Pienet joulut

Osallistuin Ilonan järjestämiin kosmetiikkabloggaajien pikkujouluihin pari viikkoa sitten, ja sain siinä samalla hyvän syyn tehdä vuoden ensimmäiset jouluaiheiset kynnet. Teemakynsien teko ei ole koskaan ollut mun vahvuus, koska onneton ajanhallintakykyni ei yleensä veny siihen, että tiettyä tapahtumaa varten tehty lakkaus olisi ajoissa valmis ja postaus tehtynä tietyllä päivämäärällä. Vähän myöhässähän minä tämänkin postaukseni kanssa olen, mutta lakkaus sentään on vielä ajankohtainen.

opi underneath the mistletoe
.

Ilonan kekkereissä oli uusia kasvoja, koneen ruudulta tuttuja blogi-idoleita, vanhoja tuttavuuksia, tiivis tunnelma, kosmetiikkapurkkeja ja kilpikonna. Noin niinkun pähkinänkuoressa. Tällainen pääosin kynsilakoista bloggaava kummajainen oli alkuun vähintäänkin hämmennyksissään kosmetiikan puoli- ja täysammattilaisten keskellä, mutta en onneksi sanonut hädissäni mitään erityisen typerää, kuten esimerkiksi ”ootteko koskaan miettiny miltä kilpikonnat näyttää ilman sitä kilpeä? HYI!”

Ainakaan en hevillä tunnusta kyseistä lausetta omakseni.

.
.

Pukukoodina oli ”jotain punaista”, mikä olikin punaisen tukkani kanssa helppo toteuttaa, mutta tsemppasin sen verran että nyhersin kynnet pukukoodiin sopiviksi. Pohjalakkana on OPI:n huikaiseva Underneath the Mistletoe, jonka laatu on yhtä miellyttävä kuin ulkonäkökin. Kolmella ohuella kerroksella sain täyden peittävyyden. Nimettömässä on niinikään mahdottoman nätti Dance Legendin Mountain Snow, jonka olen saanut Mi Nailsilta. Vihdoinkin maailmaan on saatu puhtaanvalkea tekstuurilakka, jossa ei ole mitään ylimääräistä mutta joka ei myöskään näytä riisipuurolta tai laastilta! Preis tö Loooord! Mountain Snow’ssa on valoaheijastavaa pienenpientä shimmeriä, joka tuo oivallisesti mieleen auringossa kimaltelevan lumen (ainakin sikäli kuin muistan miltä se ilmiö näyttää, en ole nähnyt tänä talvena juurikaan lunta saati aurinkoa). Mountain Snow peitti kelvollisesti kolmella kerroksella. Yritin aluksi valkoisen cremenkin päälle sillä lakata, mutta silloin en saanut tekstuuripintaa muodostumaan ollenkaan.

Leimaus on tehty Konadin valkoisella leimauslakalla ja kuvio on peräisin MoYou Londonin Festive 04 -laatasta.

moyou festive 04
.

Poukkoilen vielä takaisin itse kekkereihin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun jakoon laitettiin varsin runsaat goodie bagit. Yritykset olivat innostuneet jakamaan pikkujoululahjoja meille todella avokätisesti, ja kyllä siinä unohtui ne alastomat kilpikonnatkin kun lahjakassin sain käteeni. Poimin kiinnostavimmat tuotteet kuviin ja ainakin osa näistä pääsee varmasti uudestaankin blogin parrasvaloihin tarkemman analyysin kera.

.
.

HELLO LOVER. Harvoin sitä pienestä pussista näin paljoa innostuu, mutta Iroha Naturen tehohoitohanskat kuulostaa olevan kirjaimellisesti balsamia haavoille. Tästä tuotteesta raportoin ehdottomasti tarkemmin, kunhan ehdin sitä testata kunnolla.

.
.

Avon oli valikoinut jokaiseen lahjakassiin läjän meikkejä, siis myös värikosmetiikkaa, mikä oli todella iloinen yllätys! Settiin kuului ripsiväri, meikinkiinnityssuihke, rajaustussi, silmämeikin pohjustustuote sävyssä Light Beige, Ravishing Ruby -luomiväripaletti ja higlighter-poskipunaduo nimeltä Positively Ethereal.

Meikinkiinnityssuihkeesta olen tykännyt, suihke kiinnittää meikkipohjan siinä määrin hyvin ettei puuterin lisäämiselle työpäivän aikana ole tarvetta. Söpössä lasipurkissa majaileva silmämeikinpohjustaja on kuiville silmäluomille varmasti nappivalinta. Itse joudun käyttämään sen verran tujuja rasvoja silmänympärysalueella että Light Beige ei mun käyttöön ihan riitä, mutta kyllä se minullakin noin kuusi tuntia luomivärit paikoillaan pitää ja edellä mainittuun suihkeeseen yhdistettynä luomivärit pysyy kuosissa työpäivän ajan. Positively Ethereal -duon käyttöä odotan innolla, sillä tuote on kultaisen kimalteensa kera mahdottoman kaunis katsella ja sopii varmasti juhlavampaan meikkiin hyvin. Arkimeikkiin kimallusta lienee vähän liikaa, mutta toisaalta pigmenttiä sävyissä on maltillisesti joten kevyt annostelu on helppoa.

.
.

Kuivan ihon tuotteita lahjakassissa oli aikamoinen läjä, mikä lämmitti mieltä erityisesti. Born to Bion kuivaöljy on mulle uusi tuttavuus – en ole tullut koskaan öljyjä käyttäneeksi vaikka tiedän että se tekisi iholle hyvää. Nyt pääsen ehkä alkuun. Käsirasvoja tuli Neutrogenalta ja Yves Rocherilta, ja tuoksuton ja nopeasti imeytyvä Neutrogenan rasva onkin lunastanut paikkansa mun pöydällä sinä tuotteena, jota käytän ennen kynsikuvien ottamista. Biodrogan ja Phytomerin tehokosteuttajarasvat vaikuttavat tuoteselosteiden perusteella kuin mulle tehdyiltä, mutta pieni osa minusta melkein toivoo etten pitäisi niistä, ihan vain sen takia että mulla tuskin tulee olemaan varaa ostaa tämän hintaluokan tuotteita näiden purkkien loputtua…

.
.
.
.

Hyvän olon maailma lähetti meikkimunia eli Make-Up Blendereitä kaksin kappalein ja Diego Della Palman pussista löytyi matkakokoisia puhdistustuotteita sekä peitevoide, joka ensikokeilulla vaikutti aivan erinomaiselta. Joe Blascolta tuli joulunpunainen huulipuna ja huulenrajauskynä, molemmat sävynimeltään True Red. Olen arka huulimeikin käyttäjä, koska mua ei ole siunattu muhkeilla pusuhuulilla, mutta huvikseni kokeilin Blascon punaa kotona. IT-tuen reaktio oli spontaani ”MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?! MITÄ SÄ OOT TEHNY?!” josta päättelin, että ei tainnut True Red olla ihan mun sävy :D

Päätän massiivisen postaukseni tähän: on ilo olla osa #Purkkimafiaa, jossa ei kyräillä selän takana eikä jurnuteta nurkassa, vaan tutustutaan avoimin mielin uusiin ihmisiin ja nähdään toiset bloggaajat pienen yhteisön jäseninä eikä kilpailijoina. Kiitos!

(Linkkien klikkailusta en hyödy millään tavalla.)

Translation: I attended a beauty bloggers’ Christmas party a few weeks back and brought home a massive goodie bag! I can’t wait to try all of these out. The dresscode was ”something red” so of course I went for a red manicure. I used OPI Underneath the Mistletoe (three coats, great formula) and stamped over it with Konad White and MoYou London Festive 04 plate. To complete the Wintery look I used Dance Legend Mountain Snow (press sample) for the accent nail. FINALLY there’s a white textured polish that doesnt look like rice pudding or a clumpy mess! Mountain Snow has tiny reflective shimmer in it so it doesn’t look dull at all. Very pretty and formula was good too although it did need three coats for decent coverage.

Thanks for visiting!

Continue Reading

Tallinnan messusaalis 2014

Tajusin, että en ole tehnyt tavallista ostospostausta iäisyyksiin, vaikka itse tykkään lukea niitä muiden blogeista. Nyt ostospostaukseen oli ihan aihettakin, sillä Tallinnan kauneusmessureissulla ostin kaikenlaista. Itse messuilta en tietenkään ottanut yhtään kuvaa, mutta lähes kaikki shoppailut muistin taltioida :)

Tallinnan kauneusmessut eli Ilumess Tallinn (U:n päältä puuttuu sellanen aalto jota en näemmä osaa näpytellä esiin :D) on mukava tapahtuma, jota suosittelen kyllä aivan erityisesti rakennekynsiä tekeville harrastajille (ja toki ammattilaisillekin). Rakennekynsitarvikkeet ovat siellä massiivisesti edustettuina ja hinnat tosi halpoja. Muutenkin kynsitarvikkeet on yliedustettuina Suomen messuihin verrattuna. Värikosmetiikaa messuilla on suhteellisen vähän, mutta tänä vuonna erityisesti mineraalimeikkisarjat olivat hyvin esillä. Mm. Glo Mineralsilla ja Jane Iredalella oli omat osastot. Liput messuille maksaa 5 euroa ja hintataso on muutenkin tosi edullinen. Messupaikka on lyhyen bussimatkan päässä keskustasta ja pysäkki on aivan messuhallin vieressä…mikä jotenkin käsittämättömällä tavalla jäi meiltä huomaamatta, ehkä sen takia että kuulutin suureen ääneen että ”MINÄ KYLLÄ OSAAN SINNE, SEURATKAA MUA” ja lyllersin määrätietoisesti kohti jotakin neuvostoaikaista uimahallia (tai mikä se rakennus nyt ikinä olikaan). Osa seurueesta kyllä huomautti että jännä kun missään ei ole yhtään ihmistä, mutta en siltikään sekuntiakaan epäillyt että voisin mahdollisesti olla väärässä. Muun seurueen vastustus lisääntyi kyllä eksponentiaalisesti siinä vaiheessa kun törmättiin isoon kylttiin, jossa luki Ilumess Tallinn ja nuoli kohti meidän tulosuuntaa. Lopulta päädyttiin messuhallin takapihalle kivan pienen aamulenkin jälkeen. Oon kyllä edelleen sitä mieltä, että edellisellä kerralla messut oli siinä uimahallissa!

Messuilla on normiosaston lisäksi ammattilaisosasto, jonne kyllä kuka tahansa pääsee, mutta siellä myynnissä on esimerkiksi kauneushoitoloiden tuoleja ynnä muuta isompaa tavaraa. Muotipuolikin löytyy, mutta sillä osastolla sanaa ”muoti” käytetään kyllä hyvin löyhästi. Turkista ja leopardikuviota kaikissa mahdollisissa muodoissaan ja välissä jotain huovutettuja nyssyköitä. Ihanaa.

.
Orly Flawless Flush, Hot Tropics ja Ablaze

Kauneusmessuilta ostin hyvin maltillisesti tavaraa ja yllätyksekseni eniten rahaa meni Orlyn osastolle. Orly on ollut mulla jo pitkään epäkiinnostavien merkkien listalla, sillä lakkojen laatu on vaihdellut kurasta rapaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pullojen ulkonäön muuttamisen jälkeen Orly on julkaissut kiinnostavampia kokoelmia ja käsittääkseni laatukin on parantunut (ja ennenkaikkea tasaantunut) aikaisemmasta. Viime kesän neonlakoista jäi kaivelemaan punavioletti shimmer Hot Tropics ja Ablaze, jotka nyt hihkaisten nappasin itselleni, ja kaveriksi löytyi vielä viime kevään nudekokoelman kaunis haaleanlila shimmer Flawless Flush (suomeksi tietysti Virheetön Huuhtelu). Orlyn värilakat maksoi messuilla 6 euroa ja hoitolakat 10 euroa.

.
.

Kylmempien ilmojen tullessa mun kynnet on taas alkaneet napsahdella poikki enkä tykkää pelata teepussipaikkojen, silkkinauhapaikkojen ynnä muiden vippaskonstien kanssa, joten ostin kokeeksi Orlyn klassikon eli Nail Rescue Kit -kynsienkorjaussetin. Mukana on pieni bufferviila, kynsiliima sudilla sekä jauhemainen paikka-aine. Oon ”päässyt” tätä jo testaamaankin ja voi että kun olisin tajunnut ostaa tän setin jo vuosia sitten. Ihan loistava konsepti. Repeämän kohdalle ja sen ympäristöön sutaistaan kynsiliimaa ja sitten kastetaan kynsi tuohon jauhepurkkiin. Jauhe tarttuu liimakohtaan ja kovettuu siihen välittömästi. Ylimääräiset jauheet voi vaikka puhaltaa pois ja bufferilla paikka viilataan tasaiseksi. Tuloksena on ohut, sileä ja erittäin hyvin pitävä paikka. Pikkurillissä oleva paikka on kestänyt jo monet lakkojenpoistotkin. Mahtavuutta! Tämän setin kanssa tuskin tulen liimaamaan sormiani yhteen, kuten teepussi- ja silkkinauhapaikkojen kanssa räpeltäessä on käynyt…hintaa setillä oli 15 euroa, Suomessa sama setti taitaa maksaa jotain 30 euron luokkaa.

.
.

Orlyinvestointien lisäksi mukaan lähti parin euron pikkusälää, kuten pehmeitä bufferviiloja ja 1,5 euron käsirasva. China Glazen maahantuoja myi lakkoja 2,5 euron hintaan, mutta mitään uusia kokoelmia ei ollut tarjolla, joten en innostunut. Sama maahantuoja toimittaa Viroon myös Seche Viteä, jota viime kerralla hamstrasin 2-3 euron kappalehinnalla, mutta tänä vuonna Secheä ei oltu tuotu messuille ollenkaan. Typerä päätös, sanon minä. OPI:n ja Essien osastoa ei muuten myöskään ollut lainkaan.

Kaubamajan kosmetiikkaosastolla tein vähän isompaa tuhoa. Tavoitteena oli ostaa eräs Clarinsin meikkivoide, mutta jostain syystä se oli Kaubamajassa kalliimpaa kuin Suomessa, joten raahustin MACin pisteelle kinuamaan apua. MACin myyjä oli niin ihana, ystävällinen ja avulias, että päädyin ostamaan kaikki tarvitsemani tuotteet sieltä. Ensimmäistä kertaa elämässäni käytin tosielämässä lausetta ”shut up and take my money” :D

.
.

Ostin Prep+Prime Natural Radience Base Lumierén eli kosteuttavan ja hyvin kevyesti sävyä/kuulautta tuovan primerin, mineraalimeikkivoiteen ja legendaarisen peiteaineen Pro Longwear Concealerin. Erittäin hyvä yhdistelmä kuivalle iholle, suosittelen!

.
.

Lisää suteja, eh. Ecotoolsin Mini Essentials Set oli edullinen ja jotenkin koin että tarvitsen juuri näitä siveltimiä…aina puuttuu joku sivellin vaikka niitä kuinka monta omistaisi, näemmä.

.
.

Kaubamajassa Zoyat maksoivat 10 euroa ja OPI:t muistaakseni 10,60 euroa. Essietä ei enää Kaubamajassa ole, Sally Hansenia ja China Glazea kylläkin. Ostin viimein PixieDust-kokoelman Beatrix- ja Liberty-tekstuurilakat, jotka on kummitelleet mun päänsisäisellä ostoslistalla jo kuukausia.

.
.

Oon kuullut paljon hyvää virolaisen luonnonkosmetiikkamerkin Joikin tuotteista ja halusin testata jotakin kyseiseltä tuotemerkiltä. Kuivan ihon täsmätuotteet kiinnostaa aina, joten ostin kokeiltavaksi käsi- ja jalkarasvan. Hintaa oli kepoisat 6 euroa, jonka maksoin enemmän kuin mielelläni. Rasva on tosi öljyistä eli soveltuu parhaiten yökäyttöön. Tuoksu on ihana, kirpsakka sitruuna ja rasva kosteuttaa kyllä tehokkaasti!

Näiden lisäksi ostin Lushilta Full of Grace -palaseerumin ja Rub Rub Rub -kuorintasuihkugeelin. Niitä en kuvannut, koska oon ehtinyt käyttää ne jo aika ryönäisen näköisiksi. Vinkki vitonen kaikille, joilla on pintakuiva ja/tai näkyvästi hilseilevä iho: Full of Grace on ihan mahtavaa tavaraa! Palaseerumi näyttää pieneltä palasaippualta ja sulaa ihon lämmön vaikutuksesta. Lämmitän palaa hetken käsissä/poskea vasten ja hieron kevyesti palaa kasvojen kuivimpiin kohtiin (otsa, nenä, poskipäät). Sen jälkeen lisään kasvorasvan. Hilseily pysyy tosi hyvin poissa JA pikkunäppyjen määrä on vähentynyt oleellisesti! Ihana pieni pala, toivottavasti se ei ikinä poistu valikoimasta <3 Rub Rub Rub on sekin tosi mieluisaksi osoittautunut tuote, kuorii ihoa tehokkaasti mutta hellävaraisesti ja iho jää ihanan pehmeäksi suihkun jälkeen.

Kannattaa muuten vähän tarkkailla hintatasoa Kaubamajassa ja muuallakin. Muun muassa IsaDora, Clarins ja Dior olivat kalliimpia kuin suomessa, mutta sitten taas kynsilakat oli halvempia. MAC ja Lush ovat melkolailla Suomen hinnoissa.

Apua, oon jaaritellut ihan älyttömän pitkästi! Nyt lopetan. Mitäs tykkäsitte vanhasta kunnon ostospostauksesta? :)

Translation: I went to Tallinn, Estonia and this is what I came home with (and these pics are missing some Lush products). I _actually_ used the phrase ”shut up and take my money” on the MAC counter. I think that says it all :D

Continue Reading

Pink & Black

Kauneusmessut on nyt ohi, ja olipa mielenkiintoista päästä katsomaan messutouhuja ihan erilaisesta näkökulmasta kuin aikaisemmin. Olin siis CesarsShopin osastolla pööpöilemässä Sissin kanssa lauantain ajan ja opastin asiakkaita parhaani mukaan. Messusin löllöstamperin, MoYou-laattojen ja HK Girlin puolesta sekä juttelin niitä näitä ihmisten kanssa. Parasta oli tietenkin nähdä lukijoita, bloggaajakollegoita ja muita kynsilakkaintoilijoita! Mun piti olla Cesarsin osastolla sunnuntainakin, mutta Satu ystävällisesti päästi mut lauantain jälkeen vapaaksi luontoon, koska sunnuntaista oli tulossa vähän hiljaisempi päivä ja mun sisko oli Oulusta käymässä, joten ehdin systerinkin kanssa sitten hengailla :)

opi girls love ponies
.

Se harmittaa, etten ehtinyt jutella kaikkien kanssa. Sissi kertoi nähneensä monta sellaista lukijaa/bloggaajaa/tuttua joita minä en rekisteröinyt ollenkaan. Pahoittelen tässä kollektiivisesti mikäli olen vain katsonut ohi enkä ole rekisteröinyt jotakuta, joka on yrittänyt saada muhun kontaktia…Lauantai oli ihan älyttömän kiireinen ja osastolla oli koko ajan porukkaa kuin pipoa. Esittelin ja opetin leimausta vaihtelevalla menestyksellä, mutta onneksi se kaikista onnettomin ”hups oho öö mihin puolet leimasta katosi” -leimausdemo osui netistä tuttujen kynsisiskojen kohdalle :D

.
.

Oli muuten varsin virkistävää agitoida muita tuhlaamaan omia rahojaan eikä itse törsätä. Kiersin messuilla lauantaina ehkä puoli tuntia, juuri ennen messujen sulkeutumista, kunnes jalat ilmoitti että nyt riittää. Nappasin vähän meikkejä ja yhden lakan mukaani Cosmo Nordicin Essence-ständiltä, rahaa meni alle 19 euroa. Treenipuolelta sisko kävi hakemassa mulle sellaisen lihastenvenytysrentoutusrullan (toi ei ehkä oo se virallinen termi) ohjeitteni perusteella, mutta sitä ei lasketa koska se oli pakko-ostos ja tuottaa pelkästään kipua, ei iloa.

Nii joo ja oli muuten todella voittajan valinta laittaa jalkaan kymmensenttiset korkokengät ja toimittaa mukana olleet tennarit repun mukana narikkaan. Seitsemän tuntia ja olin valmis sahaamaan päkiät irti. Maalaisjärki, missä olet?

.
.

Messukynnet mukailivat Cesarsin värejä eli pinkkiä ja mustaa. Käytin varmuudella toimiviksi todettuja lakkoja eli OPI:n Girls Love Poniesia (nähty aiemmin täällä) sekä OPI:n mustaa tekstuuria nimeltä Emotions. Etusormen ja pikkurillin pallot tein pilkkutikulla ja Essien Licoricella. Keskisormeen leimasin i-ha-nan kuvion MoYoun laatasta Pro 15, jonka olen Cesarsilta saanut. Mulla oli hirveät paineet tehdä hienot kynnet eikä asiaa auttanut se, että perinteisesti olen kaikkiin edustustilaisuuksiin mennyt täysin epäonnistuneilla kynsillä (Cesarsin pikkujouluissa olin viime vuonna teinitytön yöpuku -kynsillä..). Se on joku kirous. Viime vuoden kauneusmessukynnet oli aika legendaariset, epätasainen harmaa cremelakkaus ja totaalisen vinossa olleet hiton rumat viiksidecalit. Niitä en kehdannut edes kuvata. Onneksi tänä vuonna lakkausjumalat oli suosiollisemmat eikä mun tarvinnut tehdä kuin yksi kynsi kolmeen kertaan…

.
.
.
.
.
.

Nooh, kuinka moni tunnustaa että näki mut mutta ei halunnut tai kehdannut tulla juttelemaan? :D

Translation: This is the mani I did for the Helsinki Beauty Expo called I Love Me. I spent one day at the CesarsShop’s section and promoted indie polishes and the Finnish Blogger Collection, showed people how stamping works and met a lot of old and new nail polish addicts, fellow bloggers and of course my readers! It was a super fun day :) For this mani my goal was to do something pink & black since they are the colors of CesarsShop. I used OPI Girls Love Ponies and Emotions, stamped the middle finger with MoYou Pro 15 and added some dots with Essie Licorice. I really liked how these turned out!

Thanks for visiting!

Continue Reading