Kevään ostokset

Tänä keväänä olen päässyt osallistumaan vaikka kuinka moneen kivaan blogitapahtumaan ja sitä kautta saanut myös mahtavia aarteita käyttöön runsaista goodie bageista. Siitä huolimatta olen kuitenkin onnistunut myös tuhlaamaan rahaa kosmetiikkaan. Aplodien arvoinen suoritus sinänsä. Kokosin tähän postaukseen kokolailla kaikki kevään ostokseni, jotain pientä on varmaan jäänyt poiskin, mutta aika hyvän kuvan te mun shoppailutaipumuksista silti saatte.

.
.

Turun miittireissulla mulla pikkasen nyrjähti ostostelun puolelle, mikä tuntui jotenkin irvokkaalta siihen nähden että miitin tuotekassi painoi sen 7 kg. En edes yritä selittää tätä mitenkään. Stockan MAC-tiskiltä löysin 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa Wash & Dry -kokoelman Freshen Up -poskipunan, jonka luulin olleen jo kokonaan loppuunmyyty. Juhlin suureen ääneen sitä kuinka sain Suomen viimeisen Freshen Upin, kunnes sitä seuraavalla viikolla ilmestyi Stockan verkkokauppaan. Oh well.

.
.

Ostin samoilla tulilla myös hypetetyn uuden meikkivoiteen, Pro Longwear Nourishing blabla voi että mulla menee hermo noihin nimiin! Enivei, tosi peittävä ja hyvä meikkivoide, mutta mun iholla tuo ei pelaa yhteen kaikkien primereiden kanssa. Clarinsin moussemaisen primerin (joo, no en muista sen nimeä tietenkään koska se on joku vaikea) kanssa sopivat tosi hyvin yhteen ja meikkipohja kestää kauniina koko päivän.

.
.

Miittireissulla käytiin vierailemassa myös Mi Nailsin myymälässä ja sieltä ostin Qtican IHANAN käsikuorinnan, joka tuoksuu niin hyvältä että haluaisin syödä sitä. Päästiin liikkeessä kokeilemaan noita kuorintoja ja lopputuloksena oli niin uskomattoman pehmeät kädet että oli pakko ostaa puteli kotiinkin. Lakkapuolelta mukaan lähti neonpinkki Zoya Tobey ja Dance Legendin Fresh-kokoelman 79.

.
.

Kosmetik4Lessille tein pienen tilauksen, sillä tarvitsin siveltimiä ja lisäksi varastossa oli noita Essencen Yes We Pop -lakkoja, joiden luulin jo kadonneen valikoimasta kokonaan. Värit eivät ole sinänsä erikoisia, mutta nuo on niin peittäviä että leimaavat ja siksi ostin ne. Valkoinen Wild White Ways tarttui mukaan, koska tuo on ihan ok valkoinen (ei tosin peittoa yhdistelmää Gina Tricotin valkoinen + Essien leveä suti). Mulla on ihan mahdoton heikko kohta liukuvärjättyjen ja korallinsävyisten poskipunien kohdalla, joten siksi ostoskoriin päätyi myös Love & Sound -kokoelman poskipuna. I <3 Nude -sarjan luomiväri 01 Vanilla Sugar on tosi hyvä mattavaalea, sellainen yleispätevä sävy jota tarvii lähes joka meikissä. Etsin epätoivoisesti täydellistä persikkaista luomiväriä ja siksi kokeilin myös Love & Soundin Make Life a Festivalia, mutta yhtä heikkopigmenttinen se on kuin muutkin kokeilemani persikkasävyt. Stana.

.
.

Mulla on ollut uupeloa kasvosiveltimistä ja ostin viimein pitkään himoitsemani sivellinsetin Real Techniquesilta, nimittäin Nic’s Picksin. Setissä on pari hyvää kasvosivellintä ja eniten käyttämäni luomivärisivellin, Base Shadow Brush. Sama suti löytyy Starter Setistä joka mulla siis on, ja toinen base shadow brush tulee tarpeeseen. Vaaleanpunavartinen suti on RT:n Blush Brush.

.
.

Eräästä kosmetiikkabloggaajien ryhmästä ostin bloggaajakollegalta MACin poskipunia (Nuance, Utterly Game ja Glee). Sanoinko jo jotain siitä heikosta kohdasta ja korallista ja poskipunista…

.
.

Yves Rocherin jostain tarjouskampanjasta ostin ihanat värilliset kajalit ja kaksi Sheer Botanical -kiiltopunaa. Tykkään Sheer Botanicaleista ihan hulluna, tuoksuvat hyvälle, hoitavat huulia ja antavat kauniin, läpikuultavan sävyn.

.
.

Tilasin myös ensimmäiset Dashican leimauslakkani! Sävyt oli erikoisia ja hei, NEONLEIMAUSLAKKOJA!

.
.
.
.

Body Shopin Virgin Mojito -tuotteet tuoksuu niin käsittämättömän hyvälle että melkein itketti kun nuuskuttelin tuota body butteria ensimmäistä kertaa :D Haluaisin muitakin sarjan tuotteita mutta ne taitavat olla jo kokolailla loppu kaupoista, vai onko?

Picture Polishin uusista cremeistä ostin maltillisesti vain Sorbetin CesarsShopista.

.
.

Sen sijaan maltti oli kaukana kun näin Color Clubin Pastel Neons -kokoelman livenä Cesarsilla. Mä en juuri koskaan osta kokonaisia kokoelmia ja nytkin aloitin vain kahdella sävyllä, sitten ostin muutaman lisää ja sainkin sitten kaksi puuttuvaa sävyä kaupan päälle – varmaan säälistä. :D Mutta katsokaa nyt miten söpöjä ne on yhdessä! *lässyn lässyn* Kolme näistä esiintyikin jo edellisessä Hit the Bottle -postauksessa.

.
.

Semmoisia ostoksia! Haluaisin korostaa, että nämä ovat kotiutuneet luokseni tosiaan kevään aikana, eivät viimeisen kuukauden aikana :D

Kiinnostaisiko teitä swatchit noista Dashican leimauslakoista? Verkkokaupan kuvat on onnettomia ja swatcheja tuntui olevan aika heikosti tarjolla kun niitä itse yritin etsiä.

Translation: this is pretty much everything I’ve bought this Spring :)

Continue Reading

Holika Holika, Do Your Magic

holika holika baby silky foot one shot peeling

Aloitan lopusta, koska se on lähellä.

(Tuo lause on suoraan jostakin Jari Tervon kirjasta ja olen aina halunnut aloittaa jonkin postauksen kyseisellä lauseella, mutta toistaiseksi mikään ei ole ollut tarpeeksi dramaattista. Päätin, että tämä saa olla.)

Parin päivän sisällä jalkapohjistani kuoriutuu iho pois. Lauantai-iltana nimittäin laitoin jalkaani omituiset muoviset nyssykät ja kaadoin sisään kylmää nestettä, joka edellä mainitun reaktion saa aikaan. Kyseessä on tietenkin Holika Holikan supertehokas jalkakuorinta Baby Silky Foot One Shot Peeling (onkohan varmasti tarpeeksi pitkä nimi?), joka lupaa irrottaa huonokuntoista ja kovettunutta ihoa jaloista ja ällövaiheen jälkeen jalat ovat pehmeät ja siloiset.

holika holika baby silky foot one shot peeling
.
.
.

Pakkaus on aasialaiselle kosmetiikalle tyypillisesti lapsekas ja ällösöpö eikä tuosta edes voi oikein tulkita, että kyse on aikuisille suunnatusta tuotteesta, mutta väliäkös tuolla. Pakkauksesta löytyy muoviset sukat (tai säkit oikeastaan) sekä kuorintaneste, joka kumotaan sukkiin. Sitten odotellaan sukat jaloissa 1,5 tuntia. Itse tietysti tehokkaana tytsynä lakkasin samalla kynsiä. Jalkoja alkaa vähän palella puolentoista tunnin aikana, joten suosittelen laittamaan vaikka villasukat kuorintasukkien päälle. Loppua kohti jalkoja alkoi pistellä, kihelmöidä ja vähän kuumottaa, mutta missään vaiheessa ei sattunut. Tunne oli vain vähän omituinen.

.
.

(Huomatkaa kuorintanestepusseissa olevat merkinnät ”left” ja ”right”. Oliskohan mulla kuolioitunut koko jalka, jos olisin laittanut oikean jalan nestettä vasemman jalan sukkaan? Täpärällä oli!)

.
.

1,5 tunnin muhittelun jälkeen jalat huuhdellaan ja iho alkaa kuoriutua noin viikon kuluttua. Kuorintasukkien käytön jälkeen varpaat tuntui jotenkin tunnottomilta ja niitä pisteli hieman. Herään siis nyt joka aamu jännän äärelle kun tarkistelen, joko olen alkanut luoda nahkaani vai ovatko varpaani kenties tipahtaneet pois. Nyt vain toivon, että kuoriutumisvaihe on lyhyt eikä mulle tule sen aikana tilannetta, jossa joutuisin olemaan ilman sukkia… mutta on se sen arvoista, että saan siloiset ja nätit jalat. Toivottavasti.

IT-tuki piti tätä koko konseptia aivan absurdina, mahdollisesti sen takia, että kävimme tällaisen keskustelun:

”Mä en sit voi käyttää koiria 1,5 tuntiin enkä muutenkaan oikeestaan liikkua.”
”Miksi?”
”Mä laitan tällaset sukat jotka syövyttää mun jalkojen ihon irti.”
”MIKSI”
”Tää lupaa mulle vauvajalat.”
”Ai semmoset millä ei oo koskaan kävelty?”
”joo”
”ok.”

Vauvajalkoja odotellessa. Raportoin toki teille tuloksista myöhemmin. Enkä muuten TODELLAKAAN aio laittaa siitä kuoriutumisvaiheesta mitään makrokuvia tänne :D mut jos varpaat tippuu tai kuolioituu niin sen vois jo melkein kuvata. Joko te ootte kokeilleet? Toimiko? Kiinnostaako? Pelottaako? Mua vähän pelottaa :D

Holika Holikat sain CesarsShopista testattavaksi. Verkkokaupasta ne löytyvät täältä, linkki ei ole mainoslinkki. Hintaa sukilla on nyt tutustumistarjouksena 13,90 euroa.

Translation: This is me trying Holika Holika’s Baby Silky Foot One Shot Peeling (press sample) for the first time ever. Two plastic socks, some liquid I know nothing about, 1,5 hours of waiting with my feet soaking in the before-mentioned liquid and a week from now the skin on my feet should be peeling off – painlessly. Wish me luck….

Continue Reading

Atoopikon ystävät

Atopia, mikä masentava vaiva. Pahimmillaan atopia laskee elämänlaatua, on tosi kivulias, hankalasti hoidettava ja elämää rajoittava, ja lievimmilläänkin se on todella ärsyttävä kumppani. Mun atooppinen ekseema oli pahimmillaan yläasteella, kun ihottumaa oli kaulalla, kyynär- ja polvitaipeissa, otsalla, silmäluomissa, käsivarsissa, sormissa, kyljissä…oli aika rapsakka fiilis kun iho on joustamaton ja vereslihalla ja kutittaa ja särkee yhtä aikaa. Tiedän siis miltä pannulla käristetystä pekonisiivusta tuntuu, uskoisin. Siihen kun vielä lisäsi talven kuivuuden ja pakkaset niin hiphei.

Nyt aikuisena tilanne on rauhoittunut siten, että sain olla monta vuotta jopa kokonaan ilman ihottumaa. Viime vuosina ihottuma on palannut, mutta paljon lievempänä kuin aiemmin. Satunnaisia läiskiä on ollut kyynärtaipeissa, kaulalla ja silmäluomissa. Tilanne on kuitenkin ihan toinen kuin nuorena, kun koko kaula oli ihottuman peitossa ja taipeet aivan tulehtuneet (joo, tiedän että haluatte näin tarkkaa kuvailua iho-ongelmista :D ). Koko ajan iho on kuitenkin rasittavan kuiva, vaikka rasvaan lähes päivittäin. Iso body butter -purkki tyhjenee helposti kolmessa viikossa. Oikeastaan voisin pitää jotakin pelkkää ruumisrasvablogia ja materiaalia riittäis.

untitled-9
.

Sain valita blogiin kokeiltavaksi tuotteita erinäisten brändien joukosta ja pyysin sitten Neutrogenan Norwegian Formula -tuotesarjan rasvoja sekä La Roche-Posayn couperosaihon seerumia (jep, tottakai mulla on myös couperosaa..Iholotossa tuli täysosuma), koska atoopikko on aina atoopikko ja tulen varmaan ikuisesti etsimään niitä täydellisesti sopivia tuotteita. Pr-toimiston hyvä haltiatar oli sitten sujauttanut pakettiin myös La Roche-Posayn vartalovoiteen ja sekös tätä himorasvaajaa ilahdutti!

La Roche-Posay on mulle tuotemerkkinä melko vieras. Livboxista on tullut joitain tuotteita, mutta sinunkauppoja ei varsinaisesti olla tehty. Tuotesarjaa myydään apteekeissa ja se on kehitetty nimenomaan herkälle iholle. Voi tietenkin kysyä, miten en ole ongelmaihoisena aiemmin tullut tarttuneeksi näihin täsmätuotteisiin ja mun rehellinen vastaus on se, että aina tapahtuu jotakin ”AAAHHHHHHHHH tää rasva tuoksuu sitruunasuklaalakritsi-irtokarkkijuustokakulle, MUN ON PAKKO SAADA TÄÄ” -tyyppisiä hairahduksia enkä välttämättä sitten ajattele ihan järjen kautta tätä rasva-asiaa. Mutta fakta on, että jos on koko ikänsä joutunut lääräämään rasvan kanssa päivittäin, niin kyllä siitä pakollisesta hetkestä haluaa sitten tehdä mahdollisimman miellyttävän ja hohdokkaan. Sitäpaitsi mun mielikuvat apteekin rasvoista on Aqualan L:n ja Apobasen saastuttamat.

.
.

Rosaliac Ar Intense -seerumin on tarkoitus rauhoittaa ja pehmentää ihoa ja vähentää paikallista punoitusta. Ilmatiivis pumppupullo on nerokas ja annostelu helppoa. Tuote on tuoksuton, mikä on järkevää (mutta tylsää). Intopiukeana aloin heti käyttää seerumia päivittäin, vaikka kasvojen iho onkin nyt poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. Intoilu kostautui, sillä otsalle pamahti muutaman päivän käytön jälkeen jokin ihmeellinen reaktio: 44 finniä. Kyllä, todellakin laskin ne! Lopetin seerumin käytön ja näpyt katosivat parissa päivässä. Tajusin, että seerumi oli liian tuhti ja hoitava hyväkuntoiselle iholle. Punoitusta mulla on lähinnä poskissa, joten otsalle seerumi oli alunalkaenkin turha. Sittemmin olen käyttänyt seerumia vain poskille, eikä näppyhyökkäystä ole tapahtunut. Veikkaan, että talven tullen seerumi nousee arvoon arvaamattomaan, mutta näin kesän kynnyksellä se on vain liian vahva tuote mulle.

.
.

Bonuksena paketista löytynyt Lipikar Gel-Fluide on näistä kahdesta se musta hevonen. Vaatimattoman näköinen pumppupullo säilöö sisäänsä rasvan, jota ihan jokaisen herkkä- ja kuivaihoisen sekä atoopikon kannattaa koittaa. Aloittaessani rasvakokeilut mulla oli ihottumaläiskiä kyynärtaipeissa, mutta parin viikon käytön jälkeen ne olivat hävinneet kokonaan. En ole aikaisemmin päässyt ihottumaläiskistä eroon millään muulla kuin kortisonilla tai vastaavilla lääkevoiteilla. Ymmärrättekö nyt varmasti? Ihottuma hävisi! Haluaisin kirjoittaa tuon ainakin neljään kertaan, jotta varmasti tulis alleviivattua asiaa tarpeeksi. Jokainen, jolla on tätä samaa iho-ongelmaa joskus ollut, tietää kuinka sitkeässä ihottuma yleensä on.

Mikä parasta, Lipikar Gel-Fluide ei ole tunkkaiselta haisevaa mähmää, kuten tuoksuttomat tehorasvat yleensä. Koostumus on geelimäinen ja tuotekuvauksenkin mukaan voiteessa on ”extra glide-on texture”, eli suomeksi…noh, liukuvoide! :D Glide-on on oikeastikin hyvä kuvaus, sillä rasva ei jää pyörimään iholle valkoisena tahmana, vaan imeytyy todella nopeasti ja tosiaan liukuu paikoilleen. Voiteesta jää kiva, aavistuksen viilentävä tunne iholle ja iho tuntuu heti pehmeämmältä. Ylimääräinen plussa on, että Lipikar Gel-Fluide tuoksuu halaukselle. Sellaiselle raikkaalle ja kevyelle, joka oikein kutsuu halaamaan. Aiemmin rasvaaminen on ollut ärsyttävää pakkopullaa, mutta nyt olen huomannut peräti odottavani sitä että pääsen suihkusta pois ja rasvaamaan. Uskomatonta.

.
.

Valkoinen on vartalovoidetta ja keltainen seerumia.

.
.

Oon kyllä vähän murheissani siitä, että Lipikar Gel-Fluide on kulunut jo yli puolenvälin. Kävin kurkkimassa yhdessä apteekissa näiden hintoja ja jossain 26 euron tietämissä ne pyörivät, mutta lähiapteekistani en juuri tätä kyseistä vartalorasvaa bongannut. Yli 20 euron hintalappu on tietysti mun kulutuksella aika kova, mutta toisaalta jos rasva tosiaan pitää ihottuman poissa ja korjaa jo syntyneitä vaurioita, niin on se sikäli hintansa väärti. La Roche-Posayn nettisivuilta löytyi tieto että tätä rasvaa on myös 400 ml:n pullossa, se saattaisi olla suhteessa ehkä edullisempi tämmöiselle suurkuluttajalle. Täytyy vain vielä löytää se apteekki, joka on ymmärtänyt ottaa juuri tämän rasvan La Roche-Posaylta valikoimiinsa.

Onko siellä ruudun takana muita atoopikkoja tai hyvin herkkäihoisia? Mitkä teidän täsmätuotteet on?

(Purnukat saatu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: Have you heard of atopic dermatitis? If not, you’re lucky. If you have, you should check out La Roche-Posay products. Their whole philosophy is to create suitable products for people who have extremely sensitive and dry skin and/or atopic eczema. I tried out Rosaliac Ar Intense Serum and Lipikar Gel-Fluide body lotion (both press samples). The serum was too strong for me now but in Winter it will probably be just perfect. Lipikar Gel-Fluide on the other hand was spot on. The texture and scent is really pleasant and it smoothes the skin like nothing else. It even made my eczema spots disappear after a few weeks of use. Seal of approval!

Continue Reading