Tuplanude

Olipa kerran semmoinen tilanne, että mua oikein syyhytytti päästä lakkaamaan ja teki kauheasti mieli kokeilla uusinta MoYou-tulokasta. Seuraavana päivänä oli kuitenkin töissä sellainen tilaisuus, etten missään nimessä halunnut ihmisten kiinnittävän siellä huomiota mun räikeisiin kynsiin. Lakatta olo nyt ei tietenkään ollut vaihtoehto, joten jokin huomaamaton lakkaus piti kehitellä.

.
.

Pohjalla oli valmiina Essien Cocktails & Coconuts, jonka esittelin pari postausta takaperin. Leimasin päälle riikinkukonsulkia Essien Penny Talkilla, joka leimaa muuten todella vaivattomasti. Tapani mukaan en koittanut yhdistelmää ensin mihinkään kiekolle tai tikulle. Olis ehkä kannattanut.

.
.

Onhan tämä hillitty ja huomaamaton ja teknisesti aivan onnistunut (makrokuvissa näkyviä tuhruja lukuunottamatta) ja MoYoun laattakin toimi tosi hyvin, mutta vaikka minä kuinka yritän niin en pääse yli siitä, että kastuneet laastarit tästä väriyhdistelmästä tulee mieleen.

.
.

Pjärkkele. Teki mieli olla julkaisematta, mutta olen sinnikkäästi pitänyt kiinni siitä onnettomasta periaatteesta, että en julkaise vain niitä täydellisesti onnistuneita lakkauksia (olis muuten blogissa aika hiljaista jos tekisin niin :D). En oikein tiedä miksi, ehkä sen takia että aloittelevana harrastajana mua sapetti lukea vaan niitä virheettömiä blogijuttuja. Ei voinut ollenkaan samaistua!

.
.

Kanssabloggaajat, julkaisetteko te kaikki lakkaukset? Lukijat, luetteko blogeista mielellänne epäonnistumisia vai ennemmin niitä todellisia taidonnäytteitä? Pitäiskö mun siirtyä johonkin etukäteissensuuriin? (kysymys ei koske kirjallista antia, sitä en sensuroi vaikka kannattaisikin BUAH)

No niin, koittakaapas keksiä näistä jotain kivaa sanottavaa :D

Translation: Double nude mani with Essie Coctails & Coconuts and Penny Talk. I’m trying relly hard to call this Double Nude although this actually reminds me of wet band-aids. Sheesh. Well I aimed for subtle work-approriate mani and I guess this sort of ticks all the boxes… :D

Kurkkasitko jo nämä?

34 kommenttia

  1. kyllä inhimillisyys on blogimaailmassa(kin) mun mielestä vaan hyve!! :D eli musta on kiva nähdä näitä ”kastuneita laastareitakin” välillä… :D

  2. Kaiken julkaisija täällä hei! Välillä mietin että kannattaako kaikkea julkaista, että onko ne kaikki lakkaukset nyt niiiin kummoisia että ansaitsevat tulla syötetyksi nettiin. Pidän kuitenkin blogia myös arkistona omien taitojen kehittymiselle ja toisaalta myös lakkojeni ominaisuuksien ym. raportointiin, joten siinä mielessä megamäärin julkaisut ovat perusteltuja. Että joo, anna mennä sinäkin vaan, kyllä täällä luetaan :)

    Ja kynsistä, mulle tuli heti mieleen että oisin itse vetänyt tuohon päälle vielä mattalakan :) Vois olla mielenkiintoinen lopputulos (eikä nämä näytä kastuneilta laastareilta).

    1. Tuo on kyllä totta :) Tulee vaan välillä alemmuuskompleksi kun tuntuu että muilla näkyy vaan niitä onnistuneita lakkauksia :D

      Mä itseasiassa koitin sitä mattalakkaa, mutta se vaalensi leimausta niin paljon ettei siitä saanut enää mitään selvää :/

  3. Julkaisin kyllä kaikki kynsille jääneet lakkaukset, sellaiset silmittömän raivon vallassa pois hinkutetut kokeilut (eli useimmat leimaukset) jäi yleensä kuvaamatta ja siten myös postaamatta.

    Hitto, jostain tuli eilisen jälkeen himo lakata kynnet ja postata ne. Syytän sua siitäkin. Vielä kun olisi kynnet jotka lakata..

    1. No joo toki mullekin käy tuota (usein) että lakkaus ei pääse edes kuvausvaiheeseen…mutta sille on kyllä sitten kanssa hyvä syy :D

      Oi huippua, tee se!! Ja syytä vaan :D on sulla kynnet jotka lakata kun sulla on niin purrfect kynsipeti :D

  4. Mä oon aina julkassu kaiken (paitsi jos on tullu niin rumat että on samantien pitänyt poistaa). Nyt kuitenkin ihan viime viikolla tein yhdet julkaisematta toistaiseksi jääneet kynnet joissa viihfyin hetkosen. Oon nyt koittanut miettiä että eikö mulla ollut aikaa vai oliko kynsissä vika etteivät ne päätyneet blogiin…?

    Toki kanssabloggaajiin on helppo samastua jos pääsee itse näkemään että muutkaan ei aina onnistu. Ei nämä lakkaukset musta rumat ole, mutta yleensä se oma tunne riittää tuomitsemaan ne.. :)

    1. Mulla ainakin käy niin, että jotkut lakkaukset ei vaan sykähdytä itteä vaikkei niissä varsinaista vikaa oliskaan, sillon niistä on usein vaikea keksiä kirjoitettavaa ja kuvat jää helposti roikkumaan arkistoon pitkäksi aikaa.

      Ehkä siksikin oon julkaissut kaiken, kun aina lukijat ei kuitenkaan jaa sitä mun omaa mielipidettä siitä että lakkaus olis failure-osastoa :)

  5. Ite ainakin luen kaikki postaukset oli sitten onnistuneet tai eivät :D On jotenki lohduttavaa tietää, että muutkin mokaa joskus ;D

  6. Mää ainaki haluan nähä muka epäonnistuneita lakkauksia. Ku ei tuu sitte ittelle semmonen olo, että on onneton tunari jos ei saa kaikkia lakkauksiaan onnistumaan… Nätithän nuo sun failit silti on… :D

  7. Olen yllättynyt siitä, että Penny Talk on noinkin roosa, kuvittelin ruskeammaksi :o

    Julkaisen ehkä 95% kynsistä. Täysin epäonnistuneet ja saman tien poistetut (esim. lakat kuplii tai ei toimi muuten), pahasti rutatut tai kolhitut jää kyllä näyttämättä. Esim. Essien Full Steam Ahead ei ikinä päässyt blogiin koska vihasin lakkaa niin paljon että poistin sen saman tien ja heitin kirppislaatikkoon:D Muitakin vastaavia saattaa olla. Mutta noin pääsääntöisesti julkaisen suurimman osan kuitenkin.

    Mä luen lemppariblogien postaukset riippumatta siitä, mitä niissä esitellään:)

    1. Joo minäkin kuvittelin! Pullon ulkonäkö ei kyllä ollenkaan kerro totuutta leimausjäljestä. Koitin tätä myös valkopohjaisen lakan päälle ja siinä Penny Talk näytti taas ihan eriltä o.O

      No joo, kyllä mullekin noin käy (liian usein) että tulee se lakkauspsykoosivaihe ja lakat menee poistoon raivokarjunnan saattelemana :D

  8. Heii, onks toi se laatta jossa on p*llun kuva??? :D Sun PITÄÄ tehä kynnet niillä kuvilla! ;D Mulla ois se punaruskee Konadin lakka myytävien laatikossa. x)

    Ja ehdottomasti julkaisen myös pieleen menneet lakkaukset. Koristeluja mulla ei koskaan olekaan koska, noh, laiska. :D

    Ja haluan lukea myös fail-kategorian kynsistä! Ne on mielenkiintoisempia kuin ne pööfekt-kynnet aina vaan jutut.

    Ja nää sun kynnet… Taas. Mahtavat.

    1. Haha on :DDDD voi apua :D En mä voi, tää on perheohjelma!

      Musta swatchblogissa onkin tärkeetä näyttää se jos lakka on vaikea eikä sillä saa siistiä jälkeä aikaan :)

      Kiitos :)

  9. Minusta nämä on tosi kauniit! Itsekin pyrin julkaisemaan kaiken, oikeastaan ainoastaan kaikkein pahimmat överifeilaukset jäävät esittelemättä. :D

    1. Kiitos! Sun kynnet on kyllä aina mun silmään nättejä, olis kiva joskus nähdä se överifeilauskin :D

  10. Mun mielestä nätit, voisin pitää näitä missä vain, anytime!

    Mä kyllä tykkään siitä, että julkaiset tasapuolisesti onnistuneita ja ns. epäonnistuneita. Tavalliset pulliaiset (minä) oppii niistä myös :)

  11. Mä julkasen kans aina kaikki, vaikka välillä pitää kaksi kertaa miettiä, julkaseeko. Mutta silleen pysyy itekin perässä, mitä kynsiä on tehnyt ja lakkoja käyttänyt :)

    Miksi mä en oo sulla nähnyt niitä epäonnistuneita? Nämäkin on tosi kauniit, unohda laastarit! :)

  12. Mitäs vikaa noissa muka? Oon itsekin suunnitellu tälle päivälle beige-vaaleanpunaisen lakkauksen, eli ei ainakaan värien puolesta mitään ;D Itse bloggaajana julkaisen kaikki tekeleet, ovat sitten hyviä tai ei. Jos kerran kuussa onnistun, niin se ei paljoa blogia täytä :D Ja lukijana tykkään katsella myös niitä epäonnistuneempiakin, siksipä myös omani julkaisen :)

    1. Jes kiva kuulla ettei nää oo kaikkien mielestä laastariosastoa :D Hahah totta, aika vähän olis mullakin julkaistavaa jos vain ne ”täydelliset” kynnet postaisin…

  13. Ihastuin tähän lakkaukseen ensisilmäyksellä. Tekstin luettuani yritin etsiä kuvista kastunutta laastaria, mutta en löytänyt. Kynnet näyttävät edelleen kauniilta. Omaan makuuni ne on ainoastaan hiukan ”kesyt”, joten tässä tapauksessa ajoivat varmaan asiansa, mutta itse kun on tarve heittää joukkoon kaikkea samalla kertaa, kaipasin aksettiglittereitä tms.

    Ja vastaus kysymykseen: Rehellisesti kaikki vaan esille!

  14. Öö, ei mulla oo koskaan näin nättejä kastuneita laastareita ollu…? ;3

    Itse julkaisen aika herkästi kaikki lakkailut, ellei kädet ole kuvissa ihan karmeassa kunnossa :/

  15. Mä aloin lukemaan tätä blogia ihan siitä syystä, että aloittelevana kynsiharrastajana on hyvä, että näkee tuota.. vähemmän täydellisiäkin lakkauksia. Ainakin silloin huomaa, että mitä asioita ei itse kannata tehdä. Eikä tule itkupotkuraivaria niin helposti, kun ei itse onnistu =P
    Nämä kynnet on kyllä mun mielestä ihan hienot =)

    1. Ahhah voi ei, kyseenalainen kunnia tulla luetuksi säännöllisten failureiden vuoksi :DD Noeivuan, itehän mä aina niistä ison numeron teen ja hyvä että niistä on hyötyäkin :)

Vastaa