(Edelliset hääpostaukset: 1, 2 ja 3)
Hääkauden viimeiset kekkerit on vietetty, oh noes! Mihin mä nyt viikonloppuni ja rahani kulutan kun juhlia ei enää ole? Ja millä tekosyyllä ostan mekkoja hä? Vuoden viimeisiä häitä edelsi varsin hektinen työviikko, joten onneksi olin hommannut mekon jo hyvissä ajoin ja tällä kertaa se olikin erityisen mieluinen. Kortin hankkiminen jäi toki viime tippaan. Häitä edeltävänä päivänä menin kauppaan pessimistisenä korttiasian suhteen, mutta löysinpäs hienon kortin kuitenkin. Ikävästi mulla oli kädet täynnä postipaketteja ja muuta tavaraa, joten päätin hoitaa ensin postiasiat, sitten ruoka-asiat ja napata kortin matkaan viime hetkellä siitä kassan vierestä.
Turha varmaan kertoa miten siinä kävi. Vasta kotona armaat aivoni päätti pläjäyttää kortin unohtamisen tajuntaani. Kiitti letuista, ei voinu sitte yhtään aikaisemmin muistua mieleen. En oikeastaan edes yllättynyt tai pettynyt. Musta ei vaan oo sosiaalisia sääntöjä noudattamaan. Mutta mä sentään _aioin_ ostaa kortin, ystäväni H ei edes yrittänyt :D
Sulhanen jaksoi silti olla optimistinen, lähetti meinaan pari tuntia ennen häitä tekstiviestin, jossa kehotti muistamaan kortin..Voi tuota lapsenomaista uskoa.
Tällä kertaa lähdettiin häihin hyvissä ajoin ja taas komeasti taksilla, ajatuksena käydä kirkon lähellä olevasta kaupasta ostamassa ruokaa ja kortti. Ruokaa siksi, että oli tietenkin ihan mahdotonta ehtiä syödä kotona, kun eihän meillä ollut kuin puoli päivää aikaa. Se lähikauppa oli remontissa ja siksi kiinni. Ei ollut ruokaa eikä korttia, kyllä se vähän harmitti – siis siihen saakka, että muistin kaveripiiristä löytyvän peruskoulun opettajan.
Oppitunti kaikille korttiongelmaisille: opettajilla on aina hienoimmat kortit. Aina. Uskoisin, että opettajaopintoihin kuuluu jonkinnäköinen ”päheimmät kortit ikinä” -kurssi. Tämän vuoksi ratkaisu kortin unohtumiseen on seuraava: bongaa opettaja, paikallista kortti, ota koiranpentukatse ja ano lupaa kirjoittaa nimesi korttiin. Todella kätevää!
Opekaverin kortti oli ihan mahtava. Ainoa miinus oli se, että kortti oli kirjoitettu hienostelevasti hopeatussilla. Olin kovasti järkyttynyt siitä, että _kenenkään_ lähistöllä olevan häävieraan laukusta ei löytynyt vastaavaa kynää. Voi olla, että mun hieno korttijuoni paljastuu hääparille viimeistään siinä vaiheessa, kun kauniin kortin reunoilta löytyy kuulakärkikynällä tuherretut neljä ylimääräistä nimeä. Huonolla käsialallakin joutui kirjoittamaan, ihan kuin kirkon penkkien selkänojia ei olisi tarkoitettu kirjoitusalustaksi?! Madness. Lisäsin tosiaan ystävällisesti myös H:n ja hänen miehensä nimet korttiin, vaikka väittivät etteivät halua mun tekevän niin. Höpö höpö, sanon minä. Innovatiivisuuden ja loisimisen välillä on veteen piirretty viiva!
Häät oli ihan älyttömän mukavat ja meillä oli tosi hauskaa, hyvä lopetus hääkaudelle siis. Miinusta siitä, että Hare Krishna -nudisti ei tällä kertaa ollut paikalla, vaikka kirkko oli sama kuin viimeksi. Olisin halunnut valokuvan herrasmiehestä :( Korvaukseksi saatte kuvan minusta, joskaan ihan pelkissä tangoissa en ajatellut esiintyä. Wasting Lifestylen ensimmäinen (ja varmaan myös viimeinen) asukuva! Nyt sitä rastia seinään!
Ihan mahottoman hieno poseeraus. En katso kameraan, koska yritän varoa ruohikolta juuri löytämääni koiranpaskakasaa. Miten musta tuntuu, että muotiblogien Päivän asu -kuvissa ei oo vastaavia elementtejä hirveen usein?
Kynsillä tällä kertaa Color Clubin Wicker Park tämän syksyn kokoelmasta. Lakka yllätti positiivisesti. Oikein hyvälaatuinen ja kaunis creme, joka peitti kahdella kerroksella. Oon myynyt Color Clubin cremejä pois huonon laadun vuoksi vaikka kuinka monta, holoja se firma osaa tehdä mutta cremejä ei, ja sivellin on ikävän luiru ja lötkö. Toivottavasti Wicker Park ei ole yksittäinen poikkeus vaan osoitus laadun parantumisesta :) Ruusut ovat siirtokuvia.
Toivottavasti kirjoittajan kuvan julkaisulla en aiheuttanut kovin pahoja traumoja kenellekään.
Hei muuten! Lauantaiaamuna Nizzaan! Iiiih! Enää yksi työpäivä minun ja Ranskan välissä. Olen ehtinyt ajastaa yhden (1) postauksen. Jos ihme tapahtuu, ehdin ajastaa ehkä toisenkin – varautukaa kuitenkin henkisesti viikon blogitaukoon :)
11 kommenttia
Ai vitsit miten oot tyylikäs! Kynnet on suloiset ja mekko on aivan ihana. Ja ihan huippu poseeraus – tärkeintä ei ole katsoa kameraan vaan varoa koirankakkaa. Aina. ;)
Mahtava suunnitelma luihusti ujuttautua jänikseksi jonkun toisen korttiin! Veikkaan kyllä, että hääpari bongaa sun juonesi, mutta pääasia että JOSSAIN kortissa oli sun nimesi. Edes sillä huonolla käsialalla…
Voi kiitos :)
Nohhhh, sulho kerkesikin jo kommentoimaan korttiasiaa blogin Facebook-sivun puolella…:D
Nää hääpostaukset on kyllä herättänyt suurta hilpeyttä ruudun tällä puolen, nytkin aamu piristyi kummasti :D
Ja kynnetkin on tosi nätit, hyvin käy decalit tuohon lakkaan. :)
Kiva kuulla, ens kesää ootellessa siis :D Kiitos :)
Ihana tarina ja vielä ihanammat kynnet. Tosiaanko kauniisti käyttäytyvä vaaleanpunainen creme…hmmmm… *kirjoittaa muistiin* :)
Kyllä, uskallan suositella tuota lakkaa :)
Haha, ihan huippuja nää teidän korttiasiat :D.
Tosi kiva mekko ja kynnet ihana väripiristys asuun :).
Alkaa mennä jo surkean puolelle :D Kiitos :)
Ihana mekko! Ja punatukka!
Hih, kiitti :) kovasti mä aina päätän olla brunette mutta aina se lipsahtaa tonne punasen puolelle :)
Mekko on lähes yhtä viehättävä kuin kantajansakin:) Ja lakkamielipiteeseen on yhdyttävä; on ehkä ensimmäinen moitteeton Color Clubin creme!