Korona-arjen satunnaiset suosikit

Uudenlainen arki vaatii uusia rutiineja. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt töitä kokonaan etänä, joten piti vähän miettiä miten saan työn ja vapaa-ajan erilleen toisistaan ja mitkä pienet jutut mua ilahduttaa arjen lomassa. Tässä nyt sekalaisia hajatelmia ja suosikkeja menneiltä viikoilta!

Työhöni kuuluu päivittäin useita videoyhteyksiä muihin ihmisiin ja sen vuoksi olen välttynyt täydelliseltä metsittymiseltä. Meikkaan siis joka aamu edelleen, itse asiassa paljon pidemmän kaavan mukaan kuin normiarjessa. Aamut ovat nyt paljon levollisempia kuin aiemmin, kun työmatkaan kuluvan ajan voi käyttää kotonaan. En kyllä yhtään kaipaa niitä Amazing Race -tyylisiä aamuja! Saan myös nukkua usein hieman tavallista pidempään, minkä vuoksi olen yleisesti parempi ihminen.

Arkimeikin suhteen olen siirtynyt kevättyyliin, eli teen silmämeikin käytännössä yksinomaan highlightereilla ja suosin persikkaisia ja ruusukultaisia sävyjä. Vuosien ajan suosikkini on ollut Gwen Stefanin ja Urban Decayn yhteistyönä syntynyt kasvopaletti, tarkemmin ottaen sävyt Angel ja Hush. Shampanjaista Angelia liikkuvalle luomelle ja silmän sisänurkkaan, persikkaista Hushia luomivakoon ja raikas silmämeikki on valmis! Meikkiä nopeuttaa entisestään *Real Techniquesin Instapop-duon isompi sivellin, jonka viisto muoto varjostaa kerralla sekä luomivaon että kulmaluun. Tämän helpommaksi ei homma mene! Käytän sivellintä ”ylösalaisin”, jolloin pidemmät harjakset ylettyvät luomivakoon ja lyhyemmät häivyttävät luomiväriä kulmaluulle. Instapop-duon pienempi sivellin on myös paljon käytössä, mutta lähinnä silloin kun jaksan kikkailla peräti kolmella luomivärisävyllä :D

Aamu-, päivä- ja iltapäivärutiineihin kuuluu tietysti myös kahvi. Nyt kun ollaan miehen kanssa molemmat etätöissä, kahvia kuluu aivan posketon määrä. Rutiiniin kuuluu oleellisesti kahvimukin huolellinen valinta. Nyt jos koskaan olen onnellinen siitä, että olen kerännyt kaappiini toinen toistaan ihanampia mukeja! Kevään tulemisen huomaa viimeistään siitä, että kaivan Marimekon Kestit esiin. Talvisin suosin muita mukeja, mutta keväällä ja kesällä suorastaan omistaudun Kesteille. Tulee heti hyvä mieli kun siemailee kahvia iloisen värisestä kukkamukista!

Aamupalan suhteen luotan edelleen tuorepuuroon, jota olen popsinut hyvällä halulla jo monta kuukautta. Rakastan sitä! Maustan tuorepuuron kanelilla ja kardemummalla ja lisään joukkoon marjoja ja/tai hedelmiä. Tämän hetken suosikki on päärynä. En tiedä miten olen missannut päärynöiden ihanuuden tähän saakka! Päärynä on NIIIIIIN hyvää rahkan tai tuorepuuron kaverina.

Aamurutiinit on siis hallussa ja työpäivätkin sujuu ihan hyvin, mutta kieltämättä mun on ollut hieman vaikeaa siirtyä työajalta vapaa-ajalle. Osasyynä lienee se, että mulla ei ole työhuonetta vaan joudun työskentelemään makuuhuoneessa meikkipöytäni ääressä…ei todellakaan mikään ideaaliratkaisu. Ärsyttää herätä viikonloppuaamuinakin sillä tavalla että ensimmäinen asia mitä näkee on työkamat. Mun pitäisi käydä läpi meikkipöydän laatikot ja järjestää tilaa työkamoille, jotta saisin ne pois silmistä työpäivän päätteeksi, mutta edes kotona jumittaminen ei ole saanut mua motivoitumaan laatikoiden siivouksesta.

Työpäivät venyvät herkästi ja työ- ja vapaa-ajan raja on hieman sumentunut. Olen monesti havahtunut siihen, että kello on 17:30 ja istun edelleen työhommissa saamatta kuitenkaan mitään varsinaisesti aikaan. Tässä kohtaa pelastajaksi on tullut Rieha! Ihana, rakas koirulainen pakottaa minut ulos säännöllisin väliajoin. Koiran ulkoilutus aamulla vastaa pientä työmatkaa ja iltapäivällä ulkoilusta tulee siirtymä työajasta vapaa-aikaan. Sääkin on suosinut, onneksi. Mun mieliala tuntuu olevan usein ihan sääriippuvaista ja on ollut paljon helpompi pitää mieli levollisena kun aurinko on paistanut ja ulkoilu on ollut mukavaa. Niitä arjen ilojakin on aika paljon vaivattomampaa keksiä kun ei joka päivä ole satanut vettä ja sontaa vaakasuoraan. Kummasti ne kävelylenkit, jotka normiarjessa ovat usein tuntuneet pakkopullalta, motivoivat nyt ihan eri tavalla. Kävelylenkki on niitä harvoja mahiksia poistua kotoa ja saada liikuntaa, kun kaikki muu on kielletty.

Sitäpaitsi stressitaso laskee mukavasti kun voi työpäivän aikana käydä rapsuttelemassa Riehaa :) Joudun luovuttamaan Riehan pääsiäisenä toiseen kotiinsa, ja nyt jo huolestuttaa saanko ylläpidettyä kävelylenkkirutiinia ilman koiraa. Mulla on ollut koiria niin kauan, että kävely ilman niitä tuntuu jotenkin ihan järjettömältä :D

Olen myös päättänyt pitää nyt koko ajan maljakossa jotakin leikkokukkia, yleensä tulppaaneja joista tykkään ihan hulluna. Varma kevään merkki nekin! Kukat on helppo ja edullinenkin tapa piristää arkea. Nappaan tulppaaneja ja neilikoita mukaan lähikaupasta ruokaostosten yhteydessä, joten ylimääräisiä reissuja ne eivät aiheuta.

Viimeinen suosikki on ihan random-osastoa: Friggsin C-vitamiiniporetabletti, makuna minttu & lime. Saan varmasti tarpeeksi C-vitamiinia ihan ruuastakin, joten en todellakaan juo c-vitskujuomaa ravintolisänä vain yksinkertaisesti maun takia :D Minttu & Lime -poretabletti maistuu nimittäin erehdyttävästi Virgin Mojitolle!! Enkä siis nyt tarkoita The Body Shopin kausisarjaa vaan alkoholitonta juomaa. Laitan poretabletin Sodastreamilla tehtyyn vissyyn ja ta-dah, herkkujuoma on valmis :D Trust me, vain ruokosokeri ja jäämurska puuttuu!

Ainoa miinus on, että poretabletteja saa kuluttaa vain yhden päivässä. Muuten varmaan joisin tuota litratolkulla.

Kertokaa tekin arjen suosikkejanne! :)

(Sivellin saatu. Postaus sisältää tähdellä merkityn mainoslinkin. Mainoslinkin klikkailusta en hyödy, mutta sen kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Cocopanda Summer Sale: aletärpit

Linkit ovat mainoslinkkejä ja ne on merkitty tähdellä.

Jesssss tarjoushaukkaminäni pääsee jälleen valloilleen, sillä Cocopandalla alkoi iso Summer Sale -alekampanja ja aloin tietysti heti ihan tuhinoissani etsimään teille parhaita alevinkkejä! Cocopandan liki koko valikoima on jonkinnäköisessä alessa, joten verkkokaupan selaaminen voi käydä ylivoimaiseksi, ja siksipä bongailinkin sieltä omia suosikkituotteitani niin pääsette alkuun. Mitä muutakaan sitä pieni ihminen tekisi, kun kesäkelit ovat tipotiessään ja tilalla on sateet, tuuli ja kylmyys! Mur.

Real Techniquesin siveltimet ovat yliedustettuna mun huiskuvalikoimassa, ja yksi eniten käyttämistäni huiskuista on tämä *Setting Brush. Olen hamstrannut tuota sutia itselleni ihan kaksin kappalein. Aivan paras sivellin korostustuotteiden levittämiseen ja sopii hyvin myös vaalean pohjustusluomivärin sutimiseen yläluomelle sekä puuterin huiskutteluun silmänalusille.

En tee yhtäkään meikkipohjaa ilman *Beautyblenderin meikkisieniä. Koko BB-valikoima on nyt Cocopandalla alessa. Värillä ei väliä noinniinkun toiminnallisuuden kannalta, mutta onhan se piristävää ostaa aina erivärinen meikkimuna :) *Blotterazzi on erityisesti hikisinä kesäpäivinä ehdoton, sillä saa paineltua liejuuntuneen ja kiiltelevän meikkipohjan luonnollisen mattaiseksi ilman että tarvitsee alkaa puuterin kanssa hosumaan. Rasvoittuvampi iho voi toki tarvita puuteria lisäksi, mutta kuivemman ihon meikkipohjan kuosittaminen onnistuu pelkällä Blotterazzilla.

Edullisempi ja oikein pätevä vaihtoehto Beautyblenderille on Real Techniquesin *Miracle Complexion Sponge, jonka saa nyt alesta alle 6 eurolla (ja *tuplapakkauksen kybällä!), tai *EcoToolsin Perfecting Blender Duon isompi sieni.

Piz Buinin *aurinkoallergiaan taipuvaisen ihon aurinkosuojatuotteet pelastivat mun ihoparan! Teneriffalla käsiin ja kasvoihin lehahti kivuliasta aurinkoihottumaa, mutta kun siirryin Piz Buinin Allergy -aurinkovoiteisiin, ihottumaa ei ole enää tullut. Rokkaan aina suojakertoimia 30 tai 50, olin sitten Suomessa tai ulkomailla.

Edelliseen liittyen: en rusketu ja olen itseruskettavien kanssa sekä taitamaton että laiska. Oma ihonsävyni on kuitenkin varsin monipuolinen, sillä sävy vaihtelee neonvalkoisesta maidonvalkoiseen, possunpunaiseen ja sinertävänviolettiin ja mukana menossa on käsivarsia peittävät pisamat. Jos kuulostaa edes osittain tutulta, suosittelen tsekkaamaan *Vita Liberatan Body Blurin, joka on kuin meikkivoide vartalolle. Tuo iholle lämmintä hehkua ilman glitteriä, tasoittaa ihonsävyä ja tekee ihosta terveen sävyisen. Ei tahraa vaatteita ja kosteuttaakin ihoa. Vahva suositus!

Physicians Formulan *Butter Bronzeria olen kehunut kohta jo kyllästymiseen saakka, mutta kun se vain on niin ihana ja hyvä!

Mun THE kulmakynä tällä hetkellä on *Nyxin Micro Brow Pencil. Todella pieni ja tarkka kärki ja sopivasti pigmenttiä, eikä hintakaan päätä huimaa. Kuparitukkaisille suosittelen sävyä Auburn, ja vaalealle mutta punapigmenttiselle kuontalolle sävyä Blonde, joka ei ole ollenkaan tuhkainen vaan selvästi lämmin sävy.

Kesäajalle PARAS meikkivoide on *Bare Mineralsin Complexion Rescue. Todella miellyttävä ja kosteuttava koostumus, kuulas lopputulos, puolipeittävä (ja kerrostettavissa) ja suojakerroin peräti 30! Tämän parempaa ei ole. Käytän jo kolmatta kesää, enkä vaihda. Toimii tietty myös talvella, mutta suojakertoimen vuoksi aivan ässä kesällä. Hinnaltaan meikkivoiteeksi semiarvokas vaikkakaan ei sikakallis, mutta ale kannattaa hyödyntää.

*Lumene Nordic Chic Eyeshadow Primer on tätä nykyä suosikkipohjustajani silmäluomille. Kestää vähintään yhtä hyvin kuin puolta kalliimpi Urban Decayn pohjustaja ja on niin riittoisa, että koko aikuisiälle riittänee yksi tuubi.

*My Clarins on hieman nuoremmalle väelle brändätty ja normi-Clarinsia huomattavasti edullisempi tuotelinja, joka kiinnostaa mua TODELLA paljon. Nappasin bloggaajakavereiden kanssa pidetyn illanvieton vaihtarikasasta kokeiluun *Re-Boost Refreshing Hydrating Cream -päivävoiteen ja ai että olen tykännyt! Tosi kevyt koostumus (eli sopii kesään erinomaisesti), mutta silti kosteuttaa hulluna. Sopii meikin alle just eikä melkein ja tuoksukin on ihanan puhdas ja raikas. Ah! Superhyvä. Täytyy tutustua tarkemmin My Clarinsin valikoimiin!

Jos hakusessa on kosteuttava ja ihanan tuoksuinen, edullinen seerumi, tsekkaa tämä *It’s Skin -merkin Hyaluronic Acid -seerumi. Ostin tän useampi vuosi sitten, käytin heti loppuun ja haikailen vieläkin tän perään :D

Siinä nyt muutama vinkki. Löytäisin 300 tuotetta lisääkin, mutta lopetan nyt hyvän (tai siis sateisen…) sään aikana. Toivottavasti oli hyviä vinkkejä! :) Ja jos kaipaatte lisää lukemista, niin kirjoittelin vakkarikampaamoni sivuille tärppejä helppoihin ja hyviin hiustenmuotoilutuotteisiin

(Mainoslinkkien klikkailusta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Kevään kosmetiikkauutuudet

Tuotteet saatu. Linkit mainoslinkkejä.

Huh hellettä! Tänne pk-seudulle saapui kesä ihan kuin napista painamalla. Oon tehnyt töitä kuin hullu tämän koko viikon ja olen ollut illatkin menossa, joten nyt kun muut lekottelevat auringossa, minä naputtelen pää märkänä blogipostauksia :D Olen saanut pr-tuotteina paljon kevään uutuuksia, joten tänään saatte katsauksen kiinnostavimpiin kevään kosmetiikkauutuuksiin ja saatte vähän esimakua siitä, mitä blogijuttuja on jatkossa tulossa.

IsaDoran Bronze Bliss -kokoelma on ihan sairaan kiva ja suorastaan huutaa kesää! Hehkuvia aurinkopuutereita, kevyitä huulituotteita suojakertoimella, ihana luomiväripaletti…nyt on sävyt kyllä kohdillaan! Tuotteet ovat jo myynnissä ja löytyvät esimerkiksi Kicksistä.

Ole Henriksen on tanskalainen ihonhoitomerkki, jonka tuotteisiin pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tuotteet olivat suorastaan tyrmistyttävän tehokkaan oloisia. Ole Henriksenissä on kaikki kohdallaan: tuoksut ovat ihania, markkinointi rohkeaa, huumorilla kyllästettyä ja innovatiivista, pakkaukset ovat ihania ja tuotteet vaikuttavat ihan timanttisilta. Ihastuin erityisesti Banana Bright Eye Creamiin ja Banana Bright Face Primeriin, joista tulee mieletön hehku iholle. Instassa mun kohokohdissa näkyy ko. tuotteista videopätkää ja kuvia :) Ole Henrikseniä myy mm. Eleven, Kicks ja NordicFeel.

Real Techniques on päivittänyt sivellinten ulkoasun pastellisemmaksi ja julkaissut uusia siveltimiä. Tämä näppärän kokoinen ja supersöpö meikkivoidesivellin on aivan ihastuttava! Foundation Blenderistä on olemassa myös isompi versio, joka on tarkoitettu vartalolle esimerkiksi itseruskettavan levittämiseen. Uusi julkaisu on myös Instapop-silmämeikkisiveltimet, jotka vaikuttaa tosi käteviltä! Viisto leikkaus mukailee silmän muotoja ja sopii hyvin tällaiselle tavismeikkaajalle kuten minä. Muoto mahdollistaa myös esimerkiksi glitteristen luomivärien kerrostamisen luomelle. Uutuudet eivät vielä löydy nettikaupoistakaan mutta putkahtavat varmaan ensimmäisenä Oletkaunis.fi -nettikauppaan.

Myös Ecotoolsilta on tulossa uutuuksia, muun muassa tämä vinkeä Refresh in 5 Kit, joka on suunniteltu erityisesti reissuille (tai vaikka töihin) mukaan otettavaksi. Setissä on viisi monitoimisivellintä meikin tekemiseen ja/tai korjailuun. Jokainen sivellin on omassa hylsyssään, joten niitä voi kuljettaa siististi. Kaikki Ecotoolsin siveltimet tehdään bambusta ja kierrätysalumiinista ja painatukset tehdään soijamusteella. Harjaosat ovat synteettisiä ja sopivat myös vegaaneille.

Batisten kuivashampoot kuuluvat arkeeni yhtä tiiviisti kuin kahvi ja parittomat sukat. Kevään uutuuksissa on kaksi uutta tuoksua, ruusuinen ja mausteinen Tempt ja raikkaan kukkainen Wildflower, joka oli näistä kahdesta uutuudesta ehdoton suosikkini.

Natura Sibericalta on tullut uusi Flora Siberica -sarja, jossa jokainen tuote pohjautuu tiettyyn siperialaiseen kasviin. Sarjasta löytyy tuotteita niin vartalolle kuin hiuksillekin. Tuotteilla on Ecosert-sertifikaatti.

Jowae on upouusi apteekkikosmetiikkasarja, joka tulee samasta yhtiöstä kuin Lierac. Konsepti on kiinnostava: ranskalainen kosmetiikkaosaaminen yhdistettynä K-beautyyn. Tuotteiden luonnonmukaisten ainesosien määrä ilmoitetaan joka tuotteessa erikseen, keskimäärin se on noin 93 %. Ihastuin tuotteiden tuoksuihin, tosi raikkaita ja luonnollisia! Sarja on vasta laskeutumassa apteekkeihin myyntiin, pitäkää silmät auki!

Mikäs näistä herätti eniten mielenkiintoa? Mistä haluaisitte lukea enemmän jatkossa? :)

(Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading