Ongelma, johon vain kynsilakkahullut voivat samaistua

Mulla on ongelma, jota en vielä pari vuotta taaksepäin voinut kuvitellakaan kohtaavani. Mun mielestä tämä on osoitus elämänhallinnan romahduksesta.

MUN SWATCH-TIKUT ON IHAN SEKAISIN!!!

Kun lakkakokoelma alkoi kasvaa, tein kuten muutkin alan harrastajat eli tilasin swatchtikkuja isot läjät ja lakkasin jokaisen lakan omalle tikulleen ja nimesin ne huolellisesti. Pysyin näppärästi perillä siitä, millaisia lakkoja omistan, mikä lakka on duplikaatti millekin lakalle ja samalla näin mistä lakoista voin luopua, jos vaikkapa löysin samanvärisen mutta parempilaatuisen lakan. Se oli sitä aikaa kun kynsilakkakirppis kävi kuumana ja postikulut oli sen verran kohtuulliset, että kaupanteossa oli jotain järkeäkin. Mä myös tykkäsin lakkojen tikuttamisesta tosi paljon, se oli jotenkin terapeuttista. Hyvä sarja pyörimään, kahvikuppi nokan eteen ja tikuttamaan uusia lakkoja. Ah!

…mutta kuten aina, something came up. Jonkun muuton yhteydessä tipuin kärryiltä ja uusia lakkoja jäi tikuttamatta, kohta en enää tiennyt mitkä oli tikuttamatta ja mitkä ei, sitten tuli toinen muutto ja kolmas ja jossain siinä välissä karsin lakkoja mutta en eliminoinut pois annettujen lakkojen tikkuja jjjja kaaos oli valmis. Ottakaa huomioon että lakkoja on useita satoja, joten tää ei oo mikään pikkujuttu tai todiste mun huonosta muistikapasiteetista.

Itse asiassa tätä viimeisintä muuttoa edeltävinä kuukausina yritin ottaa tilanteen haltuun. Toinen siskoistani auttoi. Toinen meistä nosti lakkalaatikosta pullon ilmaan, lausui juhlallisesti sen nimen ja toinen etsi sen lakan swatchtikun ja merkitsi siihen tussilla jäljen. Tarkoitus oli selvittää mitkä lakat on tikuttamatta ja mistä lakoista olen jo luopunut mutta tikku on jäänyt jäljelle. Se oli hyvä ja systemaattinen idea, joka kuivui kasaan sillä sekunnilla kun sisko lähti kotikonnuilleen. Sen jälkeen tilanne on eskaloitunut uudestaan: en enää muista mitkä lakat on käyty läpi siskon kanssa ja lakkoja on tullut lisää ja poistunut lisää ja mitään en ole tikuttanut.

AARRRRRGGHHHH

Mulla on tikkunippuja ihan jäätävä määrä, mutta lakkoja ei varmasti ole yhtä paljoa. Nyt en enää tiedä mitä omistan ja mitä en ja ääh!

Kysymys kuuluukin, että MITÄ TEEN? Iso osa musta haluaisi vaan heittää kaikki tikut menemään ja aloittaa alusta. Jos tikuttaisin kaikki lakat, joutuisin väkisin käymään kokoelmani kunnolla läpi ja voisin samalla karsia ylimääräisiä, huonolaatuisia, pilalle paksuuntuneita tai muuten epämieluisia lakkoja pois. Toisaalta tuntuu typerältä heittää roskiin valmiita tikkuja ja tehdä sama työ kahteen kertaan…mutta se tikkujen läpikäynti on aivan sairaan hidasta ja _tylsää_. Pliis auttakaa! Hylkäänkö koko tikkubisneksen, tikutanko lakat uudestaan, yritänkö käydä valmiita tikkuja läpi ja täsmätä niitä lakkoihin? Tä?

Plz send help.

Continue Reading

Järkeä menettämässä

Mä oon tänään miettinyt, että voikohan sään takia seota. Siis puhtaasti ja totaalisesti menettää järkensä. Alan taipua siihen että kyllä voi, ja alan olla lähellä sitä murtumispistettä. Pääkaupunkiseutu on kesällä ihana ja täynnä mahdollisuuksia, mutta yli puolet vuodesta tää alue on yks helvetinkolo, jossa on yksinomaan paskaa säätä. Täällä on satanu valehtelematta nyt melkein kolme kuukautta putkeen. KOLME KUUKAUTTA MÄ SANON

Pk-seudulla on ollut kunnon talvi viimeksi joskus vuonna 2010 about. Loput vuosista on ollut mustaa, paskaa, loskaa, paskaa, sohjoa, vettä, vettä, vettä, vettä, paskaa. Ei sää varmaan ihan näin paljoa menisi tunteisiin jos mulla ei olisi isoa koiraa, joka vaatii paljon liikuntaa ja saa sitä liian vähän, koska mä en kykene parempaan. En kertakaikkiaan löydä itsestäni sitä voimaa joka saisi mut rämpimään pilkkopimeässä ja loppumattomassa vesisateessa joka päivä töitten jälkeen kahta tuntia. EI PYSTY. Ja sitten koen syyllisyyttä aina niinä päivinä kun lenkit jää liian lyhyiksi. Salla kirjoittikin tästä sääasiasta eilen ja olen samaa mieltä: jos rakastaa syksyä, tuskin omistaa koiraa.

Muttakun nyt ei ole enää syksy. Ei olisi pitänyt olla enää pitkään aikaan. Kohta ollaan joulukuussa, ja täällä on reilusti plussaa koko ajan ja lunta on nähty vain parina päivänä. Tätä kaikista karseinta keliä, jota pohjoisessa joutuu sietämään yleensä vaan joitakin viikkoja, on jatkunut täällä jo kuukausia ja tulee jatkumaankin varmaan sinne huhtikuulle saakka.

Asiaa pahentaa sekin, että mulla ei edes ole kunnon ulkoilukamppeita tällä hetkellä. Mutta vaikka olisikin, olisin ihan yhtälailla naama mutterilla koska ei ne vaatteet sitä säätä ja valon vähyyttä miksikään muuta – ja se kurainen koira sotkee kämppää joka tapauksessa ihan hulluna vaikka mä itse olisin päästä varpaisiin goretexillä vuorattu. Jos mä oon ihan rehellinen niin siitä on jo aika kauan aikaa, kun koiran omistaminen olisi viimeksi tuntunut piristävältä ja voimauttavalta asialta. Näillä säillä se on lähinnä lisärasite, josta tuun vaan huonolle tuulelle. Puhun lähinnä siitä ulkoilutuksesta siis, onhan tuo otus näin sisätiloissa oikein söpö. Oikeassa talvessa ulkoilutus on PALJON kivempaa ja helpompaa, eikä sitä sotkuakaan tule kotiin niin paljoa. Toki kovat pakkaset on sitten eri tavalla hankalia, mutta aika harvoin sellaisia ihan järkyttäviä paukkupakkasia on. Tuntuu että ihan mikä tahansa olis parempi kuin tämä nykyinen säätrendi. (….toisaalta muistutan itseäni liki päivittäin siitäkin, että olen todella onnekas kun mun suurimpia kestohuolia on sää. Silloin on asiat varmaan varsin hyvin.)

Kysyn vaan että miten tätä jaksaa ensi kevääseen taas? Ja nyt jos joku tulee tunnelmoimaan kuinka ihanaa syksyllä on kun voi kääriytyä vilttiin ja katsella kynttilöitä, niin mä heitän teitä märällä koiralla :DD

Kynsillä on muuten OPI Icelandin Krona-logical Order (tietty) ja neulekuvio on leimattu MoYou Londonin Fashionista 02 -laatasta (tietty) Dashican beigellä. Oon jumittunut todella rankasti tähän Islantikokoelmaan ja neulekuvioihin…

Peeäs: hyödynsittekö Black Friday -tarjouksia? Mä hyödynsin. Arvaatteko mitä ostin? Jep, vedenpitävät kengät. MITÄS MUUTAKAAN.

Translation: I’m stuck. OPI Iceland Collection polishes are the only ones I use anymore! What’s happening to me?!

Continue Reading

Hengissä vielä

Kyllä ei taas asiat menny suunnitelmien mukaan, huoh. Valittelin jo 2,5 viikkoa sitten että sain flunssan juuri siinä vaiheessa, kun vanhassa kämpässä pakkaushommat olisi pitänyt olla kuumimmillaan. No, mähän olen EDELLEEN kipeä! Tiedän että flunssa voi jatkua viikkoja ilman että se on mitenkään epänormaalia, mutta en muista mitään toista kertaa jolloin olisin flunssan vuoksi ollut _työkyvytön_ viikkokausia.

Olin aluksi sairaslomalla sellaisessa normiflunssassa neljä päivää (plus siihen väliin osunut viikonloppu, eli yhteensä 6 päivää sairastamista). Sitten palasin töihin, olo oli puolikuntoinen mutta kuitenkin sellainen että aattelin olevani tervehtymässä. Ehdin olla yhden päivän töissä, torstain, ja heti pe-aamuna heräsin kovaan kurkkukipuun sekä siihen, että ääntä ei tullut pihaustakaan. Menin silti töihin, mutta olo huononi niin radikaalisti että lähdin pois parin tunnin jälkeen. Seuraavana aamuna eli lauantaina oli muutto, ja heräsin muuttopäivään kuumeessa. Kurkku oli niin kipeä, että ITKIN kun yritin nieleskellä. Sain syötyä vasta sitten kun 800g Burana alkoi vaikuttaa ja silloinkin pystyin nielemään vain jugurttia. Laitoin hysteerisiä itsesääli- ja avunpyyntöviestejä parille lääkärikaverille, koska en tiennyt oisiko mun pitänyt lähteä päivystykseen angiinamahdollisuuden vuoksi vai voisinko kitua maanantaihin. Sain käskyn syödä särkylääkkeitä maksimiannoksella ja ohjeen lähteä päivystykseen jos tulee kova kuume. Täytyy sanoa että olo oli aika epätoivoinen siinä vaiheessa kun tiesi että muuttoporukka tulee hetkenä minä hyvänsä ja mä oon niin huonossa kunnossa että hyvä kun jaksoin pukea vaatteet päälle. En voinut tietenkään rehkiä yhtään, ja kaikki kommunikointi oli ihan onnetonta pihisevän ääneni kanssa. Iso kiitos siis muuttoporukalle avusta ja kärsivällisyydestä…

Muuton jälkeen oon käynyt lääkärillä kahdesti ja ollut sairaslomalla koko tän ajan. Olin lähes täysin ilman ääntä melkein viikon. Yskä oli niin hirvittävä, että nukuin keskimäärin 2-3 tuntia yössä ja senkin puoli-istuvassa asennossa sohvalla. Heti kun menin makuulle, sain yskänkohtauksen johon pelkäsin tukehtuvani. Ihan karseeta! Unenpuute ja se aivan infernaalinen kurkkukipu otti kyllä ihan tosissaan psyyken päälle. Edelleen mulla on kurkkukipua, nuhaa, yskää ja ääni painuksissa. Oon ollut niin hirvittävän kipeä, että päivät on menneet aikalailla sohvalla maatessa ja niinpä täällä huushollissa on edelleen tavaroita hujanhajan ja asiat kesken. Yllättävän hyvin silti asiat on lutviutuneet ja muuttolaatikot tyhjentyneet olosuhteista huolimatta. ONNEKSI olin myynyt melkein kaiken ylimääräisen kaman jo etukäteen ja tavaraa ei ihan loputtomasti ollut. Pitäis kyllä vielä ottaa vahinko takas jollain hermeettisellä Ikeareissulla, mutta saa nähdä milloin se onnistuu. Pitää alkaa jo varautua henkisesti. Töihin pitäisi päästä keskiviikkona, ahdistaa jo valmiiksi kaikki se työmäärä mikä siellä odottaa, rästihommat ja KAIKKI. Eih.

Kuvittelin että tässä vaiheessa olisin jo päässyt ihan kunnolla blogihommien pariin, mutta ei toivoakaan. Tänään tosin pystytin kuvauspisteeni, eli askeleen lähempänä ollaan. Valitettavasti kynnet on tuhannen päreinä ja työpöydän pintaa ei edes näy kaiken tavaran alta, mutta ehkäpä muutaman päivän sisään löydän esim kynsiviilan ja pääsen taas elämän syrjään kiinni. Siihen saakka pyydän teiltä kärsivällisyyttä. Ja teetä ja sympatiaa. :D

Translation: I managed to catch the worst flu in the world, to put it mildly. I’ve been sick for 2,5 weeks and still am. And oh I also moved in the midst of all this. I’m so tired! Anyway, I’ll get back to blogging full speed as soon as I can. 

Continue Reading