Hey Baby & 4 In the Morning

Juuri ja juuri pari päivää maltoin edellistä Gwen Stefani -lakkaa kynsillä pitää, kun piti jo päästä kokeilemaan seuraavia. Tiesin jo ennen lakkojen saapumista että haluan yhdistää pinkin Hey Babyn ja mustan 4 in the Morning -lakan, koska musta ja pinkki nyt vaan on niin ilahduttava teinirokkiyhdistelmä ja siksi se mun mieltä aina jaksaa lämmittää.

OPI Hey Baby 4 in the Morning
OPI Hey Baby & 4 in the Morning

Sen sijaan mun mieltä ei lämmittänyt kynsiteippien kanssa pelaaminen. Ajattelin, että totta mä nyt yhdet suorat viivat jaksan teipeillä kynsiin väkertää, mutta hiki päässä sitä taas joutui tuhertamaan. ”ÄlätartusiihenälämenevinoonnytrauhassahengitäjospatääeimenisvinoonEEEEIIIIII!!” Aina sama juttu.

.
.

Lakkasin kynnet ensin pinkillä Hey Babylla poislukien nimettömän, jossa on 4 In the Morning. Hey Baby on varsin pigmenttistä (toimii leimauksessakin, testasin), mutta ensimmäinen kerros levittyi sen verran epätasaisesti, että toisen kerroksen jälkeen osassa kynsistä kuulsi läpi ekan kerroksen virheet. Osassa kynsistä siis on kolme kerrosta, osassa kaksi. Hey Baby on hyvälaatuinen ja helppo levittää, mutta suosittelen paksuhkoja lakkakerroksia ja tarkkaa levitystekniikkaa, niin säästyy kolmelta lakkakerrokselta. Hey Baby oli kyllä muuten oikein kiitollinen lakattava, jämäkkä koostumus pysyi siellä missä oli tarkoituskin, tasoittui nätisti itsestään ja kiilsi kuin mikäkin.

opi gwen stefani hey baby swatch
.

Satiinipintaiseksi kuivuva 4 In the Morning on aivan ihastuttava, niin laadultaan kuin ulkonäöltäänkin. Ensimmäinen kerros näyttää epätasaiselta, mutta toisella kerroksella saa jo täyden peittävyyden eikä lakka edes jämähdä kynsinauhoille sen kummemmin, vaikka onkin musta. Kertakaikkiaan mainio tapaus. Hienojakoinen hopeinen shimmer tuo vähän pehmeyttä ja hentoa kiiltoa lakkaan, ja satiinipinta on aivan yhtä siliteltävä kuin Love.Angel.Music.Babyssakin.

.
.

Lakkojen kuivuttua alkoi vihanpito teippien kanssa. Laitoin (= tuhersin hikisin ja tärisevin käsin) kaksi soiroa teippiä kynnelle (vinoon), lakkasin niiden väliin (…ja päälle ja viereen ja yli…) värilakalla ja poistin teipit samantien (hengittämättä). Pari havaintoa: OPI:n leveä sivellin ei varsinaisesti oo omiaan tuollaisen ohuen raidan lakkaamiseen, eikä nanomillin levyinen kynsiteippi ole omiaan rajaamaan lakattavaa aluetta. Nii joo ja yltäpäältä lakassa oleva teippi tarttuu kaikkialle ihan silkkaa v-mäisyyttään ja sotkee kaiken talossa ja puutarhassa. Hieno kokemus taas kaikinpuolin.

.
.

Lopputulos oli sitten onneksi kuitenkin ihan mieluisa vaikka sainkin puolivillaisen hermoromahduksen tekovaiheessa. Tein lakkauksen sunnuntaina ja lakat on mulla kynsillä edelleen, kärkikulumaa toki on, mutta lohkeamia tai muuta vikaa ei. Uskallan suositella :)

.
.

Tulen aina jotenkin hyvälle tuulelle kun katselen noita pulloja, korkitkin on niin hauskat…pienet on ilot pöljällä :)

Hei ai niin asiaan liittymätön vinkki: muistatteko kun mainitsin ostaneeni MoYoulta sellaisen suorakulmion mallisen löllöstamperin? Se on aivan sairaan hyvä enkä käytä enää mitään muuta kuin sitä – ja nyt niitä samoja on tullut myyntiin Adeninalle! Onnea Suomi. Suosittelen :)

Translation: I knew I would want to combine OPI Hey Baby and 4 In the Morning even before I had them, they are a perfect match! I like the way different finishes compliment each other, the glossy creme against satin matte…subtle but interesting. Hey Baby is a pigmented creme (works on stamping btw) but on some nails I had to use three coats because I couldn’t get an even result with two. Black satin 4 in the Morning was outstanding in terms of quality. It’s fully opaque with two coats and has really pretty silver shimmer running throughout. I did the stripes with striping tape and it was a horrible experience as always. Tape is really not my cup of tea but I like the result nevertheless :)

Continue Reading