Very Ornamental

Yritän nyt ihan oikeasti tehdä lyhyen ja nopean postauksen, sillä ripuliralli on väsyttänyt mut ihan täysin ja haluaisin vain NUKKUA. Luitte oikein, ripuliralli. Haluatte varmasti tietää enemmän, joten kerron. Meillä on kaksi koiraa, joista toinen aloitti ripuloinnin viikko sitten. Kaksi päivää sen jälkeen myös toinen koira ryhtyi sinappikoneeksi. Yksikin vatsatautinen koira on liikaa, kaksi on jo silkkaa universumin kettuilua. Raukat koirulaiset koittavat pidättää minkä pystyvät, mutta ovat epäonnistuneet kovin usein. Yöllä ne kyllä tulee herättämään ja joudutaan sitten jatkuvalla syötöllä päästämään niitä ulos ja sen jälkeen pesemään – ja siitä huolimatta aamuisin lattioilta löytyy ylläreitä ja toki myös olohuoneen karvamatto on saanut osansa. Voin kertoo, että maanantaiaamu joka alkaa ripulin siivoamisella, ei ole hyvä maanantaiaamu. Voi niitä aikoja, kun kukaan ei käyttänyt meidän olohuonetta vessana…

Säästän teidät kaikista likaisimmilta yksityiskohdilta ja siirryn kynsiin.

ILNP Very Ornamental
ILNP Very Ornamental

Kynsille pääsi viimein miitin arvontavoitto, ILNP:n Very Ornamental. Onhan tää nyt aivan ihana! Laatukin oli mitä mainioin, kaksi kerrosta peitti täysin eikä kynsinauhoilta liiemmin siivottavaa löytynyt.

.
.

Holoefekti on selkeä, mutta ei yliampuva, minkä vuoksi värikin on kirkas ja syvä. Sellaiset überholot ei ole ollenkaan mun makuun, kun auringossa ne kaikki sitten näyttävät ihan samalta ja lakan varsinainen värisävy katoaa.

.
.

Koristeluvalinta oli huono. Olisin kaivannut mattamustaa leimauslakkaa, mutta eihän mulla ole sellaista. Yritin leimata China Glazen Stone Coldilla ja leima nousikin nätisti leimasimeen, mutta kynnelle en saanut jäämään yhtään mitään. Käsittämätöntä, ikinä aikaisemmin ei oo millään leimauslakalla käynyt noin. Leimasin sitten China Glazen Awakenilla mutta lopputulos ei ollut ollenkaan sellainen kuin alunperin ajattelin. Leima on BundleMonsterin laatasta BM-006. Töpöttelin kukkien keskelle vanupuikolla OPI:n In True Stefani Fashionia, mutta ei se paljoa pelastanut. Rakastan punaisia lakkoja palavasti, mutta niiden koristelu aiheuttaa kyllä tolkutonta päänvaivaa.

.
varjossa / in the shade
.
.

Onko teillä tiedossa joku mattamusta leimauslakka? Siis ei mitään shimmeriä kuten Golden Rosen Matte Velvetit, vaan ihan rehellinen matta? …ja onko joku onnistunut leimaamaan Stone Coldilla?

Jaahas, pitänee mennä käyttämään koirat ulkona….

Translation: I won ILNP Very Ornamental from a giveaway that took place in a nail blogger get-together last month. I still can’t believe my luck! Very Ornamental has been on my must-have list for ages and finally it’s mine :) Quality was to notch, very easy to apply, no pooling or dragging whatsoever and two coats was enough to get an opaque result. Very Ornamental is part of a Holiday collection but you know me, I wear red polishes all year round – so many gorgeous reds, so little time… the only downside is that reds are notoriously difficult to amp up with nail art, because nearly all possible color combinations seem Christmas-y. I would’ve liked to stamp with black matte polish, but since I don’t own one, I used China Glaze Awaken and added some bling with OPI In True Stefani Fashion. Flower image is from BundleMonster BM-006. Thanks fo stopping by :)

Kurkkasitko jo nämä?

22 kommenttia

  1. Oijo-joi-joi – tarjoan sympatiaa ja päteviä (as in: annahan kun viisaamman valtuuksilla tulen ja päden) neuvoja. Mun kiilakuonoista vanhempi on kroonisesti pipi (muutenkin kuin päästään) ja sen kanssa meni pari ensimmäistä vuotta melkolailla rätti kädessä ja ell päivystys pikavalinnassa. Setti saatiin hallintaan monella onnistuneella valinnalla, mutta niistä kriittisin akuutissa paskahepulissa on raaka naudanmaha. Se on ihan käsittämätön troppi rauhoittamaan koiran vatsaa, jos vaan itse pystyt käsittelemään sitä ykäämättä. Karmee haju, karmee tavara, mut jos annat ripulipäivänä safkaksi pelkästään sitä etkä mitään muuta, ongelma on ohi puolessa vuorokaudessa. Sain tämän neuvon kasvattajalta, joka oli saanut sen eläköityneeltä eläinlääkäriltä ja olen siitä saakka saippualaatikon päällä rääkyen jakanut sitä eteenpäin. Taika liittyy jotenkin niihin naudan mahassa oleviin ruuansulatusentsyymeihin ja bakteereihin, jotka rauhoittavat sessen masun aika lailla välittömästi.

    Nykyään meillä syödään pääruokana naudan mahaa ja kyljessä muita raakajuttuja, eikä rippetilanteita ole ollut miesmuistiin. En oikeasti edes muista, koska jollain olisi peräpää falskannut. Srsly, jos et ole koskaan kokeillut, niin kipaise kuonokauppaan ostoksille ja lataa tää ydinjäte kuppiin.

    1. Tää oli mulle aivan uus juttu, kiitos tosi paljon vinkistä! Tällä kertaa kyseessä oli rehellinen tarttuva vatsatauti jota nyt taltutetaan antibiooteilla, mutta laitan kyllä naudanmahan ehdottomasti ostoslistalle. Tosin ajatuskin kuvottaa, mutta pakko kai se on koittaa :D

  2. Teetä ja sympatia ripulitehtaalle! Mäkin olen kuullut tuosta Petran tarjoilemasta naudanmahavinkistä, eli mäkin suosittelen sitä kokeilemaan :) Omalla koiralla on suht harvoin ripulia, thankgod. Meillä vedellään raakaruokaa.

    1. Kiitos sympatioista :) Toi uros on ihan rautavatsa, tää taitaa olla sen ensimmäinen ripuli ikinä, mutta narttu on kärsinyt niistä useamminkin. Pitänee siis koittaa tuota ällöttävää sisäelintä seuraavaksi :D

  3. Oih, toivottavasti menee nopeasti ohi!
    Minä(kin) kiitän Petraa oivasta vinkistä vastaisuuden varalle! Onneksi noita ripsa-juttuja on sattunut meille harvemmin, mutta ei ne yhtään sen kivempia ole…

  4. Mä olen aivan lumoutunut. En kylläkään tuosta punaisesta lakasta, vaikka sekin on hieno, mutta siis naudanmaha! Mä välitän tän eteenpäin mun koiranomistaja kavereille. Kaikkea sitä oppii kynsiblogeja lukemalla. ;) Toivottavasti koirat paranee!

  5. Petran naudan maha vinkki oli hyvä, meilläkin se kuuluu säännöllisenä osana poikien ruokavaliota. :)

    Meillä pelastus on Canikur jota löytyy aina kaapista varalta. Mahatauteja ei ole onneksi usein mutta sitten kun on, niin ei paljoa naurata kun tokihan ne pöpöt kiertää aina kaikki viisi koiraa läpi. Viimeksi kissat sai oksennustaudin joka tarttui vielä koiriinkin, eikä tietenkään kaikkiin kerralla vaan yksi kerrallaan kiersi läpi. Kaksi viikkoa laattojen siivousta ja meinasin vetää itseni hirteen.

    1. Ai kamala :D ei sais nauraa mutta tyrskähdin kyllä sun viimeiselle lauseelle :D Me koitettiin Inupekt Fortet, Canicurit, tehobaktit ynnä muut, mutta tällä kertaa mikään niistä ei auttanut joten ab-kuuri on nyt menossa. Toivotaan ettei tauti uusi, siitäkin on kokemusta..

  6. Symptiahalit vielä tätä kauttakin koissuille ja omistajalla, toivottavasti olette viikon päästä kunnossa <3

    En nyt viitti sanoa mitään tosta Very Ornamenstista:DD Kynnet on kyllä kauniit!

  7. Tsemppiä älyttömästi ralliin? Kumpi koirista voittaa kisan? ;)Kynnet on ihanat. Tuo punainen on oikein sydäntä lämmittävän punainen, sävy niin ihana.

    1. No nyt antibioottikuurin alettua ne on lakanneet paskomasta kokonaan, joku kultainen keskitie ois ihan kiva…. :D

      Kiitos! Hyvin kuvailtu :)

Vastaa