Trash Talk: heinäkuu 2018

Tuli vähän kiire julkaista heinäkuun loppuneet ennenkuin elokuukin loppuu. Purkkeja on iso kasa, sillä siivosin pari kaappia heinäkuun aikana ja sieltä löytyi vanhoja ja vanhentuneita tuotteita, jotka nyt heitin pois.

GHD:n Heat Protect Spray -lämpösuojasuihke on iänvanha purkki eikä siinä ollut juuri mitään jäljellä, joten en tiedä miksi tämä oli kaapissani enää. Muistan, että tykkäsin tästä tosi paljon, mutta en muista ollenkaan mistä purkin hankin tai onko tämmöistä myynnissäkään enää. En oikein osaa pisteyttää.

Biozellin tekstuurisuihke on vakiokamaa loppuneissa. Halpa ja tuo sopivasti tuuheutta ja tekstuuria hiuksiin. 5/5

Gorgeous Londonin Ten in One -hoitosuihke hiuksille oli jossain vaiheessa mulla vakiokäytössä, mutta sitten se jotenkin unohtui. Hyvä tuote, tuo hiuksiin kiiltoa ja on hyvä hiuksiin jätettävä hoitoaine. 4/5

Biozellin Bullet Proof -hiuslakka* on tarkoitettu miehille, joten tuoksu on suht maskuliininen, mutta ei niin vahva etteikö naisetkin voisi sitä käyttää. Hyvä peruslakka ja tietysti myös edullinen. Tuoksu on kuitenkin sen verran miehinen, että pisteitä annan vain 3/5. Alkuperäinen juttu täällä.

Bangerheadin Protect My Hair -lämpösuojasuihke* tuoksuu aivan sairaan hyvälle! Purkki oli kuitenkin säilytyksessä vuotanut ja koko pullo oli tahmeassa lähmässä. Tämäkin on jo vuosia vanha, joten aika luopua. 4/5

Fudgen Push-It-Up Blow Dry Spray* on hiuksia tuuheuttava suihke ja tarkoitettu föönin kaveriksi. Kookoksinen tuoksu ei ollut suosikkini, mutta muuten tuote on tosi hyvä ja päihittää parhaatkin suolasuihkeet. 4/5

Kay Finish -hiuslakka* on päätynyt mulle jostakin goodie bagista. Tää oli ihan vain huono. 1/5

Dermosilin Licorice -käsisaippua* oli huippu! Alkuperäinen juttu täällä. Tämä on toistaiseksi ainoa lakritsin tuoksuinen tuote, jossa tuoksu on oikeasti autenttinen. Tuoksuu Kaatissäkin linnunlöysäkarkeille :D Miinuksena se, että aina kun tätä käytti, tuli hirveä karkinhimo. Vähennän siitä yhden pisteen!! 4/5

Holika Holikan matkakokoinen Aloe-suihkugeeli* tyhjeni ennenkuin ehdin postaustakaan tästä julkaista. Raikas tuoksu ja muutenkin tosi miellyttävä tuote. Palaan tähän omassa postauksessaan, Holika Holikan tuotteita on useampikin nimittäin esittelyjonossa. Kierrekorkista miinuspiste, oli vähän hankala suihkussa. 4/5

Clarins Men -dödö* oli poikaystävällä testissä. Tämä mureni käytössä ja sottasi vaatteita niin paljon, ettei tätä kuulemma voinut käyttää. Ja näistäkin tuotteista on juttu kirjoittamatta! Apua. Poikaystävältä ankarat pisteet 1/5.

Siinä on ripsari poikineen :D Taannoinen näärännäppykierre otti päähän niin paljon, että katsoin parhaaksi heittää kaikki vähänkään pidempään auki olleet ja kokeillut ripsarit pois, etten vaan taas saisi uutta tulehdusta. Niinpä roskiin lensi Urban Decayn Perversion (ihan sairaan hyvä ripsari muuten, 4/5), The Body Shopin Lash Hero*, L’oréalin Volume Million Lashes Feline*, Revlonin Ultra Volume*, Maybellinen Colossal Spider Effect* ja Max Factorin Masterpiece Transform*. En osaa näistä sanoa oikein mitään, koska kaikki ovat joko kerran-pari kokeiltuja tai vain avattuja ja unohdettuja. Sen muistan, että Revlonin ripsiväriharjasta en pitänyt, se oli jotenkin liian kova ja terävä. Essencen Volume Stylist Curl & Hold* oli mieluisa ja sen käytin ihan loppuun saakka. Puoli-ilmainenkin vielä. Sille 4/5, ostin uudenkin jo.

Kauneutta.comista saadut Naturelin kuorintasukat* oli tosi hyvät! Hyvin mieto tuoksu ja todella tehokas kuoriutuminen. 5/5

Originsin GinZing -silmänympärysvoide* on hyvä tummille silmänalusille, sillä se sisältää valoa heijastavia hippusia. Tykkäsin. 4/5

ColourPopin Auburn -kulmakynä on sekin vakiokamaa loppuneissa. Helposti paras kulmakynä mitä olen käyttänyt, mutta ärsyttävän vaikea tilattava tulliselvityksineen päivineen. Yksi mulla on vielä jäljellä ja sekin loppuu kohta. Vaikeasta saatavuudesta johtuen ”vain” 4/5.

KIKO Milanon Hydra Pro Eyes -silmänympärysseerumi joutui roskiin ennen loppumistaan, tietenkin sen näärännäppybisneksen vuoksi. Tykkäsin tästä kovasti, mulla ei aiemmin ole silmänympärysseerumia ollutkaan. Miinusta siitä, että pullo on pitkähkö ja kapea ja korkki painaa varmaan enemmän kuin pullo, joten tämä kaatuili kaapissa pienimmästäkin hipaisusta. 4/5

Elokuu näyttää laihanlaiselta, sillä loppuneiden korissa on muistaakseni kaksi tuotetta eikä tätä kuuta ole jäljellä paljoakaan enää. Mutta hei, ehtiihän tässä vielä pari silmätulehdusta saada… :D

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu.)

Kurkkasitko jo nämä?

6 kommenttia

  1. Biozellin tekstuurisuihke taitaa olla monen suosikki. Niin minunkin!
    En tiennytkään, että HolikanHolikalla on myös Aloe-suihkugeeli. Tykkään siitä perusaloegeelistä ihan sikana. En tykkää tosin liian kovamuovisesta tuubista. Mulla se meinaa aina rätsähtää rikki.

    1. Samaan Aloe-sarjaan kuuluu myös vaahtoava kasvoputsari! Sain siis sellaisen matkapakkauksen ja siinä oli nuo kolme tuotetta, suihkugeeli, putsari ja geeli. Kaikki tosi kivoja! Mutta totta, se pakkausmuoto ei oo tosiaan kovin kätevä. Hauskan näköisiä tosin :)

  2. Jätteistä tuli mieleeni… Keväästä alkaen meidän perheessä viety kaikki muovijäte keräykseen, kun järkevän välimatkan päähän tuli vihdoin keräyspiste.
    Sitä muovijätettä tulee muuten ihan älyttömästi! Kierrättäjälle tulee muuten hyvä mieli. :)
    Laitatko itse muovit keräykseen?

  3. Repesin tolle ”Mutta hei, ehtiihän tässä vielä pari silmätulehdusta saada… :D” :’D Kaikki hypettää tota Biozellin tekstuurisuihketta mut muistaakseni omalle ohuelle tukalle se tuntui jotenkin liian tymäkältä ni on jääny vaan koriin pyörimään, ehkä pitäis kokeilla uudestaan pitkän tauon jälkeen. :)

    1. Ihme että ei oo vielä paukahtanu tulehdusta päälle vaikka ihan erikseen manasin :D

      Voihan olla, että se tekstuurisuihke on vaan hennolle hiuslaadulle turhan tujua, taisi joku muukin kommentoida samaa joskus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.