Search results

22 results found.

Nuuskuneiti: Guerlain Aqua Allegoria Mandarine Basilic

Nuuskuneiti-postaussarja tarjoilee tuoksuanalyyseja amatöörin näkökulmasta mutta ammattilaisen itsevarmuudella. Sarjassa esitellään hajuvesiä ja muita tuotteita, jotka ovat ihastuttaneet tätä kriittistäkin kriittisempää nenää. 

Olen huokaillut Guerlainin tuotteiden ihanuudesta täällä blogissa jo useasti aiemminkin, mutta pääpaino tuote-esittelyissä on ollut meikeissä. Olen kyllä muistaakseni jossain postauksessa maininnut siitä, että Aqua Allegoria -tuoksuperhe saa minulta polvet veteliksi ja herättää sellaisen pakko-saada-kaikki -hysterian. Silti en omistanut niitä aiemmin ainuttakaan. Ostan nykyään tuoksuja harvoin, sillä hajuvedet ovat usein todella arvokkaita ja en jotenkin osaa ostaa sellaisia ylellisempiä tuoksuja ihan muuten vaan. Cleanin tuoksuja hankin matalalla kynnyksellä, sillä ne ovat sellaisia perusvarmoja arkituoksuja (ja usein alennuskampanjoissa mukana), mutta nämä selektiivisemmät tuoksut ovat sellaisia että haluaisin liittää ne aina johonkin kivaan muistoon. Tuoksumuisti on tosi vahva voima ja mulla on monta sellaista hajuvettä, joista sinänsä kyllä tuoksuina pidän, mutta ne tuovat mieleen ajanjaksoja elämässäni joita en välittäisi niin muistella ja niinpä jäävät myös käyttämättä helposti. Pöljää, mutta niin se vain on. Olenkin sittemmin ottanut tavaksi hankkia tuoksuja matkoilta, sillä silloin ne toimivat matkamuistojen tapaan.

Edellä mainitusta syystä Guerlainin Aqua Allegoria -tuoksut tuovat aina mieleeni lentokentän ja sen kutkuttavan odotuksen ja innon, kun lomamatka on alkamassa. Väitän, että ihminen on onnellisimmillaan silloin kun hartaasti toivottu asia on juuri toteutumassa mutta ei vielä ole tapahtunut, ja siihen taianomaiseen hetkeen yhdistän myös Aqua Allegoriat. Esimerkiksi Aqua Allegoria Passiflora -tuoksu tuo nykyään mieleeni viime vuotisen Lontoon matkan, jonka tein äitini ja siskojeni kanssa, ja siitä nousee aina hymy huulille. Tosin sadattelen vieläkin sitä, etten sitten nuukuuksissani ostanut Passifloraa lentokentältä vaikka se oli siellä jotenkin ihmeellisen edullinen, ja siskoni osti sen. Äiti osti silloin Lemon Fizzin, joka sekin on aivan ihana. Tämän siitä saa kun tekee elämässään yhden Järkevän Aikuisen Päätöksen, yli vuotta myöhemmin edelleen harmittaa…

Mandarine Basilic on se Aqua Allegoria, joka on vahvimmin jäänyt mun mieleen ihanana tuoksuna ja joka oikeastaan toi koko Aqua Allegoria -sarjan mun tietoisuuteen. Olen nuuhkaissut sitä vuosia sitten jo, mutta eniten siitä tulee mieleen vajaan parin vuoden takainen Teneriffan reissu poikaystävän kanssa. Se oli meidän ensimmäinen yhteinen pidempi ulkomaanmatka ja meillä oli siellä ihan poskettoman kivaa. Hotellin lähellä oli miniostari, jossa oli yksi kemikalio ja siellä kävin aina suihkauttamassa Mandarine Basilicia ranteeseeni ennen ruokaostoksia. Ostamatta se kuitenkin syystä tai toisesta jäi. Poikaystävä kuitenkin keräsi irtopisteet kotiin tuomalla Mandarine Basilicin mulle työmatkaltaan tuliaisena nyt kesäkuussa, siis liki 1,5 vuotta reissun jälkeen, koska oli muistanut että nuuhkin kyseistä tuoksua Teneriffalla. MITEN?! Olin todella vaikuttunut (ja okei, myös liikuttunut), ja niinpä tästäkin tuoksusta tuli mulle ihana ja monimerkityksellinen matkamuisto.

Aqua Allegorialle tyypillisesti Mandarine Basilic on erittäin raikas, kevyt ja helposti lähestyttävä tuoksu. Nimi kertoo tasan tarkkaan mistä on kyse; tuoksusta löytyy välittömästi mandariinin ja basilikan vinkeä yhdistelmä. Muita tuoksunuotteja ovat muun muassa klementiini, vihreä tee, appelsiininkukka, pioni, kamomilla ja pohjalla santelipuu. Kukkanuoteista huolimatta tuoksu on kuitenkin ensisijaisesti sitruksinen, ei niinkään kukkainen. Nämä muut tuoksunuotit kuitenkin varmistavat sellaisen pehmeyden, ettei Mandarine Basilic tuoksu siltä että olisi hieronut ruoka-aineita ranteisiinsa.

Kuten sitrustuoksuissa usein, ei Mandarine Basilicissakaan kestävyys ole mausteisten ja raskaiden EdP-tuoksujen luokkaa, mutta kyllä se kuitenkin useamman tunnin ihollani tuoksuu – ja on myös kerännyt kehuja kanssaihmisiltä!

Seuraava matka häämöttää vajaan kuukauden päässä. Ehkä siltä reissulta raaskin hankkia seuraavan Aqua Allegoria -matkamuistoni…paitsi tietysti jos matka on ihan katastrofi :D

Kuuluuko teilläkin tuoksuostokset nimenomaan tax free -ympäristöön vai hankitteko tuoksuja ihan fiilispohjalta milloin tahansa?

Continue Reading

Nuuskuneiti: The Body Shop Ginger

Nuuskuneiti-postaussarja tarjoilee tuoksuanalyyseja amatöörin näkökulmasta mutta ammattilaisen itsevarmuudella. Sarjassa esitellään hajuvesiä ja muita tuotteita, jotka ovat ihastuttaneet tätä kriittistäkin kriittisempää nenää. 

Linkit ovat mainoslinkkejä.

Nuuskuneiti-postaussarja on uinunut jo VUODEN, joten lienee korkea aika herätellä se takaisin elävien kirjoihin. Tuotesarja, joka sai minut muistamaan Nuuskuneidin olemassaolon, oli The Body Shopin Ginger.

Vaikka yleensä kirjoitukseni venyvät poskettoman pitkiksi, niin tänään on kyllä lyhyestä virsi kaunis, sillä esiteltävänä on vain yksi tuote. The Body Shopilla on tänä vuonna kevään ja kesän kausikokoelmissa tarjolla banaania, kaktuksenkukkaa (postaukseni siitä täällä) sekä tätä Totally Tangled Ginger -inkiväärisarjaa. Kävin TBS:n liikkeessä ”vähän vain nuuhkaisemassa” Gingeriä ja olin mennyttä tyttöä samantien. Yksi nuuhkaus riitti.

Inkiväärituoksut on jo pitkään miellyttäneet mua, mutta ne eivät ole samalla tavalla pomminvarmoja kuin vaikkapa sitruunan tuoksu. Harva valmistaja mokaa sitruunan kanssa, mutta inkivääriä on olemassa hyvää ja huonoa ja kaikkea siltä väliltä. TBS:n Ginger osuu juuri oikeaan hermoon: se on säväyttävä, kirpeä, hämmentävän intensiivinen ja raikas. Ah! Aivan superihana.

Haistaessani Gingeriä liikkeessä, mulla oli noin minuuttia myöhemmin kannossa valehtelematta sylillinen Ginger-tuotteita. Hetken harkinnan jälkeen luovuin hampaat kirskuen suurimmasta osasta ja kannoin kassalle vain vartalovoin, sillä rahatilanne ei ollut kovin suotuisa ja vartalovoi oli ainoa tuote, jonka aidosti tarvitsin.

Nyt kuitenkin The Body Shopilla on kausituotesarjoja koskeva osta kolme, maksa kaksi -tarjous, joka on voimassa peräti 9.6. saakka (tai siihen asti että tuotteita riittää) ja tuon tarjouksen aion kyllä hyödyntää. Kesällä vaihdan yleensä vartalovoit supernopeasti imeytyviin TBS:n vartalojugurtteihin, joten ainakin sellaisen aion Ginger-sarjasta ostaa….tai oikeastaan kaksikin. Kolmanneksi tuotteeksi voisin napata Ginger-käsisaippuan.

Iskeekö inkivääri teihin? :)

(Postauksen linkit ovat mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Nuuskuneiti: Lanvin Me L’eau

Nuuskuneiti-postaussarja tarjoilee tuoksuanalyyseja amatöörin näkökulmasta mutta ammattilaisen itsevarmuudella. Sarjassa esitellään hajuvesiä ja muita tuotteita, jotka ovat ihastuttaneet tätä kriittistäkin kriittisempää nenää. 

En edes aloita tästä häkellyttävän tiiviistä Nuuskuneidin julkaisutahdista (viimeksi heinäkuussa JA NYT TAAS), vaan menen suoraan tämänkertaisen nuuskuihastukseni pariin. Haahuilin pari viikkoa sitten töiden jälkeen paikallisessa markettikompleksissa etsimässä SmartPostia (en löytänyt sitä, koska joku ovela pirulainen oli siirtänyt postiautomaattia yhdeltä kulmalta toiselle kulmalle, ja sellainen kirkas sinioranssi valtava seinämä on luonnollisesti äärimmäisen vaikea havaita) ja ristiretkelläni haksahdin myös Emotioniin. Olen vannottanut itselleni että en saa ostaa mitään turhaa nyt, koska oon ihan kohta lähdössä lomareissulle ja voin vähintäänkin lentokentältä ostaa kosmetiikkahommia. Mutta…Lanvinin tuoksuja oli alessa. Ääää!

Tuoksuttelen aina kosmetiikkakaupoilla ollessani joitakin tuoksuja sillä tavalla ohimennen. Olen huomannut, että Lanvinin tuoksut ovat näillä ohikulkumatkoilla erityisesti sykähdyttäneet ja jääneet mun mieleen. Siltikään en ole koskaan omistanut yhtäkään Lanvinia. Nyt testasin Lanvin Me L’eau -tuoksua iholle ja tiesin saman tien, että nyt on mun tyyppinen tuoksu kyseessä. Alen jälkeen hintaa 30 ml pullolle jäi 27 euroa, joten ostopäätös oli nopeasti tehty. Tulin, haistoin, ostin.

Me L’eau on ikäänkuin toinen painos alkuperäisestä Me-tuoksusta, joka lukemieni kuvausten perusteella on aika vahvasti lakritsinen (kuulostaa kiinnostavalta). L’eau -versio on sitten kevyempi ja raikkaampi. En muista testanneeni koskaan tuota Me-tuoksua, joten jään nyt netin kirjallisten kuvausten varaan, mutta aion kyllä testata sitä kun se seuraavan kerran kohdalle osuu.

Tässä uudemmassa versiossa yhdistyy täydellisesti sitrustuoksut ja kukkaistuoksut. Me L’eau tuntui heti omalta ja se on ylipäänsäkin hyvin helppo tuoksu – kevyt, raikas, pehmeä, kesäinen mutta ei makea, piristävä ja hyväntuulinen. Tuoksunuotteina on greippiä, pionia, magnoliaa, punapippuria, orvokkia, seetriä, persikkaa ja myskiä – nämä siis Fragranticasta poimittuna, itsehän en osaa noin tarkasti eri nuotteja tuoksuista erotella. Parhaiten Me L’eaussa tulee minusta esiin sitrustuoksujen ja pionin yhdistelmä, joka on erinomaisen toimiva. Tuoksu tuo etäisesti mieleen myös Guerlainin meteoriitit, siis sillä tavalla että huomaa tuoksussa olevan jotakin aavistuksen tuttua, ja se johtunee orvokin tuoksunuotista. Orvokin osuus kuitenkin laimenee nopeasti ja tuoksu onkin minusta enemmän kirpeän kukkainen kuin puuterinen.

Pullokin on kauniisti liukuvärjätty ja sikäli nerokkaasti tehty, että se ohut muoviputki joka tuo hajuveden suuttimeen, ei näy pullosta ollenkaan. Yksityiskohdat on tärkeitä! :D

Kevyessä ja raikkaassa tuoksussa joutuu usein maksamaan kovaa hintaa sitten kestävyydessä ja niin tälläkin kertaa. Työpäivän verran tuoksu kestää juuri ja juuri, sanoisin että varmemmin kuusi kuin kahdeksan tuntia, ja sen jälkeen sitä on lisättävä jos meinaa ihastuttaa kanssaeläjiä hyväntuoksuisella tuulahduksella.

Lanvin Me L’eau oli mulle erinomainen pelinavaus Lanvinin tuoksujen suhteen, ja vahva veikkaukseni on ettei tämä jää viimeiseksi Lanviniksi mun tuoksuvalikoimassa. Eclat D’Arpege on ainakin ihana, ja muistaakseni myös Marry Me oli minusta hyvä (jos muistan oikein), mutta eihän sen nimistä tuoksua voi itse itselleen ostaa :D

Btw, blogi hiljenee muutamaksi päiväksi sillä olen lomareissulla viikon päivät. Instasta voi seurailla lomameininkejäkin jos haluaa, naputelkaa sinne @wastinglifestyle :)

Mikäs teidän viimeisin tuoksuhankinta on?

Continue Reading