Perillä

Olen viimein perillä joulunviettopaikassani Etelä-Lapissa, mutta helppoa se ei ollut. Lauantaina lähdettiin ajamaan pk-seudulta pohjoiseen ja matka kului hitaasti mutta vääjäämättä. Olin tapani mukaan pakannut pieteetillä tuntikausia (en pidä pakkaamisesta koska se on vaikeaa ja siksi myös hidasta) ja lopulta pakkasin myös auton, sillä seurauksella, että molempien koirien kaikki ruuat jäi kotiin. En tietenkään tajunnut tätä siinä vaiheessa kun ajettiin useamman eläintarvikeliikkeen ohi, vaan vasta 8 tunnin ajomatkan jälkeen. Yöllä. Kumpikaan koira ei kestä markettiruokaa ja toinen on kaiken lisäksi allerginen, ja voin kertoa että sunnuntaina ei yhtään eläinkauppaa ole Suomessa auki.

.
.

Ajettiin sitten seuraavana päivänä Ruotsiin, koska siellä sentään saa olla kaupat sunnuntaisin auki. Matka ei kovin ruusuisesti mennyt, koska toinen meidän koirista voi pahoin autossa, ei tosin oksenna mutta läähättää aivan hysteerisesti. Koira kieltäytyy syömästä ja juomasta, tärisee ja jatkuva huohotus aiheuttaa hyperventiloinnin ja kielikin käy välillä sinisenä hapenpuutteesta. Parin tunnin matkat vielä menee jossain määrin kohtuudella, mutta tämmöinen Helsinki-Oulu-Haaparanta-Tornionjokilaakso -tykitys kahdessa päivässä oli aivan liikaa enkä tiedä miten me enää täältä takaisin kotiin päästään tuon koiran kanssa. DAPia ja muita rauhoittavia valmisteita ollaan kokeiltu, tuloksetta. Tauotkaan eivät tunnu auttavan, koska koira ei rauhoitu. Viimeiset pari tuntia kuulosti oikeasti siltä että koira kuolee sinne autoon.

Että kylläpä kannatti unohtaa ne ruuat….huoh. Joulumielen kanssa oli pikkasen hakemista siinä vaiheessa kun on vuorokaudesta viettänyt 12 tuntia autossa, kuunnellut koiran kärsimistä pystymättä ratkaisemaan asiaa ja tihrustamalla huonokuntoista tietä säässä, jossa näkyvyys oli ehkä 30 metriä. Sen hetken fiilikset kiteytyvät melko mainiosti tähän.

.
.

Täällä perillä on sentään jouluista, täällä kun on luntakin ihan kinoksiksi asti! Väsyneitä matkaajia odotti mummin porokiusaus ja tuoreet sämpylät ja rieskat. Eiköhän tässä mieliala vielä kohoa normaaliksi, kunhan kaikki osapuolet pääsee yli matkan aiheuttamista traumoista…

.
.

Kotona mulla oli mielessä monta jouluista lakkaa joita halusin käyttää, sekä arkkikaupalla jouluaiheisia siirtokuvia ja tarroja. Meinasin jopa tilata MoYoun joululeimauslaatan, mutta onneksi en tilannut, sillä kuvissa näkyvät kynnet ovat ainoat joulukynnet jotka ehdin tänä vuonna tehdä ja kuvata. Päätin sitten valita vähän perinteistä poikkeavan lähestymistavan ainakin väriskaalan suhteen. Essien vaaleansininen shimmerlakka Rock the Boat edustaa keskisormessa, nimettömässä ja peukussa. Todella kaunis lakka, joka juuri ja juuri on käyttökelpoinen leveän suomisiveltimen ja fakiirimaisen lakkaustekniikan kanssa, jenkkisudilla olisi taatusti aivan mahdoton levitettävä. Kuvissa kolme kieli keskellä suuta lakattua kerrosta.

.
.

Koristeena kauniita ja hyvälaatuisia siirtokuvia, jotka sain joulukortin kera Adeninasta. Etusormessa ja pikkurillissä on Barry M:n kermanvalkoinen tekstuurilakka Lady, joka jätti vähän ristiriitaiset tuntemukset jälkeensä. Eihän se nimeksikään peittänyt, kolmen kerroksen jälkeen kynsiraja kuulsi vielä paikoin läpi ja töpöttelin rajalle siveltimellä lisää lakkaa. Olisi varmaan pitänyt lakata se jonkin peittävän cremen päälle.

.
.

Ladyssa on kultaisia ja valoa heijastavia pikkuglittereitä, jotka tuovat mieleen auringossa säihkyvän lumen. Sävy saisi kyllä olla kirkkaampi valkoinen mun makuun, vaikka kaunis tuo luonnonvalkoinenkin väri on.

.
.

Haluaisin kirjoittaa tähän että nyt menen nautiskelemaan hyvästä kirjasta, mutta en voi koska unohdin sen kirjankin kotiin. Menen siis samoilemaan kahden yli-innokkaan, lumesta seonneen noutajan kanssa tuonne pilkkopimeään ulkoilmaan. Huhu kertoo että pihalla olisi aitauksessa poroja, mutta en ole varma asian paikkansapitävyydestä koska tuolla on niin pimeää etten nää koko aitausta. Kai se viimeistään aamulla selviää. Taidan kumminkin pitää koirat hihnassa, poropaisti ei ole mun iltapalatoiveissa ykkösenä…

Toivottavasti joulu on teille sellainen kuin haluatte. Voitte kuitenkin ennen jouluhömppäilyjänne kertoilla mulle lohdutukseksi jotain ”unohdin lapseni auton katolle” -tarinoita, tai vaihtoehtoisesti maagisia ratkaisuja onnettomasti matkustavan nelijalkaisen rauhoittamiseksi.

Translation: Merry Christmas to all! (ft. Essie Rock the Boat and Barry M Lady.)

Kurkkasitko jo nämä?

14 kommenttia

  1. No on kyllä ollut melkoinen reissu! Meillä labbis on vähän samanlainen, se nostaa kierrokset heti autossa ja läähättää ihan älyttömästi. Mutta se ei mun mielestä voi pahoin, vaan se nostaa aina kierrokset kun se innostuu. Siinä menee sitten helposti parikin tuntia ennen kuin hengitys tasaantuu (mutta onneksi lopulta tasaantuu). Oon yrittänyt miettiä keinoja tän estämiseksi, mutta vielä en ole sitä löytänyt… Luulen, ettei rauhottavat auttaisi paljoakaan kun ei tuota saatu normimäärällä nukutuslääkettä edes nukutettua, se vaan pirteänä käveli pihalla kun sen olisi pitänyt eläinlääkärin mukaan olla jo unessa. Kahteen kertaan lisättiin annosta ennen kuin se nukahti. :D

    Toivottavasti se rentouttava joulu löytyy! :)

    1. Niin, minäkään en oikein tiedä voiko koira alun alkaen pahoin vai stressaako muuten vaan, mutta takuulla tulee paha olo siitä korisemisesta. Mun täytyy soittaa eläinlääkärille kunhan päästään täältä ihmisten ilmoille ja kysyä saisko kotimatkan ajaksi jotakin lääkettä tai jotain…

  2. Voih. Meidän koiraa ei voi laittaa valjaisiin, tms vaan aina oltava häkissä. Siellä tuntee olonsa turvalliseksi, eikä niin stressaa pahasti. Kerran laitoin farmarin takaosaan turvavyövaljaisiin ja kohta oli sylissäni. :) Mutta on ikävää kun ei voi/osaa toista auttaa. :/ Nauttikaa lumessa riehumisessa, niin unohtuu automatka.
    Kaunis lakkaus ja ihanan ei-niin-alleviivaavan jouluiset decalit.

    1. Noi meidän koirat on sen verran kookkaita, että farkun takaosassa niiden on matkustettava :) mutta joo, lumessa riehuminen on maistunut :)
      Kiitos!

  3. Meillä noutaja pelkäsi ihan tuhottomasti aina uutena vuotena ja vaikka mitä konsteja koitti, niin ei vaan auttanut.

    Toivottavasti teidän joulu sujuu rauhassa ja toivottavasti kotimatkakin sitten vähän paremmin.

    Kauppareissulla unohdin tänään pumpulipuikot, sinapin ja öljyn. Eli juuri ne, mitä menin vähän niinkuin hakemaankin. Kauppareissuun kului rapiat 100e, että varmaan ois ollu halvempaa jos ois ottanu oikeasti vaan ne mitä piti. Pullonpalautuskuitinkin unohdin lunastaa.. Huoh..

    1. Jep, tämä sama koira pelkää nykyään myös raketteja, vaikka nuorempana ei pelännyt. Turhauttavaa.
      Hyvin meni :D ostit mitä halusit summasta päätellen!

  4. Ihana toteutus joulukynsiksi:) Rock The Boat on samanlainen levitettävä kuin Full Steam Ahead jota yritin lakata kapealla sudilla ja mullahan meni kuppi nurin sekunnin murto-osassa.

    Koiruparat, rapsutuksia molemmille murusille<3

  5. Menee nyt ihan asian vierestä, mutta muuttuuko sulla (tai kenelläkään muulla) toi essie tummemmaksi kun laittaa päällyslakan?? Ihan sama käytänkö Poshea tai Secheä tai mitä, aina tummuu! Ärsyttävää, kun väri itsessään on tosi nätti, niin päällyslakan kanssa muuttuu sitten muuksi. Äähh…. Mistä tollanen voi johtua, onko mulla vaan joku maanantaikappale…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.