yhdellä silmäyksellä ja tuli pukemaan puvut mun päälle, jolloin käytettävissä oleva aika käytettiin tehokkaasti ja sujuvasti. Hintataso on sillä tavalla monipuolinen, että tarjolla on sekä arvokkaampia pukuja että reilusti alle 1000 euron pukuja.

Niinatar: Niinatar lienee Suomen tunnetuin hääpukuliike, ja sillä on valitettavasti miinuspuolensa. Ainakin lauantaina liikkeessä oli koko ajan läsnä ahdistava kiireen tuntu. Meitä kehotettiin itsekin etsimään mieluisan näköisiä pukuja, mutta siellä ei ollut aikaa kulkea rekkien välissä rauhassa, sillä piti päästä nopeasti sovittamaan ja nopeasti tehdä kaikki. Käytävät olivat ahtaita ja lähinnä väistelin kiireisiä myyjiä ja kipitin hämmentyneenä oman myyjäni perässä. Meitä palveltiin kyllä oikein ystävällisesti ja asiantuntevasti, mutta olimme kyllä myös koko ajan kiusallisen tietoisia siitä, paljonko aikaa on mennyt ja paljonko sitä on jäljellä. Liikkeessä ei saa kuvata, mutta omista suosikkipuvuista saa ottaa kuvan. Piti siis hermostuneena arvioida sitäkin, kehtaanko pyytää ottamaan päälläni olevasta mekosta kuvan, kun jokaista sovitettavaa mekkoa ei saanut kuvata. Rasittava politiikka, jota meille ei perusteltu mitenkään, eikä missään muussa liikkeessä tällaista rajoitusta ollut. En myöskään saanut itselleni tietoja niistä kahdesta mekosta jotka oli mun suosikkeja, koska ”meillä on tämä asiakastietolomake jossa pukujen tiedot ovat ylhäällä ja teillähän on niistä puvuista kuva”. Olisin halunnut tietooni pukujen merkit ja mallit, jotta olisin voinut kotona vertailla kaikkia suosikkejani ja etsiä netistä lisää kuvia, mutta ei sitten. Kaikista muista liikkeistä sain mukaani suosikkimekkojeni tiedot. Myyjä ei myöskään tullut avustamaan pukeutumisessa sillä hänellä oli kiire kuljettaa pukuja takaisin rekkeihin, joten taistelin sovituskopissa yksinäni niiden helmojen kanssa ja siihen tuhrautui turhaan aikaa. Mun sovituskoppi oli kohdassa, jossa oli ihan vieressä toinenkin koppi, ja siinä sitten pönötettiin samalla pukukorokkeella vierekkäin ventovieraan morsiamen kanssa. Jotenkin kiusallista. Mitään sellaista rauhallista pohtimis- ja keskusteluaikaa ei myyjän kanssa ollut lainkaan. Niinattaressa on saatavilla myös 1,5 h sovitusaika erillisessä yksityisloungessa, mutta se maksaa. Jos tulee normaalille ilmaiselle sovitusajalle, makutuomareita voi olla mukana 1-2. En halua haukkua Niinatarta sillä valikoima on vertaansa vailla ja meitä kohdeltiin sinänsä ystävällisesti, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että lauantaisin en ehkä lähtisi sinne pukuja sovittamaan. Arkipäivänä kokemus voisi olla hyvinkin erilainen. Hintataso Niinattaressa on jonkin verran keskimääräistä kalliimpi, mutta toki laajasta valikoimasta löytyy jotakin myös pienemmälle budjetille.

Lovebirds: Ainoastaan käytettyjä hääpukuja myyvä liike on konseptinsa kanssa harvinaisuus Suomessa ja parhaimmillaan oikea aarreaitta. Liikkeeseen ei voi varata sovitusaikaa, vaan sinne mennään katselemaan valikoimaa ja sitten jonottamaan omaa vuoroa sovituskoppiin. Liike on todella pieni ja lauantaina vuoroaan odotti 4-5 morsiusseuruetta, joten en edes yrittänyt jäädä katselemaan pukuja. Puvut onneksi näkyvät myös Lovebirdsin nettisivuilla, joten suosittelen yytsimään suosikkeja sieltä ja menemään paikanpäälle jonakin arkipäivänä mikäli jotakin mieluisaa netistä löytyy. Hintataso liikkuu 300-900 euron hujakoilla suurinpiirtein. Yksittäinen puku on myynnissä maksimissaan 2kk ja luonnollisestikin jokaista pukua on vain yksi kappale tarjolla, joten jahkailijan liike tämä ei ole.

Zazabella: Zazabella oli sisustukseltaan miellyttävän väljä liike, jossa myyjät palvelivat asiakkaita oikein ystävällisesti. Hintataso on selvästi edullisempi kuin muissa liikkeissä joissa kävin, ja suurin osa sovittamistani puvuista asettui alle 1000 euron hintaluokkaan. Valikoima on aika perinteinen, joten jos havittelee itselleen valtavirrasta poikkeavaa pukua (kuten minä), voi olla vaikea löytää mitään iskevää. Se mikä mua harmitti eniten, oli mallikokojen pienuus. Sovitin useita pukuja, joista muistaakseni yksi oli mulle hieman liian suuri ja kaikki muut aivan liian pieniä. On todella lannistavaa todeta kerta toisensa jälkeen ettei puku mene viereenkään, vaikka olen normaalipainoinen ja kokoluokkaa 36-38. Yleensä Zazabellaan saa tuoda pari makutuomaria, mutta mun kanssa oli yhtä aikaa sovittamassa poikkeuksellisesti jättimäinen seurue ja koska pukukorokkeet olivat vierekkäin, jouduin joka kerta tulemaan niiden aivan liian pienien pukujen kanssa ison yleisön eteen. Todella ärsyttävää! Lisäksi pukujen löytäminen oli aikalailla asiakkaan itsensä vastuulla, ja vaikka ymmärrän että on välttämätöntä antaa asiakkaan itse osoittaa millaisista puvuista pitää, olisin kuitenkin kaivannut aktiivisempaa ammattilaisen näkemystä siitä, mitkä puvut heidän valikoimastaan voisi mulle sopia. Zazabella oli ainoa liike, josta en löytänyt yhtään mieluisaa pukua, mutta jos hakusessa on klassisen ja perinteisen tyylisuunnan puku hyvään hintaan niin sitten suosittelen kyllä.

White Dress: Olin jo oikeastaan päättänyt ostaa Seremoniasta löytämäni puvun, mutta kun huomasin White Dressin olevan sunnuntaina auki, varasin sovitusajan lauantaina illalla ja ajattelin, että käydään nyt muodon vuoksi vielä tässä yhdessä paikassa. Stockan 7.kerroksessa oleva liike ei nettisivujen perusteella oikein vakuuttanut, sillä netistä ei voinut selata valikoimaa ollenkaan ja brändilistauksen perusteella ajattelin, ettei mun budjetilla saa sieltä mitään. Mutta voi pojat miten väärässä olin. White Dressissa sain juuri sellaisen elokuvallisen sovituskokemuksen, jonka varmasti muistan pitkään. Liikkeessä mentiin todella asiakaspalvelu edellä, ja sunnuntai oli loistava päivä tulla sovittelemaan, sillä liikkeessä ei ollut meidän lisäksemme ketään muuta. Mulla tuli sellainen olo, että myyjää aidosti kiinnosti millaisen puvun haluan, millaiset häät meillä on ja millainen kokemus sovitushetki mulle on. Katalogeista oli helppo osoitella mieluisia pukuja ja niiden perusteella myyjä etsi muitakin samantyylisiä pukuja. Myyjä kertoi oman mielipiteensä puvuista hienovaraisesti ja asiantuntevasti eikä missään vaiheessa ollut kiire.

Niinhän siinä kävi, että ensimmäinen White Dressissa sovittamani puku oli se THE DRESS. Olin ajatellut, että sellainen kyynelehtiminen ja ”kyllä sen tietää kun se oikea puku löytyy” -höpötys on vain amerikkalaista hapatusta, mutta ei. Kyllä mä herkistyin kun se oikea puku oli päällä ja tiesin, että tämän haluan. Sovitin sitten vielä muitakin pukuja mutta se oli oikeastaan jo turhaa. Kun laitoin sen oikean puvun toisen kerran ylleni, myyjä sanoi sovituskopissa että ”kun mä napitin tämän kiinni ekalla kerralla, niin tiesin silloin että tämä se on”. Ihana kommentti! Ja mikä parasta, mallikoko oli mulle sopiva ja sain todella arvokkaan puvun puoleen hintaan, alle budjettini! Match made in heaven. Puku oli kyllä aika napakka ja sanoin, että toivoisin saavani muutaman kilon pois ennen häitä, johon myyjä sanoi lämpimästi että ”älä huolehdi siitä, olet upea juuri tuollaisena kuin olet”. Ihan hemmetin liikuttavaa. White Dressissa hintataso on melko korkea, mutta ei niin korkea kuin kuvittelin ja mallikappaleita voi löytää todella edullisesti. Noin 1300-1600 euron hintaluokassa on jo runsaasti pukuja, mutta myös liki 3000 euron pukuja löytyy. White Dressiin kannattaa kyllä mennä jo ihan asiakaspalvelukokemuksen takia. Myös muutostyöt ovat siellä halvempia kuin monessa muussa paikassa ja palvelu on ihan omaa luokkaansa. Sain jättää pukuni heille säilytykseen, ja kun vielä soitin jälkikäteen liikkeeseen ja kysyin voinko varata uuden sovitusajan ihan vain sen takia että toinenkin siskoni pääsisi puvun näkemään, mut toivotettiin oikein lämpimästi tervetulleeksi (vertailun vuoksi: Niinattaressa olis toisesta sovitusajasta pitänyt maksaa…). Ihmettelin, miksi meitä ennen ollut asiakas halasi myyjää lähtiessään, mutta en ihmetellyt kauaa. Halasin minäkin, ja vuodatin kyyneliä lisäksi.

Lukikohan kukaan tätä paatosta loppuun saakka? Huhhuh. Summa summarum: löysin pukuni. Olen erittäin huojentunut ja lisäksi kiitollinen äidilleni, siskolleni ja White Dressille. <3

Continue Reading

Repaleinen lokakuu

En haluaisi kitistä ja valittaa, mutta nyt on pakko vähän purkaa turhautumista, varsinkin kun asiat jotka turhauttaa mua heijastuu suoraan blogiin surkean päivitystahdin muodossa. Ei tässä mitään isoa ja järkyttävää ole tapahtunut, mutta semmosta pienten asioiden kasaantumista kyllä.

Kuten moni tietääkin, aloitin elokuussa uudessa työpaikassa. Olen viihtynyt siellä ihan mielettömän hyvin ja työ tuntuu oikeastaan enemmän voimavaralta kuin voimia vievältä asialta. Arvostan sitä seikkaa joka päivä todella paljon. Syyskuussa olin lomalla melkein pari viikkoa, minkä vuoksi töitä pääsi vähän kasaantumaan. Lomalta paluu oli muutenkin kohtuullisen stressaava, mutta ajattelin että saan nopsaa rästihommat tehtyä ja pääsen takaisin kärryille. Työpaikassa aloitti pari uutta työntekijää piakkoin mun loman jälkeen, ja halusin olla hommien tasalla siinä vaiheessa. No, ensin sairastui poikaystävä siihen jäätävään ruokamyrkytykseen ja kun aloitin työt loman jälkeen, olin jo valmiiksi univelkainen. Ja sitten minä sain sen hirveän vatsataudin joka vei aivan kaikki voimat – tietenkin samalla viikolla kun uudet työntekijät aloittivat. Sen sijaan että olisin päässyt rästihommista eroon ja kaikki työt hyvälle mallille, töitä kasaantuikin entisestään ja univelka kasvoi. En ole sitä lumipalloefektiä saanut pysäytettyä ja tuntuu että olen koko ajan pari askelta jäljessä. En stressaa työn tekemisestä, en vaikka töitä olisi paljon, mutta siitä stressaannun että en pääse niihin töihin käsiksi enkä saa hommia alulle. En ole vieläkään saanut työkalenteriani normaalille mallille vaikka loman loppumisesta on kuukausi.

Tilanne alkoi jo näyttää ajan hallinnan suhteen paremmalta, mutta nyt sitten tuli kuvioihin kierrepallo nimeltä Rieha. Instagramissa mua seuraavat tietävätkin varmaan jo että Rieha alkoi yhtäkkiä oireilla jalkaansa ja jalasta löytyikin aika häkellyttävän iso vamma. Rieha oli metsälenkillä lauantaina hetken aikaa ontunut jalkaansa, mutta alkanut pian astua normaalisti eikä jalassa näkynyt mitään vauriota. Sunnuntaina jalka oli normaali, mutta sunnuntai-iltana Rieha alkoi nuolla jalkaa paljon. Mitään vammaa siinä ei edelleenkään näkynyt. Maanantaina Rieha oli haluton kulkemaan portaita ja ykskaks huomasinkin, että jalka on veressä. Verta ja märkää tuli takajalan nilkan alueelta paljon, mutta en nähnyt mitään haavaa. Se oli tosi outoa.  Maanantai-iltana jalka oli vähän jo turvoksissa. Tiistaina turvotus oli sitten jo huomattavaa, jalka eritti märkää ja oli kuuma. Vietiin Rieha tiistaina eläinlääkäriin ja karvojen ajelu paljasti järkyttävän näyn. Isoimman anturan yläpuolella oli reikä, jalka oli tosi turvonnut ja iho mustelmaista ja ärtynyttä. Eläinlääkäri epäili vierasesinettä anturassa ja seuraavalle päivälle varattiin röntgen. Ekan lekurikäynnin jälkeen ohjeena oli putsata haavaa ja yöksi piti laittaa kauluri, jotta Rieha ei nuole jalkaa. No, Rieha meni siitä kaulurista johonkin ihme katatoniseen paniikkitilaan. Koira jäätyi paikalleen, läähätti ja kuolasi hysteerisesti, ei reagoinut puhutteluun tai oikeastaan mihinkään. Ajattelin, että kyllä se tottuu ja rauhoittuu, mutta siinä vaiheessa kun koira oli yöllä NELJÄ TUNTIA ulissut ja hyperventiloinut alakerrassa, oli pakko luovuttaa. Paljoa ei sinäkään yönä tarvinnut nukkua. Heti kun kauluri otettiin pois, Rieha syöksyi nukkumaan. Raukka oli ihan poikki, kuten me ihmisetkin.

Valvotun yön jälkeen työpäivä jäi taas vajaaksi, koska koiran kanssa piti lähteä röntgeniin. Hyvä uutinen on, että jalkaa ei tarvitse leikata koska vierasesinettä ei löytynyt, mutta huono uutinen on se että kyseessä on ontelohaava joka on pahamaineisen huono paranemaan. Hoitoprosessiin liittyy siteiden vaihtoa ja laittoa, putsausta, kuivatusta, hunajavoiteella tehtävä tulppa, antibioottikuuri, kipulääkkeet, pakkolepo ja muutaman vuorokauden jälkeen haavan pitää saada olla ilman siteitä, mutta se ei saa tietenkään likaantua eikä kastua. Mikäs sen helpompaa näin lokakuussa kun on satanut kuukauden putkeen eikä rapakeleille näy loppua. Ja tottakai koiraa pitäisi estää nuolemasta haavaa, mutta kun kauluri aiheuttaa paniikin, on vaihtoehdot aika vähissä. Puhallettava kauluri ei välttämättä estä jalan nuolemista. Ja töissäkin pitäisi päästä käymään. En edes jaksa aloittaa siitä, että kaikki tabletit pitää Riehalle syöttää väkisin, kun mitään se ei suosiolla syö. Tai siitä, että ab-kuuri aiheuttaa hyvin todennäköisesti ripulin.

Tässä samalla ollaan järjestelty häitä, joten tekemistä on riittänyt. Oli tekemiset sitten kivoja tai epämiellyttäviä, lopputulos on joka tapauksessa ollut se, että kun vapaata aikaa on ollut, en ole jaksanut työstää postauksia vaikka olisin halunnut. Niinpä olen blogin kanssakin koko ajan jäljessä: syksyn meikkiuutuudet, TBS:n joulutuotteet, iso kasa uutta ja vanhempaa ihonhoitoa, I Love Me -messujen ostoksia ja vaikka mitä muuta on esittelemättä. Ja kuvaamatta. Haluan järjestellä häitä ja haluan blogata, mutta tunnit ei tunnu riittävän.

Mielialaa ja jaksamista verottaa myös tuo loppumaton harmaus ja vesisade ja lisääntyvä pimeys, joka on jo selvästi vaikeuttanut aamuheräämisiä. Asunto on kuin pommin jäljiltä, koska kukaan ei jaksa siivota. Salilla käynti on jäänyt, lenkillä käynti on jäänyt, ja terveellinen ruokavalio on ottanut pahasti osumaa. Ei paljon nappaa lähteä hääpukuja sovittelemaan :D Tällä hetkellä mulla on sellanen olo, että odotan jotakin ihmettä tapahtuvaksi ja toivon että normaali energiatasoni palaisi kuin taikaiskusta ja saisin jonkinlaisen otteen arjestani. Nyt kaikki tuntuu kaoottiselta ja hallitsemattomalta, enkä pidä siitä tippaakaan. Alkusyksyn hullun hyvä draivi, Kreetan unelias lämpö ja virkistävät yöunet tuntuvat lähinnä kaukaiselta unelta.

Saakeli.

Continue Reading

Kreeta: tuli pari muuttujaa

Blogiin tuli julkaisutauko hetkeksi, koska läksin lomalle Kreetalle. Mun instaa seuraavat varmaankin tiesivät asian etukäteen, mutta blogiin en heippalappua ehtinyt kirjoittaa – tai siis olisin varmaan ehtinyt, jos ajanhallinta olisi realiteetti elämässäni. Olin reissussa poikaystävän kanssa ja odotin matkaa ihan järjettömän paljon! Varattiin reissu jo tammikuussa ja pieni breikki tässä hektisessä syksyssä tuli tarpeeseen.

Majoituttiin Bella Vista Village -nimisessä hotellissa ja se oli kyllä nappivalinta. Hotelli on kukkulan päällä ja sieltä on mahtavat näköalat vuorille, oliivilehtoihin ja merelle. Niissä näkymissä aamupalaa syödessä tunsi todella elävänsä, ja vastaavasti sitten päivän kuumimpaan aikaan hotellille kiivetessä pelkäsi kuolevansa, niin että tunteiden koko kirjo tuli kyllä esiin :D Hotelli on tarkoitettu vain aikuisille joten se oli tosi rauhallinen ja oikea keidas Agia Marinassa, joka muiden rannan lomakylien tapaan oli jo paikka paikoin aika ränsistynytkin. Bella Vista Village on vasta remontoitu, piha-alue on vehreä, ja hotelli on todella siisti ja kaikin puolin miellyttävä paikka.  Suosittelen lämpimästi!

Kevyen kierrepallon tälle reissulle heitti Thomas Cook, joka rysähti konkurssiin kesken meidän matkan ja tottahan toki meidän matka oli Tjäreborgin kautta varattu… Naiivisti kuvittelin kyllä että kun konkurssi tuli sunnuntaina ja meidän lähtöpäivä oli torstai, asiat ehtisivät lutviutua ennen lähtöä, mutta ehei. Torstaiaamuna herättiin auringonnousun aikaan, luovutettiin huone pois ja mentiin nakottamaan hotellin parkkipaikalle lentokenttäkuljetusta odottamaan, mutta hiljaista oli. Ihmeteltiin siinä että miten kukaan muu ei ole lähdössä samaan aikaan ja miksei kuljetusta näy eikä kuulu. Soitto Tjäreborgille paljasti, että lento oli rankasti myöhässä ja kuljetus peruttu. Asiasta oli kuulemma lähetetty tekstiviesti, jota me ei oltu saatu. Kuluvan vuorokauden aikana tulikin sitten todella selväksi se, että ne tekstiviestit ei tosiaan tule meille perille. Laukottiin vähän väliä suomalaisseurueiden luona kysymässä onko uutta tietoa lennosta, koska me ei saatu tietoa muuten mistään. Päätettiin pysytellä hotellin läheisyydessä ja nautiskella ylimääräisestä loma-ajasta. Jossain vaiheessa iltapäivällä ihmeteltiin että kas kun on tässä allasalueella pelkkiä norjalaisia, että missähän ne suomalaiset on, ja sitten selvisikin että meidän hotelli on vaihtunut ja lentokenttäkuljetus lähtee sieltä toisesta hotellista. JAA. No me sitten suhattiin taksilla sinne toiseen hotelliin eli Sunset Suitesiin, joka oli aivan järkyttävä läävä. Oon varma, että siinä mestassa on kuvattu kaikki 1970-luvun aikuisviihde-elokuvat ja hyvä jos on sen jälkeen kerran siivottu. Vessanpönttö vuosi, vessan ovea ei uskaltanut laittaa kiinni koska sitä ei enää auki olisi saanut ja suihkukaapin virkaa toimitti muovinen, rikkinäinen haitarioviviritys. Ilmastoinnista ei tarvinnut edes haaveilla ja pihalla haisi itsepintaisesti aika rehellinen paska, joten ei kauheasti houkuttanut pitää parvekkeen oveakaan auki.

Aluksi lähinnä naureskeltiin läävähotellille, koska meidän oli määrä päästä matkaan vielä samana iltana joten hotellin kunnolla ei ollut paljoa enää väliä. Käytiin syömässä erinomainen illallinen ja valmistauduttiin lähtöön. Ja sitten tuli tekstiviesti (ihme kyllä!) että lähtöaika on siirtynyt jälleen, tällä kertaa seuraavaan aamuun. Siinä kohtaa mun positiivinen asenne alkoi kyllä pahasti rakoilla. Aamupäivällä lähinnä ilakoin siitä että saatiin vielä yksi lomapäivä, ja vaikka puhtaat vaatteet oli loppu, suihkuun en koko päivänä päässyt, yöunet olivat jääneet tosi vähäisiksi, oli hirvittävän kuuma päivä ja oltiin oltu aamuyhdeksästä saakka ilman hotellihuonetta (ja sitten lopuksi kamalassa huoneessa) eikä tarkasta lähtöajasta ollut tietoa, ajattelin että ei niillä jutuilla ollut väliä koska päästäisiin jossain vaiheessa yöllä kuitenkin Suomeen. Kun se kuvitelma romuttui, ajauduin välittömästi aivan puhtaan epätoivon partaalle, varmaankin osittain myös siksi että olin niin älyttömän väsynyt ja lämpöhalvauksen partaalla ja haisin cacalle ja se hotelli oli niin karsea. No, hetki siinä kiroiltiin, kunnes todettiin että ei kai se auta kuin mennä nukkumaan ja toivoa ettei saada huoneesta jotain satiaisia. Päätettiin vielä hakea kaupasta vettä ennen nukkumaanmenoa ja onneksi tehtiin niin, sillä törmättiin sillä reissulla suomalaisiin jotka informoivat, että Tjäreborgin tekstarijärjestelmä oli jotenkin seonnut eikä meille tullut viesti pitänyt paikkaansa vaan lähtö olisi edelleenkin to-pe -välisenä yönä. Jaa. Hitto mua kylmäsi ajatus siitä, että oltais menty vaan nukkumaan ja sitten missattu meidän lento!

Long story short, ei se sovittu lentokenttäkuljetuskaan sitten koskaan tullut ja lopulta ahtauduttiin neljän hengen ja miljoonan matkalaukun voimin taksiin ja mentiin nilkka suorana lentokentälle ja ehdittiin kuin ehdittiinkin lennolle. Oltiin kotona lopulta perjantaina aamulla lähes vuorokauden valvomisen jälkeen (voin kertoa että lennolla ei paljoa tarvi kuvitella nukkuvansa, kun siellä on yliväsyneitä lapsiparkoja jotka huutavat väsymystään ja jännitystään koko lennon ajan). Eikä siinä vielä tietty kaikki, sillä poikaystävä sai sitten Suomessa end of days -tasoisen ruokamyrkytyksen ja/tai vatsataudin. Toki mä pääsin siinä helpommalla kuin hän, mutta yhteenvetona ja yksityiskohtiin menemättä voidaan todeta, että kovin levänneenä ja pirteänä en töihin sitten palannut :D

Lähtöhässäkkä oli kuitenkin pientä siihen nähden, kuinka paljon lomasta nautin, eikä Thomas Cookin konkurssi ollut ainoa asia joka teki tästä lomasta erilaisen ja ikimuistoisen. Instaseuraajat tietävät jo tämänkin: mua kosittiin meren rannalla ja hetkeäkään epäröimättä vastasin kyllä. The easiest ’yes’ I’ve ever said.  Mua mietityttää oikeastaan vaan yks asia: miten tällä organisointikyvyllä, kärsimättömyydellä ja töhöilyalttiudella voi MITENKÄÄN saada aikaiseksi onnistuneet häät?? :D Sanon jo nyt, että tästä projektista pitäis kyllä realitysarja tehdä. Ei muutako talla pohjaan, katotaan mitä tulee! Cheers!

Continue Reading