Hyväkuntoiset hiukset hetkessä: Olaplex shampoo ja hoitoaine

Mulla on nyt tässä esittelyssä tuotepari, joka kertakaikkisesti mullisti hiusteni kunnon ihan hetkessä. Oon tuskaillut hiusten kunnon kanssa jo pitkään: hiukset ei tunnu oikein enää kasvavan, ne ovat sähköiset ja lirut mutta myös karkeat, kuivat ja kiillottomat. Huonokuntoisissa hiuksissa ei hiusvärikään pysy hyvännäköisenä kuin viikon tai pari.

Mulle on tehty Olaplex-hoito kertaalleen hiusten värjäyksen yhteydessä ja sen jälkeen hiukset tuntui ihan mahtavilta, ihan kuin joku olisi vaihtanut omat hiukseni Oikeisiin Hiuksiin…mutta eihän se ilo kauaa kestänyt. Loppuvuodesta bongasin sitten markkinoilta kotikäyttöön tarkoitetut Olaplexin shampoon ja hoitoaineen, luin niistä ylistäviä blogiarvioita ja tilata pätkäytin itselleni paketin Eleveniltä. Tällä hetkellä Olaplexia ei siellä myydä, mutta Cocopandalta näitä saa.)

Ensimmäinen pesukerta ei vielä aiheuttanut ihmeempiä hurraahuutoja, mutta parin pesun jälkeen hiukset olivat jo selkeästi erilaisen tuntuiset. Myös kampaajani huomasi eron hiuksia hypistellessään. Hiuksissa on sellainen lähes natisevan jämäkkä tuntuma ja ne tuntuvat paljon paksummilta, mutta samalla ne ovat aivan sileät ja taipuisat. Pörröisyys väheni merkittävästi. Hiukset ovat myös huomattavasti kiiltävämmät, ja väri kestää hiuksissa todella paljon paremmin! Punaiset sävyt ovat kovia haalistumaan, ja kun hiukset ovat huonokuntoiset, väri ei pysy sitäkään vähää. Olin jo tottunut siihen, että kirkastin väriä sävytteillä ja suoraväreillä useamman kerran kampaamokäyntien välissä (ja mä käyn kampaajalla kuitenkin säännöllisesti 5-6 viikon välein). Olaplexin myötä väri pysyy niin hyvin, ettei viiden viikon aikana tarvitse katsoakaan suoraväreihin päin. Silkkaa rahansäästöä siis!

Koska hiukset ovat nyt kokonaisuudessaan parempikuntoiset, myös esimerkiksi kiharat tai latvojen taivutukset pysyvät hiuksissa tosi paljon paremmin, ja muotoilutuotteidenkin käyttö on vähentynyt. Oon pitänyt hiuksia auki nyt enemmän kuin varmaan kolmena viime talvena yhteensä. Olin aivan alistunut siihen, että erityisesti talvella hiukset on vaan niin karseat, että niitä on pakko pitää kiinni koko ajan. On ollut mahtavaa todeta, ettei tuohon ajatukseen tarvitsekaan enää alistua :)

Olaplexit eivät edes maksa tavallisia kampaamotuotteita enempää (mutta toki enemmän kuin edullisimmat markettishampoot, se on selvää). Shampoon ja hoitoaineen saa noin 30 eurolla per pullo. Tuotteet vaikuttaa myös tosi riittoisilta, sillä ainakin shampoota meinaan jatkuvasti yliannostella. Rahallinen panostus tuntuu senkin vuoksi tosi kohtuulliselta. Itse tilasin paketin, jossa on shampoon ja hoitsikan lisäksi No.3 eli Hair Perfector, jonka tarkoitus on ylläpitää kampaamossa tehdyn Olaplex-käsittelyn lopputulosta pidempään ja korjata vaurioitunutta hiusta. Hair Perfectoria voi käyttää ilman kampaamokäsittelyäkin, mutta parhaan tehon siitä saa irti kun sen käyttää noin viikko kampaamo-Olaplexin jälkeen. Aine laitetaan pyyhekuiviin hiuksiin, annetaan vaikuttaa 10-20 min ja sen jälkeen pestään normaalisti hiukset shampoolla ja hoitoaineella. En ole toistaiseksi käyttänyt No.3:sta kertaakaan, kun se ei ole tuntunut vielä tarpeelliselta (ja koska olen tosi laiska käyttämään tuollaisia tuotteita, joiden pitää vaikuttaa hiuksissa pitkään).

Toki mulla on edelleen tosi paljon enemmän huonoja hiuspäiviä kuin haluaisin, eikä Olaplex tietenkään ole tuonut mulle yhtään enempää hiuksia, mutta muutos on ollut niin valtavan suuri etten varmaan ikikuunapäivänä Olaplexistä luovu. Oon kokeillut kymmeniä ellen jo satojakin shampoita ja vaikka monet niistä ovat olleet aidosti tosi hyviä, ei niistä mikään yllä lähellekään Olaplexiä. Mulla onkin jatkuvasti sellainen olo, että mikähän juju tässä on ja tippuukohan multa joku päivä kaikki hiukset kerralla päästä tai jotain, kun pakkohan tän on olla liian hyvää ollakseen totta! No, toistaiseksi en ole mitään miinuspuolta tuotteista keksinyt ja olen käyttänyt niitä nyt joulusta saakka eli vajaan parin kuukauden ajan. Pohdin tässä, pitäisikö tuotteiden kanssa pitää välillä taukoa vai voiko niitä vain käyttää joka pesulla ikuisesti…mutta so far so good. Eiköhän viimeistään kampaaja kerro mulle, jos meinaa mennä överiksi tai muuten pieleen :D

Olaplexeissa ei ole parabeeneja tai sulfaatteja ja tuotteet ovat myös vegaanisia.

Kuka kiinnostui? :)

(Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading