Use All the Colors

Jääkiekon MM-finaali on ohi ja olen aivan raivona (peliä katsoneet ymmärtänevät miksi), mutta teitä asia tuskin äärettömästi kiinnostaa enää siinä vaiheessa kun tämä postaus tulee ulos, joten ehkä vaikenen :D Mulla on ollut kaikenlaista äksöniä tässä viikonloppuna. Lauantaina oli taloyhtiön talkoot hedelmällisessä +28 lämpöasteen säässä. Valelin albiinoihoni aurinkorasvalla, kitkin pari voikukkaa, kävelin toimeliaana pari kertaa pihan ympäri ja lopun aikaa nojailin uupuneen näköisenä lapioon/kottikärryyn/aitaan/naapurin nurmikkoon ja huokailin virvokkeiden perään. Toimi aika hyvin, siinä säässä nimittäin kuka tahansa näytti siltä kuin olisi raatanut tuntikausia vaikka olisi vain istunut paikoillaan viis minuuttia. En muuten edes palanut vaikka olin pihalla monta tuntia, taitaa olla mun henkilökohtainen ennätys. Kiitos suojakertoimet.

.
.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö kesti omalla kohdallani erinäisistä häiriötekijöistä johtuen noin kolme tuntia, ja viiden aikaan aamulla nousin saattelemaan IT-tuen kahden viikon työmatkalle maapallon persreikään eli Intiaan. Ei kai lausunnosta huomaa että en ole ilahtunut ko. työmatkasta? No enivei, lohduttauduin menemällä shoppailemaan pariksi tunniksi. Jos surkeuden määrä mitataan ostetun tavaran määrällä niin sit mä kyllä olin tosi surkeana. Mutta nyt on sitten hellevaatteita iso kasa, tosi hienoa, koska sääennusteen mukaan asteet laskee johonkin viiteentoista. Eh.

.
.

Kynsillä on iloinen sekasotku kaikkea mahdollista. Lakkauksesta piti tulla ihan erilainen, mutta innostuin nimettömässä näkyvästä OPI:n Muppets World Tourin värisävyistä ja sitten lähti mopo lapasesta. Pinkki lakka on Kikon 505, holohippuja täynnä oleva tapaus, joka peitti kahdella, käyttäytyi hyvin ja kuivui vähän röpelöiseksi. Päällyslakka hoiti asian. Kuvissa holoisuus ei nyt näy, kuvat epäonnistui muutenkin niin oudosti että en edes jaksa avautua asiasta. Työn takana oli löytää nämä jotenkuten onnistuneet räpsyt…

Kiko 505
Kiko 505

Sininen lakka on Pretty Serious -indiemerkin Elliot, aivan älyttömän kaunis sininen shimmerlakka, joka myöskin peitti kahdella helpolla kerroksella eikä edes värjännyt kynsiä.

Pretty Serious Elliot
Pretty Serious Elliot

OPI:n Muppets World Tour on jännä, hiekkainen glitter, joka menisi tekstuurilakastakin kolmella kerroksella. Näissä kuvissa World Touria on kaksi ohutta kerrosta Gina Tricotin Whiten päällä. Lakassa on valkoista, kultaista, pinkkiä ja sinistä, lopputuloksena ihanan sokerinen ja mielenkiintoinen seos. Lähikuva kertoo enemmän kuin mun kuvailut, mutta lakka on toisaalta livenä hienompi kuin kuvissa :)

OPI Muppets World Tour
OPI Muppets World Tour

Leimatkin onnistui kuin ihmeen kaupalla, käytin Konadin valkoista leimauslakkaa ja MoYoun Sailor 04 -laattaa, joka on täynnä ihania ranta- ja meriaiheisia kuvia.

.
.

Kello on jo yli puolenyön, IT-tuki juuri raportoi saapuneensa turvallisesti lentokentälle, edellisen yön olemattomat unet painaa ja työpäivä odottaa, joten nyt on aika mennä kiireesti nukkumaan. Mukavaa maanantaita te tärkeät!

P.s. Otan vastaan hyviä talkoidenvälttelyvinkkejä syystalkoita silmälläpitäen. Silloin kumminkin sataa.

Translation: I don’t know what happened here. I planned on doing a totally different mani, but got distracted by the awesomeness that is OPI Muppets World Tour and just rolled with it. I used two coats of Muppets World Tour over white but it would probably be opaque on it’s own with 3 coats. MWT has white, gold, blue and pink hexes mixed in a white & silver glittery base. Feel of the polish is something that can only be described as sugar-y. It’s not a liquid sand polish but not very far from it either. Simply gorgeous and unique! I paired MWT with Kiko 505 and Pretty Serious Elliot. They both have great formula and were opaque with two easy coats. Kiko dries a bit gritty though due to large amount of holo glitters, but one coat of HK Girl took care of it. Elliot has an amazing aqua shimmer that made me buy the polish in the first place although that shade of blue isn’t usually my thang. I stamped the whole thing with MoYou Sailor 04 and Konad White. Thanks for visiting and have a great week! :)

Kurkkasitko jo nämä?

22 kommenttia

  1. Pelattiin hyvin, mutta Saksa oli liian kova vastus.

    Toi valkoinen sekametelisoppalakka kiehtoo. Oon varma, että vihaisin sitä omilla kynsillä, mutta jospa lakkaisin sillä jotain muuta? Jonkun nätin säilytyspurkin?

  2. Ihanat kesäkynnet. Tykkään! Meijän kisakatsomossa kuulu paljo kirosanoja ja sensuuria tarvivia mielipiteitä tuomareista ja eräästä presidentistä ja muutamasta vastustajan kiekkoilijasta. Että silleen…

  3. Ihanat! ♥ Ja toi Muppets World Tour on kyllä tosiaankin oikea helmi OPI:n muuten ei niin kauhean menestyksekkäässä glitterlakkavalikoimassa :)

    1. Kiitos! Nimenomaan, OPI on alittanut riman tacoglittereineen ynnä muineen monta kertaa mutta MWT on helmi <3

  4. Siis mitä!? Mua on huijattu! Kaikissa näkemissäni kuvissa tuo Muppetti on ollu tosi plääh, mutta siinähän on vaikka mitä kivaa seassa!?! Oooh!!!!

  5. Mä yleensä ”unohdan” noi puutarhatalkoot. Siis oikeasti unohdan, koska ne on jotenkin omituiseen aikaan. Lauantai iltapäivät kello kahdesta eteenpäin on pyhitetty torkuille.
    Nää kynnet on tosi kivat. Ja koska mulla on todellinen megamaanantai tänään ni en vaan saa puristettua itsestäni enempää kehuvia sanoja =P Katon kuvia, mutta aivokäyrä on pelkkää viivaa ___________________________ ..

    1. Ai, meillä ne alkaa aina lauantaiaamuisin…siis siihen aikaan kun työssäkäyvät laiskimukset NUKKUU.

      Kiitos ja tsemppiä aivokäyrän kohottamiseen :D

  6. Ooooh, T toi Elliot huutelee mun nimeä. Talkoita välttelee parhaiten poistumalla kotoa niiden ajaksi. Jotain tosi tärkeää menoa, kuten shoppailua sattuu usein mullakin samaan aikaan. Mulla on sitten vielä noi lapset, ulkoilen niiden kanssa, kuten tavallisesti ja esitän haravoivani leikkipaikkaa. Ja sitten makkaranpaistoon ja virvokkeille :). Lainaan kyllä lapsia sulle tarvittaessa ;).

  7. Oooh, ihanimmat kynnet ikinä! :o World Tour näyttää kauniille sun kynsillä. Ite en osannu suhteutua siihen kun on tosiaan hiekkamainen mutta yksinään ei peitä tarpeeksi jne. Yltiösöpöt ja hyvin onnistuneet leimat. *joutuu vaan kadehtimaan*

    1. No jopas, kiitos kovasti! :) Joo, se on vähän sellanen väliinputoajalakka tekstuurinsa puolesta, mutta valkoisen päällä toimii ku häkä!

  8. On kyllä onnistuneet leimaukset! Mua vähän harmittaa, kun noi normit MoYoun laattojen kuviot on ihan liian pieniä mun läskikynsille : D Onneks ei sentään löydy yks normikokoinen ja muut sitten niitä XL-kuvioisia.

    1. ne normit on tosiaan aika pieniä. Mulla on minikynnet, mutta silti peukalon kohdalla saa aika paljon sihdata että kuva täyttää koko kynnen. Muille kynsille pienemmät kuviot onneksi riittää :)

  9. Verhot kiinni, valot pois, ja leikkii ettei oo kotona. Näin on vältetty jo monet talkoot eri taloyhtiöissä.

    Toi Kiko on ihan mieletön!

    1. Toi on vaan koirien kans vähän vaikeaa ku niitä on pakko käyttää ulkona :D Maastopuku päälle ja tetsaamalla ulos?

      Niinhän se on! :)

Vastaa