Trash Talk: marraskuu 2020

Mainoslinkit merkitty tähdellä. 

Marraskuun matalalento tuntuu näkyvän jopa loppuneiden tuotteiden määrässä. Marraskuussa ei inspannut yhtään mikään, enkä jaksanut kiinnostua edes kosmetiikasta paljoakaan. Kaikki vähänkään ylimääräinen ihonhoito tai meikkaus jäi aika minimiin, mutta ainakin sain tyhjennettyä muutaman sellaisen purkin jotka ovat olleet loppusuoralla jo pienen ikuisuuden.

Erborianin Yuza Double Lotion -hoitoneste (saatu) oli mulle aivan äärettömän mieluinen tuote! Olen tykännyt hirveästi kaikista kokeilemistani Erborianin tuotteista. Kaksifaasinen Yuza Double Lotion kosteutti hyvin, imeytyi ihan itsestään ja tuoksui ihanan raikkaalle. Ja oli muuten aivan hullun riittoisaa, aloin jo epäillä ettei tuote lopu laisinkaan. Alkuperäinen juttuni Erborianin tuotteista löytyy täältä. Erboriania myy Stockmann. Koska Erboriania ei ole saatavilla niistä nettikaupoista mistä yleensä tilaan kaikki asiani, vähennän yhden pisteen. Koska olis kiva jos kaikki menis kuten minä haluan. 4/5

Jane Iredalen BeautyPrep Hyaluronic Serumin ostin Oriolan ystävämyynnistä pilkkahintaan. Vitsi että tämäkin oli hyvä! Juuri sellainen täyteläisen geelimäinen koostumus josta pidän ja huiput kosteutustehot. Harmillisen pieni purkki tosin, vain 17 ml. Jane Iredalea myy verkossa ainakin *Skincity ja nykyään muuten myös *Cocopanda! Kiva että tämän merkin saatavuus on vähän parempi kuin aiemmin. Seerumi taitaa olla normihinnalla varsin tyyris, joten 4/5.

MACin Fix+ -kosteus- ja viimeistelysuihke ihanassa kurkun tuoksussa lentää nyt roskiin silkkaa vanhuuttaan. Heti kun rekisteröin tämän purkin olemassaolon, häpeä iski vasten kasvoja koska tämä Cucumber oli kausituote ja myynnissä joskus…no aivan sairaan kauan sitten. Eli taas kerran käsissäni on esimerkki niistä tuotteista, jotka on mun mielestä niin ihania että säästelen niitä, ja sitten ne vanhenee käsiin. Mitä tuhlausta! Tuoreena 5/5

Batisten Oriental on näissä postauksissa vakiovieras. Mutta tiiättekö mitä, tykkään näistä Garnierin Invisible Dry -kuivashampoista nykyään enemmän!! En ois uskonut tätä päivää näkeväni että Batisten Orientalin jokin peittoaa. 3,5/5

Nivea Black & White Invisible -spraydeodorantti on toinen laatuaan jonka ostin. Toisen pullon myötä kyllästyin siihen, että dödön laiton jälkeen keuhkot oli täynnä tätä :D muuten tosi hyvä tuote kyllä ja plussaa siitä ettei kuivumista tarvi odotella. 3,5/5

Ja sama dödö roll-on -muodossa :D tää kyllä sottaa vaatteet jos ei malta antaa kuivua, mutta muuten hyvä. 4/5

The Body Shopin Ginger -suihkugeeli on ihana! Olin ihan murheissani kun suihkari loppui, mutta onneks kaveri lähetti mulle uuden pullon kun ei itse tykännyt tuoksusta. (en ymmärrä miten tästä ei joku tykkäis muka!). 5/5

L’Occitanen Rich Face Cream on jostain joulukalenterista lähtöisin. Käytin jalkoihin, koska en osannut lukea mikä tuote tässä oli kyseessä :D

Kasvonaamioita kului kolme. Muistelin että *Misshan naamiot ois sopinu mun kasvoille hyvin, mutta kyllä mä jouduin näistäkin repimään silmien aukkoja isommiksi. *Kocostarin Waffle Mask oli hauska! Vohvelikankaan tyyppinen matsku tuntui tosi kivalta kasvoilla. Seerumia oli ihan eksessiivisesti, oisin voinut kylvettää itteni siinä. Tuoksu oli Blueberry ja se oli aika esanssinen, mutta ei paha. Näitä tilaan kyllä joskus toistekin!

Siinä ne! Kivaa viikonloppua!

Continue Reading