Indecisive Lacquer Speckled Neons swatches & review

Melkein tuntuu siltä, että pitäisi jo pyytää anteeksi kun tarjolla on jälleen kerran neonmattaglittereitä. Mutta vain melkein. Näin Wacky Laki -blogissa tovi sitten esittelyssä InDecisive Lacquer -merkin Speckled Neon -kokoelman, johon kuuluu neljä kirkasväristä pikkuglitterlakkaa, ja rupesin välittömästi googlettamaan mistä moiset ihanuudet saisin itselleni. InDecisive Lacquer on pieni indiemerkki, joka myy lakkoja Etsyssä. Postitusta USA:n ulkopuolelle ei ollut tarjolla, mutta sivuilla kehotettiin olemaan valmistajaan yhteydessä mikäli haluaa lakkoja Jenkkilän ulkopuolelle. Laitoin merkin Facebook-sivun kautta Alexandralle viestin, jossa vetosin kaikkiin mahdollisiin tunteisiin (:D) ja sainkin nopeasti ystävällisen vastauksen ja lähetys Suomeen onnistui ilman mitään ongelmia. Mielettömin juttu oli se, että paketista kuoriutui tilaamieni lakkojen lisäksi yksi kaupanpäällislakka ja kaksi custom-lakkaa, jotka Alexandra oli tehnyt ihan vain mua varten selailtuaan blogiani – ja ne lakat oli aivan mun näköisiä! Olin niin liikuttunut että itku ei ollut kaukana :D

Tilasin kaikenkaikkiaan kuusi lakkaa, joista esittelen tänään neljä eli ne Speckled Neonit. Odotin paksua koostumusta, mutta mitä vielä: lakkojen laatu on todella hyvä ja glitteriä tuli kynsille tasaisesti jo yhdelläkin kerroksella. Kaikissa kuvissa glitteriä on 1,5 kerrosta (eli yksi normaali kerros ja vähän paikkailua lisäksi). Kuvista varoituksen sana: ne eivät ole erityisen hyviä. Jokainen neonsävyjä kuvannut tietää kuinka vaikeaa niitä on saada näyttämään siltä miltä livenäkin, eikä valitsemani valkoinen pohja ainakaan auttanut asiaa. Oon tavoistani poiketen muokannut kuvia rankalla kädellä, jotta saisin glitterit näyttämään todelliset sävynsä enkä ole lopputulokseen erityisen tyytyväinen. Kaikissa lakoissa on kirkas pohja, vaikka joissain kuvissa kynnet näyttääkin harmahtavilta. Se on kuitenkin vaan mun erinomaisten kuvankäsittelytaitojen luoma harha…vetoan siihen, että käytin Photoshopia ensimmäistä kertaa elämässäni, hitto soikoon.

Here I go again with my matte neon glitter addiction. I’m almost sorry for the constant flood of neons in this blog lately :D I was browsing through Wacky Laki one day and saw the most perfect neon glitter toppers ever – InDecisive Lacquer Speckled Neons. I knew I had to have them and immediately visited their Etsy shop, only to discover that they don’t normally offer international shipping…but also that they could make exceptions if asked. I wrote a desperate petition (:D) to Alexandra via InDecisive Lacquer’s Facebook site and quickly got a kind answer where Alexandra told me she was more than happy to send polishes to Finland. YAY! When the package arrived I couldn’t believe what I was seeing: not only where the 6 polishes I ordered incredibly pretty, but the package also included one freebie polish AND two custom polishes made just for me!! Alexandra had been reading my blog and based on that she created two polishes that were just up my alley. I was so moved I nearly cried :D

The polishes I’m showing you today are the Speckled Neons collection which includes four clear based glitter toppers. Since they are dense glitters I was expecting a thick formula, but no – these babies have the perfect formula, not at all thick and the glitter payoff is excellent. I used 1,5 coats each (one normal coat and some dabbing to fill out any empty spots) over a white base and added one coat of HK Girl Top Coat. I have to warn you about the pictures though: they’re not good. Photographing neons is a PITA and the white base didn’t actually help. I had to use Photoshop for the first time in my life in order to show the true shades of these glitters and I didn’t manage to do a great job since I lack any photoshopping skills whatsoever. 

InDecisive Lacquer Speckled Neon Green
InDecisive Lacquer Speckled Neon Green

Speckled Neon Green on limenvihreä glitter kirkkaalla pohjalla. Radioaktiivinen lime! Nimettömän kuvio on leimattu MoYoun Tropical 02 -laatasta Konadin oranssilla ja vihreällä. Päällä yksi kerros HK Girl Top Coatia, kuten muissakin kuvissa.

First up is Speckled Neon Green, almost radioactive-looking lime green glitter. For the accent nail stamping I used MoYou Tropical 02 plate and Konad orange and green stamping polish.

.
.

Speckled Neon Blue on kirkas keskisininen glitter, niin neon kuin sininen vain voi olla. Nimettömässä Essien Strut Your Stuff, kaksi kerrosta, leimattu A Englandin Excaliburilla laatasta MoYou Sailor 03.

Speckled Neon Blue is a bright sky-blue, as neon as blue can be. For the accent nail I used Essie Strut Your Stuff and stamped the swirls with MoYou Sailor 03 and A England Excalibur.

InDecisive Lacquer Speckled Neon Blue
InDecisive Lacquer Speckled Neon Blue
.
.

Speckled Neon Pink on siniseen taittava neonpinkki glitter. Nimettömän kuvio leimattu Konadin violetilla laatasta MoYou Pro 10.

Speckled Neon Pink is a neon pink glitter with blue undertones. For the accent nail I used MoYou Pro 10 and Konad Purple. 

InDecisive Lacquer Speckled Neon Pink
InDecisive Lacquer Speckled Neon Pink
.
.

Speckled Neon Yellow on hieman vihreään taittava yliviivaustussikeltainen ja aiheutti eniten päänvaivaa kuvausvaiheessa, kuten puhki palaneesta ja muutenkin luokattomasta kuvasta varmasti huomaa. Tykkäsin kuitenkin mustan ja keltaisen yhdistelmästä livenä ihan hurjasti ja pidin tätä lakkausta vaikka kuinka monta päivää. Harmittaa, etten saanut siitä arvoistansa kuvaa. Nimettömän leimaus on tehty Color Clubin Revvvolutionilla laatasta BM-017.

Speckled Neon Yellow is a neon yellow glitter with green undertones. This one gave me the most headache when photographing, as you can probably tell…The picture isn’t 100% color correct, IRL the polish is slightly more green-toned. I really liked the black and yellow combination and wore this mani as long as it lasted. I used Color Club Revvvolution and BM-017 plate for stamping. 

InDecisive Lacquer Speckled Neon Yellow
InDecisive Lacquer Speckled Neon Yellow
.
.

Mä en ole pitkään aikaan ollut näin tyytyväinen mihinkään glittertopperiin. Speckled-sarjan lakat ovat oikeita neonsävyjä, mutta koska glitterit ovat niin pieniä, sävyt eivät koko kynnelle käytettynäkään hyppää silmille tai näytä övereiltä. Pinta tasoittuu jo yhdellä päällyslakkakerroksella varsin sileäksi ja lakkojen koostumus on todella helppo. Nämä lakat saa multa täyden kympin. Mua ei pyydetty lakkoja swatchaamaan, enkä hyödy tästä postauksesta mitään, täysin omasta halustani nämä esittelin :)

Lakkoja on saatavilla kahdessa koossa, 15 ml ja 5 ml. Speckled -sarjaan kuuluu myös musta ja valkoinen glitter, jotka myös ostin ja esittelen ne sekä custom-lakat myöhemmin. Postikuluja kuudelle 15 ml lakalle tuli 12 dollaria. Neljän neonglitterin täysikokoinen setti maksaa noin 22 euroa, minikokoisena reilu 13 euroa, yksittäin ostettuna lakat maksavat neljästä eurosta reiluun seitsemään euroon koosta riippuen. Nettikauppaan pääset tästä ja InDecisive Lacquerin Fb-sivut löytyvät tästä. Jos lakat kiinnostavat niin rohkeasti vaan viestiä laittamaan niin saatte postikulut tietoonne. Alexandra on ihan huikean ystävällisen oloinen tyyppi :)

It’s been a while since I’ve been this satisfied with any glitter topper. I just love the bright shades that don’t look over-the-top even though they are neons – the glitters are so small that they don’t give that eye-searing effect. One coat of top coat is enough to smooth out the surface and the quality of these glitters is outstanding! The Speckled series also includes black and white shades and I bought them as well. I will show them as well as my custom polishes to you later on. Check out InDecisive Lacquer’s Etsy Shop and Facebook page for additional info, and a huge thank you to Alexandra for making these pretties and for being a total sweetheart! :)

Continue Reading

Fall, you shall not pass.

Alkaa olla aika luopua kesästä, kun vettä tulee kuin aisaa, syyskokoelmia pukkaa joka nurkalta, ulkona ei tarkene enää ilman pitkähihaista ja arkitsunami vyöryy yli.

Paitsi että en luovu kesästä. En vaan suostu. Hah! Suck it, syksy.

gradient nails liukuvärjäys
.

Idea lakkaukseen lähti IT-tuen äidin mulle tuomasta tuliaisesta, ihanasta rannekorusta (kuvassa) jossa oli monenmoista nauhaa eri väreissä. Korusta tuli mieleen rantalomat, meren takuttamat hiukset ja muut kaukana arjesta olevat seikat, joten värkkäsin kynsillekin hellettä.

Zoya Arizona
.

Lakkasin kynnet ensin valkoisella ja tein päälle liukuvärjäyksen Zoyan Arizonalla (kärjissä), KBShimmerin You’re So Shellfishillä (keskellä) ja OPI:n Sorry I’m Fizzy Todaylla. Arizona ei ole ihan noin kirkas mitä kuvat antavat ymmärtää, tosi kaunis papaijansävyinen creme kuitenkin. You’re So Shellfishin hullu neonkirkkaus hämäsi kameraa sen verran, että Arizonakin näyttäisi olevan ihan steroideissa. Livenä kynsien kolme erillistä sävyä näkyivät kyllä selvemmin, kuvissa sävyjen rajat katosivat jonnekin räyhäävän neonpigmentin sekaan.

neon studs
.

Loppusilauksen lakkaukseen toi isot, mattaiset neonniitit, jotka on peräisin Mi Nailsilta saamastani neonniittihyrrästä (tämä näin). Alunperin suunnittelin laittavani kynsille noita saman hyrrän kolmioniittejä, mutta ne paljastui mun minikynsille liian isoiksi. Ostin muuten edellisen Mi Nails -tilaukseni yhteydessä nuo kuvassa näkyvät Cheekyn pinsetit, ja vähänkö oli kuulkaa kätevät niittien nostelussa ja asettelussa! Tuo kaartuva, semiterävä kärki oli juuri passeli ainakin näiden isompien niittien poimimiseen. Oon aikaisemmin tolskannut ohuen sudin ja kirkkaan lakan kanssa, mutta siitä jäi aina tietysti sitä lakkaa niitin päälle ja monesti se lakkakökkö näkyi vielä päällyslakan jälkeenkin niitissä, todella ärsyttävää. En oo vielä koittanut pinsettejä pienten niittien kanssa, voi olla että niitä varten joutuu hommaamaan strassikynän mikäli pinsettien kärki on liian suuri poimimiseen. (eikö oo hienoa että herään tähän asiaan nyt, kun harrastusta on takana jo useampi vuosi? :D)

.
.

Joko te ootte päästäneet kesästä irti?

Translation: I know that I should let go of Summer and embrace the crappiness of Fall, but I refuse to do so. These eye-searing nails are my testimony to endless days of Summer and the hot sand on the beach (ok actually I never go to the beach because I burst into flames if I’m exposed to sunlight more than 5 minutes, but let’s not focus on the minor details here). For the base I used Gina Tricot White and sponged over it with Zoya Arizona (tips), KBShimmer You’re So Shellfish (middle) and OPI Sorry I’m Fizzy Today. IRL the gradient was a bit more clear but You’re So Shellfish freaked my camera out and the other shades just sort of drowned in the brightness. Arizona is actually a bit more muted than my pictures show, but again I blame the neon craziness of Shellfish and the white base that made the colors really stand out. Neon purple studs are a press sample from a Finnish webstore called Mi Nails.

Thank you for visiting and have a great day!

Continue Reading

Foxy Paws Swatches + discount code / alennuskoodi

Oletteko koskaan ostaneet lakkoja Foxy Fingertips -nettikaupasta tai tutustuneet Foxy Paws -indielakkamerkkiin? Foxy Paws on tanskalainen merkki, johon oon useamman kerran blogeissa törmännyt mutta mun suosimissa nettikaupoissa sitä ei ole ollut tarjolla. Sitten kuulin Foxy Pawsin tehneen kokoelman Disney-teemalla, ja sieltä löytyi pari lakkaa, joihin ihastuin aivan päätäpahkaa. Aloitin armottoman googlaamisen (tiedättehän sen pakkomielteisen nettikauppojen haravoimisen joka aiheutuu ihanan lakan löytymisestä…) ja sain selville, että Foxy Pawsia myydään vain heidän omassa nettikaupassaan Foxy Fingertipsissä. Saman katon alla myydään muitakin indiemerkkejä (Girly Bits, Literary Lacquers, WellNails) sekä nail art -tarvikkeita ja hoitotuotteita yleisimmiltä mainstream-merkeiltä, kuten OPI, Essie, Duri, Poshé ja Seche. Sivuilta löytyy myös Blogger discount -kohta, jonka kautta voi saada alennuskoodin lukijoiden käyttöön (ja toki bloggaaja itsekin voi alekoodia käyttää). Lähetin Charlottelle alkukesästä sähköpostia ja kerroin blogista hieman, ja pyysin josko voisin saada teille alennuskoodin. Tän homman piti ajoittua blogin synttäriarvontaviikon läheisyyteen, mutta elämä ei aina noudata ennaltamääriteltyjä aikatauluja ja niinpä pääsen höpisemään tästä asiasta teille vasta nyt :) Charlotte osoittautui sekä mukavaksi että hauskaksi, ja tarjoutui jopa lähettämään mulle pari lakkaa esiteltäväksi alekoodin kylkiäisenä!

Today I’ve got some Foxy Paws polishes (and a discount code) to show you! I’ve seen many gorgeous Foxy Paws polishes in various blogs but had never tried them. Then I stumbled upon their Disney Collection and got pretty obsessive over a couple of polishes in that collex. I started googling frantically (you know how it goes…) and found out that Foxy Paws have their own webstore called Foxy Fingertips, where they sell a few indie brands (Girly Bits, Literary Lacquers, WellNails), nail art supplies and nail care products from many well-known mainstream brands such as OPI, Essie, Duri, Seche and Poshé. I also found some info about blogger discount codes and decided to write Charlotte an email. She turned out to be a very funny and nice person and even sent me a few polishes for review and to accompany the discount code! Consider me a fan! One of the polishes was THE polish that started this whole process. Take a look:

Foxy Paws My Spotty Puppy Coat
Foxy Paws My Spotty Puppy Coat

Ensimmäisenä nakkaan silmillenne lakan, joka aloitti tän koko googlausprosessin: My Spotty Puppy Coat, dalmatialaislakka Disneykokoelmasta. Tästä lakasta tuli mulle ihan tolkuton pakkomielle, joten mun mielenterveyden kannalta oli ihan hyvä asia että sain tän viimein. My Spotty Puppy Coat on kirkaspohjainen lakka, jossa on erikokoisia pyöreitä mustia mattaglittereitä sekä ihan pieniä mustia kuusikulmioita. Paitsi että halusin tietysti tehdä heti valkopohjaiset dalmatialaiskynnet, niin aion kyllä käyttää lakkaa myös glitter placement -lakkauksissa. Miksi käyttää mustia niittejä (ja kynsiliimaa..), kun voi käyttää mustia pylpyröitä? Rokkiversio OPI:n I Snow You Love Me -glitteristä! Mahtavuutta! Näissä kynsissä Puppya on yksi töpötelty kerros. Ihan tavanomaisesti tällä ei voi lakata, ihan siitä syystä että sekä suti että glitterit ovat mustia, eli koskaan ei voi tietää mitä tavaraa pullosta nousee :D Laitoin lakkaa lopulta kartonginpalaselle ja nostelin sieltä kynsille sopivan kokoisia palleroita, jotta sain tasapainoisen näköisen lopputuloksen. Nimettömän tassu on leimattu Konadin mustalla.

My Spotty Puppy Coat is of course from the Disney collection – I’m sure you all remember 101 Dalmatians, right?! My Spotty Puppy Coat is a clear-based topper with small black hexes and black circle glitter in various sizes. Of course I had to do white-based Dalmatian nails with this polish, but I’m also seeing some glitter placement in my future! My Spotty Puppy Coat is like the rock’n’roll version of OPI I Snow You Love Me so what’s not to love? The base is very easy to apply and not too thick, but since the glitters and the brush are both black, I had some trouble seeing if I had any large dots in my brush or not :D I ended up applying one coat regularly and then picking out a few dots and placing them on the nail. The very foxy paw on my ring finger was stamped with Konad Black and a BundleMonster plate that I can’t remember the number of, sorry!

.
.
Foxy Paws Colors of the Wind
Foxy Paws Colors of the Wind

Colors of the Wind on toinen mun pakkomiellelakoista. Lakka on sekin Disneykokoelmasta, edustaa tietysti Pocahontasia ja onnistuu siinä touhussa niin värien, nimensä kuin glittereiden muodonkin suhteen täydellisesti. Colors of the Windissä on taivaansininen crellypohja, ja joukossa on pinkkejä, violetteja, keltaisia ja oransseja kuusikulmioita eri kokoisina sekä violetteja salmiakkiglittereitä. Lakkasin alle kerroksen vaaleansinistä Color Clubin Factory Girliä ja päälle kaksi kerrosta Colors of the Windia. Helppo koostumus, tosin ei täysin tasoitu itsekseen joten ilman päällyslakkaa en tätä käyttäisi (mutta en käytä mitään muutakaan lakkaa ilman pikakuivattajaa). Kuivuu hieman mattaiseksi. Nimettömän muka-etnisen kuvion värkkäsin Sally Hansenin pinkillä I <3 Nail Art -kynällä.

Color of the Wind is the second polish I got obsessive with. It’s also from the Disney collection and inspired by the movie Pocahontas. I think it represents that movie (and the theme song) perfectly. Colors of the Wind has a sky-blue crelly base with purple, pink, yellow and pale orange hexes in different sizes and purple diamond shaped glitters. I layered the polish over Color Club Factory Girl. Pictures show one coat of Factory Girl and two coats of Color of the Wind plus top coat. The formula was easy to apply, although not the most self-levelling, and glitter payoff was very good. This polish dries to a semi-matte finish on it’s own. The can’t-believe-it’s-not-really-ethnic stripes in my ring finger were done with Sally Hansen I <3 Nail Art pen. 

.
.
.
.
Foxy Paws I Don't Feel Like Dancing
Foxy Paws I Don’t Feel Like Dancing

Varmaan luulitte, että saan aikaiseksi postauksen ilman neonmattaglitteriä? EHEI! I Don’t Feel Like Dancing on kokoelmasta nimeltä Filthy/Gorgeous, joka on saanut inspiraationsa Scissor Sisters -yhtyeestä. Sain kunnian olla ensimmäinen, joka swatchaa tämän lakan – aiemman version glittereissä oli jotakin laatuongelmia, ja lakka on nyt uusittu. Kirkkaalla pohjalla sinisiä, pinkkejä, keltaisia ja vihreitä mattaglittereitä, kaikki tietty neonia ja kaverina pientä holohippua…tarvitseeko mun edes kertoa tykkääväni tästä? Koostumuskin oli tosi hyvä ja mukavan ohut, kuvissa kaksi kerrosta. Leimauslaatoista ei löytynyt mitään hahmoa joka ei haluaisi tanssia, joten tyydyin neonniitteihin.

I Don’t Feel Like Dancing is from the Filthy/Gorgeous collection, which is inspired by the Scissor Sisters. I Don’t Feel Like Dancing is a clear-based matte glitter topper filled with neon pink, blue, yellow and green hexes and some gorgeous holo sparkles. My love affair with neon matte glitters is still very much on-going, so it’s needless to say I freaking LOVE this! The formula was excellent too, very easy to apply. I used two coats over a white creme. As for my accent nail goes, I didn’t have one stamping plate that had a dude that doesn’t feel like dancing in it, so I settled for neon studs instead. 

.
.
.
.

Siinä ne Foxyt, mitäs tykkäsitte? Mun suosikki on edelleen My Spotty Puppy Coat, ihan silkan monikäyttöisyytensä vuoksi! Jos kiinnostuitte ja ootte jo kasanneet ostoskorinne täyteen tavaraa, niin voitte vapaasti käyttää WASTINGLS -alennuskoodia. Laitan linkin kuvan kera myös tuonne sivupalkkiin, kunhan ehdin. Koodi on voimassa toistaiseksi ja sillä saa 10 prosenttia alennusta tilauksen loppusummasta. Minä en hyödy koodin käytöstä tai minkään linkin klikkailusta millään tavalla, kyseessä siis ei ole affiliate-linkki joka kerryttäisi rahaa tililleni. Itse en oo vielä päättänyt, tilaisinko Foxyn kesäkokoelman korallipinkin holon nimeltä Bailando, vai läpinäkyvän lakkaständin mun kynsipöydälle…vai molemmat. Ehrm. Meen laskemaan rahojani ja päätän sitten :D

Foxy Fingertips alennuskoodi / discount code
Foxy Fingertips alennuskoodi / discount code

Kannattaa muuten seurailla Foxy Pawsia Facebookissa ja Instagramissa myös!

So what do you think? You love them all, right? If you’re planning an order from Foxy Fingertips, remember to use my discount code WASTINGLS upon check-out, that’ll give you a 10 % discount. None of the links are affiliate links nor is the code, so feel free to use them :D The code is valid until further notice and the link will be placed on my side banner as well so it’s easy for you guys to find it. I’m already planning my order – Bailando and this very pro nail polish display are calling my name!

Don’t forget to follow Foxy Paws on Facebook and Instagram as well!

Continue Reading