Moroccanoilin muotoilutuotteet

Aika moni siellä ruudun toisella puolella tietää varmaan Moroccanoilin hiusöljyn? Kulttimaineessa oleva öljy tekee kaikkea mahdollista hyvää hiuksille ja täyttää veroilmoituksen puolestasi, tai näin olen kuullut. Itse en ole sitä liiemmin käyttänyt, koska tuoksu oli minusta omituisen voimakas ja maskuliininen ja olen ylipäätänsäkin tosi laiska käyttämään hiusöljyjä. Joiltain kauneusmessuilta mukaan on tarttunut testereitä kyseisestä öljystä ja olen niitä käyttänyt sen verran, että tiedän öljyn silottavan hiukset tosi kauniiksi ja kiiltäviksi, mutta pidemmän aikajänteen kokemukset multa puuttuu. Nyt sain mahdollisuuden testailla Moroccanoilin uusinta aluevaltausta eli muotoilutuotteita, ja nämäpäs onkin paljon mielenkiintoisempia kuin pelkkä hiusöljy!

Sain valita Moroccanoilin kattavasta valikoimasta muutaman tuotteen ja yllätys yllätys, päädyin volyymia ja tekstuuria antaviin tuotteisiin. Oon kyllä niin ennalta-arvattava… Valitsin itselleni Beach Wave Moussen, Dry Texture Sprayn ja Texture Clayn.

Mun hiukset on tätä nykyä olkapäämitassa ja siten huomattavasti helpommat laittaa kuin aiemmin, jolloin hiukset ulottuivat lapaluihin saakka. Vaikka hiuksista onkin lähtenyt pituutta 15 senttiä, luokittelisin edelleen itseni pitkähiuksiseksi enkä siten ehkä ole muotoiluvahan ykköskäyttäjä. Tuoreessa muistissa on kuitenkin myös lyhyttukkaisen elämä ja se, miten tärkeää silloin oli löytää hyvä hiusvaha. Siksi halusin testata ja esitellä Texture Clayn, vaikkei se mun hiusmitalle sovikaan.

Texture Clay on koostumukseltaan aika kovaa ja kiinteää, mutta se sulaa ihon lämmön vaikutuksesta. 75 ml pakkaus riittää varmasti pienen ikuisuuden, koska vahaa tarvitaan muotoiluun ihan tosi pieni nokare. Vaha jättää hiukset mattapintaisiksi ja pehmeiksi, mutta jos sitä laittaa liikaa, tuloksena on likaisen näköiset hiukset. Vähemmän on enemmän. Tällä saa sellaista luonnollisen näköistä tuuheutta ja todella voimakasta pitoa. Vaha sisältää arganöljyä, sheavoita ja bentoniittisavea.

Tuoksu on aika voimakas kuten muissakin sarjan tuotteissa. Öljyn tuoksusta en viime kokeilulla tosiaan yhtään pitänyt, mutta nyt olenkin yhtäkkiä alkanut tykätä tuoksusta. En tiedä mitä on tapahtunut. En tosin ole ihan varma onko näissä sama tuoksu kuin öljyssä, mutta oletan näin, koska tuoksu on Moroccanoilin tavaramerkki. Sitä on vaikea kuvailla, mutta se on aika unisex, lämmin ja pehmeä, makeakin, mutta ei tukahduttava. Joka tapauksessa tuoksu saisi minusta olla vähän miedompi, sillä se säilyy hiuksissa pitkään ja välillä arkailen käyttää enää hajuvettä jos olen useampia Moroccanoilin tuotteita jo hiuksiin kerrostanut.

Beach Wave Texture Mousse on rakennetta antava vaahto, jolla tulee todella paljon tekstuuria hiuksiin. Mousse on vaihtoehto erilaisille suolasuihkeille, tavoite on molemmissa tuotetyypeissä sama, mutta tämä mousse ei sisällä kuivattavaa suolaa. Ohjeiden mukaan vaahtoa annostellaan golfpallon kokoinen määrä käsiin ja vaahto puristellaan hiusten pituuksiin ja latvoihin. Voin kertoa, että golfpallo on aivan totaalisen liioiteltu mittayksikkö olkapäille ulottuviin, kerrostettuihin hiuksiin :D Seurauksena ei todellakaan ollut surffaritytön huolettomat laineet vaan raskaat ja karkeat tahmahiukset. Mun hennolle ja ohuelle hiuslaadulle Beach Wave Texture Mousse tuntuisi olevan jotenkin liikaa vaikka kuinka koittaisin annostelua viilata. Suosittelen tätä luonnonkiharoille tai muuten tosi taipuisille, vahvoille hiuksille. Tai osaaviin käsiin, terveisin tunari.

Kolmikon todellinen helmi on Dry Texture Spray. Olen valmis julistamaan sen koko vuoden parhaaksi hiustuotteeksi ja nyt eletään sentään vasta maaliskuuta.

Olen tähän saakka hehkuttanut Biozellin tekstuurisuihketta ja sehän onkin kaiken hehkutuksen arvoinen. Moroccanoilin versio vain sattuu olemaan vielä paljon parempi. Suihke on niin kuivaa ja hienojakoista, että ensin luulin ettei pullosta tule ulos kuin ilmaa. Suihkeen koostumus takaa sen, että hiuksiin ei kerry vähääkään valkoista jauhoa (mikä on kuivashampoiden ja tekstuurisuihkeiden perusongelma) ja se tuki ja noste minkä tämä suihke antaa on jotain ihan käsittämätöntä. Hiuksiin tulee aivan mahtava määrä volyymia ja rakennetta, mutta silti ne tuntuvat siltä kuin mitään muotoilutuotetta ei edes olisi käytetty. Ihan poskettoman hyvä tuote. Käy hiusten tyveen nostetta antamaan tai pituuksiin esim. lettikampausten pohjaksi. Vaikka 29 euron hinta kirpaiseekin niin aion silti tämän ekan pullon tyhjennyttyä ostaa seuraavan. Ja sitä seuraavan. Ei tämän parempaa voi ollakaan.

Moroccanoilin tuotteita myydään mm. tavarataloissa, kampaamoissa ja idHairin nettikaupassa.

Onkos teillä vinkata jotain muita Moroccanoilin helmiä, jotka olen onnistunut missaamaan?

(Tuotteet saatu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: Moroccanoil is known for their hair oil but that’s not all they have to offer. I recommend checking out Dry Texture Spray. It’s the best texture spray I’ve ever tried, hands down. 

Continue Reading