Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri, luukku 6: tuoksuarvonta

Kaunista itsenäisyyspäivää ystävät ja uudet tuttavuudet! Tänään on minun ja Ria G:n vuoro avata luukku Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa. Rian luukku löytyy hänen blogistaan täältä. Eilen vuorossa oli HennaV. 

Suomi100-juttua on koko valtakunta ollut pullollaan koko vuoden, joten itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksien sijaan tarjoan teille palan Provencea – ja palan kesää.

L’Occitanen Terre de Lumière lanseerattiin viime keväänä näyttävästi, sillä kyseessä on vakiovalikoimaan tehty tuoksu, jossa kulminoituu L’Occitanen juuret, ranskalaisuus ja rakkaus luontoon. Terre de Lumière on L’Occitanen lippulaivatuoksu, vaikkei ehkä vielä olekaan yhtä tunnettu kuin pidempään olemassa olleet Verbena- tai Sheasarjat.

Terre de Lumière tarkoittaa valon maata. Tuoksun inspiraatio on lähtöisin the Golden Hourista eli kultaisesta tunnista, siitä hetkestä kun aurinko on laskemaisillaan horisontin taakse ja valon sävy on muuttunut syvemmäksi, kultaisemmaksi ja täyttää koko maan. Tuoksuun on poimittu hunajaa, mantelia, laventelia, rosépippuria, bergamottia ja tonkapapua. Kyseessä on lämmin, pehmeä gourmand-tuoksu eli hyvin erilainen kuin mihin L’Occitanen tuoksuissa on aiemmin totuttu. Kun tuoksua nuuhkaisee, ymmärtää hyvin miksi pullon väri on kultainen. Etelä-Ranskan päivän viimeiset auringonsäteet tuoksuvat nimenomaan tältä!

En voi väittää että olisin käyskennellyt laventelipelloilla kesämekossa koskaan, mutta Provencen alueella olen ollut monesti ja iänvanhojen kujien sokkeloissa olevat käsityökaupat, saippuakaupat, maustekaupat ja muut pikkuputiikit tuoksuvat pitkälti juuri niiltä ainesosilta joista Terre de Lumière on tehty. Tuoksussa on jotakin ihanan tuttua ja toisaalta siinä on jotakin valloittavan vintagea myös.

Tuoksuthan aina muuttuvat kantajansa mukaan ja yksi lukuisista vioistani on se, että gourmand-tuoksut latistuvat ihollani lähes poikkeuksetta aina paksun vaniljaisiksi. Se on tosi harmi, koska Terre de Lumièren alkutuoksun pippurisuus ihastutti mua todella paljon. Jos se säpäkkä mausteisuus olisi ihollani säilynyt, tämä olisi minunkin tuoksuni. Esimerkiksi Sissin iholla Terre de Lumière oli aivan erilainen ja raikkaampi.

Mutta minun ihostanihan tässä ei ole kysymys, vaan siitä kuka teistä saa kokeilla Provencen kesäiltaa iholleen! Arvon yhdelle onnekkaalle Terre de Lumière -hajuveden sekä saman tuoksuisen kosteusvoiteen. Molemmat ovat täysikokoisia. Olen saanut tuotteet L’Occitanelta ja ne ovat luonnollisestikin uusia, tosin jouduin hajuvesilaatikon avaamaan jotta sain kauniin pullon kuvattua :)

Osallistut arvontaan kertomalla, minne matkustaisit tuoksumuistoja hankkimaan jos voisit mennä minne tahansa. Jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään jotta saan sinuun yhteyden jos voitat. Sähköpostiosoite näkyy vain minulle. Arvonta on auki sunnuntaihin 10.12.2017 klo 21 saakka. Postitan paketin voittajalle itse ja ilmoitan voittajalle tietysti henkilökohtaisesti. Postitan palkinnon vain Suomeen.

Onnea arvontaan – ja onnea ihana, urhea Suomi!

P.s. Tässä vielä Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin menneet ja tulevat luukut! Huomenna siis vuorossa Shopaholic Mom Life ja The Domino Effect.

1.12. KIDULT 
5.12. Henna V
8.12. Dioriina
10.12. Mizz Annie
15.12. hannamaria
20.12. Maria Glow &  Elina K
24.12 Yhteinen luukku: Jotain punaista

Kurkkasitko jo nämä?

114 kommenttia

  1. Lähtisin kaikista mieluiten johonkin valoisaan ympäristöön ja mielellään urbaaniin miljööseen vaikkapa istuskelemaan kahviloissa. Kahvintuoksu<3

  2. Mielestäni tuoksumuistoja voi luoda missä vain. Lähtisin siis pitkäaikaiseen haavekohteeseeni Aasiaan Souliin tai Hongkongiin.

  3. Koska olen pehmeän puuteristen ja naisellisten tuoksujen ystävä, lähtisin romanttiseen ja eleganttiin Pariisiin sellaisia metsästämään.

  4. Voisi olla, että lähtisin metsästämään joulumieltä ja -tuoksuja joihinkin suurille joulumarkkinoille vaikka Tallinnaan :)

  5. Matkustaisin Italian Toscanaan, mulla on jotenkin sellainen mielikuva alueesta, että sieltä saisi niin tuoksu- kuin elämysmuistojakin :)

  6. Matkustaisin ihan vain helsinkiin, linnanmäelle. Haluaisin haistaa vanhan vuoristoradan. Vähän erilainen kohde varmaan kuin muilla :D

  7. En juuri ole matkustellut kuin Ruotsia ja Tallinnaa pidemmälle. Tallinnan vanhakaupunki ja sen ensimmäinen kahvia oli huumaavan tuoksuinen tuoreine kahvineen.

  8. Normandiaan! AH, suosittelen Claudie Gallayn Tyrskyt kirjaa. Melankolinen teos, jonka lukemisen jälkeen olen haaveillut Ranskan luoteisrannikosta.

  9. Matkustaisin johonkin etelän satamakaupunkiin, jossa elämää ja meren tuoksua. Mukana upeassa arvonnassa.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

  10. Ranskaan tuoksuttelemaan meren tuoksuja ja sisämaahan laventeli peltojen keskelle. Laventelin tuoksu on kerrassaan huumaava luonnossa.

  11. Menisin ehdottomasti takaisin Egyptin vanhan kaupungin pienille sokkeloisille kauppakäytäville mausteiden ja kankaiden sekaan. Lämmin, leppoisa ilma ja ihana tuoksujen sekamelska irrottaisivat juuri nyt hyvin pimeästä ja kylmästä arjesta!

  12. Näin joulunaikaan haluaisin lähteä tuoksumatkalle Keski-Euroopan joulumarkkinoille :) Toinen unelma olisi lähteä tutkimaan Aasian maita.

  13. Ranskaan lähtisin tuoksuja etsimään. Siellähän niiden koti mielestäni on! Sieltä löytyisi myös mahtavat laventeli pellot!😍

  14. Matkustaisin Sisiliaan. Appelsiineista, sitruunoista, manteleista, Etna,tulivuoresta ja mafiasta voisi kehitellä raikkaan, mutta yllättävän vaarallisen tuoksun! 😊😱

  15. Just nyt on kiva olla Suomessa, mutta huomenna voisin lähteä siihen ihanaan Turkkiin, missä kävin 15 vuotta sitten. Mausteiset tuoksut, kaduilla soiva musiikki ja lämmin ilma.. Aijai. :)

  16. Jos olisi mahdollista mennä mihin vaan niin menisin mummolaan! Jotenkin vieläkin pystyn muistamaan mummon tuoksun♥ Harmi, ettei mummoa eikä mummolaa enää ole! :'(

  17. No apua mikä kysymys :D Ekana tuli mieleen metsä, sinne enemmänkin verestämään tuoksumuistoja, mutta uusia hankkimaan, apua :D Varmaan Etelä-Eurooppaan, tai jonnekin ihan uuteen paikkaan, Ausseihin? Tuoksuuko siellä erilaiselta kuin Euroopassa :D

  18. Tällä hetkellä Portugali ja siellä Lissabon kiinnostaisi eniten. Tuon tuoksun kuvaus kuulostaa kyllä aika täydelliseltä <3 Ei vaan ole sattunut kohdalle, että olisi voinut tuoksutella ;)

  19. Minä lähtisin Irlantiin mummini vuoksi. Hän kehui paikan kauneutta, ihmisiä ja pubeja. Tahtoisin mennä talviaikaan tutustumaan ympäristöön, mitä ihanaa voisikaan löytyä melkein naapurista!

  20. Lähtisin Intiaan :) Sieltä saisi taatusti tuoksumuistoja ihan joka lähtöön, niin hyviä kuin huonoja. Intialainen ruoka eritoten tuoksuu jumalaisen hyvältä.

  21. Oon aina halunnut käydä Irlannissa, joten jos tulis mahis lähteä nyt mihin tahansa niin varmasti toteuttaisin tän haaveen. :)

  22. Todennäköisesti johonkin suolaisen meren ääreen, auringon lämmittämille rantakallioille. Kun aurinko ei enää lämmitä, mutta kalliot ovat lämpimät, sen tunteen ja tuoksun meren suolaisuudella haluaisin saada pulloon.

  23. Provencen laventeliniityille sekä Tahitille eksoottisten kukkasten keskelle, ja vielä sinne missä vanilja kasvaa:)

  24. En oo ikinä käynyt ulkomailla joten ei hajuakaan (nimenomaan) miltä muualla tuoksuu mutta asuin Fazerin karkkitehtaan vieressä ja lämpiminä kesäiltoina oli ihana istua partsilla ja nuuhkia tehdasta.Paras tuoksu tuli marianneista.Ehkä Lappeenranta ei ole eksoottisin tuoksumuistojen lähde mutta…lukitsen vastauksen🙈🙌

  25. Tämä onkin paha kyssäri, koska kyse on tuoksumuistoista… Yleensä matkaillessa ruokamuistot on mulle tärkeitä, joten tuoksumuistojakin voisi lähteä osittain hakemaan sitä kautta, eli joku Aasian maa, jossa on ihanaa luontoa, mutta myös kaupungissa katuruokakojujen tunnelmaa :)

  26. Etelä-Ranska kiehtoisi, samoin Santorini.
    Molemmista paikoista jäisi varmaan ihania muistoja, niin tuoksuissa kuin muutenkin.

  27. Tekstin luettua ei voi vastata mitään muuta kuin, että Provenceen! <3 Ranskan lisäksi Italia ja Kreikka voisivat keväämmällä olla mahtavia tuoksupaikkoja. Jos än-yy-tee-nyt pitäisi lähteä, niin Marokko voisi tarjota lämpöä ja komean tuoksumaailmaan.

  28. Mä lähtisin New yorkiin, se on mun to do listalla ja oon päässy vaan juoksee lentokentän läpi (josta meillä oli jatkolennolle jäätävä kiire..) :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.