Äänikirjasuosituksia

Linkit mainoslinkkejä.

Tänään vähän muuta kuin kosmetiikkaa! Oon todella tykästynyt kuuntelemaan äänikirjoja ja ajattelin vinkata muutamia kirjoja teillekin. Olin nuorena tosi kova lukemaan kirjoja, mutta yliopistoaikoihin vapaaehtoinen lukeminen tyssäsi kuin seinään ja samalla tipuin kelkasta sen suhteen, mitä uusia kirjoja julkaistiin ja mitkä mua voisi kiinnostaa. Mulla ei valitettavasti enää tunnu keskittymiskykykään riittävän lukemiseen (syytän internetiä). Teen aina vähintään kahta asiaa yhtä aikaa ja on vaikea motivoitua mihinkään missä ei voi samalla tehdä jotain muutakin. Luonnollinen ratkaisu on siis äänikirjat! Jaksan tehdä paljon enemmän ja pidempiä kävelylenkkejä, kun voin samalla kuunnella kirjoja. Lisäksi voin viihdyttää itseäni äänikirjoilla samalla kun teen ruokaa, laitan pyykkejä, lakkaan kynsiä, siivoan, taitan työmatkaa…mahdollisuudet ovat rajattomat! Varmaan kohta tulee se päivä kun samanaikaisesti katson leffaa ja kuuntelen äänikirjaa :D

Ihan kivuttomasti äänikirjaharrastus ei alkanut, sillä aluksi tuntui etten jotenkin muista kuunnella tarpeeksi tarkkaan ja ajatukset harhaili ja tipuin kärryiltä. Tai sitten lukijan lukutapa ja ääni oli niin ärsyttäviä etten kyennyt kuuntelemaan. Myös kirjavalinnoilla on tosi iso merkitys: osa kirjoista ei yksinkertaisesti istu äänikirjaformaattiin, ja toisaalta siihen vaikuttaa myös kuuntelutapa. Jos kuuntelee kirjaa häiriöttömässä ympäristössä, kirja voi olla rakenteeltaan ja kieleltään monimutkaisempi, mutta jos samalla ajaa autoa tai kulkee ihmisvilinässä, on järkevämpää pysytellä vähän helppotajuisemmissa kirjoissa. Jätin ensin tosi monta äänikirjaa kesken, kunnes sitten löytyi eka sellainen, joka sopi mun tapaan kuunnella ja oli muutenkin tosi hyvä. Lasken mun äänikirjaharrastuksen alkaneeksi väkivaltaisesta suhteesta kertovasta Kaikki anteeksi -kirjasta (Laura Manninen). Todella mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, ja helppo seurata myös auditiivisesti.

Vähintäänkin yhtä mukaansatempaava kirja oli Eleonorille kuuluu ihan hyvää. Vastaavia helposti kuunneltavia, vaivattomia mutta Eleonoria vähän hauskempia kirjoja ovat esimerkiksi Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Sisko Savonlahti), Juurihoito (Miika Nousiainen), Ei kiitos (Anna-Leena Härkönen) ja tietysti Antti Holman Kaikki elämästä(ni). Kaikki näistä ovat sellaisia, että olen tyrskähtänyt nauruun varoittamatta julkisilla paikoilla, mikä saattaa olla joillekin pieni miinus :D

Yksi mun kaikkien aikojen suosikeista on Muumipappa ja meri. Sen itseasiassa luin ensin ja sitten vielä kuuntelin. Onneksi Storytelissä lukijana on Ahti Jokinen, jonka ääni sopii kirjaan täydellisesti. Kirjan jälkeen ajattelin etten voi enää lukea tai kuunnella mitään muuta, koska kirja oli niin hyvä, mutta onneksi pääsin siitä yli :D

Psykologisista trillereistä pitäville suosittelen Veriappelsiini, Nainen ikkunassa, Hyvä naapuri ja Edellinen asukas -kirjoja. En lähtökohtaisesti ole koskaan aiemmin ollut kiinnostunut dekkareista tai trillereistä, mutta nyt olen todennut niiden sopivan äänikirjoiksi yllättävän hyvin. Erityisesti pitkät automatkat on sellaisia, missä ollaan kulutettu kaikenlaisia true crime -kirjoja ja jännäreitä, koska niitä voidaan miehen kanssa kuunnella yhdessä ilman että jommallakummalla menee hermo.

Harry Potter -faneille vinkkaan, että englanninkielisissä äänikirjoissa niiden lukijana on Stephen Fry, joka taitaa äänet ja aksentit aivan ylivertaisella tavalla. Kuunnellessani Pottereita englanniksi mulla oli ihan sellainen olo kuin olisin ollut näytelmässä. Myös suomalainen lukijavalinta on tosi onnistunut, sillä Vesa Vierikko tekee Potter-lukijana tosi hyvää työtä!

Ihan äskettäin kuuntelin Suvi Vaarlan Westend -kirjan, joka on kyllä 1970-, 1980-ja 1990-luvun lapsille sellainen sukupolvikokemus mitä ei kannata jättää väliin. Nousukaudesta ja lama-ajasta kertova kirja on samanlainen työkalu lähihistorian ymmärtämiseen kuin esimerkiksi Tuntematon sotilas on varhaisemmille (ja miksei toki nykyisillekin) sukupolville ollut, vaikka muutoin en lähtisikään kirjoja toisiinsa vertaamaan. Auschwitzin tatuoija on muuten myös tosi hyvä, jos kestää keskitysleirihistoriaa.

Kotitöiden lomaan sopivia ihan jees -kirjoja ovat olleet esimerkiksi koomikko Trevor Noahin Laiton lapsi, Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani (tosi chick lit -hömppää), Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua, Marja Kankaan Miestä näkyvissä ja Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista.

Tällä hetkellä mulla on kuuntelussa neurokirurgi Henry Marshin muistelmat Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta ja se vaikuttaa tosi kiinnostavalta – eikä ihan niin surulliselta ja koskettavalta kuin Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain, jonka luin fyysisenä kirjana (löytyy e-kirjana mutta ei äänikirjana) ja itkin jatkuvasti.

Storytelin kirjahyllyssä mulla on odottamassa mm. Ammattirakastaja, Vanessa, Suon villi laulu, Korkeintaan vähän väsynyt, Ennen kuin mieheni katoaa ja Pintaremontti, enkä malta odottaa että pääsen niiden kimppuun. Aina kun luen netistä tai lehdestä jonkin kirjasuosituksen josta kiinnostun, nappaan sen Storytelissä kirjahyllyyn. Tosi kätevää, sillä aikaisemmin tietysti unohdin kirjojen nimet heti kun olin ne jossain kuullut.

Mulla on tosiaan käytössä *Storytel, joka maksaa 16,90 euroa kuussa. Olen aiemmin käyttänyt myös *Bookbeatia ja tykkään molemmista. Sovellukset toimii varsin samalla tavalla eikä käytössä ole tullut esiin merkittäviä eroja. Storytelissä tosin on Storytel Originals -kategoria, jonka kirjat on alunperinkin tehty nimenomaan äänikirjoiksi. Kiinnostava konsepti, jota en vielä ole ehtinyt kokeilla, kun mun kirjahylly on jatkuvasti täynnä kaikkea muutakin mitä haluan kuunnella :) Bookbeatin etuna taas on erilaiset tilit: jos kuuntelee kirjoja vähän harvemmin, voi ottaa halvemman tilin (9,99e kuussa), ja BookBeat Premiumin valitsemalla voi kuunnella rajattomasti kirjoja (16,90e kuussa). Lisäksi Bookbeatilla on erikseen vielä perhetili, jolloin usea kuuntelija voi kuunnella samaan aikaan. Vastaava kyllä löytyy myös Storytelilta. Lisäksi on olemassa myös *Nextory, joka sekin tarjoaa erilaisia tilivaihtoehtoja, mutta omaa kokemusta minulla ei ko. palvelusta ole. Jokaista palvelua pääsee kokeilemaan 14 päivää ilmaiseksi, ohjeet löytyy palveluiden nettisivuilta noiden mun linkkien takaa. Helposti siis saa 1,5kk aikana kokeiltua kaikkia kolmea palvelua mikäli haluaa ja voi sen jälkeen valita mieleisensä, mikäli äänikirjoista innostuu. Ja varmaan sen reilun kuukauden aikana alkaakin jo löytää niitä hetkiä jolloin äänikirjojen kuuntelu itselle sopii!

Löytyykö ruudun takaa äänikirjoista innostuneita? Tai muuten vaan lukutoukkia? Laittakaa ihmeessä kommenttiboksiin mulle kirjasuosituksia! Virtuaalikirjahyllyssäni on vielä tilaa :)

(Mainoslinkkien kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin ylläpitokulujen kattamiseen.)

Continue Reading