Seiloria ja stamperia

kiko 510 swatch moyou london sailor collection

Kävin paukkupakkasten aikaan Sissin, Murmiksen ja lukuisten muiden bloggaajien kanssa tutustumassa uudistettuun Silja Serenadeen (kuvamateriaalia Instassa), ja KERRANKIN tein teemaan sopivat kynnet! Asiaa auttoi se, että halusin testailla Clear Jelly Stamperin (aiempi postaus leimasimesta täällä) uutta lisäosaa, eli pehmeämpää Super Soft -leimasintyynyä.

Alkuperäinen CJS:n kirkas tyyny on hyvin kiinteä mutta kimmoisa, ja se tuntuu kieltämättä alkuun oudolta löllöleimasimiin tottuneelle. Super Soft -versio on pehmeämpi ja ennenkaikkea tahmeampi, mutta ei yhtä löllerö kuin vaikkapa pehmeä Jumbo Stamper. Sanoisin, että jotakin Creative Shopin leimasimen ja löllöleimasimen välistä. Yritin ottaa havainnollistavia kuvia, mutta se ei onnistunut. Tyynyn erilaisuuden tuntee, mutta ei se kuvissa näy. (… jjja tässä vaiheessa olen todennäköisesti menettänyt kaikki ne lukijat, jotka eivät pidä leimasimien ominaisuuksia yhtä kiehtovana kuin tähtitiedettä tai Netflixiä)

kiko 510 swatch moyou london sailor collection
.

Oon lukemattomia kertoja kuvitellut mielessäni lakkauksia, joissa on kahdet leimaukset: simppeli taustakuvio ja sen päällä yksittäinen kuvio. En oo kuitenkaan aiemmin tehnyt sellaisia, koska ajatuskin päällekkäisten leimausten kohdistamisesta tavallisella leimasimella aiheuttaa mieliteon haudata kaikki leimausvälineet takapihalle ja poistaa blogi Internetistä. Vaan eipä enää!

Lakkasin kynnet ensin Kikon harmaanvioletilla lakalla nro 510. Älyttömän elegantti ja tyylikäs sävy, jonka sitten näemmä peitin liki täysin leimauksilla…en vaan hahmota leimauskuvioiden peittävyyttä! No kuitenkin, ensimmäinen leimausrundi toteutettiin Dashican valkoisella lakalla ja aaltokuviolla MoYou Londonin leimauslaatasta Sailor 04. Halleloo, aallothan meni ihan linjaan keskenään! Tästä voimaantuneena leimasin päälle vielä Dashican mustalla lakalla ankkurit ja tähdet. Kuva on MoYou Londonin laatasta Sailor 01.

.
.

No, eihän nuo ankkurit ihan keskellä kynttä (tai suorassakaan) ole joka kynnessä, mutta en IKINÄ olis pystynyt lähimainkaan näin koherenttiin kokonaisuuteen tavallisella leimasimella. Super Soft -leimasintyynyssä vain hämäsi se, että näkyvyys vähän vääristyy tyynyn reunoilla enkä todellakaan tajunnut ottaa huomioon sitä, että tyyny pullistuu keskeltä ulospäin ja näin ollen leimasimen keskiosa saavuttaa kynnen aiemmin kuin uskoisi. Muutama ”oho hupsista s%&tana” -hetki siis koettiin, mutta pikkuhiljaa sain homman groovesta kiinni.

Super Soft -tyyny nosti ihastuttavan tarkasti kuvion laatalta. Ankkurikuvio on oikea tulikoe, sillä siinä on teräviä kärkiä, pieniä tähtiä pienine sakaroineen ja jopa köysikuvio ankkurin yhteydessä. Ja ne kaikki erottuu! Loistava suoritus leimasimelta! Ihan oli olo ku jääkiekon MM-finaalissa vuonna ysiviis kun jännityksestä hikisin kämmenin nostin leimasimen laatalta ja näin kokonaisen kuvion siinä. Huhhhhuh. Käytin Super Softin kanssa samaa kieräytystekniikkaa laatalla kuin originaalin tyynynkin kanssa.

.
.
clear jelly stamper super soft
.
.
.

Super Softia on saatavilla joko irrallisena tyynynä tai kokonaisena leimasimena. Kirkas leimasintyyny on herkästi vaurioituva, mutta itse ainakin sain vaihdeltua tyynyjä leimasinvarteen ihan ilman ongelmia. Clear Jelly Stamper -tuotteita ei enää tule CesarsShopiin lisää kun ne loppuvat, ja jäljellä olevat on hyvässä alessa nyt, joten toimikaa jos Super Softia haluatte kokeilla :)

(Leimasin saatu Cesarsilta, postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: Here’s Clear Jelly Stamper Super Soft (press sample) in action! This is the first double-stamping design I’ve ever managed to pull off properly to all 10 nails – thank you nail polish Gods for bringing CJS into our lives. Sincerely, every single nail art addict.

Continue Reading

Himolakkaajan pakolliset

Minä se täällä edelleen kasvattelen rikkipoikki revenneitä kynsiäni. Lievästi sanottuna hajottaa, kun tottakai juuri nyt tulee ne parhaat lakkausideat ja ihanimmat lakat (Picture Polishin uutuudet noin niinkun esimerkiksi…) kun kädet ei ole esittelykunnossa. Eniten revennyttä kynttä on vaikea lakatakin, kun siinä on niin paksu paikka. Prkl. No, se ei sentään estä mua esittelemästä kahta uusinta vimpainta, joilla pyritään helpottamaan kynsienlakkaajan raskasta arkea ;)

Messy Mansion Decal Mat on lakkausmatto, joka rantautui CesarsShopiin tovi sitten ja on sen jälkeen ihastuttanut käyttäjiä laajasti. Matto on pehmeää, kevyttä ja hieman tahmeaa matskua, jota voi rypistellä ja taitella ihan huoletta, eikä siihen jää taitoksia tai muita jälkiä. Matto pysyy pöydällä paikoillaan kuin tauti ja on siten erinomainen lakkausalusta. Unohtakaa ne sanomalehdet ja leivinpaperit, tää on sata kertaa kätevämpi.

messy mansion decal mat
.
.
.

Decal Mat kestää tietysti lakkoja, mutta myös asetonia. Läträtä voi siis niin paljon kuin haluaa. Maton pinnassa on kynsikuvioita, joihin voi kokeilla erilaisia väriyhdistelmiä tai leimauksia, tai vaikkapa harjoitella uusia tekniikoita kuten käsinmaalausta!

.
.

Tykkään siitä, että voin viimeinkin helposti kokeilla vaikka leimauskuvioiden tai -lakkojen peittävyyttä tietyn värisävyn päällä, eikä mun sitä varten tarvitse tuhlata swatch-tikkuja tai kynsikiekkoja. Voin myös helposti testata sopiiko jokin päällyslakka leimojen päälle vai leviääkö ne.

Maton päälle voi myös tehdä leimadecaleita. Tehkää vaikka 20 kerralla, leimadecalit eivät mene miksikään kunhan ette taittele mattoa juuri niiden kohdalta.

messy mansion decal mat review
.

Ahkerana leimaajana arvostan mattoa ihan älyttömästi. Aiemmin oon suojannut pöytää leimauslaatan alla erinäisin pienin pahvipaloin, mutta nyt ei tarvitse enää välittää mistään sellasesta nyhräämisestä! Antaa lorskuttaa vaan, ja lopuksi voi pyyhkäistä maton puhtaaksi kynsilakanpoistoaineella. KUINKA KÄTEVÄÄ?!

Tuo maton oikeassa reunassa oleva musta kaistale on olemassa sitä varten, että siihen voi testata leimauslakkojen tai tavallisten kynsilakkojen peittävyyttä. Nerokasta. Tää tulee säästämään multa lukemattomat fail-lakkaukset!

.
.

Mulla on pöydässä lasikansi, jonka teetin siihen ihan sitä varten ettei tarvitsisi huolehtia sotkuista, mutta lasi on liukas ja armoton materiaali. Oon lukemattomia kertoja kaatanut lakkapulloja vahingossa lasin päälle ja on vaan ajan kysymys milloin jotakin hajoaa. Sitäpaitsi lasia on myöskin oikeasti aika vaikea saada puhtaaksi lakkatuhruista, siis niin että lasi olis taas kirkas, enkä muutenkaan välittäisi varsinaisesti käyttää kynsilakanpoistoainetta siivoamiseen…joten lasikannesta huolimatta oon käyttänyt Messy Mansionin mattoa ihan koko ajan. Ei tarvi pullojen hajoamisriskistäkään sitten huolehtia.

Toinen vimpain on tietenkin Clear Jelly Stamper, joka on kirkas leimasin. Mä en tiedä miten on mahdollista, ettei tätä ole keksitty jo vuosia aiemmin!

.
.

Leimasimen tyyny on täysin kirkas ja hylsyn toinen pää on avoin. Idea on siis vähän sama kuin kaukoputkessa, vaikkei leimasin ihan yhtä tehokkaasti suurenna kohdetta :D

.
.
.
.

Missä tämä kapistus oli kun opettelin leimaamaan, kysyn vaan! Eipä tartte enää huolehtia vinoista leimoista tai muista kohdistamiseen liittyvistä ongelmista. Ja nyt saa käyttöön ehkä muitakin kuin niitä koko kynnen kuvia…mutta kohdistamisen helppous ei ole ainoa hyvä puoli Clear Jelly Stamperissa. Leimasimen erikoisuuksiin kuuluu myös se, että kuvio ei kuivu leimasimeen. Kohdistukseen voi siten käyttää juuri niin kauan aikaa kuin haluaa, kiire ei ole. Ja tiedättehän sen kun poimii yhden pikkukuvan laatalta leimasimeen..tai siis tiedättehän kuinka mahdotonta on poimia vaikkapa yksi lehti laatalta? No, CJS:n kanssa voit poimia laatalta sen yhden kuvan ja kaikessa rauhassa poistaa ne mukana tulleet ylimääräiset kuvat ja sen jälkeen vielä kohdistaakin, eikä kuva siltikään ole takertunut leimasimen tyynyyn lopullisesti. Uskomatonta.

.
.
.
.

Esimerkki yllä :) Ja hei, huomaattehan kuinka tarkkaan leimasin nosti nuo pienetkin lehtien yksityiskohdat? Oikeaa leimausotetta jouduin kyllä hetken hakemaan, sillä Clear Jelly Stamper ei ole löllöleimasin, mutta ei varsinaisesti kovakaan. Sanoisin että kiinteä mutta joustava. Materiaali mahdollistaa sen, että vaikka kynttä ei voikaan upottaa tyynyyn, leimasinta voi keinutella kynnen päällä ilman että kuva leviää. CJS sopii siis kaarevillekin kynsille, mutta kyllä tämä löllöleimasimeen tottuneelta vähän harjoittelua vaatii.

.
.

Yllä osviittaa leimasimen koosta. Vasemmalla CJS, keskellä CesarsShopin jumboleimasin tai Creative Shop, en muista kumpi mutta ne on identtisiä ulkomuodoltaan, ja oikealla Messy Mansionin suorakulmaleimasin.

Clear Jelly Stamperin mukana tulee ohjelappu, jossa on tärkeää infoa. Leimasimen materiaali on haurasta, joten sitä ei pidä turhanpäiten irrottaa hylsystä saati raapia sitä pitkillä kynsillä. Asetonilla putsaamisen saa unohtaa, mutta teipin käyttö putsaamisessa on kyllä muutenkin kätevämpää.

Näitä kirkkaita leimasimia on alkanut tupsahdella muualtakin, ainakin Dashicalla on oma versionsa, mutta siitä olen kuullut paljon nurinaa. Se ei kuulemma nosta kuvia laatalta kunnolla. Clear Jelly Stamper on yhden ihmisen yritys ja tyynyt tehdään itse, joten toimitusajatkin ovat olleet vaihtelevia ja epämääräisiä, mutta nyt yksi erä on Cesarsille tulossa. Seurailkaa fb-sivuja jos mielitte saada omanne :)

(Matto ja leimasin saatu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: These two products are a must-have for all nail polish and stamping fanatics. Messy Mansion Decal Mat (press sample) is a great product: it serves as a protective mat where ever you are doing your nails but is also great for testing out new techniques, color combinations and doing stamping decals (as the name suggests). Decal Mat is nail polish and acetone resistant and it’s light, soft and easy to store even if you don’t have much space. The black area is designed to test how pigmented nail polishes or stamping polishes are. What a great idea!

Clear Jelly Stamper (press sample) is a clear, semi-firm stamper with a hollow casing which makes it super easy to place your stamping designs exactly where you want them. Also, the stamp doesn’t dry out once on the stamper, so there’s plenty of time for example to clean the stamper of smudges before placing the image on the nail (picture picking up a single small image from a large plate…you know there’s going to be all kinds of partial images on your stamper, right??). I swear to God if this would’ve been around three years ago, I would’ve tried and liked stamping A LOT SOONER. Well I’m happy it’s here now :D Have you tried either one of these?

Continue Reading