Dermosilin helmiä

Dermosil on oikeastaan se ihan ensimmäinen kosmetiikkamerkki, jonka myötä innostuin ihonhoidosta ja purnukoista ylipäänsä. Muistelen että tutustuin merkkiin yläasteaikoina ja sen jälkeen Dermosilin tuotteet on seuranneet mukana säännöllisesti. Työpaikoilla oon aina osallistunut kimppatilauksiin ja organisoinut niitä itsekin. Viimeisin vuosi taitaa olla ainoa sitten yläasteajan, jolloin en ookaan tilannut Dermoshopista säännöllisesti, joten kun tovi sitten multa kysyttiin blogiin liittyen että haluaisinko testailla Dermosilin tuotteita, tartuin tilaisuuteen innolla. Helppo suostua, kun tiesin jo valmiiksi että tykkään todennäköisesti kaikesta :D

Sain valita verkkokaupasta muutamia tuotteita ja päädyin ottamaan mukaan tuotteita joita en vielä ole kokeillut ja lisäksi pari kestosuosikkia. Erityisesti seerumit kiinnostivat, joten valkkasin niitä useamman.

Sanon heti kärkeen että en ole vielä ehtinyt käyttää seerumeita kovin kauaa, lähinnä vain kokeilla, sillä testijaksolla on ollut muita tuotteita. Mun täytyy siis palata näihin seerumeihin vielä myöhemmin, mutta tässä ensivaikutelmia muutamien päivien käytön jälkeen.

Age Defence Elixir on nimensä mukaisesti ikääntymisen merkkejä vastaan suunniteltu seerumi. Mullahan on ikuinen ikäkriisi joten anti-age -tuotteet kiinnostaa aina, ja sitäpaitsi ne ovat yleensä aivan mainioita kuivaihoisille (oli ikä mikä hyvänsä). Age Defence todisti tämän olettamuksen oikeaksi. Se on vähintäänkin yhtä kosteuttava kuin äskettäin hehkuttamani Mádaran SOS-seerumi. Koostumus on hieman juoksevampaa kuin Mádarassa, mutta ei kuitenkaan vesimäistä. Tuote on tuoksuton ja pakkaus tyylikkään vähäeleinen. Age Defence Serum on Dermosilin seerumeista kallein, mutta silti sen hinta on vain 15,50 euroa. (!!)

Skin Comfort Glowing Facial Serum on ihoa heleyttävä ja kosteuttava seerumi. Heleys on aika subjektiivinen asia ja sitä on vaikea arvioida varsinkin tähän vuodenaikaan kun auringonvalossa ei koskaan pääse ihoaan tarkastelemaan, mutta ainakin seerumi jättää iholle oikein miellyttävän, pehmeän tunnun ja kosteuttaa hyvin. Yöksi valitsisin kuivaihoiselle vielä tuhdimman seerumin, mutta päiväkäyttöön tämä on omiaan. Tuote sisältää paljon antioksidantteja, kuten E- ja C-vitamiineja. Hehkuasiaan mun täytynee ottaa tarkemmin kantaa sitten kun olen vähän pidempään tätä käyttänyt. Vaikka koostumus on joukon paksuin, seerumi kuitenkin imeytyy nopeasti ja sopii erittäin hyvin meikin alle. Tuotteessa on mieto, aika neutraali tuoksu. Hintaa Glowing Facial Serumilla on vaivaiset 9,50 euroa.

Exfoliating Night Serum on joukon ällistyttäjä. Tässä on nyt sellainen tuote joka sai mut jo yhden käyttökerran jälkeen hämmästymään, ja sitä ei käy kovin usein. Kyseessä on siis kemiallisesti ihoa kuoriva ja kosteuttava seerumi, jota käytetään vain öisin. Seerumi kuorii iholta kuollutta ihosolukkoa ja taltuttaa epäpuhtauksia. Kosteuttava vaikutus perustuu mm. siihen, että se auttaa sitomaan kosteutta ihoon ja boostaa ihon omaa hyaluronihappo- ja keramidituotantoa (näin Dermoshopin sivuilla kerrotaan). Mua vähän jännitti ottaa Exfoliating Night Serum käyttöön, koska pelkäsin ensinnäkin jotain karua ihoreaktiota ja toisekseen sitä, että seerumi ei kosteuta kunnolla ja käytön jälkeen iho on vain ärtynyt ja arka. No joo, päinvastoin kävi :D Tuotekuvauksessa sanotaan, että seerumin käyttöön voi kuulua pientä kihelmöintiä tai punoitusta iholla, mutta itse en ole huomannut kuin ihan hetkellistä pientä punoitusta yhdellä käyttökerralla, ja silloinkin laitoin seerumia vähän ronskimman määrän. Oon tästä tosi ihmeissäni, koska yleensä ei tarvitse kuin suunnitella koskevansa mun naamaan kun se jo helottaa punaisena.

Mutta palaan siihen ekan käyttökerran jälkeiseen aamuun: kasvojen iho oli sävyltään tasainen (eikä punaisenkukertava kuten yleensä), todella kosteutetun oloinen ja sileä, ja meikkivoide levittyi iholle kuin unelma. Oon taas kärsinyt siitä että kaikki meikkivoiteet tuovat esiin kuivia rämmäleitä nenässä ja otsassa, mutta tämä seerumi on auttanut niihin hilseileviin kuiviin kohtiin paljon enemmän kuin esimerkiksi Pixin Glow Tonic. Toivon, että pitkäkestoisemmalla käytöllä seerumi vähentäisi myös mustapäitä. Seerumi on suunniteltu nimenomaan säännölliseen käyttöön. Tuote taputellaan iholle puhdistuksen jälkeen ja kun se on imeytynyt, kasvoille voi lisätä yövoiteen. Seerumi on tuoksuton ja maksaa poskettoman vähän tehoonsa nähden; 30 ml pullo irtoaa 13 eurolla. Ja tuo on vielä kaunis katsellakin! En keksi tästä mitään vikaa ja pakko ostaa kyllä myös varastoon muutama, esim. kymmenen, pulloa. Huh huh.

Skin Comfort Eye Gel Cream on sellainen tuote jonka muistan joskus vuosia sitten ostaneeni, mutta en kertakaikkiaan muista mitä mieltä siitä olin. Se taisi olla aikaa ennen bloggaushommia. Geelimäinen silmänympärysvoide on tuotetyyppinä sellainen jonka yleensä ohitan, koska mikään geelimäisyys ei yleensä käy kuivan ihon kanssa yhteen. Myyti kuitenkin hehkutti tätä silmänympärysgeeliä blogissaan ja luotan kuivaihokollegan sanaan. Ensivaikutelma onkin todella lupaava! Tämähän ei olekaan pelkkää geeliä, vaan mukana on voidetta, joka on kapseloitu söpöihin palleroihin geelin sekaan. Hyvä kosteutusteho ja nopea imeytyminen eli tuplapeukut! Purkkihan on kaunis kuin karkki, kiitos palleroiden. Yleensä preferoin pumppupulloa tai tuubia, mutta tämä on sen verran vinkeän näköistä tavaraa että annan pakkausmuodon anteeksi ja käytän kiltisti paketin mukana tulevaa spaattelia geelin kahmimiseen. Skin Comfort Eye Gel Cream on hajustamatonta ja maksaa vaivaiset 9,50 euroa.

Hand & Foot Night Care ja Foot Cream Shea ovat niitä mun vanhoja suosikkeja, joita voin suositella kaikille. Pakkaukset ovat vuosien saatossa uudistuneet ja kauniin mintunvihreä sävy saa mut kyllä ilahtumaan. Molemmat voiteet ovat tosi täyteläisiä ja kosteuttavia ja tuoksuvat ihanalle! Hand & Foot tuoksuu vanilliinisokerille ja sheajalkavoide greipille. Ah! Hand & Foot Night Care on Dermosilin bestsellereitä ja ymmärrän hyvin miksi. Todella kosteuttava voide jota olen käyttänyt lukemattomia tuubeja aiemmin. Jalkavoiteessa on sitten vielä sheavoita tehoaineena ja se toimii toki yhtälailla käsivoiteenakin. Mun kulutuksella käsi- ja jalkavoiteita pitää olla huushollissa aina joka huoneessa ja joka laukussa, joten tällaiset superedulliset tehotuotteet on todellakin mun sydäntä lähellä. 200 ml tuubi käsi- ja jalkavoidetta maksaa 7,20 euroa, samoin 100 ml tuubi sheajalkavoidetta.

Living-sarjan käsisaippua ja käsi- ja vartalovoide valikoitui tähän joukkoon mukaan puhtaasti ulkonäön vuoksi. Dermosil on todella panostanut pakkauksien ulkonäköön, kun aikoinaan Dermon tuotteet oli aika köykäisen ja tylsän näköisiä. Nyt tuotteet näyttävät yhtä laadukkailta kuin ovatkin ja Living-sarja on suunniteltu nimenomaan skandinaaviseen sisustukseen sopivaksi. Mullahan on tässä pienimuotoinen keittiöremppa meneillään ja halusin saada nämä pullot motivaattoriksi – kun keittiö on valmis, mustat, selkeät pullot tulevat sopimaan sinne täydellisesti. Ainakin niin toivon. Kirsikankukkien tuoksu ei ainakaan vähennä mun ihastusta näihin! Voide kustantaa 6,70 euroa ja saippua (puolen litran leka) 6,60 euroa.

Ja vielä yksi meikkituote! Dermosilin meikkeihin en hirveästi ole tutustunut, oon pysynyt lähinnä ihonhoidon puolella, mutta kulmakynät ainakin on tosi hyviä. Joka tapauksessa, tässä Dermosilin värittömässä irtopuuterissa huomioni kiinnittyi pakkausmuotoon. Oon tosi huono käyttämään irtopuutereita, koska mua raivostuttaa se sotku ja pöllyäminen ja puuterin nytkyttäminen kannelle ja siitä sutiin ja siitä naamaan ja sitten lopputulos näyttää siltä kuin olisin osallistunut 80-luvun kokaiinibileisiin kun valkoista jauhoa on kaikkialla. NOPE. No, tässä Dermosilin puuterissa vippa on omassa kerroksessaan ja sen alla on välikansi ja ”verkko”, jonka läpi irtopuuteria saa esiin sudilla tai vipalla painamalla.

Ei karistamista, ei pöllyämistä, ei hukkaan mennyttä puuteria. Kiitos ja kumarrus, tällaista lisää! Puuteri on varsin mattaavaa runsaasti käytettynä, joten jos haluaa vähän kevyempää lopputulosta, kannattaa käyttää sivellintä vipan sijaan. Kiva tuote, joka jää varmasti käyttöön ihan silkan helppoutensa vuoksi. Hintakin on vain 8,90 euroa.

Dermosilin tuotteita saa vain heidän omasta verkkokaupastaan. Toisin kuin moni luulee, kimppatilauksia ei tarvitse tehdä eikä Dermosilillä ole edustajia kuten esimerkiksi Avonilla, vaan verkkokauppa toimii ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kosmetiikan verkkokauppa. Jokaisesta tilauksesta kertyy varsin avokätisesti bonuspisteitä, joilla saa valita kaupanpäälliseksi tuotteita (ja sen takia joka työpaikalla on yleensä se yksi erittäin innokas tilausten tekijä :D ). Se on kätevä tapa kokeilla ilmaiseksi uusia tuotteita :) Toimitus on ihan hullun nopea, oikeasti siis vain pari päivää, ja yli 50 euron tilaukset toimitetaan ilmaiseksi ja ihan KOTIOVELLE. Sitten kun tuotteiden hintataso vielä on niin älyttömän edullinen, niin eihän tästä voi olla tykkäämättä. Mulla tuli tästä ihan uutta intoa taas Dermosiltilauksiin, oikeesti ihmetyttää miten en olekaan nyt viimeiseen vuoteen mitään tilannut. Mut hei nuo seerumit, voin todella, todella lämpimästi suositella. Koko seerumivalikoima on tässä.

Ai niin ja siis Dermosililla on tänä vuonna JOULUKALENTERI!!! Oon jo osallistunut arvontaan jossa sen voi voittaa, mutta hitsi että mua kutkuttelisi se…toisaalta kalenterissa on ilmeisesti useampi kynsilakka ja niistä mulla on ”hieman” ylitarjontaa. Ja se elevenin kalenteri tulee viemään kaikki mun rahat jos edes saan sitä…no joka tapauksessa, jos vielä puntaroitte minkä kalenterin ostatte, niin tässä yksi vaihtoehto. Eikä maksa kuin 40 euroa.

Nimetkää omat Dermosilsuosikkinne!

(Tuotteet saatu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Kurkkasitko jo nämä?

8 kommenttia

  1. Mulla on tuo jänskä sy-voide odottamassa käyttöä. Tilasin sen niin ikään Myyn kehusanojen hurmioittamana, mutta vielä en ole kaivanut esiin. Purkkimuoto ei oikein innosta, mutta jos tuote on muuten kullanarvoista kuivaihoiselle, niin pikkumiinuksen kestää kyllä.

    1. Ja puhtain käsin sitä kuitenkin käyttää, ja puhtaalle iholle. Ei siinä levitä kuin omia bakteereitaan joiden kanssa elää joka tapauksessa :D

  2. Mua on pitkään kiinnostaneet nuo seerumit ja erityisesti Exfoliating Night Serum. Jalka- ja käsivoiteita ei voi kylliksi hehkuttaa, hinta-laatusuhde on timanttinen.

  3. Taitaa olla dermosil mullekkin se ensimmäinen kosmetiikkamerkki josta olen kiinnostunut. Nuorempana tykkäsin käyttää nuoren ihon puhdistustuotteita ja mattakasvovoidetta. Nykyään tulee ostettuaehkä eniten käsi- ja vartalosaippuoita ja dödöjä. Kuorintasukat on myös sieltä ihan parhautta! Ja ne miesten challenger-tuotteet – tai siis niiden tuoksu, joka on ihan ylivoimaista mulle. :-D

    1. Oonkin miettinyt että oiskohan ne miesten tuotteet hyviä. En oo päässyt missään haistamaan :D Nuo kuorintasukat pistän korvan taa, niille olis taas tarvetta nimittäin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.