KBShimmer: swatcheja ja arvioita

Olen näköjään vaarallisesti ihastumassa indielakkojen maailmaan. Se on sinänsä huono asia, koska indielakat ovat perinteisesti melko hintavia, hankalasti saatavissa pienten erien ja suuren suosion vuoksi, enkä muutenkaan tarvitsisi yhtään enempää himotuskohteita. Mutta kun ne indiet on niin erikoisia ja ihania…

Papu huuteli Fb:n Lakkarakkaus-ryhmässä, että indiemerkki KBShimmerin kevätkokoelma julkaistaisiin Harlow & Co:n sivuilla 15.2. klo 19. Jotenkin tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että klo 18.45 istuin koneella lakkojen tilauslista mielessä, kädet hiessä, sydän hakaten ja sormi krampissa refresh-nappia painellen. Surya ja Papu mellastivat Fb:n puolella kutsuen sitä kannustamiseksi. Sovittiin yhteistilauksesta, koska Harlow’n postikulut on aika korkeat, ja ilmainen toimitus luvataan vasta yli 50 dollarin tilauksille.

Tilausprosessi oli lievästi sanottuna kuumottava, koska luulin ettei Harlow’lla voi maksaa kuin PayPalilla. Loin itselleni PayPal-tunnukset, tai kuvittelin tekeväni niin, mutta varmistussähköpostia ei kuulunut ja mä olin toki välittömästi ihan apeshit-tilassa. Mikään ei oo niin eläimellistä raivoa aiheuttavaa kuin toimimaton aateekoo. Hyödyttömän puolen tunnin tappelun ja raivoamisen jälkeen huomasin, että myös luottokortilla voi maksaa. UPS.

Kevätkokoelman lisäksi Harlow’lle tuli myyntiin pieni erä myös vanhempia KBShimmereitä. Rajoitin omat himotukseni vain kolmeen lakkaan, mistä olen aika ylpeä. Mukaan lähti Snow Way!, Lets Get Star-Ted ja Iris My Case, joista kaksi ensimmäistä on vanhempia lakkoja ja Iris uudesta kokoelmasta. Tilaaminen oli naurettavan helppoa, nettisivut siistit ja toimivat ja toimitus nopea. Tilauksen tein siis 15.2. ja lakat tulivat perille 22.2. siististi ja turvallisesti pakattuna.

IMG_7635
.

Otin näihin swatcheihin mukaan myös neljännen KBShimmerini, Sugar Plum Faerien, joka on odottanut vuoroaan päästä kynsille jo hyvän tovin.

Sugar Plum Faerie on jellytyyppinen lakka, minkä vuoksi sen peittävyys ei ole aivan paras mahdollinen. Laitoin ensin alle kerroksen China Glazen Gothic Lolitaa ja päälle kaksi kerrosta Faerieta ja yhden kerroksen Seche Viteä.

kbshimmer sugar plum faerie
.

Allaolevassa kuvassa Sugar Plum Faerie yksinään ilman päällyslakkaa, kolme kerrosta. Lakka on helppo levittää eikä glittereitä todellakaan tarvitse kalastella pullosta, välillä niitä meinaa tulla kynsille jopa liikaa.

kbshimmer sugar plum faerie swatch
.

Snow Way! -lakkaa olen ihaillut swatcheissa jo pitkään. Vaaleansininen jellypohja, mikroglitteriä ja valkoisia mattaglittereitä. Valitettavasti koostumus oli vähintäänkin vaikea. Lakka on melko paksua, mutta jellypohjan vuoksi ei peitä kovin hyvin. Kolmellakaan kerroksella lakka ei peitä täysin, mutta enempää ei kynsille voi laittaa lakan paksuuden ja glittereiden määrän vuoksi. Valkoiset mattaglitterit ovat suuria, minkä vuoksi niitä on vaikea saada tasaisesti asettumaan kynsille. Laitoin Snow Wayn alle yhden kerroksen Essencen Fall For Me -lakkaa, mikä jo itsessään raidoittui ja peitti huonosti, joten se ei pelastanut oikeastaan mitään. Essencen päällä kaksi kerrosta Snow Wayta ja yksi kerros Seche Viteä.

kbshimmer snow way swatch
.

Aion kuitenkin antaa Snow Waylle vielä uuden mahdollisuuden. Huolellinen pohjalakkaus todennäköisesti pelastaisi paljon, kun Snow Wayn peittävyydestä ei tarvitsisi huolehtia.

Uuden kevätkokoelman Iris My Case sen sijaan on aivan toista sorttia kuin Snow Way. Levittäminen sujui kuin tanssi ja kahdella kerroksella sai tasaisen, peittävän pinnan. Ja katsokaa nyt kuinka kaunis se on!

kbshimmer iris my case
.
kbshimmer iris my case swatch
.

Luulen, että Iris My Case on yksi niistä lakoista, joista en suostu koskaan luopumaan vaikka lakkaharrastus jostain syystä loppuisikin :)

Let’s Get Star-Ted oli positiivinen yllätys. Odotin glittereiden kalastelua ja törröttäviä tähtiä, mutta tuloksena olikin helppo lakkaus ja hämmentävän tasainen pinta. Alla yksi kerros Essien Blancia ja päällä kaksi kerrosta Star-tedia sekä päällyslakka.

kbshimmer let's get star-ted swatch
.

Mustien, violettien ja kirkkaansinisten glittereiden väriyhdistelmä on aivan ihana! En kyllä luovu tästäkään ikinä ikinä!

IMG_7642
.

KBShimmereitä ja muita indielakkoja voi ostaa täältä. Wasting Lifestyle suosittelee lämpimästi, Harlow & Co. ja KBShimmerit ansaitsevat hyväksynnän hylkeen:

seal-of-approvalTranslation: I went berzerk when I saw these KBShimmer indie polishes at Harlow & Co website. They are incredibly beautiful. The only small disappointment was Snow Way, which was pretty hard to get evenly on the nail and as you can see in the picture, I failed. Snow Way was thick and did not self-level. Other three were great in quality. My favs are Iris My Case (lilac) and Let’s Get Star-Ted (white).

Continue Reading

Ystävälliset ihmiset tekevät maailmasta paremman lakka kerrallaan

Olen nyt niin jäljessä näissä mun postausaiheissa että vähän hikoiluttaa. Viimeinkin saan eetteriin kiitokset kahdelle ystävälliselle kynsilakka- ja blogiharrastajalle, joiden ansiosta mulla on jälleen uusia ihania kynsilakkoja! Whoop whoop!

Facebookin Kynsikoristelut-ryhmästä luin jokin aika sitten sydämentykytyksiä aiheuttavan vinkin: Tuurin kyläkaupassa myydään Orlyn lakat 3 eurolla kappale. Kolmella eurolla, I tell you! Orlyt on perinteisesti aika ylihintaisia, Suomen nettikaupoissa jotakin 11-16 euron luokkaa, joten alennus oli merkittävä. Ja Tuurin kyläkauppa merkittävän kaukana mun asuinpaikasta.

Pelastajaksi tarjoutui Salla, joka tarjoutui varta vasten lähtemään Tuuriin hakemaan Orlyja mulle ja muutamalle muulle halukkaalle. Rahakaan ei tällä kertaa vaihtanut omistajaa, sillä sovittiin Sallan kanssa lakkavaihdosta. Sallan postaus lakkavaihdosta löytyy tästä :)

Tuurin Orlyjen sävyvalikoimasta mulla ei ollut mitään tietoa, joten listasin Sallalle pari lakkaa jotka Orlyn valikoimasta haluaisin, ja ta-dah:

IMG_7575
.

Orlyt vasemmalta oikealle: Night Owl, Fowl Play ja Pixie Dust. Bonuksena w7 Mosaic, joka on täydellinen dupe kalliille Nails Incin Pudding Lanelle (tsekkaa jos et usko). Mosaicin hinta oli kolmen euron luokkaa, ei paha.

Mosaic päätyikin jo kynsille erään epäonnistuneen lakkausrupeaman päätteeksi. Yritin ensin leimailla, mutta epäonnistuin täydellisesti. Sitten yritin tehdä skittlelakkauksen, johon valitsin värit todella typerästi, ja niin lähti sekin manikyyri poistoon. Epätoivoisena tartuin sitten Mosaiciin, koska sitä ei ainakaan tarvitse koristella. Lakkauksen jälkeen oli sellainen olo että jotain unohtui, ja kuvistahan sen sitten huomaa: kynsinauhat siistimättä ja pikkurillin epätasainen lakkaus korjaamatta. Oh well.

w7 mosaic swatch
.

Kuvissa 2 kerrosta. Mosaicia, kuten muitakin tämän tyylisiä lakkoja, pitää levittää aika varovasti ja kevyin vedoin, muuten glitterit karkaavat kynneltä pois sudin mukana (kuten tuosta pikkurillistä huomaa).

IMG_7589
.

Kiitos Salla tuhannesti, odotan innolla Tuurin seuraavia supertarjouksia ;D

Pari päivää sitten tein toisenkin erittäin onnistuneen lakkavaihdon, joka hymyilyttää vieläkin. Klikkailin holtittomasti ympäri Internetiä ja törmäsin tähän blogipostaukseen. Masterpiece Pink -blogin Amoena kyseli vaihtaria OPIn Ate Berries in the Canaries -lakalle, joka on aivan tolkuttoman herkullisen värinen. Näppäilin hysteerisenä Amoenalle samantien sähköpostin, jossa ehdotin vaihdokkeja. Niiden joukosta löytyi mm. Essien School of Hard Rocks, joka matkasikin sitten pikaisesti Amoenan hellään huomaan ja parin päivän kuluttua postista tupsahti tällainen:

IMG_7594
.

Tuntemattomien ihmisten ystävällisyys ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua! Tästä tuli todella hyvä mieli :) Kiitos Amoena, paitsi että mulla on nyt ihana OPI, sain myös uuden blogin lukulistalle!

Happy happy joy joy – mukavaa viikonloppua kaikille!

Translation: Here are a few of my newest polishes, brought to you by friendly people over the Internet. Swapping is awesomesauce!

Continue Reading

Viime aikojen ostoksia pt.2: yhteistyötä ja löytöjä

Kuten luvattua, tässä ostospostauksessa esittelen viime aikojen kirppis- ja alelöytöjä sekä bloggaajakollegoiden kanssa tehdyn yhteistyön tuloksia. IT-tuki voi lopettaa lukemisen NYT. Pakko postata nämä ennenkuin seuraavat isommat tilaukset tulevat, läjä Essencejä on tulossa Beautycosmeticilta ja eBaysta saapunee muutaman viikon sisään Jotain Aivan Ihanaa. Palaan asiaan myöhemmin, nyt näiden löytöjen kimppuun!

IMG_7495Vasemmalta oikealle: OPI Thanks a Windmillion, Orly Skinny Dip, China Glaze Naked, China Glaze Desert Sun, OPI If You Moust You Moust.

Osan näistä ostin kirppikseltä, OPIt ja ChG:n Desert Sun tuli mulle Suryan (joko olette tutustuneet?) aka Sannan kanssa tehdyssä lakkavaihdossa. Haluaisin huomauttaa, että mä en varsinaisesti valinnut Desert Sunia itselleni, vaan Sanna ilmoitti lähettävänsä sen mulle joka tapauksessa, koska ”ei sitä kukaan kuitenkaan osta”. Kiitti :D One woman’s trash is another woman’s…garbage? No ei vais, olen mä Desert Sunia halunnutkin koittaa, se on tuollainen rumankaunis outolintu. IT-tuki tosin totesi lakonisesti lakan nähtyään, että ”ostit sitten ripulin värisen lakan”. Desert Sun parka, sääliksi käy :D

IMG_7384Vasemmalta oikealle: China Glaze Strawberry Fields ja Ahoy!, Zoya Storm ja Blaze.

Tajuatteko yhtään kuinka mahtavia lakkoja?! *faint* Näistäkin on pakko kertoa vähän lisää. Ostin mun siskolle joululahjaksi kynsihömppää, joukossa mm. Strawberry Fields, ja tulin lakasta niin kateelliseksi että pakko se oli saada itsellekin. Sopivasti se tulikin kirppikselle myyntiin varsin kohtuulliseen 4 euron hintaan ja nyt se on MUN! MUN! Ahoy on tullut Sannalta, vaihtokauppa sekin, ja älkää nyt kukaan sanoko että se on samanlainen kuin Strawberry Fields. Ei se ole! Tai…se ei ole ainakaan identtinen. *työntää sormet korviin ja kieltäytyy kuuntelemasta järkipuhetta*

Muistatteko tämän postauksen, missä hehkutin Zoyan Auroraa? Samaan lakkakokoelmaan kuuluu myös nuo kuvan holoihanuudet Storm ja Blaze. Luonnollisesti ne oli pakko saada, vaikka Zoya on kallis ja huonosti saatavilla oleva merkki. Apuun rynnisti valkealla keppihevosella Sanna, taas, joka tilasi meille molemmille eBaysta nuo lakat ja vieläpä kohtuulliseen hintaan! Eikä siinä vielä kaikki, samassa tilauksessa tuli myös nämä:

IMG_7385Swatch-tikut! Heitin kynsikiekot samantien roskiin kun sain tikut kaivettua paketista ulos. Tikkuprojektistakin lisää myöhemmin…(jopas olen ärsyttävä vihjailija tänään)

IMG_7493Mä hengästyn jo näiden kuvien katselusta, vaikea sisäistää että nämä kaikki on mun! Vasemmalta oikealle: Orly Miss Conduct (holo!), China Glazen C-C-Courage, Barielle Elle’s Spell. Kaksi ekaa kirppikseltä, Barielle Sannalta.

IMG_7491OPIt saalistin Sokos Emotionin OPI-alesta, josta en olisi tiennyt mitään ilman Lilaa. Arvon lady nimittäin lähetti mulle sähköpostia asiasta ja onneksi teki niin, muuten olisin jäänyt ilman The World Is Not Enoughia, On Her Majesty’s Secret Servicea ja Steady as She Rosea. Mikä parasta, lakat oli puoleen hintaan, eli 8,40 kpl. Vieläkin vaikea uskoa koko alen olemassaoloa, mun lähi-Emotionissa on nimittäin ollut samat kanariankeltaiset Maybellinet ja OPIn A-Taupe the Space Needle alennuksessa varmaan viimeisen vuoden. Jännä ettei oo käyny kaupaksi…

Viimeisenä pistetään kirsikka lakkakakun päälle: mun ekat indielakat! Vasemmalla läkähdyttävän hieno KBShimmerin Sugar Plum Faerie ja oikealla I Love Nail Polishin Goldie Boo..Boo!. Näidenkään tilaamisesta mulla ei ole käytännön kokemusta, koska lyöttäydyin Papun kanssa kimppaan tilaushommissa. Hyvä kimppa, koska Papu teki kaiken työn, heh. Suosittelen tutustumaan Papun postaukseen I Love Nail Polishista, aivan ihania lakkoja ja todella ammattimainen ote myyjällä :)

IMG_7486Koska tämä postaus on muutenkin jo tolkuttoman pitkä, pahennan asiaa lätisemällä tähän loppuun vielä vähän sellaista lässyn lässyn -asiaa.

Tämän postauksen lakoista suurinta osaa ei olis ikinä päätynyt mulle, jos Papu ei olisi tehnyt mun kanssa kimppatilausta (ja ylipäänsä esitellyt indielakkojen maailmaa mulle), jos Sanna ei oisi hyvää hyvyyttään hoitanut eBay-kimppatilauksia mun puolesta ja Lila Lakka lähettänyt sähköpostia mulle vain, koska sattui näkemään alessa niitä lakkoja joita tiesi mun haluavan. Kaikki nämä valloittavat naiset tunnen vain ja ainoastaan netin välityksellä, en mitenkään muuten. Monilta tikahtumisnaurukohtauksilta olisin säästynyt, jos en näihin naisiin olisi tutustunut :D Mä olen kohdannut netissä niin mukavia ihmisiä, että seuraava on varmaan sitten se moottorisahamurhaaja. Jaiks. Todennäköisyydet alkaa olla jo mua vastaan…

Että on vaikea pysyä asiallisena ja aiheessa näköjään. Pointti on tämä: olen teistä, lukijoista ja nettiystävistä, kovasti kiitollinen.

Minkäs lakan haluatte nähdä hetikohta kynsillä? Nuo kaikki on vielä kokeilematta :)

Translation: Ok, it’s official. I’m a hoarder. But these all were either on sale, swapped or otherwise very cheap so these don’t count. Much.

Continue Reading