Yliopiston proffa kyllä aikoinaan mellasti että essiiviä ei saa otsikossa käyttää, mutta aiiiivasama, johan tässä on koulut käytynä. Luvassa on yleinen ketutusvalitustoiveikkuustunnemylläyspostaus, mutta yhtään kaunista aforismikuvaa ette täältä tule nyt löytämään. Kunhan nyt avaudun.

Elämä on ollut ihan hullua haipakkaa viimeiset pari kuukautta ja blogi on luonnollisesti kärsinyt siitä eniten. Pääsiäisen Berliininreissusta alkaen oon elänyt postausten kanssa ihan kädestä suuhun ja yrittänyt julkaista *jotakin* aina kun siihen on ollut resursseja. Berliinivisiitin jälkeen taloon tuli Rieha, joka on yksioikoisesti ravisuttanut normaalia arkirytmiämme ihan totaalisesti. Ensimmäiseen kolmeen viikkoon pentu ei nukkunut viittä tuntia enempää yössä ja piti kyllä huolen ettei kukaan muukaan nuku. Joko se järsi kalusteita apinan raivolla, louskutti leukojaan ilman mitään erityistä syytä (viideltä aamulla alkava VÄY VÄY VÄY VÄY YYYYYYYVÄY VÄY on aamukorville just parasta lääkettä) tai nelisti ympäri yläkertaa niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, tietysti kaikkien pissalammikoiden päältä. Työelämä ei koiranpennun omistajia kohtaan juuri armoa tunne, joten työt piti hoitaa vaikka univelkaa oli ihan kiitettävästi. Töistä tullessa sitten odotti koko päivän levännyt ja täynnä virtaa oleva pentu, sekä pennun sekoiluun aivan lopen kyllästynyt Vimma. Ilta on yllättävän lyhyt, jos siihen pitää mahduttaa normaalien kotihommien lisäksi kahden koiran lenkittäminen erikseen, pennun sosiaalistaminen ja kouluttaminen (varsinkin kun univelkaa on hulluna).

Tämän lisäksi aiemmin mainitsemani asuntokuumeilu on eskaloitunut siten, että meidän asunto on myynnissä (ihan ku oisin ennustanut tämän asian jo tuossa aiemmin…:D) ja sehän tarkoittaa ihan naamatonta siivoamista näyttöjä varten, lyhyellä varoitusajalla tulevia yksityisnäyttöjä ja hermoja raastavaa odottamista. Tänään mun lakkausajaksi suunniteltu vapaailta hupeni siihen, että välittäjä kysyi olisiko yksärinäyttöä mahdollista järjestää huomenna. Ja ennenkuin joku kysyy että miksei vaan pidetä asuntoa koko ajan siistissä kunnossa, niin voin kertoa että koiranpennun ja aikuisen koiran kanssa se ei vaan kertakaikkiaan ole mahdollista.

Elämä on nyt sellaista, että aamulla on hirveä kiire töihin ja kiire hoitaa kaikki koira-asiat, töissä on kiire, töistä on kiire kotiin ja kotona on kiire koska ohjelmassa on aina joko näyttö, siivous, pankkipalaveri, treenit, koirakoulu, asuntojen etsiminen ja näytöissä käyminen tai mikä tahansa muu sovittu asia. Kännykän kalenterin kun avaa niin joka hiton päivän kohdalla on se pieni pallo, joka kertoo että jotain on sovittuna. Sitten kun päivän ohjelmaan kuuluu jotakin johon ei Riehaa voi sisällyttää, niin tuloksena on ylienerginen ja ylikierroksilla käyvä pieni perkele, joka tekee kaikkea mahdollista tuhoa ja kiellettyä asiaa koko illan. Samalla mieltä painaa se, etten tiedä missä me asutaan parin kuukauden päästä, saadaanko tätä kaupaksi, saadaanko ostettua sitä asuntoa mikä halutaan, onko muutto ylipäänsä hyvä idea, taloudelliset jutut…Ei siinä paljoa aikaa tai voimavaroja jää tuotteiden kuvaamiselle, bloggaamiselle, kuvien käsittelylle, lakkaamiselle tai ylipäätään millekään muullekaan vapaalle toiminnalle :D

Kirsikkana kakussa on vielä se, että nyt sitten Rieha onnistui Vimman kanssa leikkiessään murtamaan varpaansa. MAHTAVAA. Viikko alkoi sillä, että maanantaiaamuna soitin eläinlääkäriaikaa ja aika oli klo 17.30. Meidän asunnon ensimmäinen näyttö alkoi 18.15. Tulin töistä 16.30. Siinä sitten hysteeristä siivoamista ja pissojen luutuamista ja äkkiä eläinlääkäriin, jossa meni röntgenkuvineen päivineen tunti. Sain hoito-ohjeeksi sen, että tassu on pidettävä tukisidepaketissa 2-3 viikkoa, se ei saa kastua ja pentu ei saa riehua, leikkiä muiden koirien kanssa tai ylipäänsä rehata vapaana. VOI MITEN HELPPOA kun koiralla on ikää 13 viikkoa ja energiaa muutenkin ylenpalttisesti ja vielä kun pitäis tässä sosiaalistaa Riehaa muihin koiriin ja käydä kaikkialla ja harjoitella sitä vapaana oloa ja…aargh!

Tulin eläinlääkäristä takaisin kotiin 200 euroa köyhempänä, avasin auton takaluukun ja pääsin toteamaan, että Rieha on oksentanut autoon. Yrjöä oli kaulurissa, sidotussa tassussa, hihnassa, koirassa ja tottakai ympäri takaboksia. Siinä mä sitten tuijotin oksennuksessa makoilevaa varpaansa murtanutta koiraa ja vieressä vieraat ihmiset ramppas mun kotiin ja sieltä ulos. Voittajafiilis, etten sanois.

Mä kestän kyllä ihan hyvin painetta ja kiirettä, ja yleisesti ottaen stressaan vain asioista joiden eteen en voi itse aktiivisesti tehdä mitään tai joita en ehdi hoitaa, mutta se itse tekeminen ei sinänsä stressaa. Nyt tilanne on kumminkin se, että syyllisyyttä on koko ajan jostakin: joko siitä että koirat ei saa tarpeeksi huomiota tai pennulle ei riitä niin paljon aikaa kuin haluaisin, tai siitä että jään töissä jatkuvasti hommissa jälkeen kun kotiin on lähdettävä heti kun vaan voi, tai siitä että en ehdi tehdä blogin eteen mitään, tai siitä että en ole tekemässä asuntoprojektiin/koiriin liittyviä asioita kun olen töissä…huhhuh. Blogissa on siksikin nähty nyt paljon saatuja tuotteita, koska yritän saada edes niitä juttuja ulos kohtuullisessa ajassa, eli esim siinä vaiheessa kun ne uutuudet nyt vielä on uutuuksia…

Toki nää kaikki asiat on lähtökohtaisesti positiivisia enkä ollenkaan koe olevani onneton tai jotenkin huonossa elämäntilanteessa, varsinkin kun meneillään olevat projektit on meidän omien valintojen tuloksia. Päinvastoin, suhtaudun innolla ja ilolla tulevaisuuteen. Se mikä mua harmittaa on ajanpuute ja jatkuva kiireen tuntu, mikä sitten synnyttää paineita muun muassa tän blogin suhteen. Bloggaaminen kun on se mun supertärkeä harrastus, johon haluaisin panostaa mahdollisimman paljon. Tämä teksti nyt on hajanaista tajunnanvirtaa (oon tosi väsynyt kun takana on täysi työpäivä, pentukoulu ja näyttöä varten siivoaminen sekä se itse näyttö), mutta halusin ehdottomasti päästä kertomaan teille kaikille miksi blogi on nyt päivittynyt harvemmin, miksi saadut tuotteet on ollu vähän yliedustettuinakin, miksi kommentteihin vastaaminen on kestänyt ja miksi en ole pystynyt panostamaan postauksiin niin täysillä kuin aikaisemmin. Haluaisin antaa teille ja itselleni jonkin päivämäärän milloin tää kaikki helpottaa, mutta kun en tiedä sitä. Kaikki on ihan auki. Voi olla että jossain vaiheessa on myönnettävä rajallisuutensa ja pidettävä pieni tauko bloggaamisessa, mutta ainakin toistaiseksi aion kuvitella sumplivani kaiken jotenkin niin, että voin edes pari postausta viikossa tuutata eetteriin. Postausten laadusta en sitten lupaakaan mitään :D

Kuvituksena koiria ja kotia. Nyt menen vaihtamaan tuon riiviön siteen koska se on repinyt nykyisen version ihan riekaleiksi ja lenkittämään Vimman, joka todennäköisesti muuttaisi itse muualle täältä jos osaisi :D

Kiitos kun luette, kommentoitte ja olette.

Translation: If you have any tips on how to make blogging work while going to work full-time, raising an AD/HD puppy, caring for a sick senior dog, selling a house and buying another one and dealing with the before-mentioned puppy’s broken toe, I’d like to hear them. *sigh*