Tuoksun vuoksi ja siitä huolimatta

L’Occitane osallistui kosmetiikkabloggaajien pikkujoululahjoihin upealla tavalla: jokainen sai täysikokoisen vartalovoin joko ruusun, vaniljan tai limen tuoksuisena sekä Amande-suihkuöljyn, joka nimensä mukaisesti tuoksuu mantelille. Suihkuöljy on L’Occitanen bestseller.

Pöydällä on nyt mun suosikki- ja inhokkituoksut.

loccitane_shower_oil
.

Karvasmantelin tuoksu on ymmärtääkseni yleisesti ottaen varsin pidetty ja L’Occitanen Amande-sarjassakin on vaikka mitä supersuosittuja tuotteita. Mutta minä en vain ymmärrä sitä. Ihan nuoresta tytöstä saakka olen oikeasti inhonnut vaniljan ja kookoksen tuoksua sekä ”sitä yhtä pahaa tuoksua”, jolle en ole tiennyt nimeä, kunnes jossain vaiheessa tajusin että marsipaanin tuoksu on musta etova ja sain viimein nimen kolmannelle inhokilleni. Karvasmanteli. Niinpä inhoan myös sen makua, ja siitä syytän kyllä vähän myös rakasta serkkuani…Serkku oli nimittäin se, joka lapsuudessa aina huijas mut syömään joulukonvehdeista niitä kamalia marsipaani-punssiklönttejä. ”Tää on aivan ihana, mä söin niitä jo pari mut mä jätin nämä kaks sulle kun halusin et säkin saat syödä näitä, kun ne on niiiiiiin hyviä!” Ja minähän tietty uskoin ja nakkasin kitaani ne marsipaanipommit. HYI!! Sillä aikaa serkku saikin vaivihkaa popsittua kaikki toffeet napaansa. Kiitos vaan E tästäkin traumasta :D Ranskassakin opin salamannopeasti Amande-sanan merkityksen, kun kerran jotakin leivosta tilatessani sen unohdin…

….mutta asiaan. En oikein osaa kuvata miksi manteli on niin ikävä tuoksu mun mielestä, mutta harvoinpa sitä osaa kuvata. Tuoksu on vaan jotenkin tylppä, raskas ja tukahduttava.

MUTTA.

.
.

Suihkuöljyä olen käyttänyt silti. Se on oikeasti pieni ihme. Asiaa edesauttaa se, että öljyssä mantelin tuoksu on aika mieto eikä jää iholle asumaan. Öljyn ominaisuudet on sen verran hyvät, että olen pystynyt ohittamaan tuoksuaspektin jollakin tasolla.

Suihkuöljyä käytetään suihkugeelin tilalla. Öljy emulgoituu käsien veteen yhdistettynä ja muuttuu paksummaksi ja maitomaisemmaksi ja on siten tosi helppo levittää pitkin kroppaa. Öljy ihan tuntuu kuumuvan kun sitä vähän käsien välissä hieroo, enkä edelleenkään oikein tiedä onko se efekti mun mielikuvituksen tuotetta tai tuntoaistin harha. Joka tapauksessa öljy puhdistaa ihon kuivattamatta sitä juurikaan. Vesihän ihoa kuivattaa joka tapauksessa, mutta öljypesun jälkeen iho on tosi pehmeä ja vartalorasvat imeytyy ihoon paljon paremmin kuin tavallisen pesun jälkeen. Normaalisti iho on niin korppukuiva, että tuntuu ettei voiteetkaan läpäise sitä kunnolla. Tuoksu nykäisee mun nenänpään kippuralle aluksi, mutta haihtuu vikkelästi eikä kroppaa kuivatessa ole tarvinnut enää tuoksulle nyrpistellä.

.
.

Zesty Lime -vartalovoiteesta mun tuskin tarvitsee juuri edes puhua. Olen upottanut naamani tuohon purkkiin joka kerta kun L’Occitanen liikkeessä käyn ja olen ollut ostamatta vain sen vuoksi, että vartalorasvoja on kaapit täynnä. Purkki on ihanan pirteä, voide pehmeää kuin kuuma voi ja tuoksu aivan taivaallinen. Käyttäisin Zesty Limeä vaikka se ei tekisi mun iholle yhtään mitään, koska tuoksu on niin ihana.

Eli molemmat tuotteet jäävät käyttöön, toinen tuoksun vuoksi ja toinen siitä huolimatta.

Mikä tuoksu teille on vaikea?

(Tuotteet saatu.)

Translation: Couple of PR goodies from L’Occitane Finland <3 Zesty Lime Ultra Soft Cream has a heavenly lime scent which I LOVE and I would use this cream even if it did nothing for my skin. (Gladly it does.) I just love lime fragrances so much. The Almond Shower Oil is a L’Occitane bestseller, but I’m struggling with it’s scent. Almond is one of my least favorite scents (the others being vanilla and coconut) BUT I’ve used this oil regularly despite that. It’s a great product for people who can’t bother to moisturize after showering and for folks like me who have extremely dry skin and need all the help they can get. Shower Oil leaves my skin so soft and well cared for that I’m willing to overlook the Almond part of it all. :)

Kurkkasitko jo nämä?

28 kommenttia

  1. Ei hitsi, sulla on samat inhokkituoksut kuin mullakin :D Mutta oon kyllä viimeaikoina lämmenny hieman kookokselle, kiitos Freemanin Lime + Coconut butter creamin :) Ehkä kookos, manteli ja vanilja ovat kaikki vähän ”tunkkaisia” tuoksuja tms.
    Mutta! Kerro hieman lisää tosta vartalovoiteesta; onko enemmän vartalovoi-tyyppistä? Imeytyykö ihoon nopsaan vai jättääkö lähmäseksi? :)

    1. Kookos ja vanilja jakaa kyllä selkeesti ihmiset kahteen leiriin! En oo kovin moneen tyypiin törmänny jotka olis sanoneet ettei oo mitään mielipidettä kumpaankaan suuntaan noista tuoksuista :D

      Mä en oo vielä avannut omaani, koska mulla on jo monta rasvaa auki, mutta oon siis tosiaan lukemattomia kertoja käyttäny tuota siellä myymälässä. Imeytyy nopsaan ja on enemmänkin kuohkea vartalovoide kuin vartalovoi, esim The Body Shopin vartalovoit on paksumpia ja ”kovempia” koostumukseltaan kuin tämä.

      1. Hahaha, nokun siis kaikki sitrusjututhan ei oo semmosia kivoja ja raikkaita, vaan semmosia tunkkasia ja esanssisia. Sama vika sitruksen maun kanssa, joku sitruunaleivos voi olla tosi aklo, ja ma luulinkin pitkaan etten tykkaa sitrusjutuista, kunnes maistoinkin jotain tosi hyvaa.. en tieda auttoko taa selitys nyt yhtaan. :D

  2. Karvasmanteli, yöks! Olen alkanut vähän lämmetä sen maulle vanhemmiten mutta ei se mitään herkkua ole. Kookos taas on ihanaa aina ja kaikkialla :). Minkä takia tuo kropparasva pitää pakata tuollaiseen tyhmään lootaan, johon pitää upottaa sormet? Mä en vaan pysty ostamaan mitään rasvoja (kynsinauharasvaa ei lasketa) tällaisessa purnukassa. Nyt venyin Nivea Cremen ostamiseen koska halusin testata sitä sy-iholle. Paskamainen purkki on sekin avata ja sulkea. Kai mä oon joku rähmäkäpälä :D.

  3. Karvasmanteli ja marsipaani. Huh kamala! Makuja, jotka tekee mulla oksennusreaktion… :D Tuoksuna sentään siedettävämpiä. Manteli muuten menee ihan jees ja maistuuki namilta. Se karvasjuttu tekee kamalaa…

    1. Tiedätkö mitä, mä en nyt yhtäkkiä muuten osaakaan sanoa tuoksuuko tuo suihkujuttu karvasmantelilta vai mantelilta. Oon aina vaan mielessäni niputtanu ne samaan! :D

  4. Mun mielestä tässä on aivan ihana tuoksu. En yhdistänyt sitä ollenkaan marsipaaniin. Tämä on jotenkin kevyempi. Ihana! Tosin minkäs sille voi, jos ei tykkää. =) Tykkään myös tän tunnusta iholla, ei kuivata, olen siinä sun kanssa ihan samaa mieltä! Sain viimein ostettua yhden pullollisen tätä itselleni, vaikka kuinka yritin olla ostamatta. Valitettavasti en usko, että voin hankkia tätä lisää, joten yritän käyttää todella säästeliäästi. =(
    Mä tykkään myös Limestä, ihanaa! Ostin L’Occitanelta Lime käsivoiteen.

    1. Joo siis on tää paljon parempi ku marsipaanin tuoksu! Mulla vaan tulee mantelihommista nopeasti mielleyhtymä marsipaanileivoksiin :D

      Toi kestää kyllä varmasti tosi kauan käytössä :)

      Se käsivoide on kans tosiaan ihanan tuoksuista! Ei vaan oo mulle ihan tarpeeks tuhtia tavaraa :)

  5. Mulle mikään tietty tuoksu ei ole ongelma, mutta silti joidenkin tiettyjen kosmetiikkatuotteiden tuoksu on. Jotkut luonnonkosmetiikkatuotteet ovat aika pahoja, kuten Madaran Detox-maski. En edes tiedä, mikä siinä sen tuoksun tekeen Siinä vaan on ihan kammottava haju mun nenään, mutta alan pikkuhiljaa tottua :D Samaten tosi keinotekoiset hedelmätuoksut eivät ole yleensä mun nenään hyviä.

    1. Mä en tiedä miltä tuo kyseinen Madara tuoksuu, mutta mullekin todella monet luonnonkosmetiikan tuoksut on epämiellyttäviä ja hankalia. Ne on usein jotenkin liian autenttisia :D tai yrttisiä tai vaan liian vahvoja. Onneks poikkeuksiakin on :)

      Hedelmätuoksut on tosiaan helppo pilata…ja marjat kans. Mansikka esimerkiks on tuoksuna käytännössä aina epäonnistunut.

  6. I feel you :) Aivan samat inhokkilistalla, oikein puistattaan alkoi tuo puijattu karkin syönti. Vähemmästäkin traumatisoituu :D Mun äiti kehtas kerran laittaa mokkapaloihin kookoshiutaleita. Ei laittanut toiste.
    Ei siis ihme, että rakastuin myös siihen kirsikankukka lokkitaneen. Kävin siihen vanhaan kirjoitukseen kommentoimassakin, kun olin aivan hurmiossa siitä ja sainkin sen sitten lahjaksi, jipii!

    1. No niinpä, pitäis ehkä vaatia serkulta jotain vahingonkorvauksia…

      Vastasinkohan mä sun kommenttiin…luin sen kyllä! Helposti vaan unohtuu vastata niihin vanhempiin postauksiin tuleviin kommentteihin joten anteeksi mikäli näin on käynyt! Se on kyllä aivan ihana, onneksi sait sen!

  7. Kookos on sellanen, josta mä en tykkää, mutta kaikista pahin on kirsikka. Mä sain joskus penskana jonkun ihme taudin (en erityisemmin sairastele), ja siihen antibioottikuurin. Se lääke oli koostumukseltaan kuin paksua, pumppupullossa myytävää käsienpesuainetta ja sekä tuoksui että maistui kirsikalle :/ Sellaista kun pari viikkoa veteli lääkemitallisen aamuin illoin, niin ei oo ollut minusta kirsikan ystäväksi :( Joulun aika on erityisen paha siinä mielessä, että äiti aina leipoo kirsikkakahvikakkua säilykekirsikoista, enkä mä millään pysty olemaan edes samassa huoneessa sen lemun kanssa…

    1. Hei JOO kirsikka on kyllä todella vaikea. Kirsikankukka sen sijaan on ihana :D Mulla on yks kirsikkatuote joka tuoksuu hyvältä ja se on Batisten Cherry-kuivashampoo. Musta se ei tuoksu kirsikalta varsinaisesti, joten pidän siitä. :D Toinen on muuten banaani ja päärynä, nekin on tuoksuina aivan hirveitä!

  8. Myski ja kaikki itämaisvaikutteiset tuoksut ovat mulle silkkaa päänsärkyä. Ajatuskin saa voimaan pahoin.

    1. Joo sama, itämaiset tuoksut ei uppoa. Myskiä on liki kaikissa hajuvesissa pohjatuoksuna, mutta mä en oikeastaan osaa nyt erotella tai muistaa että millaiselle se myski sitten tuoksuukaan o.O

  9. Laventeli. Hyi hitto. En vaan pysty, vaikka haluaisin tykätä.

    Ja ruusu on siitä jännä, että joitain ruusutuoksuja rakastan yli kaiken, mutta jotkut ruusutuoksut haisee ihan järkyttäville. En ole vielä keksinyt mikä sen eron tekee. Ehkä lajike?

    1. Tosi moni muuten inhoaa laventelia, aika jännä. Mulle se on vähän semmonen … meh. En pidä siitä, mutta ei se raivoreaktioitakaan herätä :D

      Mä välttelen ruusuntuoksua myös mutta oon huomannut että niissä on tosiaan hirveen isot erot. Tuntuu että aika moneen ruusutuoksuun lisätään jotain sellasta pistävää ”parfyymintuoksua” josta en tiedä mitä se on. Sit taas moni luonnollisempi ruusutuoksu menettelee. Tosi asiantunteva analyysi, kuten huomaat.

  10. Mä tykkään yleensä kaikesta mantelin, karvasmantelin ja kirsikan tuoksuisesta mutta tuo suihkuöljy oli vähän pettymys. Tuoksu suoraan pullosta on minusta hyvä, mutta suihkussa sitä käyttäessä tuoksu muuttuu sellaiseksi ällöttävän teolliseksi, haisee joltain raakaöljypolttoaineelta. Käytän kyllä pikkupullot loppuun siitäkin huolimatta :D

  11. Laventeli, ruusu (pl. LUSHin Rosy Cheeks-kasvonaamio, se tuoksui tosi hyvälle ruusulle), kookos, kielo….mitähän vielä? Lista on aika pitkä tällaiselle hajuherkälle. Sitten vielä kaikki raskaat tuoksut, Poisonit ja Opiumit jne…ei vaan pysty ei. Mutta tästä mantelista tykkään! Onneksi se ei teillä kokenut samaa kohtaloa kuin sarjan saippua:´D

Vastaa