Hengissä vielä

Kyllä ei taas asiat menny suunnitelmien mukaan, huoh. Valittelin jo 2,5 viikkoa sitten että sain flunssan juuri siinä vaiheessa, kun vanhassa kämpässä pakkaushommat olisi pitänyt olla kuumimmillaan. No, mähän olen EDELLEEN kipeä! Tiedän että flunssa voi jatkua viikkoja ilman että se on mitenkään epänormaalia, mutta en muista mitään toista kertaa jolloin olisin flunssan vuoksi ollut _työkyvytön_ viikkokausia.

Olin aluksi sairaslomalla sellaisessa normiflunssassa neljä päivää (plus siihen väliin osunut viikonloppu, eli yhteensä 6 päivää sairastamista). Sitten palasin töihin, olo oli puolikuntoinen mutta kuitenkin sellainen että aattelin olevani tervehtymässä. Ehdin olla yhden päivän töissä, torstain, ja heti pe-aamuna heräsin kovaan kurkkukipuun sekä siihen, että ääntä ei tullut pihaustakaan. Menin silti töihin, mutta olo huononi niin radikaalisti että lähdin pois parin tunnin jälkeen. Seuraavana aamuna eli lauantaina oli muutto, ja heräsin muuttopäivään kuumeessa. Kurkku oli niin kipeä, että ITKIN kun yritin nieleskellä. Sain syötyä vasta sitten kun 800g Burana alkoi vaikuttaa ja silloinkin pystyin nielemään vain jugurttia. Laitoin hysteerisiä itsesääli- ja avunpyyntöviestejä parille lääkärikaverille, koska en tiennyt oisiko mun pitänyt lähteä päivystykseen angiinamahdollisuuden vuoksi vai voisinko kitua maanantaihin. Sain käskyn syödä särkylääkkeitä maksimiannoksella ja ohjeen lähteä päivystykseen jos tulee kova kuume. Täytyy sanoa että olo oli aika epätoivoinen siinä vaiheessa kun tiesi että muuttoporukka tulee hetkenä minä hyvänsä ja mä oon niin huonossa kunnossa että hyvä kun jaksoin pukea vaatteet päälle. En voinut tietenkään rehkiä yhtään, ja kaikki kommunikointi oli ihan onnetonta pihisevän ääneni kanssa. Iso kiitos siis muuttoporukalle avusta ja kärsivällisyydestä…

Muuton jälkeen oon käynyt lääkärillä kahdesti ja ollut sairaslomalla koko tän ajan. Olin lähes täysin ilman ääntä melkein viikon. Yskä oli niin hirvittävä, että nukuin keskimäärin 2-3 tuntia yössä ja senkin puoli-istuvassa asennossa sohvalla. Heti kun menin makuulle, sain yskänkohtauksen johon pelkäsin tukehtuvani. Ihan karseeta! Unenpuute ja se aivan infernaalinen kurkkukipu otti kyllä ihan tosissaan psyyken päälle. Edelleen mulla on kurkkukipua, nuhaa, yskää ja ääni painuksissa. Oon ollut niin hirvittävän kipeä, että päivät on menneet aikalailla sohvalla maatessa ja niinpä täällä huushollissa on edelleen tavaroita hujanhajan ja asiat kesken. Yllättävän hyvin silti asiat on lutviutuneet ja muuttolaatikot tyhjentyneet olosuhteista huolimatta. ONNEKSI olin myynyt melkein kaiken ylimääräisen kaman jo etukäteen ja tavaraa ei ihan loputtomasti ollut. Pitäis kyllä vielä ottaa vahinko takas jollain hermeettisellä Ikeareissulla, mutta saa nähdä milloin se onnistuu. Pitää alkaa jo varautua henkisesti. Töihin pitäisi päästä keskiviikkona, ahdistaa jo valmiiksi kaikki se työmäärä mikä siellä odottaa, rästihommat ja KAIKKI. Eih.

Kuvittelin että tässä vaiheessa olisin jo päässyt ihan kunnolla blogihommien pariin, mutta ei toivoakaan. Tänään tosin pystytin kuvauspisteeni, eli askeleen lähempänä ollaan. Valitettavasti kynnet on tuhannen päreinä ja työpöydän pintaa ei edes näy kaiken tavaran alta, mutta ehkäpä muutaman päivän sisään löydän esim kynsiviilan ja pääsen taas elämän syrjään kiinni. Siihen saakka pyydän teiltä kärsivällisyyttä. Ja teetä ja sympatiaa. :D

Translation: I managed to catch the worst flu in the world, to put it mildly. I’ve been sick for 2,5 weeks and still am. And oh I also moved in the midst of all this. I’m so tired! Anyway, I’ll get back to blogging full speed as soon as I can. 

Continue Reading