Uusia primereita ja kiiltopunien paluu

L’Oréal Paris Infallible -meikit saivat hiljattain täydennystä kolmesta uudesta meikinpohjustustuotteesta sekä lukuisista huulipunista, jotka kaikki tulivat mulle testattavaksi. Sain kokeiltavakseni punaisuutta hillitsevän, ihohuokosia häivyttävän ja rasvaisuutta vähentävän pohjustustuotteen. Tykkään testailla primereita, sillä meikkipohjan pysyvyys on sellainen ikuisuusongelma eikä sitä aivan täydellistä primeria ole vielä tullut vastaan. Sitäpaitsi primereiden testailu on nopeaa, sillä toimivuuden ja vaikutuksen tietää melkeinpä heti.

Nämä pohjustusuutuudet ovat sellaisia, joita suosittelisin ennemmin rasvoittuvalle kuin kuivalle iholle.

Anti Redness Primer on koostumukseltaan juoksevaa ja sellaisena sopii koko kasvoilla käytettäväksi, ei niinkään yksittäisten punaisten näppyjen peittämiseen, sillä ohutta pohjustajaa ei oikein pysty pakkaamaan yhteen kohtaan. Osa näistä vihreistä primereista on niin vihreitä että sävy kuultaa kevyen meikkipohjan läpi omituisesti, mutta tämä Infallible sulautuu nätisti ihoon. Miinuspuolena toki on sitten se, että punaisuuden häivytys ei ole ihan yhtä tehokasta kuin niissä tymäkämmissä versioissa. Soveltuu kevyen punaisuuden peittämiseen koko kasvoille.

Pore Refining Primer on paksumpaa kuin nämä kaksi muuta primeria, mutta kuitenkin emulsiomaista, ei sellaista samettista kuten vaikkapa Clarinsin Instant Smooth (mihin kaikkia silottavia pohjustajia aina vertaan). Mulla tämä pohjustaja toi ikävästi näkyviin kaikki kuivat kohdat ihossa (kuten vähän tuo vihreäkin versio), ja siksi lähtisinkin ohjaamaan kiiltokasvoisia meikkaajia tämän suuntaan. Mun nenän jättihuokosia Infallible ei pystynyt häivyttämään, joten ei voittajaa Clarinsille edelleenkään.

Mun iho on ollut niin hirvittävän kuiva nyt talven pakkaskeleillä, että en edes yrittänyt saada tätä ihoa mattaavaa primeria toimimaan. Mattaprimerit eivät yleensäkään sovi mun iholle eikä niille ole oikein tarvettakaan, kun ihon rasvaisuus ja kiilto ei ole juuri koskaan mulla ongelmana. Tässäkin koostumus on juokseva ja tuntuma emulsiomainen. Alla olevassa kuvassa vasemmalta oikealle mattaava primer, punaisuutta häivyttävä primer ja paksumpi huokosia eliminoiva primer.

En tiedä teistä, mutta minä olen aivan valmis kiiltopunien uuteen tulemiseen! Mattapunat ovat pitäneet trendien harjalla ykköspaikkaansa niin kauan, että mehukkaan kiiltävät huulipunat ovat jo todella tervetulleita ja sitäpaitsi kovin keväisiäkin. Plus että näille talven runtelemille korppuhuulille ei ihan hevillä mattapunaa levitelläkään :D Infallible-punissa on miellyttävän hedelmäinen tuoksu ja aivan ihanat sävyt!

Ylhäällä vasemmalta oikealle Only in Paris (ihan huippu arkisävy, your lips but better), #mlbb ja Instaheaven ja alhaalla vasemmalta oikealle Insanesation, Color Hype ja #Trending.

 

Pakko vinkata tässä kiiltopunainnostuksessani myös L’Oréal Paris Infalliblen vähän vanhemmista tuotteista, nimittäin Sexybalm -huulikynistä. Nimi on tökerö, mutta tuote on ihan huippu. Kätevä kynämalli on helppokäyttöinen myös tällaiselle ohuthuuliselle yksilölle ja Sexybalmeissa on tosi hyvät sävyt, kosteuttava ja hoitava koostumus ja yllättävän hyvä pysyvyys läpikuultavaksi kiiltopunaksi. Käytin Teneriffan reissulla lähes yksinomaan tuota punaista Such a Babea ja kiinnyin siihen kuin koiranpentuun. Läpikuultava, mutta kuitenkin rehellisen punainen sävy teki meikistä tosi raikkaan ja kesäisen olematta liian aggressiivinen tai ylimeikatun oloinen. Vahva suositus. Mulla on Sexybalmeja neljässä sävyssä, väritön kiilto We Wear Pink (aatelkaa nyt, huulikiiltolook ilman tahmaa!!), persikkainen Gossip, liki omien huulten sävyinen As If ja sitten tuo punainen Such a Babe. Sävyjä on toki olemassa enemmänkin.

Vieläkö mattapunat rokkaa vai joko ootte valmiita kepeän kiiltäviin huuliin?

(Tuotteet saatu. Nämä uutuudet ovat kaupoissa nyt, primereiden ovh 12,90 euroa ja huulipunien 12,95 euroa. Sexybalmit maksavat muistaakseni noin 9 euroa.)

Continue Reading

Hoitovinkit kuivalle iholle

Kuivan ihon hoitaminen on pahimmillaan aikamoista säätämistä ja kosmetiikkaviidakossa samoilemista. Oma ihoni on aina ollut hurjan kuiva, ja lisäksi kasvoilla on couperosaa, mustapäitä ja nenällä ja otsalla laajentuneita ihohuokosia. Kuivuus tuo mukanaan myös juonteita ja ryppyjä. Suurin ärsytys itselleni on hilseilevä iho nenällä ja otsalla, sillä meikki tuo ne kuivimmat kohdat heti esiin eikä meikkipohja pysy kauniina huonosti hoidetulla iholla. En suinkaan ole täydellinen asiantuntija ihonhoidossa enkä ole pysyvästi saanut ratkaistua iho-ongelmiani, mutta muutamia kikkoja olen kosmetiikkaharrastukseni myötä oppinut ja jaan ne teille tässä. Toivottavasti joku muukin hyötyy näistä!

Ensimmäisen ahaa-elämyksen ihonhoidossa koin kun lopetin kasvojen vesipesun aamuisin. Kun illalla tekee huolellisen puhdistuksen, aamuksi riittää kasvojen puhdistus kosteuttavalla misellivedellä. Misellivesi irrottaa tehokkaasti likaa, mutta ei kuivata ihoa. Olen nyt pitkään käyttänyt LV:n misellivettä*, joka on halpaa ja hyvää. Seuraavana kokeiluvuorossa on La Roche-Posayn misellivesi, joka löytyi apteekista alehinnalla.

Rakeelliset kuorinnat kannattaa unohtaa. Rakeettomat kuorinnat sopivat kuivalle ja herkälle iholle paremmin, ja irrottavat sitä kuivaa ihorämmälettä todella tehokkaasti. Olen käyttänyt pitkään V10 Plus Water Based Peelingiä* (alkuperäinen juttu täällä), mutta sittemmin vaihtoehtoja on markkinoille tullut lisääkin ja esimerkiksi The Body Shopissa on kolmea erilaista rakeetonta kuorintaa. Hintakin on huomattavasti huokeampi kuin V10Plussassa. Myyjän kanssa mulle valkattiin Drops of Youth -sarjan kuorinta*, eikä se yhtään häviä V10Plussalle. Tuoksu on napakan raikas, aika yrttinen. Rakeettomia kuorintoja voi huoletta käyttää useamman kerran viikossa ilman pelkoa ihon ärtymisestä.

Konjac-sienet ovat mainio apu kuivalle iholle. Ne puhdistavat ja kuorivat hellävaraisesti ja sieni on loistava pari öljyputsarille. Kuivaihoisille suosittelen aina öljypohjaista puhdistusainetta ja oon niistä blogissakin paasannut jo sata kertaa. Öljy pyöritellään kuivalle iholle, jonka jälkeen se vaahdotetaan lämpimän veden avulla ja siinä kohtaa konjac astuu kuvioon. Sienen avulla öljy emulgoituu paremmin ja kaikki lika ja meikki (ja kuiva, kuollut ihosolukko) irtoaa satavarmasti. Kuvan sydänsieni* on tarkoitettu kasvoille ja valkoinen sieni* vartalolle. Suihkuöljy ja vartalon konjac-sieni on ihana yhdistelmä <3

Vartalon iholle voi käyttää rakeellisia kuorintoja, kunhan ne valitsee oikein. Öljypohjaiset kuorinnat, kahvikuorinnat ja sokerikuorinnat ovat yleensä kuivalle iholle sopivia. Suolakuorinnat kuivattavat ihoa jonkin verran enemmän ja mikromuovirakeita sisältävät kuorinnat eivät ole suositeltavia kenellekään, vähiten luonnolle. L’Occitanella on monia kuivalle iholle sopivia kuorintoja ja kuvassa oleva Organic Shop edustaa sitä helposti saatavilla olevaa, hyvää ja halpaa osastoa.

Kuiva iho on usein myös samea ja epäpuhtauksia tulee helposti, kun tali ei pääse kuivan ja kovan ihon läpi poistumaan. Kuorivat kasvovedet ovat molempiin ongelmiin hyvä apu ja lisäksi auttavat pitämään sitä ihon hilseilyä poissa. Pixin Glow Tonic on jo ihan kulttituote, joten mielenkiinnolla kokeilen miten edullisempi, joulukalenterista tullut Mario Badescun kasvovesi sille pärjää. Molemmissa on vaikuttavana aineena glykolihappo. Jokapäiväinen käyttö saattaa olla herkälle iholle liikaa, mutta se on toki yksilöllistä. Itse käytän näitä 1-4 kertaa viikossa ihon kunnosta riippuen.

Hyaluronihappo on kuivaihoisen bestis! Se auttaa sitomaan kosteutta iholle ja tekee muutenkin gutaa aavikkonaamalle. Itehän ostan kaiken missä lukee isolla hyaluroni :D Tällä hetkellä kaksi suosikkia ovat V10 Plussan Deep Moist Gel* eli hyaluronihappogeeli, sekä Lumenen Glow Boost Essence, koostumukseltaan seerumin tyyppinen hoitovesi (joka tuoksuu IHANALLE!). Hyaluronihappogeelin levitän seerumin ja kasvovoiteen väliin, jolloin saan seerumista ja voiteesta kaikki tehot parhaiten irti. Lumenen essenceä olen käyttänyt kesällä seerumin tilalla ja näin talvisin vähän vaihtelevasti, joko painelen essencen iholle ennen seerumia tai käytän sitä seerumin ja kasvovoiteen välissä. Tuotteiden kerrostaminen kannattaa opetella vaikka se saattaa vähän vaivalloiselta tuntua. Useampi ohut tuote kerrostettuna on todennäköisesti paljon kosteuttavampi kuin pelkkä paksu voide. Tuotteen paksuus ei kerro välttämättä mitään sen kosteutustehosta, eikä kuiva iho pysty kosteutta paksusta voiteesta imemään jos ihoa ei siihen ole ensin ”valmisteltu”. Kerrostamisessa nyrkkisääntönä on se, että edetään ohuemmasta paksumpaan, eli ensin kasvo- ja hoitovedet, sitten seerumit, sitten öljyt tai geelit ja lopuksi voidemaiset tuotteet.

Kuten edellä mainitsin, kasvoöljyjen soisi kuuluvan kuivan ihon hoitoarsenaaliin. Niitä voi laittaa suoraan ihon kuivimpiin kohtiin seerumin ja voiteen välissä, tai niitä voi myös sekoittaa kasvovoiteeseen. Mossan öljy* on mun ikisuosikki, ja The Body Shopilla on myös useampi hyvä vaihtoehto, tässä esimerkkinä Oils of Life -sarjan öljy*. L’Occitanen sheakasvoöljy on myöskin ihanaa (juttu siitä täällä).

Kasvonaamiot kannattaa ehdottomasti lisätä ihonhoitorutiiniin, oli ihotyyppi mikä tahansa. Voin avoimesti myöntää että olen tosi laiska käyttämään naamioita, mutta oon nyt tsempannut asian kanssa. Kangasnaamiot ovat edullisia, tehokkaita ja helppoja. Niiden etu on se, ettei niitä tarvitse huuhdella pois, jolloin vesi ei pääse kuivattamaan ihoa ja kosteuttavista ainesosista saa kaiken hyödyn irti. Jos koko naaman peittävät kangasnaamiot ahdistaa tai tuntuu hankalilta, kannattaa kokeilla noita slice maskeja* (esimerkit ylläolevassa kuvassa). Ne ovat tuollaisia pieniä naamiolappuja, joita voi asetella iholle haluamiinsa kohtiin. Kocostarilla on laaja valikoima slice maskeja ja ne on ihanan tuoksuisia ja herkullisen näköisiä. Suosin myös purkkimallisissa kasvonaamioissa sellaisia versioita, jotka voi jättää yön yli imeytymään iholle tai jotka voi pyyhkiä pois kasvoilta ilman vettä. Kuivaihoisten kannattaa käyttää hiili- ja savinaamioita aika harkiten, sillä ne ovat yleensä suunnattu epäpuhtaalle tai rasvoittuvalle iholle ja niiden poistamiseen joutuu käyttämään aika paljon vettä, mikä taas kuivattaa ihoa. Purkkinaamioista kirjoittelen myöhemmin vielä erikseen, muuten tämä postaus ei lopu koskaan :D

Tykkään poistaa kasvonaamiot musliiniliinalla* tai muulla pehmeällä puhdistusliinalla. Uusin tuttavuuteni tällä saralla on Glov*, neliömallinen meikinpoistohanska. Mun iho ei kestä mekaanista hankausta yhtään, joten en ikinä käytä näitä meikinpoistoliinoja varsinaiseen ihon puhdistukseen, mutta kasvonaamioiden kanssa ne toimivat. Glov on pumpulisen pehmeä materiaaliltaan ja sen neliömallinen muoto on ihan nerokas. Käsi mahtuu liinan sisään ja tiukemmassakin oleva naamiomömmö irtoaa tällä helposti. Samalla saa kivan kasvohieronnan ilman karkeaa hankausta :)

Kasvosuihkeisiin olen aivan koukussa. Jos ihoa kosteuttaa öljyin ja voitein aamulla ja illalla, ja päivän viettää koneellisesti ilmastoidussa tilassa ja näyttöpäätteen edessä tai sitten ulkona sään armoilla, todennäköisesti huomaa ettei kuiva iho pysty ylläpitämään kosteustasapainoa koko päivää. Siksi kosteussuihkeita kannattaa käyttää. Niitä voi suihkutella pitkin päivää myös meikin päälle, ja se meikkipohjakin pysyy kauniimpana kun kosteussuihke sitä tukee. Samaten meikin korjailu on helpompaa kun iho on ensin kosteutettu. Suihkeita voi toki käyttää myös meikin alla ja muutenkin milloin vain. Mulla on hävettävän monta kosteussuihketta, joista poimin tähän neljä. Lumenen Lähde* olikin esittelyssä jo aiemmin, joten ei siitä sen enempää. Originsin GinZing tuoksuu häkellyttävän aidosti Jaffalle ja on ihanan piristävä. MACin Fix+ tuoksuu tuoreelle kurkulle ja siksi rakastan sitä, harmi ettei tämä tuoksu jäänyt pysyvään valikoimaan. Mario Badescun suihke tuli joulukalenterista ja se rauhoittaa ärtynyttä ihoa, tuoksu vain on aika ruusuinen ja suihke saisi olla hienojakoisempi.

Shea- eli karitevoi sekä mantelista uutetut asiat ovat ainesosina sellaisia, joita kuivaihoisten kannattaa suosia. Sheavoi on tehokas kosteuttaja, ja se myös korjaa rikkinäistä ihoa, tai oikeammin edistää ihon paranemisprosessia…tai miten sen nyt järkevästi ilmaisisikaan. Atoopikkona olen erityisesti hyötynyt sheavoita sisältävistä tuotteista ja ne ovat tehonneet ihan oikeasti siihen ihottumaankin, eivät vain ennaltaehkäisyyn. Nurmen Rich Shea and Almond Cream* on tässä yhtenä esimerkkinä näitä ainesosia hyödyntävistä tuotteista. Sheajuttujahan mulla on kaapit pullollaan, mutta valitsin tämän Nurmen koska se on uusin tuttavuuteni. Ihanaa, täyteläistä tehovoidetta ja purkkikin on kaunis kuin karkki. Harmi että mantelin tuoksu on tässä aika vahva, en oikein pidä siitä mutta tiedän olevani vähemmistössä tässä asiassa.

Kiitos teille kaikille kahdelle ihmiselle jotka jaksoitte lukea tämän loppuun saakka :D Tuliko tässä mitään uusia oivalluksia vai oliko nämä jo kaikille aavikkonaamoille ihan tuttuja juttuja?

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Osa linkeistä mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Kokoaan suuremmat

Tänään esittelyssä on viisi tuotetta, joita yhdistää ainoastaan pienenpieni koko ja tietysti myös tehokkuus. Joskus parhaat jutut tulee ihan pienissä paketeissa!

Kivvi on latvialainen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka ihanan tuoksuisia tuotteita olen monesti kauneusmessuilla nuuhkinut mutta kotiin saakka niitä ei ole päätynyt. Viime vuoden luonnonkosmetiikkamessuilla korjasin sitten tämän erheen ja ostin messutarjouksesta matkakokoisina body marmaladeja sekä lip marmaladen. Muistaakseni kolme minipurkkia sai 15 eurolla, normaalisti näiden hinta on reilut 7 euroa kappaleelta.

Tuoksuissa löytyy vaihtoehtoja paljonkin. Itse päädyin pehmeän sitruunaiseen Lemon & Mint Body Marmaladeen sekä päräyttävän raikkaaseen Bergamot & Litsea Cubeba Body Marmaladeen. Huulivoiteen tuoksuksi valitsin appelsiinin. Aivan ihania, aitoja, raikkaita tuoksuja. Vartalomarmeladit sisältävät kookosöljyä ja ovat koostumukseltaan sheavoin tyyppisiä, eli aluksi kiinteää ja kovaa, mutta iholle sulavaa voidetta. Näiden kosteutusteho on kyllä ihan omaa luokkaansa. Olen käyttänyt vartalomarmeladeja kynsinauhavoiteena sekä näiden jatkuvien ja toistuvien flunssien aikana nenänpielissä. Parikin päivää niistämistä aiheuttaa sen, että nenänpielet hilseilevät ja iho kuoriutuu irti, mutta Kivvin voiteet hoitavat ihon kuntoon ällistyttävän nopeasti. Muutaman kerran kun voidetta nenuun levittää niin iho kokee ihmeparantumisen. Kynsinauhavoiteenakin nämä ovat todella hyviä, sillä ne eivät jää kohtuuttoman pitkäksi ajaksi ihon pinnalle rasvaisina, vaan imeytyvät suhteellisen nopeasti koostumukseen nähden.

Huulivoide on koostumukseltaan kiinteämpää ja vähemmän rasvaista. Vaikuttavina aineina ovat mm. arganöljy, kookosöljy ja sheavoi. Purkkimuoto ei tietysti hygienian puolesta ole huulivoiteelle se ihanteellisin pakkausmuoto, mutta olenkin käyttänyt tätä lähinnä kotona iltaisin puhtain käsin. Voide ei jää kalvoksi huulille, vaan tuntuu miellyttävältä, tuoksuu ihanalta ja kosteuttaa kuivia huulia nopeasti.

Marmaladeista on saatavilla myös isot, lasipurkkeihin pakatut versiot. Kivviä myy useat hoitolat sekä heidän oma sivustonsa Waku Organics, jonne linkit vievät. Edullisimmin näitä saanee juurikin messuilta (Luonnonkosmetiikkamessuthan ovat taas keväällä) tai sitten vaikkapa Tallinnan reissuilta!

Nail Apothecaryn Nail Quencher on kynsiä kosteuttava hoitolakka, joka ehtikin jo näkyä aiemmin mun instassa. Nail Apothecary on mulle merkkinä ollut täysin tuntematon, mutta kun sain valita muutamia tuotteita oletkaunis.fi -verkkokaupasta, päätin kokeilla tätä. Merkillä on iso armeija erilaisia kynsienhoitotuotteita ja hinnat ovat varsin edullisia. Hoitolakkojen hinnat vaihtelevat 6,90-9,90 euron välillä. Tämän kynnenkosteuttajan saa 6,90 eurolla.

Mulla kynsien isoin ongelma on juurikin niiden kuivuus, joka aiheuttaa kynsien halkeilua, katkeamista ja liuskoittumista. Varsinkin Suomen sääolosuhteissa suurin osa kynsiensä kanssa tuskailevista ihmisistä tarvitsisi ennemmin kosteutusta kynsille kuin kynnenkovettajia, jotka usein kuivattavat kynttä entisestään. Olen käyttänyt pitkään Trindin Nail Balsamia kosteutukseen ja sen kaverina Trindin Nail Repairia, mutta nyt olen jo tovin käyttänyt Nail Balsamin jälkeen tätä Nail Quencheria. Tämän hoitolakan etu on se, että se toimii vallan mainiosti myös aluslakkana, toisin kuin Nail Repair, joka ei tarjoa kynsilakalle kovin hyvää alustaa. Nail Quencherin kanssa pääsee siis vähemmällä, kun erillistä aluslakkaa ei välttämättä tarvita. Kosteuttavina ainesosina tässä on pellavansiemenöljy ja jasmiiniuute. Koostumus on ohut ja todella nopeasti kuivuva. Mainio tuote, jonka kannustamana haluaisin kokeilla muitakin Nail Apothecaryn juttuja. Koko valikoima löytyy täältä.

L’Occitanen Nail & Cuticle Nourishing Oil -kynsinauhaöljy on näkynyt blogissa aiemminkin, mutta kukapa nyt toistosta ei hyötyisi! Tämä on ainoa kynsinauhaöljy, jota jaksan säännöllisesti käyttää. Öljystä 30% on sheaöljyä, joten se on erittäin hoitavaa, korjaavaa ja kosteuttavaa. Koostumus ja pakkausmuoto on nerokas: öljy on tarpeeksi paksua jotta se ei valu holtittomasti ympäriinsä, ja sutiapplikaattori mahdollistaa tuotteen tarkan ja nopean levittämisen ilman sotkua. Kuka hullu enää jaksaisi sotkea lasipullojen, irrallisten sutien tai pipettien kanssa, kun tällainenkin tuote on tarjolla? KYSYN VAAN.

L’occitanea myydään merkin omissa liikkeissä ja verkkokaupassa sekä mm. Sokoksella ja Stockmannilla. Stockalla tämä on näemmä nyt kantistarjouksessa ja tuubi irtoaa 12 eurolla, normihinta on 15,50 euroa.

Semmoisia pieniä ja pippurisia tehopakkauksia oli tänään tarjolla! Olivatko vanhoja tuttuja vai ihan tuntemattomia?

(Nail Apothecary saatu, muut ostettu itse. Stockan linkki on mainoslinkki, jonka klikkailusta en hyödy, mutta jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkuluihin.)

Continue Reading