Tape Fail // arvontaputki osa 4

Tässä nyt yksi niistä ”en haluaisi julkaista” -lakkauksista. Jossain äkillisessä itsetunnon vyöryssä lähdin tekemään teippailulakkausta, johon sain idean Instagramista selaillessani @jessuhhhkuh -käyttäjän kuvia. Aattelin, että lakkaus on tarpeeksi simppeli mun toteutettavaksi mutta ei näköjään niin helppoa lakkausta olekaan etteikö sitä vois kämmätä…

.
.

Lakkasin pohjalle yhden kerroksen Lumenen CC-lakkaa, jonka sain miitin lahjapussista. Naureskelin ensin CC-konseptille mutta nauru muuttui katkonaiseksi, kun huomasin CC:n peittävän tosi hyvin värjääntyneen kynsipetini. Lisäsin päälle pikakuivattajan, ja sen kuivuttua lakkasin Essien Romper Roomilla tuon vaaleanpunaisen alueen, rajaus suorilla kynsivinyyleillä. Romper Roomin kavereiksi valitsin savunsinisen Truth or Flaren ja mintunvihreän Fashion Playgroundin.

Tähän asti meni aika kivuttomasti, mitä nyt rajat on huterat ja kaikkea muuta kuin veitsenterävät.

.
.

Pienempien alueiden lakkaus olikin sitten ihan suolesta. Ei tullut mieleen, että Essien leveä suti yhdistettynä mun pikkuruisiin kynsiin ja vielä pienempiin teippausalueisiin ei ehkä ole paras mahdollinen combo. Lakkaa oli kaikkialla ja kerrokset aivan liian paksuja, vinyylit repivät allaolevia lakkoja mukanaan ja yleisilme on paitsi keskeneräinen, myös tuhnuinen ja sottainen. Vinyylit tarttui kaikkialle ja lakkatahroja löytyi pöytää ja vaatteita myöten. Perrr… Ei oo teippailu mua varten. Kynnet kaipaisi vielä *jotain* mutta luovutin. Jollain glitterillä olisi varmaan saanut peitettyä rajojen sotkuisuutta, mutta en uskaltanut ottaa riskiä suuremmista tuhoista.

.
.

Käytin enemmän aikaa tuhojen korjailuun kuin itse lakkaukseen, eikä lopputulos siltikään ole lähelläkään esikuvaansa. Mutta värit on ainakin nätit. Nuo kolme Essietä ovat kuin tehty toisilleen! Truth or Flaren sävy on ihan äärettömän nätti ja siinä on myös hyvä koostumus, joskin se tarvitsee kolme kerrosta peittävyyteen. Lakka ansaitsee päästä päärooliin jossain kauniimmassa lakkauksessa, joten tartun siihen kyllä pian uudelleen. Itse asiassa oon lakannutkin sillä jo kerran, mutta se(kin) lakkaus epäonnistui niin täysin ettei tule koskaan näkemään päivänvaloa…

.
.

Siirrytäänpäs tästä valittamisesta arvontahommiin: tämän postauksen arvontapalkinnon tarjoaa LivBox, palkintona kolmen kuukauden LivBox-tilaus (ja Essiehän on muuten yksi LivBoxin yhteistyömerkeistä!). Jos joku ei tiedä, LivBox on kerran kuukaudessa toimitettava boksi, joka sisältää 4-6 kosmetiikkatuotetta. Tarkempia tietoja ja yhteistyömerkit löytyy LivBoxin sivuilta. LivBoxin Sanna lähetti mulle kokoelman aikaisempien boksien tuotteita ja joukossa oli vaikka mitä ihanaa poskipunista shampooseen ja kynsilakkoihin :) Tilasin boksin itsekin joten nyt saan jännittää joka kuukausi mitä boksi tuo tullessaan :P

Arvontaan osallistut kuten aiemminkin eli kommentoimalla tähän postaukseen, muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Voittajan arvon arvontaputken päätyttyä. Muut arvonnat on siis edelleen myös käynnissä, tässä osat yksi, kaksi ja kolme.

Essiet saatu L’Oréal Finlandilta, Lumene miitin lahjakassista. 

Translation: I saw a beautiful pastel tape mani on @jessuhhhkuh’s IG account and wanted to do the same mani. Result is a total fail. I used three Essie polishes, Romper Room (baby pink), Truth or Flare (greyish blue) and Fashion Playground (mint) and straight nail vinyls. Apparently anything related to tape is guaranteed to fail. The lines got all messed up and smudged and I spent more time trying to fix everything than doing the mani itself. Ngghghhh!!! Maybe I’ll just stick to stamping from now on. Thanks for visiting anyway :)

Kurkkasitko jo nämä?

124 kommenttia

  1. Hieno lakkaus! Mun kaks heikkous väriä yhdistettynä,nam.
    Tuo Romper room näyttää sen väriseltä että se on varmaan pakko kotiuttaa, saattais olla se oikea vaaleanpunainen mulle.
    Mukana ollaan tässäkin arvonnassa.

  2. Juuri tuosta syystä en itse teippaile kovin paljon, en malta odottaa lakkojen kuivumista ja aina ne lähtee teippien mukana… :D Ja kyllä, nuo kolme lakkaa sopii toisilleen erittäin hyvin. :)

  3. Onpa herkut värit! Sopivat tosi hyvin yhteen. Truth or Flarea oon jo kattellu pitkään, sen sopis kyllä kotiuttaa.

  4. Sujuvasti kun olisit vaan kehunu lakkausta, niin kukaan ei ois edes huomannut mitään suttusia viivoja tms., nimittäin kuvissa tuo ei näytä kyllä mitenkään epäonnistuneelta! :) Nuo Essien kolme lakkaa käyvät kyllä yhteen niin nätisti, että pitää ehdottomasti itsekin ne jollain tavalla samaan lakkaukseen yhdistää. :)

    Kelpaishan mulle nuo Livboxitkin. ;)

  5. Essiet on nättejä ja lakkaus on nätti, mutta mua alkoi kiinnostamaan kyllä eniten tuo Lumenen CC! Oispa kiva jos viitsisit vaikka seuraavan lakkojen vaihdon yhteydessä ottaa tilannekuvat siitä, miten tuo CC toimii kynsillä:)

  6. Nämähän lohduttaa, kun itsetekemät ois samanlaiset tai kamalammat ;) Aina ei voi onnistua ja sillon kyllä tympii.

    Arvonnassa mukana :)

  7. Pastellisen suloinen väriyhdistelmä, on kyllä nätti! Livbox minulla vielä kokeilematta, uskomatonta kyllä. Terkkuja!

  8. Voi kun munkin feilaukset näyttäisi näin hyvältä! Näähän on tosi kivat kynnet, väriyhdistelmä toimii kieltämättä ihanasti. Tuo CC oli minullekin oikein positiivinen yllätys, toimi mainiosti ranskislakkana.

    Osallistun arvontaan. :)

  9. Feilaus taitaa olla pelkästään sinun silmissäsi. En huomaa mitään vikaa tuossa manikyyrissä! Olen alkanut bloggaajien ansiosta/syystä himota Essien lakkoja, ja tänäänkin taidan kipaista Citymarketin kautta kotiin… ;_;

    Ja osallistun toki arvontaan! Tilasin äidilleni joululahjaksi LivBoxin kolmeksi kuukaudeksi ja ihastuin konseptiin. En kuitenkaan raaskinut itselleni tilata. ;_;

  10. Ei mun mielestä nämä kynnet ole ollenkaan pilalle menneet. Oikein nätit ja hyvin sopii kaikki nuo värit yhteen! :)

  11. Ei nää kynnet kyllä munkaan mielestä ollenkaan hullummat oo. Silti näitä ”epäonnistuneita” odotan aina innolla, koska onhan sun tekstiä vaan niin hauska lukea :D

  12. Niin monta kertaa olen itsekin suunnitellut tämän tyyppisiä kynsiä, mutta ei uskalla! Olen niin pirun kriittinen noita omia kynsiä kohtaan, että en usko että onnistuisin miellyttään itseäni. Sulla taitaa olla samas vikaa ;)

  13. Ihana väriyhdistelmä. Sulla on kyllä silmää semmosille. Ihan hyväthän nää on,vähän vaan näkee, et on joutunut laittamaan lakkaa paksusti joihinkin kohtiin.

    Mä en taas yhtään tykännyt Lumenen CC lakasta. Aivan kuraa. Peittävyydestä toki olen samaa mieltä.

    Romper Room taas <3

    1. Kiitos :) Joo, peittävyys ei ollu Truth or Flaressa varsinkaan huippuluokkaa joten lakkaa on paksusti…

      Ei se CC kyllä tasoittunut itsekseen yhtään mutta pikakuivattaja pelasti :P

  14. Mun silmään lakkaus näyttää ihan hyvin onnistuneelta. Pistän korvan taakse ton cc lakan. Boxi olis ihan huippu.

  15. Noh, kokeillaan nyt sitten jospa se itkuloo… kauneusboxi lähtisi vaikka tähän osoitteeseen.
    Ihanan väriyhdistelmän oot keksinyt, tosi söpöt :)

  16. Heh, mäkin olen naureskellut tolle CC-lakalle, mutta tän perusteella olis kyllä kokeilemisen arvoinen… Ja Livbox olis mahtava :)

  17. Mun mielestä noi ei ole epäonnistuneet kynnet, mutta ymmärrän että jokainen on kauhean kriittinen omista luomuksistaan :) Ja osallistun arvontaan :)

  18. En olis edes huomannut rajojen suttuja ellet olis kertonut :D

    Ehdottomasti mukana livboxin arvonnassa, koska se kiinnostaa muutenkin kovasti ja on yks mun lemppari alkukuun postauksista aina kauneusblogeissa. Tokikin se tarkoittaisi muutaman päivän some-kieltoa kunnes saisin omani hyppysiin! :D

  19. Ei nuo kynnet nyt niin pahalta näytä. Sä oot vaan kriittinen! Liv Box on kyllä kiva idea. Itellä vaan tuppaa olemaan yhtä jos toista purnukkaa kaapissa, niin mieluummin ostan sen, mitä tarvitsen kuin kerään uusia (vaikka siis mieli tekisi kovasti tilata, varsinkin, kun bloggarit aina hehkuttavat ihanuuksia).

  20. Voi juku mikä palkinto, pakko osallistua :) mulle on 2 livboxia tullut ja vielä ensi kuussa saan, mutta sitten se loppuu, snif. Toivottavasti arpaonni suosii :D

  21. Voihan teipit!

    Minua kiinnostaa myös LivBox, näin duunien välissä ei kehtaa tuhlata itseensä niin kovin ja arpavoitto olisi kiva piristys!

  22. Ei näytä ollenkaan hullummilta nää kynnet :) Truth Or Flare on kyllä kiva lakka, ihastuin siihen täysin!

    Livbox kuulostaa ja on näyttäny kivalta, joten tottakai ollaan mukana arvonnassa :)

  23. Mä jotenkin kyllä tykkään noista kynsistä =) Mutta itsekin pilkkupiruna, ymmärrän kyllä miten se häiritsee, jos ei ole semmoinen kun piti tulla. (Mulla harvoin tulee ;) ) Silti teippikynnet on mun mielestä ihania. Jos mulla olisi niitä upeita kynsiviinyyleitä ni tekisin koko ajan teippikynsiä! Mun hermo ei vaan kestä niitten kynsiteippien pipertämisessä.
    Enkä mä varmaan tähänkään arvontaan…

  24. Jep, jos pokalla olisit näitä mainostanut ihan normikynsinä, ei kukaan ois huomannu pikkuisia virheitä! Koska näähän on oikeasti oikein kivat! Ja pakko sanoo, että teippailu on kyllä aika perseestä : D Mulla ei vaan riitä kärsivällisyys.

  25. Kuten moni muukin, sanon minäkin, että nätithän nää teippailut on! Mulla polttelee Truth Or Flare tuolla, vaikken ees oo sinisiin päin, pitää saada sitä kyllä pian kynsille… Ihana murrettu sävy, ja niitähän mää kyllä rakastan <3
    Houkuttaa myös toi CC-lakka. Varmaan pakko-ostos.
    Ja LivBox, kelepaa.

  26. Nätit värit! Livenä kuvio näyttää varmasti vielä paljon tasaisemmalta ja paremmalta kuin satakertaisena suurennoksena ruudulla… :)

  27. Teipit on kyllä välillä niin pain in the äääss! Ei nuo kynnet kuitenkaan feilannu mun mielestä, mutta tunnen tuskasi :D Mukana arvonnassa minäkin, livbox olisi ihana piristys.

  28. Näähän on just passelit kynnet eikä mitään epäonnistuneet! Muakin muuten rupes kiinnostamaan toi CC vähän että mikäs se on miehiään. pitäs varmaan kokeilla

  29. Mikä se sähköposti kenttä on? Onko se tuo ”Share this” ja siinä on mm twitter ja fb ja sähköposti? Ja mitä siinä lukee puhelimella lauseet alkaa puolesta välistä niin en tiedä mitä siihen pitää laittaa :/

  30. Kuulostaapa turhauttavalta projektilta, mutta lopputulos menee myös mulle ihan pätevänä. :) Tulee tosiaan jäätelö mieleen noista pastellisävyistä, kuten yllä kommentoitiin.

  31. Äh, meinasin että skippaisin jonkun näistä arvonnoista etten vaikuttaisi niin ahneelta mutta ei pysty, on vain niin huiput palkinnot!;D

  32. Ihanat, hempeän kesäiset kynnet! Ehkä voisi itsekin neon lakkauksen jälkeen kokeilla vähän pehmeämpiä sävyjä.

  33. Harjaantumaton silmäni ei kyllä nää kynsissä mitään vikaa! Koska itse olen metsittynyt kauneudenhoidon suhteen, tarvitsin ehdottomasti LivBoxin eli messissä kisassa.

  34. iiihana tuo minttu lakka….ja osallistun arvontaan, koska en ole raaskinut itselle tilata boxia vaikka siitä haaveillut pitkään.

  35. Enpä ole sinulla vielä yksiäkään epäonnistuneita tai rumia kynsiä nähnyt :) livboxit sais hyvän kodin täältä :)

  36. Teippaaminen on joskus yllättävän haastavaa, olen itsekin onnistunut jokseenkin kaikissa mainitsemissasi kämmeissä :P

    Livboxia en olekaan ikinä itselleni saanut, sillä se on tällä hetkellä budejtilleni aivan liian kallis… Koskaan kyllä mitään voita arvonnoistakaan, mutta kokeillaan nyt kuitenkin :)

  37. Mie tykkään tästä lakkauksesta kovasti! Uudet ja vähän erilaiset jutut kiehtoo minun makuani ja arvostan kovati sitä, että uskaltaa kokeilla erilaisia koristelujuttuja monipuolisesti. Ja jätin muuten katsomatta esikuvalakkauksen näille, joten nää onnistui erittäin hyvin, jeee! :).

    1. Krhm… kas kun jos oisin katsonut sen esikuvan, nää ois täys fiasko vai? :D Ulosanti 10+. *painuu nurkkaan häpeämään kommenttejaan* :D

  38. Nooo ei nää nyt niin epäonnistuneilta näytä, mutta voin kyllä kuvitella tilanteen. Teipit on joskus jostain manalasta :)

    Ja Livboxia ois kiva testata. ;)

  39. Nyt kaikki vannoutuneet kynsiharrastajat varmaan ampuvat mut, mutta en omista erikseen kynsien koristeluun tarkoitettua teippiä vaan käytän maalarinteippiä :D siitä saa terävillä saksilla leikattua vaikka mitä muotoja, se pysyy kynnellä paikallaan eikä poistettaessa vie alempia lakkakerroksia mukanaan tai jätä omia liimojaan kynnelle :)

    Osallistun arvontaan! Livbox on kiinnostanut mua jo pitkään.

  40. No eihän nää nyt niin pahat teippailut ole mitä voisi kuvitella! Pitäisiköhän sitä itsekin teippailla niin saisin blogiin lukijoille vähän hihiteltävää – olen meinaan aivan sukka teippailujen kanssa :D

  41. Ihanat sävyt! Ja pakko kompata muita, en olisi kyllä mitään vikoja / mokia löytänyt, ellet olisi niistä maininnut. Pakkohan niitä kuvia silloin oli syynätä. :D Mutta tosi kivat :)

    Musta on mukvaa, että ku oon ihan käsi kaiken lakkailun kanssa, enkä varmasti kuulis / löytäis mitään uutuuksia kaupasta, nii tätä kautta pysyy kartalla. Esim toi Lumene on ihan uus tuttavuus, pitää varmaan hakea :)

  42. Sävyt ovat nätit ja toimivat yhdessä + oon kyllä nähnyt huonomminkin toteutettuja lakkauksia (esim. omilla kynsillä) :D Mutta tämmöset jutut lohduttaa joskus, ettei niillä kaikilla parhaillakaan mee aina ihan putkeen ;) Hyvä postaus ja kiva kun kuitenkin uskalsit lakkauksen julkaisemaan, kannustavaa palautettahan olet vain saanut :) Livbox-arvonta kiinnostaa myös, vuoden oon varmaan kohta pohtinut tuota boxin tilausta, mutten kuitenkaan ole raaskinut :P

  43. Livbox-virgin olisi innokas sitä(kin) kokeilemaan. Noi Essiet ei olleet vielä mua oikein innostaneet, mutta tilanne saattoi ihan just muuttua… Jokohan ne on kaupoissa?

  44. Pitääkö mun nyt naamioitua ja mennä kotiuttamaan tuo Lumenen CC lakka kaikessa hiljaisuudessa?! Ei sillä, että ite kuuluisin tähän joukkoon, joka kyseisen lakan meni tuomitsemaan jo puhtaasti ajatustasolla. Ja samalla taisin vannoa, etten sitä ikinä hanki. Onko sulla miten pahasti värjäytyneet kynsipedit? Mietin vaan, että onko mun kynsillä (lue: porkkanoilla) edes pienintä toivon hippusta jäljellä…

    1. Kyllä ne on ihan reippaasti värjäytyneet, vaikka pahimmat on jo kasvamassa pois. Koita ihmeessä :) Koostumus ei oo paras mahdollinen, vähän raidoittuu mutta päällyslakka tasoittaa :)

  45. Tosi sievät värit oot yhdistänyt. Eikä noita ”epätarkkoja” rajoja huomaa – ainakaan minä en huomaa. Hyvin on onnistunut. Teippailu on kyllä viekasta touhua, koskaan tiedä onnistuuko vai ei :o

  46. Tunnen täysin tuskasi noiden teippailujen kanssa! Ei oo tainnu itsellä kuin kerran onnistua :D mutta hienot on silti kynnet kyllä :)

  47. Ompa nuo kaikki Essiet tosi kauniin näköisiä! Ja hyviltä nuo kynnet näin kuvista katsoen ainakin näyttää, ei yhtään niin pahat kun teksti antaa ymmärtää. :) Mun Livboxin tilaus loppui juuri, niin täytyyhän sitä nyt yrittää jos vaikka sais jatkossakin bokseja kotiin. :D

  48. En ole vielä livboxia saanut aikaiseksi tilata, mutta olen kuullut siitä niin paljon hyvää että ihan pakko osallistua!

  49. Fail? Missä? :D

    Kiinnostaisi tuo CC kyllä itseänikin, mutta jos käytän ensin Mereneidin loppuun ja harkitsen sitten kokeilua :D

    LivBox <3

  50. Tätä olen miettinyt tilattavaksi,mutta en ole vielä tilannut. Jos siis arvonnassa voittaisin niin iloinen oisin…

  51. Äh, teippailujen jälki on muilla kivannäköistä, mutta itse en muutaman yrityksen jälkeen kyllä lähde hommaan enää – tiedä sitten auttaisko vinyylien hankkiminen. Tai sitten vaan tyydyn muihin lakkauksiin ja säästän hermojani. :)

  52. Turhan tarkka olet, kauniit kynnet tuli. Itse tykkään vetää vapaalla kädellä niin saavat ollaakkin vähän miten sattuu. Mukana arvonassa:)

  53. Onpas siloteltuja kommentteja. Mun mielestä nää kynnet ei pääse lähellekään sun tavallista upeaa tasoa. Aion silti pysyä tiiviisti lukijana, sillä sun ulosanti on parhautta. Räkätän joka kerta ääneen sun juttuja lukiessa ja joskus jopa pakotan myös kanssaeläjän lukemaan parhaimmat kohdat.

    Mahtava palkinto. Mukana arvonnassa.

  54. Lakkauksessa ei ole mitään vikaa – päinvastoin! Miellyttää silmääni oikein paljon, sävyt sopii yhteen ja muutenkin kaunis kokonaisuus. Oot aaevan liian kriittinen! :D tämä ei oo kuule failia nähnykkään.

  55. Yhtään ei tullu kiire koneelle kun tajusin osallistumisen näihin sun arvontoihin loppuvan ihan just… Noo ehdinpähän mukaan :D

Vastaa