Trash Talk: tammikuu 2018

Heeei mulla olis tässä vuoden ekat loppuneet! Ja niitä on vieläpä mun mittapuulla melko paljon!

Holika Holikan kuorintasukat tilasin eleveniltä ihan Teneriffan reissua ajatellen, koska mun jalat oli taas kerran semmosessa kunnossa ettei niitä voinut kuvitellakaan esittelevänsä julkisesti. Luottotuote, joka aina toimii. Alkuperäinen postaukseni aiheesta löytyy täältä. Holika Holikan sukissa ei myöskään ole sellaista karsean pistävää hajua kuin joissain muissa kuorintasukissa. Nää on näköjään alessakin nyt elevenillä! 5/5

Lancômen silmänympärysvoide*…mä en oikeasti tiedä mitä sanoisin. Mä aloin oikeasti jo uskoa, että olen kohdannut tuotteen, joka generoi itse lisää itseään. Tää ei vaan loppunut millään!! Ihan käsittämätöntä. Olin niin kyllästynyt tuohon voiteeseen että halusin heittää sen jo menemään, mutta sitten en olisi koskaan saanut tietää onko purkki _oikeasti_ loputon. Oliko Lancôme luonut voideversion ikiliikkujasta? Oli pakko saada tietää. Korkki luovutti ennen minua ja katosi. Outo tapahtuma sekin. Olen kirjoittanut jutun tästä voiteesta joulukuussa 2015. Sivuhuomautus: saman sarjan kasvovoide, joka tuli alunperin samassa pr-paketissa, loppui toukokuussa 2017 eli likimain vuosi sitten. Pidin 60 euron hintaa alunperin hurjan kalliina, mutta alan ymmärtää tän hinnoittelun. Jos ihmisen pitää koko aikuisikänsä aikana ostaa tämä silmänympärysvoide vain kerran, paras laittaa sille kunnon hinta :D Sitäpaitsi tää on tosi hyvä silmänympärysvoide, perusteluja löytyy tuosta alkuperäisestä kirjoituksestani. Kunnioituksensekaisesta kyllästymisestä johtuen tai siitä huolimatta annan voiteelle 4/5.

V10 Plus Water Based Peeling on rakeettomien kuorintojen kuningas ja pioneeri. Alunperin tutustuin tähän tuotteeseen jo pari vuotta sitten ja siitä asti rakeettomat kuorinnat ovat olleet tärkeä osa ihonhoitoani. Helppo 5/5.

Neal’s Yard Remedies -merkin shampoo ja hoitoaine kotiutuivat joltain hotellireissulta, tuoksuivat sitruunalle ja paljon muuta sanottavaa niistä ei olekaan. Eivät tehneet oikein hirveästi mitään mieleenpainuvaa. 2/5

Batisten Neon Lights -kuivashampoo on ostos kauneusmessuilta. Tosi kiva, hedelmäinen tuoksu ja Batiste nyt on ainoa kunnon kuivashampoomerkki. Piste. 5/5

L’Occitanen L’Homme Cologne Cedrat -suihkugeeli* tyhjeni poikaystävän käytössä eikä mun, mutta halusin ottaa purkin tähän mukaan kuitenkin, koska haluan muistuttaa että tämä tuotesarja on parhaan tuoksuinen miesten sarja ihmiskunnan historiassa. Alkuperäinen juttu täällä. 5/5

Rexonan aloe vera -dödö on halpaa, hyvää, 5/5.

Xtran kynsilakanpoistoaine on halpaa, hyvää, 5/5.

Hk Girlin pikakuivattaja on mainiota tavaraa eikä levitä leimauksia millään. Ainoa miinus on vähän hankala saatavuus, ja ehkä myös se että Hk Girl paksuuntuu aika tuntuvasti loppua kohden. Tuossakin pullossa on vielä hieman tavaraa jäljellä, mutta se ei notkistunut enää edes ohentajalla. Omat HK Girlini olen tilannut Hypnotic Polishilta. Saatavuudesta rokotan yhden pinnan. 4/5

Essien First Base on äärettömän hyvä aluslakka! Suojaa kynttä kellastumiselta ja pidentää lakkauksen kestoa. 5/5

Benefitin POREfessional on mainio meikinpohjustustuote, aika samantyyppinen kuin Clarinsin klassinen Instant Smooth. Clarinsissa on tosin samettisempi tuntu ja se tasoittaa ihonsävyä paljon paremmin, mutta hyvä tämä Benefitkin on. Saatavuus on tietysti taas tosi hankalaa. 3/5

Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfector -huulikiilto on hoitava ja antaa kauniin kevyen sävyn. Tämä kyseisen yksilön otin pitkästä aikaa käyttöön, tai siis aioin ottaa, mutta roosan sävyinen huulikiilto oli muuttunut ruskeaksi. OUT. Yyh. Toimiessaan 4/5.

MAC Prep+Prime Natural Radience -meikinpohjustusvoide kosteuttaa kevyesti ja tekee ihosta kuulaan. Tätä voisi käyttää ihan yksinäänkin ihon kaunistamiseen, jos iho on tasavärinen ja hyväkuntoinen. Tätä on olemassa kahta sävyä, pinkki- ja keltapohjainen. Mulla oli se keltainen versio. Mulla on niin paljon punoitusongelmaa ja muuta hässäkkää naamassa että käytin tätä ihan vain primerina kun halusin oikein hehkuvan meikkipohjan. Tarvitsen kuitenkin myös apua ihohuokosten häivyttämiseen, joten aika usein tartuin johonkin tymäkämpään pohjustajaan. 3/5

Sephoran vartalovoi tuoksussa Green Tea on mulle jo aivan nostalginen tuote. Olen käyttänyt tätä vartalovoita siitä saakka kun kävin ensimmäisen kerran Nizzassa eli useita vuosia sitten. Hamstrasin niitä aina joka reissulta ja pyysin Sephoraan pääseviä tuttuja tuomaan näitä mulle reissuiltaan. Tämä nyt loppunut purkki oli mun viimeinen, mutta jos pääsen Sephoraan jossain vaiheessa, ostan varmasti lisää. Tuoksu on ihanan raikas ja vartalovoi kosteuttaa tehokkaasti mutta imeytyy kuitenkin nopsasti. 5/5

The Body Shopin matkakokoiset E-vitamiinisarjan päivä– ja yövoiteet * ovat suoraviivaisen helppoja ja hyviä. Näissä purkeissa on vielä voidetta jäljellä, mutta koska samat purnukat tulivat joulukalenterista ja nämä yksilöt olivat olleet avattuina jo tosi kauan, katsoin parhaimmaksi heittää nämä vanhemmat jo pois. (Tuotelinkkejä etsiessäni huomasin muuten, että The Body Shopilla on menossa kanta-asiakaspäivät sunnuntaihin saakka ja kaikki tuotteet on -20%, ja toimituskulutkin ilmaiset.)  4/5

Noin! Siinä kaikki.

(Tähdellä merkityt tuotteet on saatu, loput olen ostanut itse. Osa linkeistä on mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään palvelinkulujen kattamiseen. )

Continue Reading

Trash Talk: toukokuu 2017

Hahaaaaa nyt mulla loppui paljon tuotteita! Kerrankin tyhjentyneille tuotteille tarkoitettu pussi suorastaan pursusi yli äyräiden.

Kaksi pinkkiä, nimetöntä meikkisientä lensivät rodeen kun löysin ne jostain laatikosta pyörimästä. Käytin toista näistä kerran enkä tykännyt yhtään. Matsku on tosi tiivistä ja kovaa, eli ei sellaista mitä hyvältä meikkisieneltä odotan. 0/5.

MACin Pro Longwear Concealer on mun luottopeiteaine ja ostin heti uuden kun tämä eka osoitti loppumisen merkkejä. Tämä pienenpieni purkki on kestänyt pari vuotta, eli reilun parinkympin hinta ei kyllä siinä valossa paljoa ole. Ihan pikkasen mun superkuiva silmänympärysiho tän hyvyyttä jarruttaa, sillä pahimpina aikoina Pro Longwear Concealer vähän korostaa kuivuusjuonteita, ja pakkauksen pumppumekanismi on aika hankala. Annostelee aina vähän liikaa. Siksi 4/5.

Colourpopin kulmakynä sävyssä Redhead on ihan superhyvä, kuten vasta kerroinkin. Uusi on jo käytössä. Arched Auburn oli tosin vielä parempi sävy mulle, mutta silti 5/5.

Clarinsin deodorantti on nähty näissä postauksissa tuhat ja yksi kertaa. Edelleen on hyvä, mutta nyt ei oo tullut mitään hyvää tarjousta vastaan joten hetkellisesti käytän muita deodorantteja. Nopea kuluminen ja vähän kallis hinta vähentää yhden pisteen, eli 4/5.

Lancôme Visionnaire -päivävoide* oli monella tapaa hyvä, muun muassa maskeerasi piiloon pieniä juonteita ja kosteutti hyvin (kuten saman tuotelinjan silmänympärysvoidekin) mutta jostain syystä tämä murustui ja rullasi herkästi. Outo ilmiö, jonka kanssa en yleensä ole joutunut taistelemaan. Käytin koko purkin kuitenkin loppuun eli ei tää ihan mahdoton ollut todellakaan. En silti ostaisi uutta samanlaista tän tilalle, koska Lancômen hinnoilla tuotteen pitäisi olla täydellinen. 3/5.

L’Occitanen Shea Comforting Oil -kasvoöljy* pelasti mun naaman talven pakkasilla moneen kertaan. En kuitenkaan saanut tuotetta kulumaan tarpeeksi nopeasti ja se taisi hieman vanheta, koska alkoi loppua kohden murustua päivävoiteen ja meikin alla. Harmissani kaadoin lopputipat viemäriin. Joka tapauksessa hyvä tuote, olin vain liian säästeliäs tän kanssa. Alkuperäinen postaus täällä. 4/5.

Clarinsin Hydra-Essentiel -seerumi* oli IHANA. Kirjoittelinkin siitä ihan vasta. 5/5.

L’Occitanen pieni käsivoide* taisi olla joulunajan kausituote, ehkä. Tää tuoksui ihan mielettömän hyvälle! Sellainen tuore havu. Ai että. Ympärillä olevat ihmiset alkoi aina nuuhkia ilmaa innostuneena kun käytin tätä :D 5/5.

Kynsituotteita loppui kolme. KBShimmerin Let’s Get Star-Ted -kynsilakka oli muuttunut yhdeksi kiinteäksi köntiksi, joten ehkä on aika päästää irti :D Tämä oli mun ekoja indielakkoja, nostalgista. 3/5

Tipiliim eli Virosta ostettu kynsiliima tuli purkista ulos päättymättömänä liimanauhana. Ei varsinaisesti kovin juoksevaa enää, joten heippa. Hyvin palveli tähän saakka. 4/5

X-tran kynsilakanpoistoaine on sekin nähty lukemattomia kertoja tässä. Halpa ja tehokas. 5/5

L’Oréal Elvital Extraordinary Clay -sarjan shampoo* ja hoitoaine* olivat vähän mitäänsanomattomat. Ei mitään vikaa, mutta ei mitään säväyttävääkään. Hyvät perustuotteet. 3/5.

Polka-käsisaippua on löytö Outlet Tukku -sisustusliikkeestä tai Finnmarin popup-liikkeestä, molemmista olen yhden purkin ostanut. Merkkiä en tiedä, mutta olen näitä nähnyt eri tuoksuisina juuri näissä sisustusliikkeissä. Tuoksulinjoja on muutama ja tuotteita on käsisaippuasta vartalovoiteeseen. Muista tuoksuista en välittänyt, mutta tämä Polka oli aivan ihana, aito piparminttu ja puolen litran pullo maksoi peräti pari euroa. Onneksi mulla on toinen purkki vielä jäljellä :) 5/5

Lushin Dirty Springwash -suihkugeeli* saikin esittelynsä melko vastikään. Ihana tuote, mutta pitemmän päälle ehkä pikkusen liian hammastahnamainen tuoksu kuitenkin, siksi 4/5.

Tästä kaksikosta saisi hyvän pihistä tai panosta -jutun. Biozellin Texturizing Spray* -tekstuurisuihke on loistava tuote ja olenkin kirjoittanut siitä oman postauksensa. Halpa, toimiva, antaa voimakkaan tuen eikä jätä valkoista jauhoa jälkeensä. Moroccanoilin tekstuurisuihke* tekee saman, mutta suihke on hienojakoisempaa, toimii myös hiusten pituuksissa, antaa paremmin nostetta tukalle – mutta on paljon kalliimpikin, vähän reilut parikymppiä. Sanoisin, että molemmille omassa hintaluokassaan 5/5, mutta suoraan näitä kahta vertaillessa nostan kyllä hinnasta huolimatta Moroccanoilin ykköseksi. Ostinkin jo uuden!

Hyvä tyttö minä, hienosti tyhjennetty purnukoita! Oma kehu paras kehu, mutta saatte tekin toki kehua :D

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu.)

Translation: My empties from May! :)

Continue Reading

4+1 loistavaa silmänympärysvoidetta

Silmänympärysvoiteet, seerumit ja alusvaatteet. Siinä kolme tuoteryhmää, joiden sopivuus ei paljastu yhdellä kokeilulla, joista on vaikeaa löytää niitä täydellisiä yksilöitä ja jotka maksavat kokoonsa nähden niin tolkuttomasti, että hutiostokset eivät houkuttele. Alusvaatteiden suhteen en tässä viitekehyksessä oikein pysty neuvomaan, mutta seerumeiden ja silmänympärysvoiteiden suhteen on eri meininki. Tänään esittelyssä on neljä erilaista ja hieman eri hintaluokista löytyvää sy-voidetta. Jospa joku teistä löytäisi Sen Oikean tämän jutun avittamana. Asiahan on vakava, koska _kaikkien_ kannattaisi käyttää silmänympärysvoidetta. Kunpa joku olisi kertonut sen minullekin ennen kuin silmänympärykseni alkoivat jo muistuttaa kuivunutta joenpohjaa.

parhaat_silmanymparysvoiteet-5

The Body Shopin Oils of Life -sarjan Intensely Revitalising Eye Cream-Gel on öljypohjainen, geelimäinen voide. Voide sisältää kolmea erilaista öljyä sekä kofeiinia, jonka luvataan vähentävän turvotusta. Mun ongelma silmänympärysiholla ei ole niinkään turvotus, vaan tummuus sekä tietysti se iänikuinen kuivuus, joten turvotusta vähentävää ominaisuutta en oikein osaa arvioida. Joka tapauksessa, Cream-Gelin koostumuksessa huomaa ”öljyisyyden” ja se onkin varsin kosteuttava yksilö. Voide imeytyy hieman hitaammin kuin voidemaisemmat versiot ja on aika tuhtia, joten olen käyttänyt sitä yövoiteena. Geelivoiteessa on valoa heijastavia pigmenttejä, jotka maskeeraavat tummuutta piiloon. Suosittelen tätä erittäin kuivalle iholle ja/tai ikääntyvälle iholle. Cream-Geliä voi käyttää myös naamiona silmänympärysalueella. Hintaa tuotteella on 31,90 euroa ja 20 ml purkista riittää varmasti yli puoleksi vuodeksi tavaraa. Tuoksu on hyvin mieto, hieman hunajainen ehkä.

parhaat_silmanymparysvoiteet-6

parhaat_silmanymparysvoiteet-3

L’Occitane Immortelle Precious Eye Balm on erittäin hyvä keskitien silmänympärysvoide. Se kosteuttaa mutta imeytyy kuitenkin nopeasti ja sopii koostumuksensa puolesta hyvin meikin alle. Voide on tehty ikääntymisen merkkejä hidastamaan eikä siinä ole tummuutta peittäviä ominaisuuksia. Tuoksu on sama kuin Immortelle-sarjassa muutenkin, eli melko mieto ja sellainen yrttinen. Tätä olen käyttänyt nimenomaan meikin alla, mutta yöksi tarvitsen talvisin jotakin vielä kosteuttavampaa. Hintaa voiteella on 39,50 euroa ja sillä hinnalla saa 15 ml purkin. Suosittelen tätä normaali- ja sekaihoisille, joilla silmänympärysiholla ei ole erityisiä ongelmia, sekä miehille. Purkin muotoilussa on sopivasti maskuliinisuutta ja koska tuoksukin on neutraali eikä voiteessa ole esim. glitteriä, voisi herrasväkikin tätä rohkaistua käyttämään. Ainakin salaa.

parhaat_silmanymparysvoiteet-4

parhaat_silmanymparysvoiteet

Origins GinZing Refreshing Eye Cream on täsmätuote tummille ja turpoileville silmänalusille. Pirteän väriseen purkkiin on ihana tarttua kooma-aamuina! Voiteen oranssi sävy ja valoa heijastavat pigmentit peittävät tummuutta ihmeen hyvin, vaikka voiteen koostumus onkin ohut ja salamannopeasti imeytyvä. Kosteutustehotkin on erinomaiset. Tuote on lähes tuoksuton. Origins on uusi merkki Suomessa ja tällä hetkellä sitä saa Stockmannilta. Hintaa 15 ml purnukalla on 29,50 euroa. Suosittelen heille, jotka inhoavat aamuja ja valvovat liian pitkään iltaisin. Meikin alle ihan erinomainen!

parhaat_silmanymparysvoiteet-2

parhaat_silmanymparysvoiteet-9

Lancôme Visionnaire Yeux Advanced Multi-Correcting Eye Balm on tuhti voide, joka lupaa vähän kaikkea: rypyt häivyttyvät, iho silottuu, tummuus häipyy. Voiteen koostumus on todella jämäkkä, ja se tuntuu ikäänkuin täyttävän juonteet jäämättä kuitenkaan iholle pyörimään. Voide imeytyy käytännössä heti siitäkin huolimatta, että se on varsin paksua ja tiukkaa. Tummuutta häivyttämässä on pienet kimallehöttöset. Tuoksu on sellainen kuin kuvittelinkin Lancômen tuotteessa olevan: ylellinen ja naisellinen. Sellainen aikuinen tuoksu! Voidetta saa mm. Stockalta ja Sokoksilta ja hintaa 15 ml purnukalla on 59 euroa. Plussaa hygieenisestä ja näppärästä suuttimesta. Suosittelen kaikille ihotyypeille ja erityisesti juonteita häivyttämään. Meikin alla myös ihan loistava.

parhaat_silmanymparysvoiteet-10

Tässä vielä kaverikuvat kolmesta ensimmäisestä: vasemmalla L’Occitane, keskellä TBS Oils of Life ja oikealla Origins.

parhaat_silmanymparysvoiteet-7

parhaat_silmanymparysvoiteet-8

Kuten näkyy, Origins on erittäin helmiäishohtoista ja Oils of Lifen mehevä öljypohjaisuus näkyy myös.

Tässä Lancôme yksinään, koska lahopäänä unohdin sen yhteiskuvasta:

parhaat_silmanymparysvoiteet-11

parhaat_silmanymparysvoiteet-12

Pahoittelen lähes atomitason tarkkuudelle menevää makrokuvaa, mutta siinä näkyy hyvin nuo kimallepartikkelit mistä puhuin.

Bonuksena linkitän tähän vielä vanhan postaukseni Cliniquen All About Eyes Rich -voiteesta, joka on ikisuosikkini kuivan ihon yövoiteeksi silmänympäryksillä. Geelimäisempi All About Eyes puolestaan sopii meikin alle eli päiväkäyttöön kuivaihoisille. Clinique rokottaa kukkaroa noin 45 euroa/15ml.

Summa summarum: Jos iho on kuiva kuin beduiinin sandaali, suosittelen kääntymään TBS Oils of Lifen tai tuon Cliniquen puoleen ihan päivin öin. Muille suosittelen niitä yövoiteeksi. Tästä joukosta tummuutta peittää parhaiten Origins ja se on minusta muutenkin paras meikin alle. Jos ykköshuolena on juonteet, paras valinta on hinnasta huolimatta Lancôme, hyvänä kakkosena L’Occitanen Immortelle. Miesuhreille valikoisin näistä L’Occitanen, sen kanssa onnistumisen (eli käyttöön jäämisen) todennäköisyys on varmaankin suurin.

Onko joku teidän suosikki joukosta poissa? Jos, niin ilmiantakaa suosikkinne kommenttiboksissa! Uskoisin, että minun ja Botoxin välissä on vielä metrikaupalla tuntemattomia voidesuuruuksia.

(Tuotteet saatu. The Body Shopin linkki on mainoslinkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkuluihin. Muut linkit eivät ole mainoslinkkejä.)

Translation: There’s a lot of eye creams left between me and Botox. Here are a few of them (all press samples). 

Continue Reading