Tekstuurien yhteenveto

Kenellekään tätä blogia lukeneelle tuskin on jäänyt epäselväksi, että kilahdin varsin vakavasti tekstuurilakkoihin, vaikka aluksi lähinnä pyörittelin silmiäni niille. Koska lakkalipastoon on kertynyt hiekkalakkoja mojova määrä, päätin käydä ne kaikki läpi melkolailla peräkkäin, jotta saisin lopulta hieman vertailua tehtyä. Piti oikein muistiinpanojakin kirjoittaa ja kaikkea, mutta arvatkaa teinkö sitä? No en. Muistin varassa mennään, mutta sain mä jotain aikaiseksi sentäs. Tässä swatchit blogissa vielä näkemättömistä hiekkalakoista, lopussa vähän arvioita kaikista. Kikon Sugar Mat -lakkapostauksen löydät täältä, Zoya Chynan täältä ja Zoya Stevien täältä.

Kuvia on paljon, varautukaa eväin.

OPIn Couture de Minnie -kokoelman ainoa hiekkalakka, Magazine Cover Mouse, on rehevän mansikanpunainen lakka pinkillä ja kultaisella kimalluksella. Aavistuksen ohuempaa koostumukseltaan kuin Kikon Sugar Mat -lakat, mutta ei tämänkään jäljiltä kynsinauhoja joutunut siistimään. Kuvissa kaksi paksuhkoa kerrosta, sillä saa täyden peittävyyden pitkiinkin kynsiin. Tekstuuri muodostui lakan kuivuessa ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja. Miinusta siitä, että lakka alkoi lohkeilla ja kulua parissa päivässä.

OPI magazine cover mouse swatch
OPI magazine cover mouse
opi magazine cover mouse
opi magazine cover mouse
IMG_0479
.

Oon aivan varma, että olen ottanut lähikuvan Magazine Cover Mousesta, mutta en löydä sitä mistään. Jäätte nyt ilman.

Vertailun vuoksi: vasemmalla Zoya Chyna, keskellä Magazine Cover Mouse ja oikealla Kiko Poppy Red. Kameroiden tarkennus on muuten todella ongelmissa näiden kimaltelevien tekstuurilakkojen kanssa, hyvä kun ei äitiä huuda.

zoya chyna opi magazine cover mouse kiko poppy red comparison
zoya chyna, opi magazine cover mouse, kiko poppy red

Seuraavana vuorossa OPI Solitaire. Olin varma että rakastan tätä lakkaa, tykkäänhän tavallisestakin valkoisesta lakasta ja tässä on vielä ekstrana hopeista glitteriä…mutta eih. Solitaire on kyllä aivan kaunis, mutta kuvissa näätte kolme kerrosta lakkaa ja silti tulos on läpikuultava. Ei hyvä. Solitairen koostumus on mun makuun vähän turhan ohut ja se kuivui hitaahkosti, mikä korosti kerrostamisen tarpeen ärsyttävyyttä. Lakan perussävy on helmiäisvalkoinen, mikä aiheuttaa mulle mielikuvia 90-luvun helmiäislakoista ja sehän nyt ei koskaan ole hyvä juttu. En tiedä, oon vähän kahden vaiheilla tämän lakan suhteen.

opi solitaire swatch
opi solitaire
opi solitaire
opi solitaire
opi solitaire close-up
opi solitaire close-up

Zoya Godiva sen sijaan on aivan pelkkää mahtavuutta. Se on niin huikaisevan kaunis, etten olisi halunnut poistaa sitä kynsiltä ollenkaan. Nudelakat on mun ikisuosikkeja ja Godivan uskomaton hopeinen kimallus tekee siitä uniikin. Kuviin kimallus ei millään tallentunut, mutta makrokuvasta saatte sentään vähän osviittaa siitä, mihin tämä lakka pystyy. Miinusta Godiva saa pigmentistään: tämäkin lakka vaati kolme kerrosta näin pitkiin kynsiin, mutta kolmen kerroksen jälkeen lakka sentään on peittävä, toisin kuin Solitaire. Koostumus oli kuitenkin hyvä, eikä lakan kanssa ollut samanlaisia ongelmia kuin Chynan kohdalla, vaikka samalta merkin lakkoja ovatkin.

zoya godiva swatch
zoya godiva
zoya godiva
zoya godiva
zoya godiva close-up
zoya godiva close-up

Summa summarum:

Paras koostumus: Kikot. Peittäviä ja helppoja.

Paras värivalikoima: Zoyan kaksi PixieDust-kokoelmaa (talven kokoelma tässä, kesäkokoelma tässä). Mikäli isoista glittereistä, tähdistä ja muista härpäkkeistä tykkää, suosittelen kääntymään OPIn Liquid Sandien puoleen.

Paras kestävyys: Kikot (5 vrk kynsillä eikä merkittävää kulumaa) ja Zoyat (samaten 5 vrk ilman vaurioita). Pidempäänkin olisivat kestäneet.

Huonoin koostumus: Zoyan Chyna. Sinänsä lakan laatu on hyvä, mutta koska tekstuurin aikaansaaminen oli niin vaikeaa, Chyna ei tässä kohdassa pisteitä kerää.

Eniten siivottavaa lakkaamisen jäljiltä: Zoya Stevie, OPI Solitaire.

Peittävin pigmentti: Kikot.

Heikoin pigmentti: OPI Solitaire.

Paras hinta-laatusuhde: Joko arvaatte? Kikot! 4,90 euron hintaa, moitteetonta laatua ja kauniita sävyjä on vaikea peitota.

Oma suosikki: Zoya Godiva. Ei voi mitään, se vaan on niin kaunis. Ja on muuten ainoa koristelematon lakka, josta olen saanut tuntemattomilta ihmisiltä kehuja :)

Huh nyt lopetan, ennenkuin tästä tulee postauksen sijaan kirja.

Translation: I’m sorry, but I just can’t get enough of these sparkly textures. If you want to know something specific about these polishes, please do ask. I’m too worn out to write this whole damn thing again in english…*opens a bottle of cider and leans back*

Continue Reading

No nyt sitä synttäriarvontaa, olkaa hyvä!

*arvonta on päättynyt*

Hello folks, I’m back! Katosin juhannukseksi mökille blogimaailman ulottumattomiin, mutta kuten Facebookin puolella lupasin, tänään lähtee käyntiin synttäriarvonta. Can I get a whoop whoop?!

Pakko ensin nostalgisoida hieman. Kesäkuussa 2012 päätin ystäväni kanssa kokeilla blogin pitämistä. Jalkapallon MM-kisat oli juuri alkaneet, joten oltiin molemmat kisaleskiä siippojemme fanaattisen jalkapalloinnostuksen takia. Piti siis keksiä jotakin tekemistä kuukaudeksi. Mun kynsipossuiluinnostus alkoi olla niissä sfääreissä, että Facebook-tilin tukkiminen kynsikuvilla oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ja kavereita armahtaakseni kanavoin innostukseni blogiin.

Ystäväni ei kokenut kirjoittamista omaksi jutukseen, minä taas paahdoin postauksia eetteriin ihan maanisella tahdilla. Wasting Lifestylestä tulikin sitten mun rakkauslapseni, MM-kisat oli ja meni mutta blogi pysyi. Lukijoita alkoi kertyä tasaiseen tahtiin sen kummemmin mainostamatta, mikä tietysti lisäsi mun motivaatiota eksponentiaalisesti. Nyt vuotta myöhemmin voin todeta, että blogin aloittaminen oli yksi parhaimmista päätöksistä, mitä vapaa-aikani suhteen olen tehnyt. Blogin kautta oon saanut mielekästä tekemistä, uusia ystäviä ja hienoja mahdollisuuksia, kuten toinen blogi Bombónin sivuilla. Ja sitäpaitsi, mihin ihmeeseen mä rahani käyttäisin, jos en niinkin järkeviin asioihin kuin kynsijuttuihin?!

Suurin kiitos kuuluu luonnollisesti teille siellä ruudun toisella puolella. Aikamoista valiojoukkoa olette! Yhtäkään asiatonta kommenttia ei ole blogiin vuoden aikana tullut, sen sijaan monet naurut oon teidän kommenteista saanut. Jos voisin jokaisen lukijan palkita, tekisin sen, mutta tällä kertaa täytyy kuitenkin tyytyä arvontaan :) Pahoittelut niille, jotka odottivat palkinnoksi hirsimökkiä, urheiluautoa tai kylpypaljua :D

arvonta1vOn tuo minusta ihan hyvä palkinto silti!

Palkintoon kuuluu Tigin Bed Head -sarjan shampoo ja hoitoaine, kiiltosuihke ja hiusvaha, Dermosilin saksanpähkinä-sarjan kynsinauhavoide, kaksi purkkia niittejä, hyrrällinen fimoja, arkki siirtokuvia sekä Essien ja A Englandin kynsilakat.

IMG_0565Hiustuotteet tarjoaa tietysti Bombón. On varmaan tarpeetonta sanoa, että olin ratketa innostuksesta kun Outi latoi tuotteita tiskiin :D Some Like It Hot -sarjan shampoo ja hoitoaine suojaavat hiuksia uv-säteilyltä, kosteudelta ja lämpökäsittelyiltä. Molemmat tuotteet on sulfaatittomia ja tuoksupuolelta löytyy kurkkua, aloeta, avocadoa ja viinirypälettä. Shine Junkie -kiiltosuihke sitoo kaksihaaraisia, silottaa pörrötukkaa ja tietysti antaa sitä kiiltoa. Mastermind -hiusvaha lupaa rakennetta, tuuheutta ja kiiltoa. Toivottavasti lunastavat lupauksensa! Oon käyttänyt Tigin tuotteita jo pienen iäisyyden, mutta näitä yksilöitä en oo kokeillut. Voittaja raportoikoon sitten miten toimivat :)

IMG_0567

Kynsitarvikepuolelta löytyy Adeninan sponsoroimat A Englandin Guinevere -lakka, kaksi purkkia kullanvärisiä metallisia niittejä sekä hyrrällinen hymynaamafimoja. Sain Adeninalta itselleni testiin 8 purkkia metalliniittejä, joista nuo kaksi luovutin arvontaan, jalo kun olen :D Essien leveällä sudilla varustettu Bachelorette Bash, Dermosilin kynsinauhavoide ja siirtokuva-arkki on mun itse ostamia.

Näin voit osallistua arvontaan:

1) jätä tähän postaukseen kommentti, jossa annat palautetta blogista: millaisia juttuja haluat nähdä enemmän, millaisia vähemmän? Onko joku tietty juttu maan ja taivaan välillä, mistä haluaisit blogissa lukea? Mikä ärsyttää, mikä ihastuttaa? Toisin sanoen risuja, ruusuja, rakkauskirjeitä, postaustoiveita..kerro Emma-tädille. I’m listening.

2) jätä toimiva sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Osoite näkyy vain minulle.

3) saat lisäarvan, jos mainostat arvontaa oman blogisi yhteydessä. Käytä mainostaessasi tämän postauksen ensimmäistä kuvaa, siis tuota jossa on arvontateksti. Jätä kommenttiin linkki, oon niin nipo että tarkistan mainoksen olemassaolon. Kjeh kjeh.

Voit siis saada yhden tai kaksi arpaa (tai nolla, jos et osaa noudattaa sääntöjä). Postitan palkinnon vain Suomeen. Arvonta päättyy 8.7.2013 klo 23.59.

GO!

Continue Reading

Kun IT-tuki kynsipossuilunurkkauksen rakensi

Maailmankaikkeudessa on pitkään ollut virhe. Mulla ei nimittäin ole tähän saakka ollut minkäännäköistä omaa paikkaa missä harrastaa kynsi- ja bloggaushommia. Olen roudaillut lakkoja keittiönpöydän ääreen milloin yläkerrasta, milloin vessan kaapista tai Helmer-laatikoston syövereistä olohuoneen nurkasta. Massiivipuisen ruokapöydän ääressä lakkaaminen on aiheuttanut sydämentykytyksiä niin mulle kuin IT-tuellekin, oon nimittäin kohtuullisen tohelo tyyppi ja avonaisen lakkapullon kaatuminen pöydälle olisi ollut vain ajan kysymys.

Päätin, että harrastuspiste on saatava. IT-tuella on käytössään kokonainen _huone_, joten pitää minunkin jonnekin mahtua toohottamaan. Saakeli.

Yläkerran ”aula” eli läpikulkutila makuuhuoneisiin, kylppäriin ja vaatehuoneeseen on ollut tähän saakka käyttämättömänä, joten iskin silmäni siihen. Tuhisin mitan kanssa aikani ihan Innon Markona ja totesin, että tilaa ei mittaamalla lisää saa. Portaiden juureen mahtuisi noin metrin levyinen pöytä, jolla saa syvyyttä olla maksimissaan 50 cm. Kun tilaa ja rahaa on vähän, ainoa ratkaisu on tietysti lähteä Mordoriin eli Ikeaan. Sieltä löytyikin lähes kaikki tarvitsemani, plus tietysti lihapullia ja muusia. Söin 11 lihapullaa. *burp*

IMG_0443
.

Siinä se on, työpisteeni, jonka IT-tuki nimesi Kynsipossuilunurkkaukseksi. (Työpisteen ympärillä oleva rumuus poistuu heti seuraavan remontin yhteydessä, kun muovimatto vaihdetaan parkettiin ja porraskaiteet maalataan.)

Valkkasin pöydäksi Micken, joka oli mitoiltaan varsin passeli noin pieneen tilaan. Pöydän leveys on 73 cm ja syvyys 50 cm, joten tilaa jäi vielä Helmerille, jonka leveys on 28 cm. Senttipeliä :D IT-tuki rahtasi pöydän autoon ja kokosi sen kotona minun pidellessä seiniä pystyssä. Saatoin mä myös muutaman ruuvin ojentaa silloin tällöin, mutta lähinnä pysyttelin työnjohdollisissa tehtävissä. Työtuoli on mun papan tekemä, minun aarteeni :)

IMG_0437
.

Yläkerran aula on pimeä kuin Suomen talvi, joten kohdevalaisimet tulivat tarpeeseen. Mordorista löytyi Jansjö-ledivalaisimet, joita voi käännellä ja väännellä vaikka solmuun. Ehdottoman tarpeellista. Pöydässä on kätevä reikä, josta johdot saa siististi pujotettua. Itse jätin ne näköjään rönöttämään miten sattuu, mutta periaatteessa ne siis olis mahdollista saada siististikin. Päivänvalolamppu kiinnitettiin portaiden kaiteeseen, josta se yltää hyvin valolaatikon päälle kun kuvauksen aika koittaa. Muuna aikana valolaatikko pönöttää nurkassa Helmerin päällä.

IMG_0447
.
IMG_0446
.

Pöydän pintaa suojaamaan ostin Prismasta ällösöpön muovipohjaisen kirjoitusalustan. Alustan teksti ”pink makes happy” alkaa ärsyttää mua todennäköisesti noin viikossa.

IMG_0445
.

Prismasta löytyi myös lasipurkkeja. Mä rakastan purkkeja ja laatikoita. Jos kaikelle irtokamalle olisi oma nätti purkki, olisin ikuisesti onnellinen. Huurrettua lasia olevat, tähtikuvioiset kynttilälyhdyt löytyivät alehyllystä alle kolmen euron hintaan, mahtavuutta! Ihme että ostin _vain_ neljä :D

IMG_0439
.

Purkeista löytyy kynsilakanpoistoaineet, vanulaput, vanupuikot sekä ohentaja ja paikkausvermeet. Helmerin päällä olevat metalliset pinkit purkit ovat Ikean Dokument-kynäpurkkeja, 2,99/2 kpl, ja nielevät sisäänsä käsirasvat, siveltimet, viilat ynnä muuta tarpeellista.

Pöydän ainoassa laatikossa majailee muistikirja, lakkatikut ja muuta sellaista tavaraa, joita en pöydälle halunnut pyörimään.

IMG_0451
.
IMG_0452
.

Kyllä nyt kelpaa harrastaa! Tätäkin postausta kirjoitan uuden pöydän ääressä ja olen yhtä hymyä. Suuri kiitos kuuluu tietysti IT-tuelle, joka omistautui ihailtavissa määrin työpisteen suunnitteluun ja rakentamiseen. Itsehän olisin koonnut pöydän sekä väärin että väkivalloin.

IMG_0459
.

Kynsipossuilija työn touhussa. (Kuva on täysin lavastettu, oikeasti en jaksanut tehdä noille irtotikuille yhtään mitään vaan lanasin ne laatikkoon heti kun IT-tuki oli kameran kanssa poistunut.)

Summa summarum:

Pöytä Micke, Ikea, 39,95 €

Lipasto Helmer, Ikea, 39,95 €

Lamput Jansjö, Ikea, 9,99 €/kpl

Pinkit purkit Dokument, Ikea, 2,99/2 kpl

Lasipurkit Prisman alehyllystä, 2,90€ / kpl

Kirjoitusalusta Prisma, 6 €

Tuoli ja käsi mallin omia. Päivänvalolamppu ja valaisin hankittu aikoinaan Prismasta.

Mitä sanoo raati? :)

Translation: Finally I have a tiny work space to call my own. All is well in the world. 

Continue Reading