Rock That New Year

Ehdinpäs tehdä kynnet vuoden suurimman pakkojuhlan kunniaksi! Vuoden vaihtumisen juhlinta ei herätä täällä suuria intohimoja, sillä viimeinenkin biletysinnon kipinä sammui koirien myötä. Vähän samaan tapaan kuin vappu menetti merkityksensä opiskeluajan päätyttyä. Toinen koira arastelee raketteja, joten ollaan melkolailla kotiin sidottuja, mutta ei haittaa – eipähän tarvitse väkisin rehata pakkasessa/vesisateessa ja ampua euroja savuna ilmaan. Ja kyllä, tiedostan että kuulostan nyt katkeralta vanhalta änkyräeukolta…ehkä jos paikkakuntamme vatipäät ei alottais rakettiensa paukuttelua jo monta päivää ennen aattoa, suhtautuisin ko. juhlaan vähemmän nuivasti. Täällä on paukkunut tiheään jo lauantaista saakka. Ei voi kuin toivoa, että kyseiset heikkolahjaiset urpot ampuisivat rakettinsa esim. omaan naamaansa, saakeli. Raketteja pelkäävä koira antaa vähän uuden perspektiivin ilotulitteisiin.

.
.

Sinänsä vuoden vaihtuminen on nostalgiaa ja haaveita herättävä asia, ja kyllä me aina jotain pientä spesiaalia touhutaan vaikkei isoja bileitä järjestettäisikään. Pitkästä aikaa ollaan ihan ilman perheen ulkopuolista seuraa tänä vuonna, joten ohjelmassa on sama kaava kuin itsenäisyyspäivänä: syöpötellä possuna ja katsoa hyviä sarjoja maratonina. Terveellisiä elämäntapoja voi harkita sitten joskus helmikuussa. Tammikuussa ei, koska jokainen liikuntapaikka on ammuttu täyteen paniikissa laihdutukseen ruvenneita naishenkilöitä. Ite aattelin paisua huolella vielä yhden ylimääräisen kuukauden, että on sitten kunnolla työsarkaa helmikuussa…

.
.

Mutta ne kynnet! Teemana oli rokkihenkinen synkeä sekasotkulakkaus. Sanat ”synkeä” ja ”sekasotku” lisäsin teemaan jälkikäteen lopputuloksen nähtyäni. Etusormessa ja pikkurillissä pohjana on Barry M Matte-sarjan Espresso, joka ilman päällyslakkaa kuivuu mattapintaiseksi (uudesta Matte-kokoelmasta hyvät kuvat esim. täällä). Kuvissa 1-2 kerrosta kynnestä riippuen, pigmenttistä lakkaa siis. Leimasin päälle ilotulitustyyppistä sydänkuviota (BM-317) Color Clubin Cherubicilla, joka on todella voimakas hololakka ja toimii leimauksessa kuin junan vessa.

.
.
.
.

Keskisormessa kimaltelee OPI:n Metallic 4 Life, lakka jossa on hopeisia glittereitä mustassa jellypohjassa. Lakka on ilmestynyt Nicki Minaj -kokoelmassa ja alkaa olla jo vaikeasti saatavilla, joten Merkkilakkakirppikseltä tämän bongattuani ostin sen epäröimättä. Ebaysta sitä vielä halvalla löytyy, mutta virallisilta jälleenmyyjiltä vähemmän. M4L peittää juuri ja juuri kolmella kerroksella, joten kerrostin sen suosiolla Barry M:n päälle.

.
.

Nimettömään lakkasin OPI:n Emotionsin, mustan tekstuurin. Seassa on mustia glittereitä, peittävyys saavutetaan kahdella kerroksella. Ihana lakka, ja nimen ja lakan ulkonäön yhdistelmä aiheuttaa kuivaa naurahtelua. Tekstuurin päällä on mun lempparitähtileima Pueenin laatasta 44, sekin leimattu Cherubicilla, jonka holoisuus tosin kuoli täysin tekstuurin kohdattuaan. Oh well.

.
.

Blogin puolella vuosi 2013 on ollut hieno. WL on ollut pystyssä nyt 1,5 vuotta ja kehitystä on toivoakseni tapahtunut runsaasti. Mennyt vuosi on ollut pitkälti vielä harjoitteluaikaa, joten ehkä nyt 2014 on hyvällä tavalla rutinoituneempi ja vakaampi. En nyt tähän vuoden viimeiseen postaukseen pystynyt valikoimaan lempparilakkauksia tältä vuodelta, mutta ehtiihän sen tammikuussakin. Tuleeko teillä mieleen joitakin suosikkeja?

Kohti maailmanvalloitusta ja sen yli – bring it on 2014! Hyvää uutta vuotta te tärkeät!

Translation: Black Bling Skittlette is my way of welcoming 2014. OPI Emotions (black texture), Barry M Matte Espresso (index and pinkie, with top coat) and OPI Metallic 4 Life (silver glitter in a black jelly base) created the base for this skittlette and stamping with Color Club Cherubic took care of the rest. Happy New Year everybody, hope you have a good one!

Continue Reading