Edullinen meikkipeili valoilla: Shela’s Makeup Mirror

Uhosin naistenpäivän alevinkkejä kootessani, että nyt en nuku onneni ohi vaan hankin viimeinkin Shela’s Makeup Mirrorin eli näppärän kokoisen meikkipeilin valoilla varustettuna. Olin jo pariinkin otteeseen ollut sitä Cocopandalta ostamassa, mutta molemmilla kerroilla peili oli ehditty myydä loppuun siinä vaiheessa kun olin klikkailemassa sitä itselleni. Nyt kuitenkin onnisti…mutta oliko peili hintansa väärti?

Mun meikkauspöytä on ikkunan edessä, mikä olisi toki hieno sijainti mikäli asuisin maassa jossa auringonvaloa olisi ympäri vuoden. Koska suurimman osan vuodesta joudun aamulla meikkaamaan pimeässä tai hämärässä, on valotehot tarpeen ja ikkuna estää kunnollisten meikkausvalojen asentamisen, sillä valonhan pitäisi tulla suoraan edestä. Tähän saakka olen kääntänyt päivänvalolampulla varustetun valaisimen kohti kasvoja, mutta se tuntuu lähinnä siltä kuin olisi kuulusteluissa ja kasvoille tulee hankalia varjoja. Siksi etsinnässä on ollut valoilla varustettu peili.

Shela’sin peili toimii paristoilla ja siinä on ihan integroituna 20 lediä, joten mistään johdoista ei tarvitse huolehtia ja peilin voi sijoittaa minne tahansa. Valot menevät päälle peilin alaosassa olevasta kosketuskytkimestä ja valoja voi kirkastaa tai himmentää painamalla kytkintä muutamia sekunteja. Näppärää!

Peilin alaosassa on syvennys, jossa voi säilyttää pinnejä, meikkisieniä tai muuta pientä välineistöä. Settiin kuuluu imukupeilla varustettu pyöreä, suurentava lisäpeili, joka tosin minusta on ihan turha. Peili suurentaa niin paljon, että sen reunoilta kuva vääristyy ja fiilis on lähinnä sellainen kuin olisi työntänyt päänsä kalamaljaan 3 promillen humalassa. Tunne onneksi helpottuu kun silmät käsittävät mihin peilissä katse tarkennetaan, mutta en siltikään pidä suurennuslisäosaa kovin kätevänä.

Meikkipeileissä on perinteisesti pari ongelmaa: ne ovat usein liian pieniä ja käytännössä aina aivan liian matalia. En ymmärrä miten peilien tekijät eivät hahmota, että suurin osa ihmisistä on aikuisina yli 140-senttisiä. Jalustallakin varustetuissa peileissä näkee yleensä korkeintaan leukansa ja rintamuksensa kun istuu peilin edessä pöydän ääressä. MIKSI?? Shela’sin peili ei ole kokonaan näistä vitsauksista vapaa, mutta parempi kuin useimmat. Peilin mitat ovat 15,5 cm x 26 cm ja se on aika hyvä koko, mutta koska led-lamput ovat peilipinnassa, ne tulevat vähän häiritsevästi näkökenttään. Lamput saisivat olla useamman sentin kauempana sivuilla ja peili saisi yhtälailla olla sen verran leveämpi/korkeampi. Minua tämä asia ei tosin häiritse, sillä näköni on niin huono, että joudun olemaan paljon lähempänä peiliä ja silloin valotkin jäävät kauemmas näkökentän keskiöstä. Peilin kallistuskulmaa voi säätää aika paljonkin, millä saa sopivasti kompensoitua jalustan mataluutta. Ajattelin kyllä silti viritellä peilin alle jonkin korokkeen, ettei tarvitsisi istua lysyssä nähdäkseen kasvonsa.

Peili kääntyy sutjakkaasti myös vaakatasoon, jonka itseasiassa tajusin vasta parin päivän käytön jälkeen, vaikka lukeehan se tuotekuvauksessakin…

Peili on materiaaliltaan muovia ja älyttömän kevyt – jopa niin kevyt, että ajattelin sen aluksi olevan ihan pilipalikamaa. Se kuitenkin pysyy jämäkästi pystyssä ja keveydestä on hyötyä: peiliä jaksaa helposti pitää yhdellä kädellä ilmassa, jos on tarpeen. Valojen kirkkaus on ollut todellakin riittävä aamuhämärässä meikkaamiseen, mutta saa nähdä riittävätkö yksinään peilin valot sitten kun on taas marraskuu ja pimeää kuin säkissä. Uskoisin kyllä että riittävät.

Peilin normihinta on 28,95 euroa, mutta tätä kirjoittaessani peili on hulppeassa -50% alennuksessa. 14,45 euron hinta on vähintäänkin houkutteleva, ja sillä saa kyllä anteeksi matalahkon jalustankin! Ostin itsekin peilin alella ja postauksen alun kysymykseen voin vastata, että oli kyllä helposti hintansa väärti ostos. Eihän tämä mikään ammattilaistason make-up station ole, mutta ei ole tarkoituskaan. Jos tilaa ja rahaa on rajallisesti ja mahdollisesti peiliä täytyy voida kätevästi liikutellakin, niin Shela’s on mainio vaihtoehto!

Olisiko teillä tällaiselle käyttöä?

(Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Kurkkasitko jo nämä?

5 kommenttia

  1. Muakin alkoi tää nyt kiinnostella! Oon käyttänyt semmoista ikuisuuden vanhaa varrellista pöytäpeiliä ja sit työpöydän valoja, joten valoa tulee riittävästi mutta oishan tommonen aika hieno. Nii ja käsipeili on myös apuna, pöytäpeilistä lähinnä katson kokonaisuutta ja ettei jää meikkivoiderajoja ym.

  2. Mulla on käytössä Ikean Karmsund peili (https://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/00294979/), siinä kun on tuo jalusta vai miksikä sitä kutsuisi, niin se on just hyvän korkuinen. Samaa korkeusongelmaa kuin sinäkin olen tuskaillut ennen kuin tämän löysin (ostin nitä itseasiassa sitten kaksi XD). Ja sit molemmin puolin on Lamps4Makeupin lamput. Mutta jos matkalle lähtee, niin tuo Shelasin peili voisi olla tosi näppärä! Pitääköhän se nyt tässä tilata :D (Huomasin meinaan että Cleanin parfyymit on Hulluilla päivillä tarjouksessa 19,90! ;))

    1. Mulla taas on tää https://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/10182189/ , juurikin korkeuden vuoksi :D ja miellytti mua ulkoisesti muutenkin. Mä mietin kans joskus sellaisia pöydälle laitettavia irtovaloja, mutta kun käytän samaa pöytää muuhunkin kuin meikkaamiseen niin niitä sais koko ajan olla sitten siirtelemässä. Tää Shleasin peili on niin kevyt että helppo siirtää sinne missä sitä tarvii :)

      Uuh mulla on vielä Hullareitten tarjoukset kurkkaamatta!

  3. Oi, täähän vaikuttaa näppärältä – eikä tosiaan ole hinnalla pilattu :)

    Mulla on oma ns. ”kunnon” meikkipiste vielä suunnittelun alla, edelleen puuttuu sopiva peili ja valot. Oon katsellut nyt peilistoren valikoimaa vähän sillä silmällä, kun joku vähän isompi peili olisi hakusessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.