Trash Talk: heinä-elokuu 2019

Saadut ilmaistuotteet merkitty tähdellä*
Linkit *mainoslinkkejä.

Viimeinkin pääsen ruotimaan näitä heinä- ja elokuun loppuneita tuotteita. Koska olin heinäkuun pitkälti reissussa, käytin lähinnä matkakokoisia tuotteita ja muutenkin vähemmän kosmetiikkaa kuin yleensä. Lopputuloksena mulla oli avattuja purkkeja kaikissa mahdollisissa kokoluokissa, mutta ei oikein mitään loppuneita. Siksi hillosin niitä vähiä tyhjentyneitä purkkeja elokuunkin yli ja nyt kahden kuukauden saldo on sellainen, että saan sentään jotakin jutunjuurta näistä aikaiseksi.

Olaplexista loppui sekä shampoo että hoitoaine (kuvassa tosin on oikeasti lähes täysi hoitoainepullo, koska se alkuperäinen tyhjentynyt on hävinnyt jonnekin, otaksun että roskikseen). Otin Olaplexit käyttöön joulun jälkeen ja ne loppuivat heinäkuussa, eli molemmat pullot kestivät yli puoli vuotta! Duon yhteishinta on (*ainakin tämänhetkisessä Cocopandan tarjouksessa) 59 euroa, joten kovin paljoa ei yhden kuukauden käytölle hintaa tule. Etenkään vaikutuksiin nähden. Olen ollut niin mielettömän tyytyväinen Olaplexiin, etten voi kuvitellakaan käyttäväni enää mitään muuta shampoota ja hoitoainetta. Alkuperäinen juttuni löytyy täältä. 5/5

Krakovan reissulla ostin Sephorasta neljä kangasnaamiota ja ne kuluivat heinäkuun aikana. Kaksi kuorta on näemmä päätynyt suoraan roskiin kulkematta loppuneiden korin kautta. Tuoksut ovat kivoja, vaikutukset myös, mutta näissä on liian pienet silmänreiät! Ainakin siis meidän perheen mulkosilmille :D 3/5

V10 Plus A-vitamiiniseerumi* oli mulla jemmassa nimenomaan kesälomaa varten, sillä tiesin tarvitsevani silloin matkakokoisia tuotteita eikä mulla ollut mitään muuta seerumia matkakoossa. Iso plussa siitä, että pullossa oli kunnollinen pumppu vaikka matkakoko onkin kyseessä! A-vitamiiniseerumi on hyvä perusseerumi, joka sopii kaikille ihotyypeille. V10 Plussan hintaluokassa panostaisin kuitenkin ennemmin johonkin muuhun seerumiin kuin tähän A-vitamiiniin, sillä merkillä on upeita täsmätuotteita erinäisiin iho-ongelmiin ja monille ihotyypeille. 4/5

Lumenen joulukalenterit ovat tuoneet mulle huipun arsenaalin loistavia pikkukokoja luottotuotteista. *Lähde-sarjan Intense Hydration on erinomainen kuivan ihon kasvovoide, joka ei kuitenkaan ole liian tuhti kesälläkään käytettäväksi. Toimii matkoilla niin päivä- kuin yövoiteenakin. 5/5

The Body Shopin Pink Grapefruit -vartalojugurtti näkyi jo mun heinäkuun suosikeissa, ja alkuperäinen vartalojuguanalyysini löytyy täältä. Nämä jugut ovat aivan supertuotteita ja *Pink Grapefruit on yksi mun suurimmista suosikeista TBS:n tuoksuvalikoimassa. Mulla on jemmassa vielä *Almond Milk , *Cactus Blossom sekä IHANA *Ginger, joten kyllä ne hetkeksi riittää! *Vartalojugurtit on nyt alessa The Body Shopilla :) 5/5

Biozellin Texturizing Spray on hiuksia tuuheuttava suihke, joka on mulla päivittäisessä käytössä. En edes muista millaista elämä oli ennen tätä tuotetta :D Todella halpa tuotekin vielä. Tällä hetkellä mulla on molemmissa vessoissa täysikokoinen pullo käytössä (aina pitää olla tämä musta pullo käden ulottuvilla) ja matkakokoinen versio kului hiljalleen erinäisissä reissuissa. 5/5

Rexonan Aloe Vera -dödö on peruskauraa loppuneissa. Halpa ja hyvä. 5/5

Flow Kosmetiikan Kookos & Sitruuna -vartalokuorinta oli heräteostos muistaakseni Luonnonkosmetiikkamessuilta. Yleensä vältän kaikkea kookostuoksuista kuin ruttoa, mutta tämä vartalonkuorinta tuoksuu yksinomaan sokerisille sitruunaleivoksille – tai oikeastaan niiden taikinalle. Ah ja nams. Purkki kului ihan superhitaasti, koska oon aivan surkea käyttämään vartalokuorintoja. Olen laiska. Veikkaan myös, että makea tuoksu olisi saattanut alkaa tuntua äklöltä jos olisin käyttänyt tuotetta aktiivisemmin. Tää oli kuitenkin kivan rouhea ja silti jätti tavallaan ”öljyisen” tunteen iholle eikä tuntunut siksi kuivattavan ihoa juurikaan. 3/5

Yope Fig Tree* oli persoonallisen (ja hyvän!) tuoksuinen käsisaippua, lisäplussaa tietysti söpöstä pakkauksesta! Nipistän yhden pinnan siitä, että pumppu annosteli saippuaa vähän turhan hövelisti. 4/5

BareMineralsin Complexion Rescuesta olen puhunut blogissa niin paljon, etten tiedä kehtaanko kirjoittaa enää sanaakaan. Kosteuttavassa meikkivoiteessa on SPF 30, se sopii kuivalle iholle mielettömän hyvin ja tekee ihosta todella kauniin. Uusi tuubi on jo menossa. Olen ostanut Complexion Rescueta sekä *eleveniltä että *Cocopandalta, ja sitä on saatavilla myös mm. *SkinCitylla. Helppo 5/5

Essencen I Need a Miracle* oli mulle todella mieluisa ripsari! Tällä sai helposti tuuhean ja näyttävän lopputuloksen. Ripset eivät tummentuneet käytössä vaikka tuote sitä lupaili, mutta en mä sitä kyllä odottanutkaan. Taidan ostaa uudelleen, jos tää on vielä valikoimassa! 5/5

Sigman Line Ace -eyeliner* oli mulla hukassa ihan todella kauan, ja kun sen viimein löysin, se oli kuivunut purkkiinsa. Argh!! Harmitti ihan possuna. En siis osaa pisteyttääkään.

Mitäs teille? Joko on syksyfiilikset? Mä alistuin jo tähän syksyhommaan, eli kaivoin tuikkukipot esiin, aloin seurata noin kymmentä realitysarjaa, olen syönyt kuin karhu ennen talviunta, tilasin syksysävyisiä kynsilakkoja ja vaihdoin syksyn väriset tyynynpäälliset olkkarin sohvan tyynyihin. Ja täytin vuosia. Ei voi mitään, syksy on täällä ny.

Continue Reading