Vuosi 2019

Niinhän siinä kävi, että en ehtinyt enää ennen joulua teille kirjoitella, sillä joulunalusviikko oli aivan täynnä kaikkea. Joulu vietettiin pohjoisessa ja viivyttiinkin siellä pidempään kuin alunperin ajateltiin, joten palasin kotiin vasta uuden vuoden aattona. Loma oli aivan mahtava mutta kiva oli palata kotiinkin! Nyt onkin oiva aika laittaa pakettiin vuosi 2019 ja muistella mitä kaikkea vuoden aikana tapahtuikaan.

2019 oli kokolailla tähänastisen elämäni paras vuosi. Mitään kamalaa ei tapahtunut, mutta positiivisia isoja juttuja senkin edestä.

Tammikuu tosin tuntui loputtomalta. Värkkäsin bullet journalia ja innostuin hetkeksi turhien tavaroiden karsimisesta. Varattiin Kreetan matka syksylle. Helmikuussa sain molemmat siskoni kylään ja vietin huipun tyttöjen viikonlopun Vaasassa. Kevättalvi oli töissä aivan järkyttävän kiireistä ja raskasta, ja vaikka sain hetkeksi muokattua työnkuvaani, olin kuitenkin koko ajan vain tyytymättömämpi sillä tiesin että paluu vanhaan työnkuvaan olisi edessä joka tapauksessa. ”Urani” junnasi paikallaan, palkasta puhumattakaan.

Maalis-huhtikuussa jaksoin ihailtavasti käydä salilla ja touhusin kaikenlaista. Pääsiäinen meni Oulussa, sisko tuli käymään, keittiön välitilakin saatiin maalattua. Pääsiäisreissulta palatessamme selasin työpaikkailmoituksia ja bongasin yhden varsin kiinnostavan paikan. Haudoin asiaa tyypillisesti viime tippaan saakka ja soitin paikasta 5 minuuttia ennen hakuajan päättymistä. Asiat etenivät pikavauhtia ja sain paikan. Pelotti, hirvitti ja samalla olin aivan mielettömän innoissani.

Kesäkuussa reissasin taas Oulussa ja sain perheenjäseniä kylään. Vietettiin siskon ja hänen miehensä kanssa meillä suorastaan legendaarinen juhannus ja kerrankin jo juhannuksena sai nauttia helteestä!

Heinäkuussa alkoi kesäloma ja sen myötä jätin myös hyvästit työpaikalle, jossa olin ollut 10 vuoden ajan. Vaikka oli haikeaa sanoa heipat työkavereille, päällimmäinen tunne oli kuitenkin helpotus. Kesälomalla lähdettiin koko perheen voimin Krakovaan ja sieltä menin melkein suoraan Vaasaan ja sieltä Ouluun, jossa juhlittiin perinteisesti Qstockissa. Kesän fiiliksistä kirjoittelin enemmän tässä ja tässä jutussa.

Elokuussa aloitin työt uudessa työpaikassa ja oli muuten eka kerta vuosiin, kun töiden alkaminen ei aiheuttanut eksistentiaalikriisiä! Alkusyksy meni hujauksessa ja olin ihan mielettömän iloinen uudesta työstä. Syyskuussa lähdettiin Kreetan matkalle jota olin odottanut tammikuusta saakka. Matka täytti kaikki odotukset ja enemmänkin, sillä palasin Suomeen kihlautuneena naisena :) Matkanjärjestäjä tosin meni konkkaan reissun aikana ja loma venyi odotettua pidemmäksi, mutta ainahan sitä pitää jotain säätöä olla…

Lokakuu oli hääjärjestelyjen täyttämä, jopa siinä määrin että meinasi tulla yliannostus koko aiheesta :D Kun suurimmat linjat oli saatu kuosiin, homma vähän rauhoittui ja pystyin ajattelemaan muutakin. Loka-, marras- ja joulukuu menivät ohi todella äkkiä, eikä marraskuusta jäänyt mieleen kuin pimeys ja väsymys. Liikunnan suhteen aktiivinen elämä tyssäsi loppusyksystä ja etenkin marraskuun vietin töiden lisäksi lähinnä sohvannurkassa. Rieha satutti jalkansa lokakuussa pahasti ja ontelohaavan hoito oli suoraan sanottuna ihan helvettiä, ja lokakuussa oli monta todella huonon fiiliksen päivää. Koska koira oli liikuntakiellossa, arkiaktiivisuuteni romahti enkä huolehtinut kunnostani yhtään. Se varmasti vain ruokki sitä kestoväsymystä, joka mulla oli loppuvuonna seuralaisena. Yleisesti fiilis oli kuitenkin positiivinen koska tiesin että pimeys ja väsymys on väliaikaista.

Joulukuussa sain taas perhettä kylään ja löysin heidän avustuksellaan myös sen täydellisen hääpuvun! Oon todellakin jouluihminen ja vaikka en nyt oikein jaksanut tehdä joulujuttuja kotona ja lahjojen hankkiminenkin jäi viime tippaan, nautin kyllä täysin siemauksin pohjoisen joulusta.

Vuosi 2019 jää aikakirjoihin ikimuistoisena sekä työpaikan vaihdoksen että kihlautumisen vuoksi. Ne ovat olleet niin merkittäviä ja positiivisia asioita, että jokunen alavireisempi kuukausi jää niiden jalkoihin heittämällä. Tuntuu, että elämä on alkanut jotenkin uudestaan. Toivottavasti tämä hyvä fiilis jatkuu tänäkin vuonna eikä mitään kamalaa tapahdu! Itseltäni toivon sitä, että saisin hyvän liikuntarytmin takaisin ja jaksaisin huolehtia kunnostani ja ruokavaliostani paremmin. Toivotan vuoden 2020 oikein tervetulleeksi!

Mitä te toivotte tältä vuodelta?

Kurkkasitko jo nämä?

10 kommenttia

  1. Itse toivon, että tää vuosi toisi jotain positiivisia muutoksia. Ainakin niitä on kovasti valmisteltu, joten jospa ne myös toteutuisi.
    Ihana oli kuulla, että sun viime vuosi oli hyvä! :)♥

  2. Sun mennyt vuosi kuulostaa suorastaan maagiselle, ihanaa ettei negatiiviset asiat oo jääny päällimmäisinä mieleen! :)) Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020! <3

    1. On kyllä ollut hieno vuosi kokonaisuudessaan, ja pöljä kun olen, niin tietysti nyt pelkään että tänä vuonna tapahtuu sitten jotakin aivan kamalaa…kato eihän nyt kellään voi olla montaa hyvää vuotta putkeen :D

      Huippua vuotta myös sulle! :)

Vastaa