Meikkimuijan kosmetiikkaboksi kevät 2021

Mainoslinkit on merkitty tähdellä. 

Nyt se on täällä, nimittäin Meikkimuijan kosmetiikkaboksi keväälle 2021! Jonnan ja *Nobe-verkkokaupan yhteistyönä syntynyt kosmetiikan ylläriboksi on jo toinen laatuaan, ensimmäinen julkaistiin noin puoli vuotta sitten (nimellä Meikkimuijan meikkiboksi) ja silloin se myytiin loppuun kymmenessä minuutissa. Tyylilleni uskollisesti koko homma meni ekalla kierroksella multa tyystin ohi, en muista seurasinko Jonnaa Instassakaan vielä silloin. Shame on me. Korjausliike oli siis paikallaan ja päätin, että toista boksia en missaa! En ole pitkään aikaan tilannut mitään kosmetiikkabokseja, joten nyt oikein sormet syyhysi yllätysten perään. Onneksi lihasmuistissa on F5-näppäintä hakkaavan sormen liikerata ja olin kärppänä paikalla heti kun boksi tuli myyntiin. Ei oo mennyt hukkaan ne lukuisat hetket vuosia sitten, kun olen hiki päässä päivystänyt koneella jotakin limited edition -indiekynsilakkakokoelmaa :D

Hain boksin postista ihan hetki sitten ja raatelin sen luolamiesmäisesti auki, jotta voisin HETI raportoida sisällön täällä. Ennakkoon Jonna paljasti boksista yhden tuotteen, mikä entisestään rohkaisi mua tilauksen tekoon: *Huxleyn Extract it -hoitovesi. Olen täysin puolueellinen Huxleyn suhteen, nimittäin mun mielestä se brändi ei voi tehdä mitään väärää ja rakastan ehdoitta kaikkia tuotteita joita olen kokeillut. Nytkin menossa on tämä sama hoitovesi ja mielelläni otan jemmaan toisen kappaleen samaa tuotetta.

Spontaanin JESSSS-hihkaisun aiheutti seuraavaksi G Beauty Labin Brow Soap. Mulla on nimittäin ollut tämä ostoslistalla! Tai no tämä tai se Anastasian vastaava tuote, mutta sehän on kaikkialta loppu. Mahtavaa että nyt viimein pääsen Brow Soapia käyttämään!! Mullahan on kulmissa microblading, mutta omat kulmakarvat roikkuu ja sojottaa miten kuten, ja microbladingin kaunis muoto tulee paremmin esiin jos saa omat kulmakarvat ojennukseen. Tavalliset kulmageelit ei jaksa pitää mun kulmakarvoja kunnolla tanassa. Odotan Brow Soapilta paljon, niin paljon kehuja oon siitä kuullut. Brow Soapia myydään mm. Sokoksella ja G Beauty Labin omassa verkkokaupassa.

*Dashing Divan koko kynnen kynsitarrat sen sijaan lähtee tangentin suuntaan. Olen niin monta kertaa saanut psykoottisen raivokohtauksen tällaisten koko kynnen tarrojen kanssa, että osaan jo suosiolla ohittaa nämä. Tämmöset tarrat ei vaan kertakaikkiaan mun minikynsille istu. Next!

Luxien siveltimiä olen halunnutkin kokeilla, sillä niitä kehuu moni bloggaajakollega, muun muassa Tiitu. *Small Contouring -sivellin sopii paitsi varjostuksiin, myös highlighterin levittämiseen ja pienten alueiden puuterointiin. Sivellin on mukavan napakan oloinen eikä karvat ole liian liukkaita. Lupaavaa!

Bohon highlighter uudessa sävyssä Stardust on aivan superkaunis, mutta tässä on nyt semmonen homma, että tää on mun KOLMAS kappale tätä samaa highlighteria :D Olen saanut tämän peeärränä kahteen kertaan ja nyt vielä boksista. Toivottavasti tykkään tästä, koska näitä on nyt loppuelämän tarpeisiin ja varmaan perinnöksikin riittää.

Boksin toinen luonnonkosmetiikkaedustaja Bohon lisäksi on Zuii Organicin *asteittain ihoa päivettävä kasvovoide. Tämän jemmaan odottamaan syksyä ja talvea! Kesällä kasvot saa yleensä muutenkin vähän tervettä väriä, mutta talvella olen taas sitten neonvalkoinen.

Wet’n’Wildin Mega Last Shine -huulipuna tuli kauniissa marjanpunaisessa sävyssä. Juuri tämän tyyppisiä sävyjä tykkään käyttää, joten hyvä tuuri kävi! Bokseihin on laitettu kolmea erilaista sävyä kuulemma. Toivottavasti pysyvyys on hyvä, vaikka kyseessä ei mattapuna olekaan.

Boksin hinta oli 49,90 euroa ja sisällön arvoksi on ilmoitettu karvan alle 140 euroa. Ostohinta kuittaantuu jo tuolla Huxleylla ja Brow Soapilla, jotka mun näkökulmasta olivat ehdottomasti tämän boksin tähtituotteet. Kynsitarrat olivat ainoa selkeä huti. Kosmetiikkabloggaajaa on sikäli vaikea miellyttää ylläribokseissa, sillä kotoa yleensä löytyy kosmetiikkaa jo ylenmäärin (…kuten tapaus Boho nyt osoitti…), mutta siitä huolimatta Meikkimuijan boksi osui mullekin oikein mukavasti maaliin. Jos en omistaisi niin paljon kosmea kuin nyt omistan, olisin tietenkin vielä tyytyväisempi ostokseeni! Sanoisin, että kosmetiikasta kiinnostuneelle boksin sisältö näyttäytyy todella taitavasti valikoituna, ja tällaiselle pitkän linjan harrastajallekin löytyy todella monta hihkumisen arvoista tuotetta. Uskaltaisin siis ostaa Meikkimuijan bokseja jatkossakin, sillä meillä on selvästi aika samanlainen maku kosmetiikassa – jos kynsitarroja ei lasketa. :D Hyvä Jonna ja onnea mainiosta suorituksesta!

Mitäs te piditte? Osuiko, upposiko vai jäikö kellumaan?

(Tähdellä merkityt linkit ovat mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelin- ja muiden kulujen kattamiseen.)

Continue Reading