Essenceostoksia

Hehkutin aiemmin Essencen uutuuksia, jotka kaikeksi onneksi tulivatkin siihen pysyvämpään valikoimaan eivätkä olleet niitä nopeasti katoavia Trend Edition -tuotteita. Aiemmassa jutussa esittelin saamani PR-tuotteet, mutta joukosta puuttui muutama tuote, jotka ehdottomasti halusin. Kävinkin lähimmällä Tokmannilla säännöllisesti kyttäämässä että milloin uutuudet päätyvät hyllyihin. Tuotteet löytyivät myynnistä pari viikkoa sitten, ja siihen mennessä olinkin jo ehtinyt löytää PR-tuotteiden joukosta suosikkini. Ostin Tokmannilta muutaman kiinnostavan tuotteen sekä varakappaleet suosikkituotteistani.

Oon aina enemmän kuin halukas kokeilemaan uusia leimasimia, joten luonnollisesti mun oli aivan pakko ostaa essencen kirkas leimasin…ja tietysti myös leimauslaatat. Leimasin tulee söpössä pahvipakkauksessa, jossa on mukana muovinen scraper ja itse leimasin.

Leimasimessa on kätevä kierrekorkki, joka pitää tyynyn suojassa ja puhtaana. Tyyny on ihan loistava, sopivan tahmea ja pehmeä. Materiaali on tosi samantyyppinen kuin Konadin uudessa leimasimessa, jonka esittelinkin täällä. Ainoa miinus leimasimessa on se, että leimasimen varsi ei ole avoin toisesta päästä, joten näkymä leimasimen läpi on siksi sumea. Jos varsi olisi ontto lieriö, tuote olisi ihan täydellinen.

Leimasin toimii todella näppärästi ja poimii hyvin kuvat laatalta, jopa silloin kun laatan etsaus ei ole kovin syvä. Tiedän sen, koska koitin leimasinta näiden uusien essencen laattojen kanssa, ja niissä kuviot eivät ole kovin syvät. Jouduin ostamaan laatat sokkona, koska niiden pakkauksesta ei näy läpi eikä mallikappaleita ollut esillä. Onneksi nää maksoi vaan pari euroa kappale, joten ajattelin että ei se suuri menetys ole vaikka kuviot eivät olisikaan erikoisia. Ilokseni koin oikein positiivisen yllärin kun avasin laattapakkaukset :)

HD Hydra Primer Spray herätti mun mielenkiinnon heti kun luin essencen uutuustuotteista kertovan tiedotteen. Olen varmaan aiemminkin maininnut, että innostun helposti kosteussuihkeista ja käytänkin niitä paljon. Tämä suihke on tarkoitettu meikin alle ylimääräiseksi kosteuttajaksi ja se lupaa myös häivyttää ihohuokosia ja tasoittaa ihon sävyä. Saattaisi tämä ehkä toimia meikin päälläkin, mutta en ole kokeillut. Meikin alla tuntuu toimivan tosi kivasti. Suihkeen tuoksu on miedon kookoksinen. Lähtökohtaisesti inhoan kookoksen tuoksua, mutta tässä suihkeessa se on tarpeeksi mieto ja pehmeä eikä häiritse mua ollenkaan. Oikeastaan voisin sanoa että pidän tuoksusta! Tää aiheutti mulle lähestulkoon identiteettikriisin, sillä en usko että olen ikinä aikaisemmin tykästynyt mihinkään kookokseen liittyvään.

Kynsiliima ei ole mikään erityisen kiinnostava tuote, mutta ostin sen puhtaasti tarpeeseen, sillä mun kynsiliimat muistuttavat enemmän purkkaa kuin liimaa tällä hetkellä. On tosi kätevää että nyt voin hakea kynsiliiman ihan kaupasta eikä tartte alkaa tilata yksittäistä tuotetta mistään nettikaupasta.

Aiemmin saamistani essencen tuotteista mua ihastutti eniten Glow To Go -suihke, joka on hehkua tuova meikinkiinnityssuihke, You Better Work -primer sekä Tropical Hand Mousse. Niistä halusin ehdottomasti varakappaleet ennen kuin hyllyt myydään tyhjiksi. Glow to Go tuo aivan uskomattoman kauniin hehkun iholle! Olin aidosti aivan ällistynyt kun käytin tätä ensimmäisen kerran, ja myös ihailin ääneen siskoni meikkipohjaa, joka näytti tosi kauniilta ja salaisuudeksi paljastuikin se että hän oli lainannut tota suihketta mun kylppärissä :D Suihkepullo ei ole mitään ihan parasta A-luokkaa, sillä varsinkin aluksi siitä tuli suurinpiirtein kauhallinen suihketta eikä missään nimessä voinut puhua hienojakoisesta suihkeesta (kuva todisteena).

Aluksi teinkin niin että suihkutin tuotetta kädelle ja taputtelin sen siitä kasvoille, mutta nyt uskallan jo suihkauttaa sitä suoraan meikin päälle. Pulloa pitää ravistaa tosi huolellisesti ja suutinta pitää painaa päättäväisesti ja nopeasti. Tai sitten voi tehdä kuten Sissi teki ja siirtää tuotteen toimivampaa pulloon. Glow To Go -suihketta voi käyttää nestemäisen highlighterin tapaan pelkästään poskipäillä, jolloin se kannattaa taputella esimerkiksi beautyblenderillä paikoilleen, tai sitä voi suihkauttaa koko kasvoille kauniin hehkun aikaansaamiseksi. Kuviin tämä hehku ei kovin hyvin tallennu kuten huomaatte, mutta livenä se on todella, todella kaunis.

You Better work -primer väittää kestävänsä kuntosalikäynnit ja hikoilun ylipäänsä, ja minusta se lunastaa lupauksensa todella hyvin. Olen käyttänyt primeria niin kuntosalilla kuin sulkapallossakin, ja mun mielestä se kyllä pitää meikin paikoillaan ja kauniimpana paremmin kuin muut primerit. Primer on koostumukseltaan voidemaista ja jää hieman tahmeaksi, ja sopii mun mielestä tosi hyvin myös kuivalle iholle. Se ei mitenkään korosta kuivia kohtia ja häivyttää jopa isoja ihohuokosiakin. Kertakaikkiaan mainio tuote, joka on tullut meikkivalikoimaani kyllä pysyvästi. Tropical Hand Mouse tuoksuu ihanalle, kosteuttaa tosi hyvin ja imeytyy nopeasti, joten ennustan ensimmäisen purkin kuluvan loppuun pian. Siksi ostinkin nyt jo uuden.

Koko tämä satsi kustansi hieman yli 27 euroa, ihanan halpaa! Joko teidän lähikauppoihin on rantautuneet nämä uutuudet? Seuraavaksi mun täytynee sitten esitellä se lakkaus, jossa käytin noita laattoja ja leimasinta! :)

Kurkkasitko jo nämä?

8 kommenttia

  1. HD Hydra Primer Spray kuulostaa mun korvaan erittäin kiinnostavalta, koska tykkään nykyisin todella paljon kookoksen tuoksusta:) Ja jos primerisuihhke on muutenkin toimiva, niin semmosen haluasin. Toivottavasti löydän jostain essence-pisteeltä:)

  2. Äh, mun kommentti hävisi vissiin johonkin.. No enivei, saman huomasin stamperissa, että kovin mahdoton kohdistaa tuon pohjan läpi, mutta tuo tyyny sopii täydellisesti MoYoun leimasimeen, josta saa sen pohjan pois. ;)

    1. Mikä Life hack! Mulla ei oo tuota MoYouta mutta täytyykin kokeilla sovitella tyynyä johonkin toiseen leimasimeen, eli kiitti vinkistä!

  3. Mulla on muutama loistavasti toimiva leimasin mutta jotenkin on vaan pakko kokeilla, jos siis edes löydän tämän, hyllyissä kun aina on mitä sattuu.

    1. en minäkään _tarvitse_ enää yhtään leimasinta loppuelämäni aikana, mutta jostain syystä pitää kaikkia aina testailla :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.