Sweet Harmony

Voi miten rauhoittava kokemus oli lakata kynsille _nudea_. Nyt se syksysävyjen himoitseminen sitten näköjään tapahtui, vaikka välillä tuntui jo siltä ettei neoninnostukselle tule loppua ollenkaan. Kyllä kirkkaat värit edelleen ilahduttaa, mutta välillä pitää vähän rauhottua. Ainakin jotkut aikuiset väittää niin.

opi you're so vain-illa
.

Istu ja pala, käytin myös siirtokuvia! Siis en leimannut! Tajutonta! Huhhuh meinaan taas innostua eikä se nyt ollenkaan sovi tämän postauksen tunnelmaan. *istuu lootusasentoon*

Decalit olen saanut Mi Nailsista. Valkkasin kaupan valtavasta siirtokuvavalikoimasta muutaman itselle mieleisen arkin ja nämä kukat halusin ehdottomasti, kerrankin jotain muita kukkia kuin ruusuja ja KERRANKIN järkevän kokoiset kuvat, jotka mahtuu jopa mun minikynsille!

.
.

Lakkavalinnat osuivat OPI:n beigeen You’re So Vain-illaan sekä Essien suklaanruskeaan Ruffles & Feathersiin. Vain-illan on kehuttu peittävän helposti kahdella kerroksella, mutta minä en kyllä tasaista jälkeä kahdella kerroksella saanut vaan jouduin laittamaan kolmannenkin. Ei ollenkaan hankala lakka sinänsä, mutta käsittelin sitä alkuun vähän liian raskaalla kädellä ja sain aikaiseksi raitoja. Ruffles & Feathers levittyi ohuellakin sudilla mainiosti ja kaksi kerrosta riitti.

.
.

Kyllä mää vaan niin mahottomasti tykkäsin näistä! Siirtokuvainnostuskin syttyi uudelleen. Onneksi mulla on ainakin tuhatmiljoonaa arkkia jemmassa. Pyöristettynä. Ihanan nopeaa, helppoa ja ennenkaikkea siistiä! Leimaus on kivaa, mutta se rystysiin asti ulottuva lakkasotku ärsyttää.

.
.
.
.

Viikonloppuna saattaa olla blogissa hiljaista, sillä sain hyppysiini Cadillacquerin syyskokoelman (!!!!!!!!!!), joka julkaistaan jo ensi viikolla ja lupasin swatchata ne viikonlopun aikana. Ehm. En tiedä miten ajattelin ehtiä, mutta on sitä ennenkin kynsilakkojen takia öitä valvottu :D Sitäpaitsi kokoelma on teemaltaan niin huippu, että mielelläni vähän pinnistän aikataulujen kanssa…annan yhden vihjeen: Sons of Anarchy.

Ou.mai.gaad.

Hyvää viikonloppua tyypit :)

P.s. Mi Nailsissa on käynnissä Dance Legend -indielakkojen ennakkomyynti alennetuin hinnoin, ja ko. ennakkomyynti kestää enää pari päivää eli elokuun loppuun! Hopi hopi jos meinaat saada alennetulla hinnalla omasi :)

(Decalit saatu, en hyödy linkkien käytöstä tai ostoksista.)

Translation: Ok I’m gonna level with you. I got a neon polish overdose, totally self-inflicted of course, and had to rely on something soothing and….well, nude. I chose OPI You’re So Vain-illa and Essie Ruffles & Feathers for my palette cleansers and they did a great job! Both are definitely staying in my collection, very pretty polishes with good formulas. People have been raving about You’re So Vain-illas great formula but unlike everyone else, I couldn’t get an even result with two coats so I did three. The formula isn’t bad at all but I think I’m a bit heavy-handed in my polishing style in general which leads me to overwork the polish. (Yes very analytic of me, I know.) I didn’t want to do anything elaborate in terms of nail art so I just slapped on some pretty BlueSea water decals (press sample) and that was it. So easy and simple. I should use decals more often but I’m somehow hooked on stamping…

This blog will probably be quiet during the weekend, because Madeleine from Cadillacquer sent me her new Fall collection that launches next week and I’m trying to swatch them all during the weekend AND planning on posting them early next week too! I’m super excited about this collection because I just LOVE the theme. Let me give you a small hint: It’s Sons of Anarchy. BOOM. 

I hope you liked what you saw and thanks for visiting!

Continue Reading