Karkkiomenia arvonnan kera

Olen juuri palannut kotiin mun joulureissulta. Kuvittelin, että voin iltaisin joskus kirjoitella postauksia blogiin, mutta ei toivoakaan :D illat meni hyvässä seurassa ja venyivät liki aina aamuyöhön, eikä tullut siinä vaiheessa enää mieleenkään kaivaa konetta esiin. Reissattiin ensin Ouluun, sitten Lappiin, sitten takaisin Ouluun ja kotimatkalle mukaan tarttui sekä mun vanhemmat että mun sisko ja siskon mies. Eli perhesekoilu jatkuu ja blogi on heitteillä. Pyydän nöyrimmin ymmärrystä.

Nyt suurin osa talon väestä on nukkumassa ja viimeinen samurai on istutettu sohvalle videotykin ja Viaplayn ääreen, ajattelin nopeasti vinkata ihan huipuista kausituotteista, jotka on nyt alessa. The Body Shop on todella osunut napakymppiin kausituotteissaan. Virgin Mojito on yksi mun kiihkeimmistä kosmetiikkaihastuksista aikoihin ja joulutuotteet on jo pitkään olleet vähintäänkin mehukkaita. Ostin jo viime jouluna pari Glazed Apple -tuotetta ja oli iloinen yllätys nähdä sama omppusarja myynnissä tänäkin jouluna. The Body Shop osallistui mun luona järkättyihin kosmetiikkabloggaajien pikkujouluihin mahtavalla tavalla ja jokaisen lahjakassista löytyi Glazed Apple -sarjan suihkugeeli, pieni vartalovoi ja huulirasva.

.
.

Koska enemmän on enemmän, kävin ostamassa myös Frosted Plum -sarjan suihkugeelin tovia myöhemmin. TIEDÄN, en tarvitse suihkugeeliä kolmeen vuoteen, mutta Frosted Plum nyt vaan tuoksuu ihan mahdottoman hyvälle.

.
.

Frosted Plum yllätti, koska yleensä en pidä mistään mihin liittyy luumu edes etäisesti. Paitsi varsinaisista luumuista. Frosted Plum tuo kuitenkin enemmän mieleen huurteisen kukkatarhan kuin luumut. Tosi raikas, feminiininen ja virkistävä tuoksu.

.
.
.
.

Glazed Applea on helpompi kuvata: sarjan tuotteet tuoksuvat omenaremmille. Siis sille liki neonvihreälle, kirpeälle karkkiremmille. Glazed Applet on ainoita tuotteita, joissa tuota mun lukioajan vakiokarkkia on onnistuttu imitoimaan täydellisesti!

.
.
.
.

Huulirasvan pakkausmuoto ei oo paras mahdollinen, sillä sitä täytyy ottaa sormilla, mutta se on vihreää ja kirpeää ja kosteuttavaa. Body Butteria olen toistaiseksi tyytynyt vain nuuhkimaan, sillä auki on nyt jo kolmea erilaista vartalorasvaa ja säästän karkkirasvaa kiperiin hetkiin.

Joulukauden tuotteisiin kuuluu myös Frosted Cranberry, joka on makea, karkkinen karpalotuoksu. Tuotesarjoihin kuuluu palasaippuasta lähtien kaikenlaista aina kylpykuutioihin ja shimmerisiin vartalotuoksuihin saakka. Koska kyse on kausituotteista, suosittelen hysteeristä maratonjuoksua kohti lähintä TBS:n liikettä. Verkkokauppaan ei tartte fyysisesti juosta, mutta tuotteita voi tilata nyt alesta vaikkapa tämän mainoslinkin kautta. Klikkailu ei tuo erityishyötyjä mulle, mutta ostoista saan pienen komission. Tärkein asia koko tässä postauksessa on kuitenkin se, että edellisessä loppuneiden tuotteiden postauksessa hehkuttamani Virgin Mojito on tehnyt yllättävän paluun valikoimaan ja suoraan aleen. Us-ko-ma-ton-ta. Jos missasitte Virgin Mojiton kesällä, nyt on tuhannen taalan tilaisuus korjata asia. Olkaa nopeita, ne takuulla loppuu hetkessä.

Ja hei, on mulla sellanenkin ässä hihassa, että mä arvon jollekulle onnekkaalle samanlaisen setin Glazed Applea kuin mikä tupsahti pikkujoulujen goodie bagista. Eli suihkugeeli, huulivoide ja vartalovoi saapuu yhdelle teistä. Arvontaan osallistut kommentoimalla postaukseen ja jättämällä toimivan sähköpostiosoitteesi. Jos mielesi tekee kahta arpaa, ala seurata mua Instagramissa (@wastinglifestyle) ja kerro postauksen kommentissa millä nimimerkillä seuraat, niin kaksi arpaa on sinun. Arvonta päättyy 6.1.2016 klo 23.

Kun tämä postaus ilmestyy, oon todennäköisesti jo matkalla kohti The Body Shopin alelaareja (ja kaikkia muitakin alelaareja, koska olen tarjoushaukka). Toivottakaa onnea.

(Glazed Apple -tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkin.)

Translation: Feel like munching away some sour apple candy but don’t want to put on any weight? Try buying The Body Shop Glazed Apple. it gets the job done. Although I suggest you don’t actually eat them even though the temptation is definitely there. 

Continue Reading