I Love Me -messujen saalis

Tämän vuoden I Love Me -messut oli minusta tosi kivat! Valikoima ja tarjoukset tuntuivat jotenkin paremmilta ja kiinnostavammilta kuin viime vuonna. Olin messuilla bloggaajapassin turvin ja mukana oli myös mun siskot. Oltiin paikalla vain perjantaina ja kävi niinkuin aina, että vaikka kuinka yritettiin perusteellisesti messuja kiertää, niin illalla somea selatessa tuli vastaan vaikka mitä kojuja ja tarjouksia jotka oltiin missattu :D Aina sama juttu! Esimerkiksi OPI:n pisteen onnistuin ohittamaan kokonaan, samoin Ecotoolsin sikahyvät tarjoukset. Meillä oli vaihteleva määrä perhettä kylässä maanantaihin saakka ja Rieha päätti ilahduttaa meitä uusiutuneella ripulilla (…jep…) joten CesarsShopin varjomessut jäi valitettavasti tällä kertaa väliin ja samasta syystä ei pystytty tai jaksettu varsinaisillekaan messuille mennä kuin yhtenä päivänä. Kotiin kannettavaa tavaraa riitti kyllä silti! Osan ostin itse, osan sain yrityksiltä.

BeautyBlenderin piste oli mun ostosten pääkohde. Kuten jo pari vuotta sitten kirjoitin, tykkään intohimoisesti kaikesta mitä BeautyBlender tekee ja oon aina heikkona BB:n uutuuksien edessä. Tällä kertaa ostin BlenderDefender -suojakotelon, Instacleanin ja Power Pocket Puffin. Suojakotelolle on oikeasti ollut tarvetta, sillä kosteaa sientä on ikävä kuljettaa laukussa irrallaan ja umpinaiseen boksiin pakattuna se ei pääse kuivumaan. BlenderDefender on näppärän kokoinen, pehmeä ja siinä on ilmareiät. Tulee heti käyttöön. Instaclean on ikäänkuin kuivashampoo meikkisienille ja siveltimille. Sitä suihkutetaan kohteeseen ja pyyhitään aine (ja lika) pois pyyhkeellä tai paperilla. Kokeilin suihketta pikaisesti yks aamu, ja totesin että ei ehkä ole meikkisienelle paras mahdollinen tuote. Suihke tuntui vähän öljyiseltä ja koska vesi puuttui yhtälöstä, sieni ei tietenkään turvonnut ja pehmentynyt kuten pesun yhteydessä. Puuterivipoille ja siveltimille saattaa sopia. Jatkan kokeiluja. Power Pocket Puff on puuterivippa, joka on tarkoitettu puuterin levittämiseen ja meikin korjailuun. Toisella puolella on pehmeää ”karvaa” ja toisella puolella meikkisienen tyyppistä matskua. Vippa on paksu ja painava, koska sen sisällä on geelityyny. En ole vielä koittanut vippaa meikatessa, mutta odotan mielenkiinnolla kokeiluja. BB-tuotteet maksoi yhteensä noin 37 euroa. Kocostarin silmänalusgeelityynyt eli Princess Eye Patchit on ollut ostoslistalla jo iäisyyden, ja nyt valikoimaan oli tullut tällainen Mangoversio, joten jes kiitos mulle heti. Nää maksoi 19,90 euroa.

Biozellin pisteellä mua odotti pr-kassi, joka sisälsi mun suosikkeja kuten tekstuurisuihke, suolasuihke ja kuivashampoo. Lämpösuoja on mulle uusi tuttavuus. Sävytteistä mulle valkattiin Mandarin Color Mask, jonka pitäisi sopia nykyisen punaisen sävyn kirkastamiseen. Biozellilla on nyt myös uudet Color Tech -sävytteet valikoimissaan, mutta niissä ei ollut mun hiustensävylle sopivaa yksilöä.

Eleven oli messuilla mukana ekaa kertaa. Paikalla oli koko ajan ihan hulluna jengiä, ja Sample Maniassa jaetut ilmaisnäytteet hupenivat aina ihan parissa minuutissa. Pisteelle tuli joka päivä täydennyksiä, mutta silti Elevenin porukka taisi myydä joka päivä tuotteet loppuun, mikäli muistan someraportit oikein. Kangasnaamiohype oli todellakin huipussaan :D Pisteellä oli myynnissä vain kangasnaamioita, mutta mikäli teki verkkokaupasta tilauksen vähintään 50 eurolla ja esitti kassalla tilausvahvistuksen, sai pisteeltä kiitokseksi 20 euron arvoisen goodie bagin. Mun molemmat siskot käytti tilaisuuden hyväkseen, tilasivat Lumenen joulukalenterit ja nappasivat kassit pisteeltä. Sain pisteeltä pr-kassin, joka olikin tosi kiinnostava! Kassissa oli hullu läjä kangasnaamioita, Holika Holikan kuorintasukat (jes!!), aloe vera -geeli ja kikatusta aiheuttanut iso kananmuna, joka paljastui rakeettomaksi kuorinnaksi :D

Elevenin kassissa oli myös Berrisomin My Lip Tint Pack sävyssä Candy Orange. Tykkään kaikista ”kuluneen” sävyn antavista lip tinteistä tosi paljon ja innostuin tästä heti, kun sävykin on loistava. Sitten intouduin lisäämään huulille enemmänkin tätä tuotetta ja yhtäkkiä se muuttui ihan Erikeeperiksi, teki huulista ihan sairaan tahmeat ja myös kuoriutui huulilta irti samanlaisina riekaleina kuin ihoon kuivuva liima. En tajua. Miten tätä oikein ajetaan? En löytänyt tätä Elevenin sivuiltakaan kun etsin lisätietoja, joten olen hieman ulapalla nyt.

Real Techniques julkaisi juuri ennen messuja myyntiin kasan uusia siveltimiä. Sain kutsun lanseeraukseen mutten päässyt sinne, mutta ilokseni messuilla mua odottikin lahjakassi jossa oli lanseerauksessa esitellyt Brush Crushit, Rebel Edget ja lisäksi klassikkosiveltimien Everyday Essentials -setti. Mun huomio kiinnittyi ensimmäisenä tuohon pallon muotoiseen meikkisieneen ja erikoisen mallisiin Rebel Edgeihin. Kerron näistä enemmän kunhan olen päässyt tutuksi!

Natura Sibericalta on tullut uudet miesten tuotteet markkinoille ja HELLO miten siistit pakkaukset niissä on!! Hologrammisia eläinkuvioita, erittäin cool! Sain nämä tuotteet kokeiluun ja palaan asiaan, kunhan olen pakottanut mieskoekaniinin testaamaan kaikkia :D

Mieskoekaniinista puheenollen, tämä 2,5 euron Darth Vader -huulirasva oli pakko-ostos tuliaiseksi poikakaverille :D Kuka olisikaan uskonut, että Darth Vader tuoksuu omenalle?

Aika hyvä setti kaikkea! Oli ihana hypistellä uusia aarteita siskojen kanssa messujen jälkeen. En malta odottaa ensi vuoden messuja! Mä oon kyllä niiiiiin messuihminen, koska rakastan kaikkia tarjoussekoiluja ja alemahdollisuuksia :D Jos olitte messuilla, tykkäsittekö? Missasitteko jotain? NÄITTEKÖ MUA? :D

(Biozellin, Elevenin, RT:n ja Natura Siberican tuotteet saatu. Osa linkeistä on mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Kesän tärkeimmät kosmetiikkatuotteet

Kokosin tähän postaukseen sellaisen kesän selviytymispakkauksen eli ne tuotteet, jotka mun mielestä kuuluvat kesään samalla tavalla kuin mansikat, skumppatunnit ja kylmä juhannus. Koska minä olen minä, tästä tiiviiksi listaksi ajatellusta jutusta tuli rönsyävä romaani.

Mun pisamainen, helposti palava ja kirjava iho on sitä laatua, että kauniista päivetyksestä on turha haaveilla. Itseruskettaviakin olen laiska käyttämään, kun muutenkin joudun läträämään vartalovoiteiden ja aurinkovoiteiden kanssa jatkuvasti. Vita Liberatan Body Blur* onkin mulle erinomainen tuote: se tekee ihonsävystä nopeasti kauniin ja tasaisen, vaikkei olekaan itseruskettava. BB-voide vartalolle! Sävy Latte Light on tarpeeksi vaalea minullekin eikä ole ollenkaan oranssi. Voiteessa on pientä kullanhohtoista hippua, joka saa ihon näyttämään hehkuvalta ja kirkkaalta. Voide pysyy iholla hikoilusta huolimatta, ei tahraa vaatteita ja imeytyykin nopeasti. Body Blur on erityisen tarpeellinen mun käsivarsille, joissa verisuonet on jotenkin tosi pinnassa ja iho on usein violetinkirjava. Ei todellakaan se look mitä haluaisin maailmalle esitellä :D

Tosi vaaleaihoisille ja itseruskettaviin tottumattomille vinkkaan myös Vita Liberatan 10 Minute Tan* -tuotteesta ja asteittain ruskettavasta seerumista. 10 Minute Tan on turvallinen tuote rusketuskokeilujen aloittamiseen, sillä rusketuksen määrää voi ”kerrostaa” käyttämällä tuotetta esimerkiksi viikon ajan päivittäin. Yhdellä käyttökerralla vaikutus on erittäin hento. Ekalla kokeilulla käytin tuotetta niin varovaisesti ja vähän, ettei säärilleni tapahtunut yhtään mitään (joku saattaakin muistaa aiheeseen liittyvän ennen-jälkeen -kuvan Instagramissa viime kesältä). 10 Minute Tania voi ja pitää annostella aika ronskisti, jos haluaa jotakin sävyä iholle saada. Tänä kesänä olisi tarkoitus kokeilla tuota viikon kuuria ja katsoa mitä tapahtuu. Vaikutusaikahan tuotteessa on nimensä mukaisesti vain 10 minuuttia, joten tämä sopii minunlaisilleni keskittymisongelmaisille :D Tummempihipiäiset tuskin saavat 10 Minute Tanista paljoa irti, mutta meille albiinoille kymppiminsan rusketus on turvallisen hentoinen ja helppokäyttöinen.

Self Tanning Anti-Age -seerumi* on tarkoitettu kasvoille ja se on kosteuttava seerumi, joka ruskettaa asteittain säännöllisen käytön myötä. En ole käyttänyt seerumia vielä(kään), sillä pelkään että joudun uusimaan kaikki meikkivoiteeni tummempiin sävyihin TAI että mun pisamista tulee likatahrojen näköisiä, mutta mietin että miksei tätä voisi kokeilla mun violetinkirjaviin käsivarsiin ja dekolteellekin! Onko kukaan koittanut? Pitäisikö mun nyt tieteen nimissä uhrautua, mitä sanotte?

Jalat on mun murheenkryyni. Muut yrittää päästä bikinikuntoon, minä sandaalikuntoon. Halkeilevat kantapäät ja kuivunutta joenpohjaa muistuttava nahka ei hivele kenenkään silmää vaikka mulla olis mitkä Manolot jalassa. Kuorintasukat onkin mun vakkarituote, jonka käytän ainakin pari kertaa vuodessa. Sukat jalkaan, leffa pyörimään, sitten jalkojen huuhtelu ja muutaman päivän kuluttua jalat kuoriutuvat (ällöttävästi) ja muuttuvat parissa päivässä salonkikelpoisiksi. Tarkempi kuvaus aiheesta tässä vanhassa postauksessa. Tulosta on hyvä ylläpitää tehokosteuttavilla sukilla. Seuraavaksi mulla lähtee testiin Naturelin kuorintasukat* ja tuloksen ylläpitoa varten oon jemmannut Naturelin ja Kocostarin kosteuttavat sukat*.

Aurinko on yhtä armoton huulille kuin pakkanenkin, joten kunnon huulirasvat on kesälläkin tarpeen – ja erityisesti sellaiset, joissa on kunnon suojakerroin. Piz Buinin aloe veraa sisältävä huulirasva* on tosi miellyttävä ja hyvä, ja siinä on SPF30. Lushin Key Lime Pie -huulivoiteessa* ei ole suojakerrointa, mutta se tuoksuu hemmetin hyvälle. Sellaiselle vaniljasokerin ja sitrusten yhdistelmälle. Kuvassa oleva Nüggin kultainen pallero ei ole geishakuula eikä huispauksen kultasieppi, vaan IHANA huulinaamio*. Naamiossa on sheavoita, kookosöljyä ja lakritsijuurta ja se tuntuu huulilla kivan viilentävältä. Naamion voi jättää huulille yöksi (kuten minä teen) tai noin 20 minuutiksi, jonka jälkeen ylimääräiset voiteet voi pyyhkiä huulilta pois. Naamio tuntuu huulilla tavalliselta huulirasvalta ja tuoksuu piparmintulta ja vähän vaniljaltakin. Nam.

Aurinkopuuteri on ihan must! Oikean sävyn löytäminen voi olla vaaleaihoiselle vaikeaa, mutta kun se löytyy, kasvoille saa ihanan luonnollisen hehkun ja ikäänkuin ”kehykset”. Aurinkopuuterin käyttö on paljon helpompaa kuin varsinaisten varjostusten tekeminen ja lämmin hehku imartelee kaikkien kasvoja. Sudin aurinkopuuteria isolla sudilla hiusrajan tienoille, ohimoille, poskipäiden hujakoille ja leukapieliin. Näytän päivettyneemmältä ja kasvot kapeammalta, eli win-win. Mun ultimaattinen uusi suosikki on Physicians Formulan Butter Bronzer*, jonka Light-sävy on täydellinen kalpealle iholle. Sametinpehmeä aurinkopuuteri sulautuu ihoon täydellisesti, sopii kuivallekin iholle ja siinä on juuri sopiva määrä kultaista hehkua mukana. Ei glitteriä, ei selvästi erottuvia partikkeleja, vain hehkua. Tuote tuoksuu todella vahvasti aurinkolomalta, tarkemmin sanoen kookokselta ja aurinkovoiteilta. Tuoksu ei ole mun suosikki, mutta itse tuote on. Pakkauksessa on mukana peili ja applikaattori, mutta sitä en ole kokeillut sillä mulla on maailman ällösöpöin glitterihuisku käytössäni (tarkemmin sanottuna Real Techniquesin Brush Crush Powder Brush*).

Erilaiset glow-meikinpohjustustuotteet ovat näköjään mulle jonkinlainen keräilykohde, sillä kuvassa on vain murto-osa kaikista hehkuprimereista mitä omistan. Mulle kesämeikki tarkoittaa kuulasta ja kevyttä meikkipohjaa, eikä sitä synny ilman näitä ihania heleyttäviä tuotteita. Näitä kuvassa olevia yksilöitä olen viime aikoina käyttänyt eniten ja tarjolla on joka hintaluokasta jotakin. Halvimmasta päästä ovat Catricen Nude Glow Primer ja Maybellinen Master Prime Illuminating Primer*, keskiluokkaa edustaa KIKOn Smart Radiance Cream, ylempää keskiluokkaa Clarinsin SOS Primer sävyssä Universal Light* ja porvariosastoa on Guerlainin Météorites Perles Light Diffusing Perfecting Primer. Clarinsin SOS Primer syöksyi pitämään kärkipaikkaa primereissa välittömästi ensikokeilun jälkeen. Se tekee ihosta uskomattoman silkkisen ja kauniin, ja harkitsin jo meikkivoiteen skippaamista kokonaan. Ihana tuote. Clarins näköjään tekee parhaat primerit (Instant Smooth Perfecting Touch, I’m looking at you).

Aurinkosuojavoiteet. Tarviiko edes perustella? Olen siirtynyt vahvasti Piz Buinin leiriin, sillä Sun Allergy -sarja* on pelastanut mut aurinkoihottumalta. Postaus täällä. Nivean Shine Control SPF30 on kasvojen aurinkosuoja, joka ei ole vähääkään tahmainen, hillitsee kiiltoa ja toimii erinomaisena primerina meikin alla. Huippulöytö! Jane Iredalen Powder-Me* tasoittaa ihonsävyä ja on sitäpaitsi ainoa aurinkosuoja, jolla voi suojata päänahan. Juttu löytyy täältä.

Kesällä tuoksuvaatimuksetkin ovat erilaisia: jotenkin huomaan suosivani erityisesti kuumina päivinä vartalotuoksuja hajuvesien sijaan. Niitä voi roiskia huoletta pitkin päivää ilman övereiden vaaraa, eivätkä ne ”pala” iholle auringossa kuten hajuvedet. Biothermillä on mun mielestä parhaat vartalotuoksut. Ne kestävät iholla ihmeen pitkään vaikkeivät ole hajuvesiä, ja tuoksumaailma on sellainen että voisin käyttää jokikistä. Kaikki ovat ihanan raikkaita ja keveitä. Mun vanha suosikki on L’Eau (appelsiini, mandariini, bergamotti, freesia) ja uusin tulokas on Eau Pure* (salvia, lime, kiivi, vihreä tee). L’Eau on helppo, klassinen vesi- ja sitrustuoksu, Eau Pure taas on hedelmäisempi ja aikuisempi.

Päätän tämänkertaisen Tooran tähän, viimein, ja menen suihkimaan päälleni Eau Purea koska mulla tuli sitä ikävä. Onko sulla samoja kesävakkareita kuin mulla?

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Trash Talk: toukokuu 2018

Mä olin oikein tehotyttö toukokuussa! Sain käytettyä jopa useamman kangasnaamion! Alan ehkä viimeinkin saada jonkinlaista rutiinia niidenkin käyttöön.

Biozellin tekstuurisuihke on ihan mun suosikkihiustuotteita, oon käyttänyt lukuisia pulloja. Mun lirut hiukset TARVITSEE tätä. Lisäksi tuote on tosi halpa. Alkuperäinen juttu täällä. 5/5

Batisten kuivashampoot ovat myöskin vakiotavaraa, joita ilman en tule toimeen. Tämä Natural & Light Bare -versio on ostos kauneusmessuilta ja mulle uusi tuttavuus. Tykkäsin, sillä Bare antoi kevyen tuen hiuksiin eikä tehnyt hiuksista natisevan tönkköjä, eikä juurikaan näkynyt valkoisena värinä hiuksissa. Ei tämä silti peittoa maailman parasta Batistea eli Orientalia, joka on täydellisen tuoksuinen ja antaa tasan oikeassa suhteessa puhtautta ja volyymia, ei kerry hiuksiin ja on muutenkin aivan timanttinen..paitsi että sitä saa tietääkseni vain kahdesta paikasta tässä maassa. Toinen on Combokirppis Vaasassa (jep) ja toinen on Cocopanda, jossa se on näemmä nyt alessakin. Barelle annan 4/5, koska Oriental on 5/5.

Natura Siberican tuuheuttava shampoo* (alkuperäinen juttu täällä) tuoksui viekoittelevasti anikselle (yksi väärä vokaali tuohon sanaan ja oisin ollut ongelmissa) ja teki hiuksista mukavan ilmavat. Kampaaja on tosin saarnannut mun jatkuvasta volyymituotteiden käytöstä, koska hiukseni kuulemma kaipaisivat kosteutta ja paljon. On siis aika uskoa ja siirtyä kosteuttavampien shampoiden pariin. Sibericalle annan 4/5.

L’Occitanea tyhjeni taas useampi puteli. Verbena-sarjan kuoriva suihkugeeli* tuoksui tietenkin aivan taivaalliselle ja kevyt kuoriva vaikutus sopi kuivaihoiselle, mutta muutoin tykkään ehkä pitää kuorinnat ja suihkugeelit erillään, sillä suihkurutiiniini kuuluu käytännössä aina ihokarvojen sheivailua ja siihen tällainen suihkugeeli ei oikein sovi. Niinpä läträilin aina kahden eri suihkarin kanssa. Joo, olen niitä ihmisiä jotka ei koskaan nää tarpeelliseksi ostaa mitään erillistä sheivausvaahtoa vaikka ehkä kannattaisi. 3/5

Niinikään Verbena-sarjaan kuuluva vartalomousse* (kausituote, ei enää myynnissä) oli iiiihana! Muotovaahdon näköinen ja tuntuinen mousse suli iholle ja kosteutti yllättävän hyvin ollakseen niin kevyt ja nopeasti imeytyvä tapaus. Sitruunainen tuoksu oli aivan huumaava. Ehkä tuote oli vähän turhankin sitruunainen, sillä jos rasvailun jälkeen erehtyi koskemaan silmiin tai kaivamaan nokkaa niin ei kyllä erehtynyt toista kertaa. Kaverilta kuulin. Krhm. 5/5

The Body Shopin Japanese Cherry Blossom Strawberry Kiss -suihkugeeli* tuoksui kirsikankukille ja mansikalle, ja on takuulla ensimmäinen ja ainoa mansikantuoksuinen asia minkä olen loppuun saakka käyttänyt. Kertonee sen, ettei tuoksu ollut liian esanssinen tai äklömakea. Kiinnostava syrjähyppy, mutta kyllä mä sitrustuoksujen leirissä pysyn tukevasti. 3/5

Kappas L’occitanea taas! The Vert & Bigarade -matkasuihkugeeli oli Tsekkien reissulla mukana ja koko oli juuri sopiva. Tiristelin loppuun Suomessa. Kivan raikas tuoksu. 4/5

Trindin Nail Balsam on tuttu näky näissä loppuneiden postauksissa. Paras apuri kuiville kynsille. Iänvanha postaus täällä.  5/5

Essencen Tropical Hand Mousse* olikin vasta esittelyssä. Hedelmäisen tuoksuinen käsivoidemousse on hauska tapaus, joka kosteuttaa hyvin ja imeytyy vikkelästi. Pidän tuoksusta, mutta se on aika voimakas ja jakaa mielipiteitä. Mulla on juuri toinenkin tällainen loppusuoralla. Sikahalpa. Tuoksun voimakkuuden vuoksi 3/5

Naiset ja herrat, saanko esitellä NELJÄ käytettyä kangasnaamiota! Uskomatonta. Kocostarin Camellia Happy Mask* oli näistä paras, se asettui kasvoille hyvin ja kosteutti ihanasti. Skin79:n All That Black -hiilinaamio* oli myös varsin jees, mutta enemmän epäpuhtaan ihon juttu. MasqueBARin Animalz-naamioita* sen sijaan en tajua. Kai näiden pitäisi olla jotenkin hassunhauskoja eläinaiheineen, mutta en halua näyttää edes sitä 20 minuuttia siltä kuin olisin menossa jonnekin maailman surkeimpiin naamiaisiin ja matkalla mua on käytetty uunissa, minkä vuoksi porsasnaamarini on sulanut. Plus että nämä eivät asettuneet naamalle mitenkään. Silmäreiätkin oli liian pienet. Urhoollisesti käytin pois sekä tiikerin että porsaan.  Mulle riittää nyt tätä lajia.

Kangasnaamioita on vaikea pisteyttää, mutta annetaan nyt vaikka Camellialle 4/5, Blackille 3/5 ja Animalzeille 2/5.

Clarinsin Extra-Comfort on paras meikkivoide mitä olen koskaan käyttänyt (juttu täällä), joten tottakai se on nyt lopetettu. Olen aidosti katkera, mutta onneksi jemmassa on vielä ainakin yksi purkki. 5/5

Eucerinin Hyaluron-Filler -Cc-voiteesta kirjoittelin taannoin oman postauksen. Tuote oli mulla jonkin aikaa käyttämättä ja nyt kun yritin ottaa sen uudestaan käyttöön, se oli mennyt jotenkin pilalle. Voide ei levittynyt iholle millään ja murustui aivan päntiönään. Euceriniä ei enää myydä Suomessa, joten uutta en saa. Ei sitten. Alkuperäiskunnossaan 4/5.

L’Oréal Parisin Nude Magique Cushion on i-ha-na meikkivoide erityisesti kesään ja matkoille. Alkuperäinen esittely täällä. Olin hillonnut tätä viimeistä purkkiani tämän vuoden reissuja varten. Meikkivoide antaa todella kauniin ja kuulaan pinnan, ja pakkausmuoto on todella kätevä matkoilla kun hajoamista ei tarvitse pelätä ja litteä purkki vie vain vähän tilaa. Kovin riittoisaa tää ei kyllä ole, mutta tykkään ihan hulluna silti. Arvaatteko jo? Jep, LOPETETTU. Satans helvete. 5/5

Elizabeth Ardenin matkakokoinen Lasting Impression Mascara tuli elevenin joulukalenterista ja vitsit miten mä tykkäsin tästä! Tuotteella saa ihan huikean viuhkamaisen efektin ripsiin ja silti ne pysyvät joustavina ja luonnollisen näköisinä. Ihan sairaan hyvä ripsiväri! 5/5

Sephoran vedenkestävä kultakuparin värinen rajauskynä meni jotenkin perätilaan ja se koko väripuikko luiskahti ulos hylsystä eikä pysynyt enää sisällä. Osasyynä saattaa olla se, että teroitin kynää vahingossa vääränlaisella terottimella ja se jyrsi kärjestä vähän turhan rouhealla otteella tavaraa pois. Ehjänä 4/5. Miinustan yhden pisteen vaikeasta teroitettavuudesta :D

HUH kylläpä oli asiaa! Kommentoikaa ihmeessä, jos siis enää muistatte mitä alussa luki silloin kun kaksi tuntia sitten aloititte lukemisen.

P.s. Jos ette tarpeeksenne saaneet, niin kirjoitin myös kampaamo Bómbonin sivuille jutun, jossa aiheena on tosi hyvät kosteuttavat ja väriä suojaavat shampoo & hoitsikka, sekä suoravärivinkki kuparipäille! Tsekkaa juttu täältä!

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Osa linkeistä mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading