Kun Better Nail Dayn Sissi kynnet lakkasi

Mulla on ollut bloggaajakollega Sissin kanssa nyt jo kaksi kivaa maanantaita! Oltiin tavattu hämärillä parkkipaikoilla jo jokusen kerran lakkakauppojen merkeissä, mutta sitten meillä oli ihan oikeat Ekat Treffit, kun mentiin Itäkeskukseen hamstraamaan lakkoja. Nyt toisella kerralla Sissi uskaltautui ihan meille käymään. Mä tietysti käytin tilaisuuden hyväkseni ja ilmoitin, että arvon lady saa sitten kans lakata mun kynnet. Kuuntelin hetken muodollista vastustelua, mutta kyllähän Sissi sitten suostui lopulta. Berliininmunkeilla oli todennäköisesti osuutta asiaan. Mun mielikuvissa siinsi jo eteerisen kauniit Sissikynnet decaleineen päivineen, kunnes….

”Mä voisin leimata. En osaa sitä yhtään!”

…crap.

Noh minkäs teet, neiti haluaa leimata niin neitihän saa leimata. Lakaksi valikoitui vielä korkkaamaton China Glazen Electra Magenta, juurikin niitä Itiksestä hommattuja lakkoja.

IMG_2946
.

Ankaran sohimisen sekä paikkojen ja asentojen vaihtelun jälkeen päästiin vauhtiin. Eli siihen, että Sissi angstasi kykenemättömyyttään lakata kenenkään muun kynsiä kuin omiaan.  Lopulta uusi aluslakka, Nfu Oh’n Aqua Base, pääsi kynsille ja sen jälkeen rohkeus riitti värilakkaankin. Huomatkaa sojottava etusormi, joka oli kovasti menossa mukana (oikeasti, mulla oli puhelimessa lähemmäs 10 kuvaa jossa sormi oli noin :D). Electra Magentasta sen verran, että kaksi kerrosta riitti peittävyyteen ja Aqua Basen kanssa se levittyi mainiosti. Näkyi levittyvän tavallisellakin aluslakalla ihan hyvin, mutta kyllä se enemmän kaljuja kohtia silloin jätti.

IMG_2949
.

Sitten leimattiin, ja pohojammaan kautta leimattiinkin. Kuvioksi valikoitui jo lähtökohtaisesti hankala tähtikuva (onko kukaan ikinä saanut kaikkia tähtien sakaroita leimautumaan noissa koko kynnen kuvioissa, kysyn vaan).

Sississä on ilmeisesti voimaa ko pienessä kylässä ja sitä ei säästelty, hieman pelkäsin pöytäparkani puolesta. Ei se kumma ole ettei leima meinaa stamperiin nousta, kun tyyppi yrittää porautua pöydän läpi sen stamperin kanssa :D

IMG_2952
.

Monta kynttä jo tehty ja kaikki sormet vielä tallella! Taustalla käynnissä poraushommat.

IMG_2953
.

Jotenkin ihmeellisesti peukun kuva toteutui kolmion muotoisena (älkää kysykö miten, en tiedä)…

…mutta tuosta etusormen kuvasta tuli tosi hyvä! Nimettömän kanssa oli vähän pulmia, mutta kuka on sanonut että tähdissä pitäis olla just viisi sakaraa? Häh? Ihan hyvin voi olla neljä! Tai kolme. Tai ne voi olla vaan sellaisia palloja.

IMG_2954
.

Seuraava kuva opettanee teille kaikille jotakin oleellista kuvakulman merkityksestä. Mun holtittoman kuvauksen seurauksena näyttää siltä, että lakkaussessioon liittyi hetkeksi mukaan myös Lumimies Jeti.

IMG_2956
.

Jos postauksessa olis vain tämä kuva, voisin ihan hyvin sijoittaa tän kirjoituksen ”mies lakkaa” -tunnisteen alle eikä kukaan epäilis mitään :D hmm taidankin tehdä niin.

Sissi pisti ihailtavasti itsensä likoon ja leimaili niin tuhinoissaan, että omatkin lakkaukset (ja sormet, ja kämmenet, ja ympärillä olevat tavarat) hieman kärsivät.

IMG_2958
.

Onneksi etusormi otti jälleen ohjat ja johdatti muutkin sormet siivouspuuhiin!

IMG_2959
.

Valmis tuotos oli tekijän suuresta kriittisyydestä huolimatta mun mielestä oikein hyvä, eikä niitä puuttuvia tähtien sakaroita kukaan huomannut livenä. Eikä juuri kuvissakaan.

IMG_8030
.

Harmi että vesisadeputki alkoi juuri tuosta lakkauspäivästä (niin, luontokin itki), niin en saanut yhtään kuvaa otettua ulkona eikä näissä lightbox-kuvissa lakan holoisuus näy pätkääkään. Tykkäsin Electra Magentan holoefektistä tosi paljon, se on mukavan hillitty eikä peitä alleen lakan varsinaista väriä.

IMG_8032
.

Eikö ole ihana lakkaus! Vilpittömällä raivolla, sisukkuudella ja ”EI TÄST TUU MITÄÄN”-huutojen säestämänä tehty ihan minua varten! Töissäkin näitä kynsiä ihasteltiin ja ihan ilman mainostamista. Niin kerta. Pidin tätä lakkausta niin kauan että mun oli pakko poistaa se lohkeilujen ja kulumisen takia.

IMG_8027
.

Ei tartte kenenkään kysellä että mitä kuviota laatasta on käytetty, siinä on skrapattu niin että oksat helevettiin ja pala latvaa kans :D

Mä olen varmaan nyt koston palveluksen velkaa Sissille, tosin epäilen että Sissi tuskin haluaa sitä lunastaa – ainakaan sen jälkeen kun ehdotin että voisin maalata kukkia. Mähän oon niissä tunnetusti ihan älyttömän hyvä.

Translation: A Fellow blogger, Sissi from Better Nail Day, did my nails. I will retaliate return the favor some day. When she least expects it. Mwhahahaha!!! (Ok seriously I actually liked these nails! I kept this manicure for three days until I had to remove it cause it was so worn down.)

Continue Reading