Julkaisematta jääneet

Tuotteet saatu.
Sisältää mainoslinkin, joka on merkitty tähdellä.

Siivosin tässä kuvavarastojani koneelta ja löysin lukemattomia tuotekuvia, jotka eivät koskaan ole päätyneet blogiin saakka. Jäin pohtimaan, miksi olen hillonnut kuvasettejä jopa vuosia sellaisessa välitilassa, etten saa kirjoitettua tuotteista mitään mutten myöskään tohdi kuvia poistaa kovalevyltä. Samalla sadattelin, etten tiedä mistä seuraavaksi teille kirjoittaisin vaikka kerrankin olisi aikaa. Mutta kah, ratkaisuhan oli siinä nenäni edessä! Tuumin, että ehkä teitäkin saattaisi kiinnostaa, miksi juuri kyseiset tuotteet eivät ole saaneet palstatilaa. Tässä siis kootut selitykset!

Remingtonin Proluxe -kiharrin on tuote, jonka itse oma-aloitteisesti pyysin testiin blogia varten, enkä sitten kuitenkaan kirjoittanut siitä. Asia on vaivannut ja ahdistanut mua aina kun olen Lightroomin kuva-albumit avannut ja nähnyt kuvat kihartimesta, mutta en siltikään ole saanut juttua kirjoitettua. Tuote oli julkaisuhetkellään mulle mieluinen ja näppärän klipsin ansiosta puikkokihartimella saa suht nopeasti kiharat hiuksiin. Juttu jäi tekemättä, koska kuvat olivat minusta kaikin puolin epäonnistuneet ja aioin uusia ne, ja sitten keksinkin että teen blogiin vertailua erilaisista hiuslaitteista. No en tehnyt. Mitä enemmän aikaa kului, sen vaikeampi juttua oli enää saada alkuun. Ja sitten mun elämään tulikin Cloud Nine -suoristusrauta ja siitä asti tämä Proluxe on saanut lepäillä laakereillaan.

Sain Cliniquen Fresh pressed -tuotteen (ja muita Cliniquen tuotteita) noin neljä vuotta sitten. NELJÄ. Mun mielestä se oli ihan eilen. Kuvittelin silloin, ettei kuivaihoinen voisi ollenkaan käyttää c-vitamiinituotteita, joten en uskaltanut edes kokeilla näitä. Koska pidin ottamistani kuvista, en kuitenkaan luopunut ajatuksesta kirjoittaa tuotteista *jotakin*. Ja sitä jotain odotellessa onkin sitten vuosia vierähtänyt ja tuotteet on takuulla jo pilalla – ja edelleen kokeilematta.

Muistatteko mun Miesten vuoro -postaussarjan? Viimeisin Miesten vuoron postaus taisi tulla ulos joskus silloin kun ihmisillä oli NMT-puhelimet ja kirjekavereita. Vaikka itse sanonkin, tykkäsin tosi paljon Miesten vuoron ideasta ja myös niistä postauksista joita sain aikaiseksi. Ne oli paitsi hyviä, myös tosi suosittuja. Ongelmaksi tuli se, että jotenkin onnistuin nostamaan oman rimani niin korkealle, että jutut kävivät ylivoimaisen työläiksi kirjoittaa. On myös ymmärrettävästi vaikeaa kirjoittaa uusin ja tuorein sanakääntein tuotteista, joita ei itse käytä. On mulla silti pienenä toiveena palauttaa Miesten vuoro vielä eloon.

Mua aidosti harmittaa että nämä kuvissa olevat Natura Siberican miesten tuotteet eivät saaneet omaa juttuaan, sillä tuotteissa on aivan tavattoman hienot pakkaukset ja kivat tuoksut, eivätkä ne edes maksa juuri mitään. Nämä ovat myös olleet oman mieheni suosikkien joukossa, varmaankin juuri hologrammisten susi-, karhu- ja tiikerikuvien sekä testosteronia tihkuvien Rocky Balboa -vibojensa ansiosta :D Muistan, että erityisesti Fury of the Tiger -shampoon loppuminen toi surun puseroon miekkoselle. Natura Siberica MEN -tuotteet ovat kyllä edelleen myynnissä esimerkiksi Stockmannilla ja *Oletkaunis.fi -verkkokaupassa, mikäli haluatte tutustua!

Ikoon hiustuotteista olin hirvittävän innoissani luettuani pressitiedotteen, mutta todellisuus oli vähemmän innostava. En saanut tuotteita toimimaan luvatulla tavalla ja vaikka pidin raikkaista, nuorekkaista pakkauksista ja innovatiivisista ideoista, en kertakaikkiaan kyennyt tuotteisiin ihastumaan. Luin kyllä muista blogeista monia positiivisia arvioita näistä ja ajattelin, että ehkä en vain jotenkin osannut käyttää kuivashampoovaahtoa ja -lappuja sun muita härpäkkeitä oikein. En sitten viitsinyt kirjoittaa epävarmaa ja pettynyttä arviota blogiin. Ehkä olisi pitänyt, eihän kaiken tarvitse aina olla niin mainiota.

L’Oréalin Pure Clay Soothing Mask on todella miellyttävä ja hyvä kasvonaamio. Se oikeasti rauhoittaa ärtynyttä ja kuivaa ihoa ja tuntuu iholla erinomaisen miellyttävältä. Ajattelin kuitenkin, ettei mulla ole tästä tuotteesta paria lausetta enempää sanottavaa, joten en viitsinyt tehdä siitä omaa juttuaan. Suunnitelmana oli että tekisin vertailupostauksen erilaisista kasvonaamioista, mutta koska olen niin järkyttävän laiska naamioita käyttämään, kunnianhimoinen suunnitelma ei koskaan realisoitunut. Tai siis.. se ei ole vielä realisoitunut. Krhm.

Yhteenvetona voisi ehkä todeta, että jos tuotteista ei kirjoita heti, juttua on myöhemmin enää todella vaikeaa saada aikaiseksi. Mitä enemmän ajattelen että mun pitäisi kirjoittaa jostakin, sitä vähemmän haluan siitä kirjoittaa. Lopulta koko asia aiheuttaa vain ahdistusta, eikä postausta synny koskaan. Tai sitten mulla on niin kunnianhimoiset suunnitelmat, etten saa niitä ikinä toteutettua.

Olipa ihanaa purkaa nämä kuvat ja ajatukset tähän! Ehkä nyt voin viimein siirtää kuvat omiin albumeihinsa, tai poistaa ne, ja hyväksyä ettei näistä purkeista tämän kummempaa postausta enää synny. Over and out!

Jakaako joku bloggaajakollega mahdollisesti nämä ajatukseni?

Continue Reading

Trash Talk: toukokuu 2019

Mulla on nyt kyllä vähän heikko huoltosuhde kosmetiikassa, sillä tuotteita ei lopu juuri yhtään mutta uusia tuotteita jotenkin kummasti kyllä kerääntyy :D Tänä keväänä ja kesänä on tullut ihan älyttömästi hurjan kiinnostavia uutuuksia! Kevään uutuuksia esittelinkin jo täällä, mutta vaikuttaa siltä että mun pitää ehkä tehdä toinenkin uutuuspostaus. Lähdetään nyt kuitenkin liikkeelle tästä piskuisesta loppuneiden tuotteiden kasasta!

The Body Shopin Cactus Blossom -vartalovoide* on tuore tuttavuus, jonka käytin ilolla loppuun. Tykkäsin tuoksusta kovasti, mutta tällä hetkellä käytössä oleva Ginger peittoaa Cactusin 100-0. Ei mene kauaa kun Gingerkin näkyy loppuneissa! Kirjoitin Cactus Blossomista täällä. Tuotesarja on vielä myynnissäkin. Vartalojugurtit on nyt alessa muuten! Pisteitä nyt vaikka 3,5/5.

Patykan Sacred Lotus Face Cream -kasvovoide* on yksi parhaimman tuoksuisista ihonhoitotuotteista mihin olen törmännyt! En oikein osaa kuvailla tuoksua kunnolla, mutta se on sellainen mehujään ja karkin ja raikkaan kukan sekoitus :D Voide oli kuitenkin talviaikana liian kevyt mulle, joten käytin sitä vähän satunnaisesti. Tuoksulle 5/5, kokonaisuudelle 3/5. Rasvoittuvammalle iholle olisi varmasti nappituote. En löytänyt tätä Jolien nettikaupasta, on tainnut päästä loppumaan.

V10 Plus All In One Gel* oli ihan sairrrrraaaaaan hyvä kasvovoide! Ihan mielettömän kevyt ja silti hurjan kosteuttava. Ihana tuote! 5/5

Seche Vive on ihan superhyvä päällyslakka! Ostan omani CesarsShopista, oon kuluttanut näitä jo monta pulloa. Kuivuu hujauksessa, tuo mahtavan kiillon eikä levitä leimauksia (tosin olen leimaillut viimeksi joskus vuosisatoja sitten, osaankohan edes enää?). 5/5

Rexonan Aloe Vera -dödö on vakiokamaa loppuneissa. Halpa ja hyvä. 5/5

Ikoon kuivashampoolappu* oli vinkeä tuttavuus, joka ei tosin kovin tehokkaasti likaista tukkaa puhdistanut. Matkoilla nämä kyllä voisivat olla aika kätsyjä. Yhden lapun perusteella en vielä kunnolla osaa pisteyttää, annetaan nyt vaikka 3/5.

Skandinavisk tekee _ihania_ tuoksukynttilöitä, ja brändi on sittemmin laajentanut tuotevalikoimaansa myös mm. käsivoiteisiin. Sain kynttilätilaukseni mukana näytteitä käsivoiteista. Saaristoilman tuoksua tavoitteleva Oy (oikeesti, en löydä tuota oikeaa o-merkkiä näppäimistöltäni :DD) oli aika kiva, ehkä hieman liian maskuliininen tosin. 3/5

Berrisomin Brighten Fruit Bubble Mask* oli vähän ärsyttävä. Mä en ymmärrä näitä vaahtoavia kangasnaamioita. Mitä järkeä siinä on, että naamio vaahtoaa kankaan päältä?? Se sotkee joka paikan ja on mahdoton konsepti silmälaseja tarvitsevalle. Ihan kaverin puolesta vaan valitan. Naamio tuoksui kyllä hyvältä. 1/5

Nyxin Precision Brow Pencil tuntui aluksi vähän vaikealta, sillä kärki on leveä ja litteä. Aloin kuitenkin pitää kynästä kovasti kunhan vain totuin leveään, lastamaiseen kärkeen. Muodon ansiosta kynällä sai tosi nopeasti kulmat tehtyä. Kuparinpunaisen tukkani kaveriksi sopi mainiosti sävy Soft Brown, joka oli nimestään huolimatta yllättävän punasävyinen, mutta nyt hiukseni ovat paljon vaaleammat joten pitää etsiä uusi sävy.

Siinä kaikki loppuneet tällä kertaa! :)

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Continue Reading