Trash Talk: toukokuu 2020

Osa tuotteista saatu, ne merkitty *tähdellä.
Verkkokauppojen linkit mainoslinkkejä, merkitty tähdellä*.

Tässä kuussa loppui suht paljon tuotteita, joten en käytä jaaritteluun nyt yhtään palstatilaa kun en kuitenkaan osaa olla vähäsanainen…

Optiatin kahvikuorinnat ovat vielä vanhassa kuosissaan. Nykyäänhän merkki tunnetaan muistaakseni UpCircle -nimellä ja nämä hauskat ja erottuvat pakkaukset ovat muuttuneet tylsiksi eivätkä enää oikein erotu massasta mitenkään. Kuten huomaatte, en ole taannoisesta brändiuudistuksesta kovinkaan hyvilläni. Kahvikuorinnat tuoksui ihan taivaalliselle ja tekivät ihosta tosi pehmeän, mutta jankkiintuivat tuubiin enkä saanut kumpaakaan käytettyä loppuun. Oon kyllä muutenkin ihan surkea kuorimaan kroppaani. 3/5

Dermosilin Calming Shower Gel on muistaakseni toissajoulun valikoimaa ja jättimäinen pullo kesti iäisyyden. Ihana tuoksu tässä oli, enkä edes kyllästynyt! 4/5

Holika Holikan Pure Essence -kasngasnaamioita näkyy loppuneissa joka kuukausi. Tällä kertaa käytin mansikan. 4/5

Kocostarin Foot Peeling Pack -kuorintasukat* tulivat äärimmäiseen tarpeeseen, sillä mun jalat on olleet koko talven ja kevään ihan kaameassa kunnossa. Tilanne oli mennyt jo sen verran yli, ettei kuorintasukillakaan tullut enää täysin sileää lopputulosta. Jatkossa pysyttelen Holika Holikan sukissa*, sillä tämä Kocostar sai jalat kuoriutumaan pienenä hitulana, joka levisi kaikkialle. Muuten hyvin samanlainen kuin Holikan sukat. 4/5

Naturelin Hydrogel Gold Face Mask -hydrogeelinaamio oli siitä näppärä, että se oli kaksiosainen. Naamion yläosa oli niin suuri, etten edes yrittänyt sovitella alaosaa leuan ja suun alueelle. Käyttömukavuus oli mainio, kun suun ympärillä ei lepattanut mitään! Sitäpaitsi näytin supersankarilta. 4/5

Vitamasquesin Crystal Glow -hydrogeelinaamio silmänympäryksille jätti mut kylmäksi. Tuote tuli *Goodieboxista, jonka sain ilmaisnäytteenä. Naamio on muistaakseni varsin kallis kertakäyttöiseksi tuotteeksi, ja lisäksi se oli omituisen kuiva eikä tuntunut tekevän iholle yhtään mitään. Hydrogeelinaamiossa oli koristeena glitterhitulaa, jota sitten löytyi pitkin naamaa. 1/5

*Jolie boxista saatu Whamisan Organic Fruits -kuorintalappu oli sekin vähän outo. Miksi ihmeessä kukaan ostaisi yhden (1) kuorintalapun? Emminä ymmärrä. Toimiva tuote sinänsä, mutta näitä pitäis olla pino purkissa. En edes osaa pisteyttää yhden käyttökerran perusteella.

*Paula’s Choicen Skin Revealing Body Lotion 10% AHA* eli hedelmähappojen voimalla kuoriva vartalovoide oli aivan sairaan hyvä! Röpelöinen ihoni tuntui paljon sileämmältä käytön myötä ja kosteutustehotkin oli mainiot. Paula’s Choicella on kyllä älyttömän hyviä tuotteita! Jos ette mua usko, niin kurkatkaa vaikkapa Keyword Loven Jonnan tuore postaus, jossa Jonna luettelee omat suosikkinsa. 5/5

*Skincity Skincaren Active Body Emulsion* jäi valitettavasti nyt hieman Paula’s Choicen vartalovoiteen varjoon, mutta jos etsitte nopeasti imeytyvää mutta täyteläistä vartalovoidetta, jossa ei ole mitään tuoksua, voisitte tykätä tästä. Hyvä tuote, mutta itse pidän enemmän vartalovoiteista joissa on joku ihana tuoksu. Koostumus tässä oli kuitenkin ihan todella miellyttävä ja 125 ml:n tuubi olisi helppo pakata matkalaukkuunkin, jos nyt jonnekin voisi lähteä. 4/5

Keunen Freestyle Spray on mun luottolakka. Tässä on aidosti joustava pito, joten soveltuu todella hyvin kiharaan ja yleensäkin auki oleviin kampauksiin. Ostin jo uuden, taitaa olla kolmas pullo samaa lajia. 5/5

Biozellin Texturizing Spray on Keunen lakan tavoin joka päivä käytössä. Ilman tätä mun hiukset olis ihan päätä myöten ja sehän ei käy. 5/5

Rexonan Aloe Vera -dödö on kans vakkarikamaa loppuneissa. Nyt tosin en enää ostanut uutta, vaan nappasin kaupasta mukaan Nivean uudistetun Black& Whiten. 5/5

*Erborianin Cleansing Water -misellivesi oli TODELLA mieluisa, kuten kaikki kokeilemani Erborianin tuotteet (lukaiskaa vaikka postaus täältä). Misellivesi oli riittoisaa ja kosteuttavaa ja tuoksui ihanalle. Nipistän yhden pisteen siitä, että Erboriania on aika huonosti missään nettikaupoissa tarjolla. Stockalla näitä toki myydään, mutta olisi kiva kun rantautuisi niihinkin nettikauppoihin mitä käytän eniten, eli esimerkiksi Elevenille, Skincitylle ja Cocopandalle. 4/5

*Ole Henriksenin Truth Gel Cleanser* on c-vitamiinipitoinen, ihoa kirkastava putsari. Jonkin verran tämä ihoa kuivattaa kuten kaikki vaahtoavat ja vedellä poistettavat putsarit, mutta ei todellakaan niin paljoa etteikö soveltuisi myös kuivaihoisille. Miinusta siitä, että silmämeikkejä tällä ei voi poistaa. Ihana jaffatuoksu! 3/5

*Skincity Skincaren 24h Rich Emulsion* on hyvin täyteläinen ja tuhti kasvovoide, jonka käytin yövoiteena. Voide on sen verran rasvainen, etten ole edes yrittänyt sovitella sitä meikin alle. Auttoi talvella pahimman kuivuuskauden yli, mutta keväällä oli jo vähän too much. Lisää jutteluitani Skincity Skincaren kasvotuotteista löytyy täältä. 4/5

*Essencen Super Curl Volume Mascara oli ärsyttävä. Monta kertaa yritin lämmitellä välejä tän kanssa, mutta ei. Ripsari erottelee kyllä hyvin, mutta ei tuuheuta todellakaan tarpeeksi. Isoin ongelma oli kuitenkin kova ja terävä harja, jolla onnistuin joka kerta törkkäämään kipeästi ripsirajaan tai suoraan silmään. Luovutin ennenkuin sokeuduin :D 1/5

*Maybellinen Falsies Lash Lift sen sijaan oli älyttömän hyvä! Tässä on ripsari mun makuun: toimii heti ekalla käytöllä, pehmeä ja tuuhea harja, tuuheuttaa ripsiä tosi hyvin, ei jätä paakkuja eikä liimaa ripsiä toisiinsa kiinni. 4/5

*Dermosilin Rise and Shine -ripsivärissä oli sama harjaongelma kuin Essencen Super Curlissa, tosin sillä erotuksella että Dermosilin harja oli myös hutera ja taipuili miten sattui (= yhä enemmän vahinkotökkimisiä silmään). Ripsarin jätti kolmellakin kerroksella varsin vaatimattoman lopputuloksen, joten paria kertaa enempää en viitsinyt yrittää. 1/5

Maybellinen Instant Anti-Age Eraser -peiteaine* on varmaan jo loppuunhehkutettu tässä blogissa. Ihan paras, ja tottakai ostin jo uuden. 6/5

Essencen Microprecise -kulmakynä sävyssä Blonde on tosi hyvä: tarpeeksi vahamainen jotta pysyy kulmissa koko päivän, pigmenttiä on reippaasti eli ei tartte nysvätä ja nyhertää, erittäin ohut kärki, maksaa 2,5 euroa. Miinusta vain siitä, että kynä kuluu ihan älytöntä vauhtia ja lisää terää saa kieritellä esiin parikin kertaa kulmia laittaessa. Tämä Blonde-sävy on vähän turhan harmaa mulle, mutta parempaakaan sävyä valikoimassa ei ole. Oispa muuten kiva jos kulmakynissä olisi osittain läpinäkyvä hylsy! Tämmöset pyöritettävät kynät nimittäin loppuu aina pyytämättä ja yllättäen, ja todennäköisesti siinä vaiheessa kun toinen kulma on tehty ja toista ei ole edes aloitettu. Ostin nyt kaksi tällaista kynää lisää, jotta välttyisin jatkossa tuolta kohtalolta. 4/5

Mähän sanoin etten kuitenkaan osaa olla vähäsanainen! Nyt lopetan. Kivaa loppuviikkoa! :)

(*Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä*, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Continue Reading

Skincity Skincaren vartalotuotteet (ja alekoodi)

Tuotteet saatu.
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä. 

*Skincityn jo ennestään häikäisevä tuotevalikoima on täydentynyt jälleen: Skincity Skincare on laajentunut kasvotuotteista myös vartalotuotteisiin! Mulla ei ollut epäilystäkään etteikö nämä tuotteet olisi hyviä, sillä olen tykännyt kaikista Skincityn omista tuotteista tähän mennessäkin. Meikkisarja Make the Make -tärppini löytyvät täältä ja Skincity Skincaren esittely täältä. Skincity Essentialsin esittely on tulossa myös, kunhan tässä ehtii :D

Skincity Skincaren vartalotuotteet on pakattu ihastuttavan raikkaisiin mintun ja valkoisen sävyihin. Hintataso on erittäin kohtuullinen, kuten ihonhoitotuotteissakin. Hinnat liikkuvat 20 euron molemmin puolin.

*AHA/PHA Clear Skin Body Resurfacer on täsmäisku keratosis pilariksen, aknen tai kuivuuden kurittamalle iholle. Hello lover! Hehkutin jo aiemmin Paula’s Choicen samalla idealla toimivaa *vartalovoidetta, johon olen ollut todella tykästynyt, mutta Skincity Skincaren versiossa on jopa enemmän tehoaineita. Paula’s Choicen voiteessa on vain glykolihappoa, kun taas tässä Body Resurfacerissa on glykoli-, omena- ja maitohappoja. Kyseessä on siis käytännössä rakeeton kuorinta vartalolle. Tuote on näppärässä pumppupullossa ja on koostumukseltaan seerumin tyyppistä, eikä siis korvaa vartalovoidetta. Tuote vaikuttaa tosi lupaavalta, mutta tarvitsen vielä pidemmän testailujakson jotta voin raportoida tehokkuudesta, sillä keratosis pilaris ei tietenkään viikossa tai kahdessa katoa mihinkään. Kannattaa kokeilla myös jos esimerkiksi selkään tulee herkästi finnejä!

*Active Body Emulsion on todella helposti lähestyttävä vartalovoide, joka sopii kokolailla kaikille. Voide levittyy helposti, imeytyy nopeasti, ei jää lähmäiseksi ja kosteuttaa kuivaakin ihoa. Tosi hyvä!

*Vitamin C Supple Body Oil  on tuote joka mun jättimäisistä varastoista on puuttunut! Olen pahamaineisen huono käyttämään vartaloöljyjä, koska olen laiska enkä pidä öljyjen jättämästä lähmäisestä tunteesta. Sitäpaitsi pipettipulloon pakatut vartaloöljyt saa mut sekoamisen partaalle, koska niiden kanssa on niin rasittavaa puljata. Mutta hei tässä on C-vitamiinia JA tää on pumppupullossa! KIITOS. Olen tosi myöhäisherännäinen c-vitamiinituotteiden suhteen, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Toki tämäkin öljy imeytyy aika hitaasti kärsimättömän näkökulmasta, mutta iltakäytössä toimii ihan hyvin. Laiskasti olen kyllä tätäkin käyttänyt. :D

*Sweet Almond Shower Oil on joukon todellinen yllättäjä! Suurin osa kokeilemistani suihkuöljyistä on tuoksunut melko ”tunkkaiselle” tai raskaalle, ja oletin tästä samaa ihan jo Sweet Almond -nimen vuoksi, mutta mitä vielä! Suihkuöljyssä on AIVAN IHANA pehmeän sitruksinen tuoksu! Öljy tuntuu iholla samettiselta ja AH voi että mä tykkään tästä. Pelkkää lovee!

*Shower Power Peel on mulle sopiva vartalonkuorinta: juuri sopivasti rakeita, tuntuu sellaiselta rouhean hiekkaiselta mutta levittyy iholle helposti, hellävarainen eikä ärsytä herkkää ihoa, ei valu eikä sotke. Kuorinnassa on AHA- ja BHA-happoja ja kuorivat rakeet on tehty selluloosasta. Tässäkin on kiva sitrustuoksu!

Suihkutuotteiden kaverina voi käyttää *In-Shower Body Buffia, jossa on toisella puolella tosi pehmeät silikoniset harjakset ja toisella puolella verenkiertoa stimuloivat nystyt. Olen nyt rehellinen ja kerron etten ole muistanut tätä käyttää, mutta nyt otan tämän asiakseni!

Skincitylla on tämän viikon ajan menossa kamppis, jossa 40 euroa ylittävästä ostoksesta saa -20% alennuksen koodilla SUPER20. Koodi on voimassa 5.4.2020 saakka. Tämä ale kannattaa kyllä hyödyntää, sillä alennus on tuntuva ja 40 euroa täyttyy kyllä erittäin helposti kun Skincityn valikoimaa selaa :D Tsekkaa ainakin *Paula’s Choicen Super-Light Daily Wrinkle Defense, Skincity Skincare *Clear Pore Resurfacer ja *Barrier Building Second Concentrate, MaketheMaken *kasvopaletti ja Laura Mercierin *silkkinen irtopuuteri.

Kivaa viikkoa ystävät!

(Kuvien tuotteet saatu. Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä. Mainoslinkkien klikkailusta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen ja blogisisällön tuottamiseen.)

Continue Reading

Kokemuksia Skincity Skincaresta + alekoodi

Tuotteet saatu ilmaisnäytteinä.
Sisältää mainoslinkkejä, jotka merkitty tähdellä. 

Skincity-verkkokaupasta olen puhunut blogissa jo useaan otteeseen, sillä olen verkkokaupan konseptiin kovasti ihastunut, referenssinä esimerkiksi tämä postaus. Kerroin tuossa linkkaamassani jutussa, että Skincityn sivuilla voi tehdä *ihotestin, jonka perusteella Skincityn kosmetologit suosittelevat sopivia ihonhoitotuotteita. Viikko sitten mulle tarjottiinkin mahdollisuutta kokeilla tätä ihotestiä ja siinä samalla upouutta *Skincity Skincare -brändiä! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Ihotestiä tehdessä voi halutessaan esittää toiveen tietystä merkistä tai tuotesarjasta, ja koska ajatuksena oli tutustua Skincityn omaan tuotelinjaan, rajasin tulokset koskemaan vain Skincity Skincarea.

Skincitylla on jo oma *Make the Make -meikkimerkki sekä mainio *Skincity Essentials -sarja, jossa on oivaltavia ja näppäriä tuotteita sekä arkeen että matkoille. Ihonhoitolinjaa on siis ollut syytäkin jo odotella. Koska Skincity on profiloitunut nimenomaan kaikista laadukkaimpien ihonhoitomerkkien verkkokauppana, on kaupan omankin tuotelinjan sovittava siihen profiiliin. Siksi omat odotukseni Skincity Skincaresta olivat lähtökohtaisesti jo varsin korkealla.

Skincity Skincaren tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Ruotsissa. Tuotteita ovat kehitelleet niin kosmetologit kuin kemistitkin, ja tavoitteena on ollut luoda helposti ymmärrettävä ja lähestyttävä tuotesarja, jossa tuotteiden aktiiviaineet ovat pääosassa. Koska hintataso on haluttu pitää maltillisena ja tuotteet simppeleinä, pakkauksilla ei turhia koreilla.

Ensisilmäyksellä apteekkimaisen tylsiltä näyttävissä pakkauksissa on kuitenkin itseasiassa kiteytettynä koko Skincity Skincaren idea: kaikki tarvittava tieto on tiiviissä paketissa helposti saatavilla. Etupuolella lukee mikä tuote on kyseessä, milloin sitä käytetään ja mille ihotyypille tuote sopii. Takapuolella lukee tuotteen vaikuttavat ainesosat, tuotteen tavoitteet sekä selkeä käyttöohje. Lisäksi jokaisessa tuotteessa on erikseen tyhjät day/night -ruudut, joihin voi laittaa numeron merkitsemään sitä, monentenako ko. tuotetta ihonhoitorutiinissa käytetään. Tuotteiden mukana tulee numerotarra-arkki tätä varten.

Skincityn ihotestissä saa määritellä paitsi hintaluokan tuotteille, myös sen, kuinka kauan haluaa ihonhoitoon käyttää aikaa. Vastasin testiin niin, että käytän mielelläni monia erilaisia tuotteita ja olen valmis käyttämään ihonhoitoon paljonkin aikaa kerrallaan. Ihonhoidon haasteiksi nimesin itselleni ensisijaisesti ihon kuivuuden, mutta myös nenän ja otsan laajentuneet ihohuokoset sekä mustapäät. Sainkin sitten kokeiltavakseni huikean kavalkadin näihin ongelmakohtiin kohdennettuja tuotteita.

Suurimman vaikutuksen on tehnyt tämä kahden seerumin ja yhden päivävoiteen kombinaatio. En olekaan aiemmin kerrostanut kahta erilaista seerumia, mutta näistä kahdesta olen kyllä varsin vakuuttunut. *First Concentrate on yleispätevä seerumi, joka on koostumukseltaan aika paksua, jopa hieman geelimäistä, ja jättää iholle sellaisen napakantahmean pinnan. *Barrier Building Second Concentrate puolestaan on kuivalle iholle suunnattu öljymäinen seerumi, joka todellakin lukitsee kosteuden iholle. Olen aina valitellut sitä, että olen surkean huono käyttämään kasvoöljyjä vaikka tarvitsisin niitä, joten Second Concentrate on täydellinen tuote mulle! Saan seerumin ja kasvoöljyn hyödyt yhdestä helposta pumppupullosta ilman että tarvitsee läträtä kaikkialle valuvien öljyjen ja pipettien kanssa. Tuplaseerumeiden päälle kun laittaa vielä tehokosteuttavan *24H Rich Emulsion -voiteen, niin voin luvata että kasvoja ei aamulla herätessä todellakaan kiristele. Aluksi vierastin tuota kasvovoidetta hieman, sillä siitä jäi tosi selkeä tuotetuntu iholle, mutta sitten tajusin tarkastella annosteluani. Kun alla on kaksi tuhtia seerumia, voidetta ei kasvoille tarvita kuin pieni nokare. Imeytymisaika näillä kolmella tuotteella on toki tavallista pidempi, mutta lopputulos kyllä tässä tapauksessa palkitsee. Tulkaa vaan, talven pakkaset, mulla ei ole hädän päivää näiden tuotteiden kanssa!

*Luminous Licorice Toner on valittu minulle varmastikin siksi, että ihonhoitotestissä kerroin ihon punoituksesta. Lakritsinjuuri on nimittäin tuttu ainesosa herkästi ärtyvän ja punoittavan ihon tuotteissa. Kasvovesi on koostumukseltaan aika paksua, joten se on helppo taputella kasvoille. Olen tottunut käyttämään kosteuttavampia kasvovesiä, ja Luminous Licoricen jälkeen iho jää vielä kiristävän tuntuiseksi, mutta tässä moniosaisessa ihonhoitorutiinissa kokonaisuus onkin se joka ratkaisee. Jos kuitenkin haluaa käyttää ihonhoidossaan vain paria tuotetta, suosittelisin kuivaihoisena kerrostamaan Licoricea useamman kerroksen verran. Rasvoittuvalle ja ärtyvälle iholle tämä olisi mielestäni kuitenkin enemmän omiaan.

*Mellow Moisture Mask on kasvonaamio kuivalle iholle. Olen tunnetusti huono käyttämään näitäkin, mutta ajattelin taas yrittää parantaa tapani. Käytin Mellow Moisturea yönaamiona, eli levitin paksun kerroksen kasvoille, annoin imeytyä parikymmentä minuuttia, hieroin imeytymättömät voiteet vielä kasvoille ja kaulalle ja menin nukkumaan. Ihan hyvin toimi, mutta jatkossa taidan sen 10-15 minuutin vaikutusajan jälkeen poistaa naamion kasvoilta, sillä en välittänyt tahmeudesta joka iholle nukkumaan mennessä vielä jäi. Muuten kyllä hyvä tulos ja naamio teki sen minkä lupasikin, eli kosteutti ja rauhoitti ihoa.

*Mellow Balm Cleanser on jännä tuote, sillä se on tavallaan balmin ja puhdistusöljyn risteytys. Tuote tulee tuubista balmina, mutta iholle hierottaessa muuttuu öljyiseksi. Mellow Balm Cleanser sulattaa näppärästi meikin silmistä ja kasvoilta mutta vaatii kyllä kakkosvaiheen putsarin kaverikseen, sillä pelkän veden kanssa se liukenee pois tosi hitaasti eikä yletön vedellä läträäminen ole kuivan ihon kanssa kovin järkevää. Vaahtoavan putsarin avulla Balm Cleanser lähtee vaivatta pois ja lopputulos on putipuhdas, muttei kiristävän kuiva.

*Clear Pore Resurfacer on iholle jätettävä happokuorinta, sellainen kuorivan seerumin tyyppinen. Pidän tästä tuotetyypistä kovasti sen helppouden ja hellävaraisuuden vuoksi. Ihoni ei oikein tykkää rakeellisista kuorinnoista, ja rakeettomia kuorintoja muistan käyttää vähän turhan harvoin. Siksi iholle yöksi jätettävä tuote on mulle sopiva. Clear Porea olen ehtinyt käyttää vasta kerran, joten menee vielä aikaa että tuotteen tehot selviävät. Toivoisin, että Clear Pore auttaisi vähentämään mustapäitä ja ihon hilseilyä, jota mulla on nenänpäässä ja otsassa ympäri vuoden. Kuorivana ainesosana tässä on 5% AHA/PHA -yhdiste sekä 2% BHA -happo. Vaikka ihoni on herkkä, Clear Pore ei aiheuttanut mitään kihelmöintiä tai punoitusta ihollani.

Skincity Skincare on kyllä todella vakuuttava lanseeraus! Tykkään aivan erityisesti tuotteiden selkeydestä, järkevästä hintatasosta ja pakkausmuodosta: turhaa jätettä tuottavia ulkopakkauksia ei ole, suuri osa tuotteista on pumppupullossa (JES!) ja tuotteiden idea on kiteytetty lyhyesti ja ytimekkäästi pakkauksiin. Tuotteiden hinnat liikkuvat keskimäärin 25-40 euron hujakoilla, joten hinta-laatu -suhde on enemmän kuin kohdillaan. Tuotteilla saa koostettua itselleen monipuolisen hifistely-ihonhoitorutiinin, mutta yhtälailla valikoimasta löytyy loistavia tuotteita heille, jotka eivät halua läträtä useilla tuotteilla. Kokeilemistani tuotteista mullistavin on mielestäni *Barrier Building Second Concentrate, jota suosittelen kaikille kuivaihoisille. Kaikki tuotteet ovat tuoksuttomia ja vegaanisia.

Jos haluat kokeilla Skincity Skincarea, niin alekoodilla WL15 saat Skincity Skincaren tuotteista -15% alennuksen. Alekoodi on voimassa sunnuntaihin 24.11. saakka. 

Ihotestin pääsee tekemään *tästä. Ihotestin teko ei velvoita ostamaan mitään.

(Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading