Kiko Holographic

Nyt viimein niitä Kikon hololakkoja. Odotin tähän päivään saakka aurinkoista hetkeä, jolloin olisin kotona ja ehtisin ottaa tyypit kaikkien lakkojen holoefektistä, mutta turhaan. Aina kun mä olen lakkojen ääressä kotona, on joko pimeää, sataa vettä tai molempia. En jaksanut enää odottaa, joten saatte yhdestä holosta hyvät kuvat, toisesta jonkinlaiset ja kolmannesta surkeat.

Kikon Holographic-sarjaan kuuluu neljä lakkaa, joista ostin kolme. Sininen holo ei juuri napannut. Lakat peittivät hyvin ja kuivuivat erittäin nopeasti, mutta levittämisen kanssa sai olla tarkkana, tai kynsiin tuli kaljuja kohtia. Hololakoille tarkoitettu Aqua Base -aluslakka olisi varmaan näiden kanssa ollut tarpeen. Sivuhuomautuksena mainitsen vielä, että koska swatchasin näiden kuvien ottopäivänä 12 lakkaa, sekä kynsinauhat että lakkauksien siisteys on kaukana ihanteellisesta…

Ensimmäisenä lempparini, ja ainoa josta sain suurinpiirtein kunnollisia kuvia:

Kiko 399

399 on nudesävy, sanat kulta, hiekka, beige tulevat ensimmäisenä mieleen. Kaunis ja hillitty sävy. Kuvissa 3 kerrosta ilman päällyslakkaa. Kaksikin kerrosta riittää peittävyyteen, mutta en vielä tätä testaillessa osannut käsitellä koostumusta :)

.

Holoefekti Kolmeysiysissä on puhdasta upeutta. Kasa kuvia kertokoot omaa kieltään:

Kiko 399 swatch
.
kiko 399 holo
.
.

Tykkään! Jos koostumus olisi samanlainen kuin Color Clubin Wild at Heartissa, 399 olisi kokolailla täydellinen.

kiko 402 swatch
Kiko 402

402 on iiiiihana marjapuuronpunainen holo. Ilman päällyslakkaa kuivuu melko mattaiseksi, kuten kuvasta näkyy. Tästä lakasta en saanut kuvia suorassa auringonvalossa, mutta vihjeitä hienosta holoefektistä näkyi heikommassakin valaistuksessa. Kuvissa 2 kerrosta lakkaa.

.
kiko 402
.

Yo. kuvassa vertailun vuoksi pikkurilli ja nimetön ilman päällyslakkaa, keskisormi ja etusormi päällyslakan kanssa.

kiko 402
.

Viimeisen hololakan (Kiko 400) kanssa mulla oli kaikista suurimmat ongelmat. Lakkasin kynnet, odottelin aurinkoa. Turhaan. Otin kuvia varjossa. Useless. Luovutin, poistin lakat, järkytyin kynsinauhojeni kunnosta 11 lakkauskierroksen jälkeen. Aurinko tuli esiin. Lakkasin paniikissa kynnet uudestaan, menin ulos, aurinko meni pilveen. Kiroilin, odottelin, kiroilin lisää. Ja odottelin. Poistin lakat taas, vain huomatakseni auringon tulleen jälleen esiin. Näytin keskaria taivaalle. Ei sitte stana.

kiko 400 swatch
Kiko 400
kiko 400
.

Saatte käyttää mielikuvitustanne tummanharmaan 400:n holoefektin kanssa, parempaan en kuvien suhteen nyt pystynyt. Ehkä sitten ensi kesänä :D

Translation: Here are swatches from KIKO holographic nail polishes. I had serious problems with sunlight (or lack of it), so I got decent photos of only one of them. Only 8 months or so until next summer…:D

Kurkkasitko jo nämä?

6 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.