Meikkikokoelman organisointi

Instagramissa mua seuraavat saattavat jo tietääkin, että aloitin ”pienen” projektin eli meikkauspöytäni ja meikkikokoelmani uudelleenorganisoinnin. Olen asunut tässä nykyisessä kodissa reilun vuoden, ja siinä ajassa meikkilaatikon järjestys on korvautunut täydellä kaaoksella. Mulla on käytössä Muuramen iso laatikosto meikeille ja kosmetiikalle ja aktiivikäytössä olevat meikit ovat majailleet laatikoston ylimmässä laatikossa sekä pöydällä lokerikoissa. Alunperin meikit olivat suhteellisen organisoidusti erilaisissa koreissa ja pikkulaatikoissa, mutta sitten tapahtui *jotain*. Kuten kuvasta näkyy, laatikoita ei edes näy :D Meikit vyöryivät ympäri laatikkoa ja yksittäisten tuotteiden sijainti oli ihan vain ulkomuistin varassa. Käytännössä käytin meikeistä vain pientä osaa, eli sitä joka pyöri kasassa päällimmäisenä. Tiesin että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta siivoaminenhan on huomattavasti epäkiinnostavampaa kuin sotkeminen, joten lykkäsin ja lykkäsin järjestelyprojektia.

Cocopandalta kysyttiin, olisiko Shela’s -merkin valikoimassa mitään mua kiinnostavaa, ja siinä kohtaa näin tilaisuuteni koittaneen. Nyt ei auttaisi enää lykätä vaan tarttua sotkua sarvista ja ratkaista säilytys niin, että kokoelma pysyisi jatkossakin siistinä. Shela’s -merkillä on valikoimassaan useita erilaisia akryylisia organisoijia, joten ei muutako mittanauha käteen ja suunnittelemaan. Mun matikkarajoitteiset aivoni kävivät ihan ylikierroksilla, mutta uskomatonta kyllä, mitään mittavirheitä ei sattunut ja suunnitelmani toteutui TÄYDELLISESTI.

Pyysin Cocopandalta neljä tällaista kolmen lokerikon laatikkoa  …

… ja kaksi isompaa laatikkoa, jossa osa väliseinistä on irrotettavissa. En halunnut organisoijia joissa on kovin paljon lokeroita, sillä ne eivät ole kovin monikäyttöisiä kun puhutaan isosta meikkimäärästä jossa jokainen purkki on erilaista mallia ja kokoa kuin viereinen. Niinpä irrotin suurimman osan väliseinistä. Musta tällainen muokattava lokerikko on ihan superkätevä, väliseiniä on sitten helppo lisätä jos vaihtaa purnukoiden järjestystä.

Akryyliset lokerikot on helppo puhdistaa tarvittaessa ja niissä on suorat ja kapeat laidat, joten tilaa ei mene hukkaan. Perinteisissä muovisissa monitoimikoreissahan laidat ovat viistot, joten niitä ei kovin kätevästi voi laittaa vierekkäin eivätkä korkeammat tuotteet pysy niissä pystyssä. Käytin aiemmin myös erinäisiä pahvilaatikoita monitoimikorien lisäksi, mutta meni siinäkin tilaa hukkaan kun pahvilootat olivat kaikki erikokoisia enkä saanut lipaston laatikon jokaista senttiä hyötykäyttöön. Toisin on nyt. :)

Laatikon vasemmassa reunassa on isot luomiväripaletit, joille jäi sopiva muutaman sentin levyinen tila laatikon reunan ja organisoijien väliin. Keskikokoiset luomiväripaletit ovat heti siinä vieressä ja pienemmät, harvemmin käytössä olevat paletit majailevat oikeassa yläkulmassa. Laatikon keskivaiheilla on puuterit, poskipunat ja korostustuotteet ja oikeassa alakulmassa primerit, ripsivärit, meikkivoiteet, pohjustajat ja silmänrajaustuotteet. Laatikon takaosassa on tuplakappaleita ja käyttöönottoa odottavia tuotteita.

Isompi organisoija on sen verran korkea laidoiltaan, että meikkivoidepullot ja peiteainetuubit pysyvät siinä vaivatta pystyssä, mutta tarpeeksi matala jottei lokerikkoihin hautaudu tavaraa liikaa. Pienemmät, kolmen lokerikon organisoijat ovat täydellisen kokoiset matalille luomiväripaleteille ja pyöreille poskipunahylsyille.

Oli kyllä tosi tervehdyttävää käydä koko meikkilaatikon sisältö läpi, sillä siinä tuli muutama ”ai mulla on tällainenkin” -hetki ja lisäksi löysin laatikon uumenista tyhjiä hylsyjä ja rikkinäisiä tuotteita, jotka jostain syystä eivät olleet löytäneet tietään roskakoriin. Samalla arvioin aika tarkkaan, mitä tuotteita ylipäänsä käytän ja mistä voisin luopua. Myyntikasaan päätyi muun muassa Urban Decayn liki käyttämätön Vice 3 -paletti, sillä vaikka se on jonkin sortin keräilyharvinaisuus ja maksoin siitä pitkän pennin, en vaan tule käyttäneeksi sitä koskaan. Eli jos joku on kiinnostunut ko. paletista, huikatkaa! Mietin myös Naked Heatin myymistä, kun en sitäkään jotenkin osaa käyttää vaikka ostin sen kovalla rahalla kuola innosta roiskuen :D

Huulipunille ei tässä laatikossa ole ollut tilaa ja punat onkin mulla säilössä pöydän lokerikoissa. Tavoitteena olisi kuitenkin raivata lopuillekin meikeille tilaa muualla laatikostossa, sillä haluaisin että pöydän päällä olisi mahdollisimman vähän tavaraa. Mulla on Cocopandalta saatuna myös tämä kynsilakoille ja meikeille suunniteltu teline, ja haluaisin että pöydällä olisi vain se. Ajatuksena olisi kerätä telineeseen ensikokeilua odottavat uutuustuotteet ja -lakat. Ehkä ensi viikonloppuna saan sen aikaiseksi! Wish me luck…

Jos joku muukin innostuu nyt järjestelemään ja organisoimaan, suosittelen kurkkaamaan Cocopandan säilytysratkaisut-osion. Shela’sin telineet ovat kohtuuhintaisia ja erittäin jämäkän ja laadukkaan oloisia, ja niitä on pöytäversioista laatikkoversioihin ja kaikkeen siltä väliltä.

Millaisia säilytysratkaisuja teillä on – ja milloin viimeksi olette käyneet meikkinne läpi? (eli olenko mä ainoa jolla tää homma leviää yllättävän nopeasti aina käsiin?)

(Organisoijat saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkuluihin ja muihin kuluihin. )

Continue Reading