Mikä löytö!

Tehän tiedätte, että olen metsästänyt hulluuden partaalla Muuramen Kolmonen-laatikostoja harrastuspisteelleni ja ihan oikeasti mulla meinasi mennä järki sen projektin kanssa. Kuukausien säätämisen, pettymysten, tinkaamisten, ohareiden ja muutamien hyvienkin kauppojen jälkeen tuli seinä vastaan, enkä jaksanut enää etsiä käytettyjä, mutta hyväkuntoisia ja järkevästi hinnoiteltuja lipastoja (oon avautunut aiheesta aiemmin täällä, täällä ja esitellyt possuilupisteeni täällä). Kun sitten ihan omalla toiminnallani pilasin sen mun parhaan lipaston, sisuunnuin jonkin verran ja päätin avata Tori.fi-sivuston uudelleen aina silloin tällöin. Ei mitään maanista etsintää, vaan ihan silmäilyä vain.

Pari kertaa ehdin silmäillä, kun jo bongasin ilmoituksen kahdesta lipastosta, yhteishinnaltaan vaivaiset 60 euroa. Paikkakunta lyhyehkön ajomatkan päässä, asianmukainen ilmoitus, kuvissa ihan hyväkuntoisen näköiset tavarat. Jonkin aikaa siinä mietin että jaksanko alkaa taas tähän säätämiseen, mutta soitin sitten kuitenkin myyjälle. Uskomatonta kyllä, myyjä suostui samantien varaamaan laatikostot mulle muutamaksi päiväksi (!!! tää on oikeasti ihan ennenkuulumatonta Torissa) ja sanoi, että ei missään nimessä halua lanttiakaan kauppasummasta ennenkuin olen nähnyt laatikostot.

.
.

Käytiin sitten pienellä viikonloppuajelulla muutaman päivän kuluttua ja haettiin laatikostot kotiin. Puhdistettuina, hyväkuntoisina ja aivan mainioon hintaan. Kantoapuakin saatiin ihan pyytämättä (eli mä sain vältettyä kantamisen myyntikohteessa kokonaan jessss), myyjien kanssa turistiin mukavia ja perheen koirakin oli ihana, halattava nallekarhu. Kyllä ihan oli kuin sadusta se! Sitäpaitsi laatikostoissa oli vieläpä täysin oikean korkuiset sokkelit, mikä oli oikein kirsikka kakun päällä. Mulla on semmosta säätöä ollut niitten sokkeleittenkin kanssa että HUOH. Muuramellahan on kolmea korkeutta sitä sokkelia ja kahta malliakin vielä, ja sain kantapään kautta kokea että 70-luvun sokkelimallia ei saakaan vaihdettua siihen nykyversioon. Että joo. En mene yksityiskohtiin, koska lietsoisin vain itseni raivoon.

Toisessa laatikostossa sokkeli oli väärinpäin, joten ihan Remontti-Reiskana käänsin sen oikeinpäin. Lasken sen ihan oikeaksi työksi, koska käytin yhtä (1) työkalua eli jotakin pihtijuttuja, kun sokkelin puutapit oli vähän tiukassa. Oli tosi miehekäs olo, melkein oisin sellaisen työkaluliivin tarvinnut. Vähän tosin meinasi naama nyrjähtää siinä vaiheessa kun tajusin etten missään vaiheessa tullut mitanneeksi mahtuuko laatikostot tuohon päätyyn ja jouduin toteamaan että mahtuu kyllä, mutta laatikot eivät mahdukaan avautumaan. Parin sekunnin ajan teki mieli tuikata koko pska tuleen, mutta pienellä hienosäädöllä sain laatikostot mahtumaan ja laatikotkin saa peräti auki :D

.
.

Kuvissa näkyy myös mun toinen hankinta, joka saapui viikkojen odotuksen jälkeen eBaysta, tuo kynsilakkateline nimittäin. Kyllä on kiva! 22 euroa maksoi ja tuohon mahtuu 50-60 lakkapulloa. Siihen säilön jatkossa swatchausta tai ensipuraisua odottavat lakkapullot. Nämä kuvat on otettu heti lipastojen roudaamisen jälkeen, enkä vielä oikein tiedä mitä laittaisin tuohon lipastojen päälle. Kynsilakkatelineen lisäksi siis. Toistaiseksi siinä on meikkisieniä, vanupuikkoja ja Ikean peili, joka on kyllä kätevä meikkauspuuhissa mutta vie hirvittävästi tilaa.

.
.

Kuvat on vähän epätarkkoja, varmaan koska mun kädet oli niin väsyneet kaikesta fyysisestä työskentelystä :D

Vaikeuksien kautta voittoon siis! Puoli vuotta siihen meni, mutta sain ostettua second-handina viisi Muuramen laatikostoa halvemmalla kuin mitä yksi uusi laatikosto olisi maksanut. BOOM! Kannatti! Enää mun täytyy tilata maitolasikansi sen pilalle mennen lipaston päälle ja sitten voin taas unohtaa kaiken Muurameihin liittyvän hetkeksi. (Koitin muuten liki kaikkea mahdollista siihen tahraan, mutta mikään ei auttanut, ei edes Universal Stone jota suurin osa ehdotti. Mutta ei se ostos hukkaan mennyt, hinkkasin nimittäin Universal Stonella kylppärin lattian saumat säihkyvän valkoisiksi. Good stuff, kiitoksia siis vinkistä sen suhteen :) )

Translation: My drawer hunt is now over. Finally. I’ve collected 5 second-hand Muurame design drawers in the past six months. Can’t say it was easy or fun but nevertheless it was worth it. 

Continue Reading

Uusia yksityiskohtia

Meidän huusholliin on mystisesti saapunut muutamia kivoja yksityiskohtia ja pieniä juttuja (jos joku kysyy, niin ostostelun kanssa asialla ei oo mitään tekemistä), sekä oman paikkansa nyt löytäneitä, vanhempia sisustustavaroita. Kokosin tähän pienen kuvakimaran ilahduttavista esineistä.

.
.

Kuparin värinen, hassun krumeluurinen peilipohjainen tarjotin löytyi Prismasta ja maksoi 14,90 euroa. Täydellinen paikka mun kallisarvoisille meteoriittirasioille ja soveltuu myös kuvausalustaksi. En oo lähtenyt vielä tähän vallitsevaan kuparivillitykseen kauheasti mukaan, mutta tämän tarjottimen kohdalla joustin ja hyvin se tähän mustavalkoiseen harrastusnurkkaukseen solahti. Tarjottimen taustalla näkyykin norsutaulu, jonka tunnearvo on tosi korkea. Ihana ystäväiseni piirsi sen mulle ihan muuten vain :) Olin ihastellut vastaavia eläintauluja heidän kotinsa lastenhuoneessa ja M sitten väkersi mulle oman. Jotku ne vaan osaa. Toiset ihastelee. Kiitos M <3

.
.

Lukunurkkauksen pöydälle löysin Ellokselta kaksi imagolaatikkoa. Ei niissä mitään tietenkään säilytetä, mutta ovat kahviaiheisia, kuluneen näköisiä ja sopivat täydellisesti yksiin Outlet Tukusta ostamani kellon kanssa.

.
.
.
.
.
.

Joululahjaksi sain mun serkulta kaikkea pientä ja ihanaa sisustustavaraa, kuten esimerkiksi ylläolevan E-mukin. Se piti tottakai saada työpöydälle. Pakettiin kuului myös mustavalkoraidallinen kangaskori, jonka sijoitin yläkertaan portaiden viereen. Se säilöö sisäänsä villasukkia ja tossuja. Molemmat tavarat on Lifestyle Nordic -putiikista Oulusta, myös verkkokauppa löytyy. Kannattaa kurkata, varsinkin jos tykkää mustavalkoisuudesta! Ihania esineitä :)

.
.

Sain pari viikkoa sitten meille kylään lapsuudenkavereita peräti kolmin kappalein, ja he toivat mulle MUSTIA VANUPUIKKOJA! Olin kuulemma ainoa ihminen jonka voisi kuvitella innostuvan moisesta…ai miten niin :DD

.
.

NEROKASTA, I say. Vanupuikkorasian sain muuten mun äidiltä, oli bongannut sen sisustusliike Daysta Forumista. Kylläpä ihmiset osaakin ostaa mulle lahjuksiksi kaikkea juuri sopivaa!

pentik maljakko
.

Tästä ruokapöydällä majailevasta lasiesineestä oon ehkä eniten innoissani. Pentikin kaunis Violet -maljakko-kynttilänjalkahybridi ihastutti mua jo joulun aikaan mun vanhempien luona. Äiti oli laittanut maljakkoon sisään joulupalloja ja kokonaisuus oli älyttömän kaunis. Sitten välipäivinä kun oltiin porukalla Helsingissä ostoksilla, löysin saman maljakon puoleen hintaan Pentikin pop-up -myymälästä. Tarjoushaukka iski jälleen! :D Tuo kynttiläkuppi on siis nostettavissa pois ja sitä voi käyttää erikseenkin, jolloin alaosa soveltuu maljakoksi. Minä päädyin käpyihin ja viinipullonkorkkeihin :) Sain kyllä _muutamia_ irvailevia kommentteja siitä että ostin kaupasta maalattuja käpyjä (Lifestyle Nordicista nekin itse asiassa), mutta pysyn päätökseni takana. Ei oikein napeksinut lähteä metsään keräämään jotain oravien kuolaamia ruppanakäpyjä, saati että olisin maalannut niitä. Ja nuo sisustuskävyt oli nekin puoleen hintaan ja maksoi vaan pari euroa. Viinipullonkorkkien suhteen sentään näin kovastikin vaivaa, jonkunhan nuo kaikki pullot oli tyhjiksi juotava. Nii että on tässä töitäkin tehty sisustuksen eteen.

.
.
.
.

Pöytäliina on sekin alelöytö, mun siskon bongaus itseasiassa. Mustavalkoinen, hopealangalla terästetty kaitaliina löytyi Indiskasta ja taisi maksaa 9 euroa.

.
.
.
.

Alakerran kylppäriin löytyi täydellisen värinen saippuapumppu H&M Homesta ja Pentikin vuosia vanhat kynttilänjalat löysivät paikkansa kodinhoitohuoneen tasolta Riviera Maisonin peilin vierestä. Peili ostettiin asunnon edellisiltä omistajilta ja onhan se komea. Kuva on tarkoituksella tiukkaan rajattu, jotta sain luotua illuusion harmonisesta kodinhoitohuoneesta, jossa viikkaan pyykkiä ja visertävät linnut istuu mun olkapäillä ja kauriit mussuttaa ruohoa takapihalla. Oikeastihan kodinhoitohuoneen on vallannut koiranruokasäiliöt (kolmea erilaista safkaa löytyy, kaikkia kymmenisen kiloa), pyykit, ryönä ja IT-tuen kahviasema. Hän löysi sisäisen baristansa joulun tienoilla ja osti kahvimyllyn, Aeropressin, vaa’an kahvipapuja varten sekä veden lämpötilan optimaalisena pitävän vedenkeittimen. Ja seitsemää erilaista kahvia. Ja toki itse kahvinkeitinkin on joukossa mukana. Ja biojätekori kahvinpuruille. Ja lisäosat kaikkiin em. laitteisiin. Mutta joo kauheen nätisti on kynttilät tuossa eikä yhtään oo sotkuista!

.
.

Jos meidän koti vähän suuremmassakin mittakaavassa kiinnostaa ja aikaisemmat kotipostaukset ovat luikahtaneet ohi silmien, tässä linkit: alakerta, yläkerta, piha ja harrastusnurkkaus.

(Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: They say Devil is in the details, but mine are pretty.

Continue Reading

Meikkaushuone / Vanity Room

Mä haluaisin tietää miten on mahdollista, että oon kuvannut meikkaus- ja lakkauspisteeni marraskuussa ja julkaissut parin viikon aikajaksolla kaikki muut asuntopostaukset (1, 2 ja 3), mutta tämä tärkein jäi julkaisematta? Tervetuloa täysin organisoimattomaan blogiini ja elämääni! :D

No mutta, itseruoskinta sikseen ja asiaan! Mun edellinen possuilupiste oli pienessä yläkerran ”aulassa”, jossa tilaa oli vain reilun metrin leveydeltä. Eli ei kovin paljoa… kolme vuotta vanha juttu silloisesta nurkkauksesta löytyy täältä. Silloin ei vielä meikkihommat kiinnostaneet läheskään tällä volyymilla kuin nyt, ja tilaa tarvitsin lähinnä kynsienlakkaushommiin. Myöhemmin meikit ja muut levisivät samaan tilaan ja ahdasta oli, kuten voi kuvitella. Haaveilin tilavasta harrastusnurkkauksesta keskimäärin neljä kertaa päivässä, joten voitte varmasti ymmärtää miten tuhinoissani olin kun pääsin uudessa asunnossa järjestämään omaa tyttöilyaluettani. Tosin matka oli kohtuullisen raskas, kuten ehkä muistatte

.
.
.
.

Mun itsehallintoalueeni on yläkerrassa. Työpöydän edessä on sohva ja telkkari, eli mulla on työpöydältä suora näköyhteys telkkariin. Which is important, kuten varmasti ymmärrätte. Netflix pyörimään ja kynsiä lakkaamaan, parhautta!

.
.

Työpöytänä on Muuramen Iso-Kolmonen ja pähkinänvärinen L-taso. Teetin lasiliikkeessä pöydän päälle lasitason, joten en pilaa pöytää esim. paholaismaisella kynsiliimahyökkäyksellä kuten edellisen pöydän kanssa kävi. Toivoin, että saisin piilotettua mahdollisimman paljon tavaraa laatikostoihin, mutta pöydälle jäi kuitenkin ne pakolliset eli meikkivoiteet, kynsilakanpoistoaineet, siveltimet, vanulaput ja miljoona muuta asiaa. Tuoli on Ikean Gregor, jos jotakuta kiinnostaa.

.
.

Pöytälaatikoston ylimmässä laatikossa on meikit. Tai oli kuvaushetkellä. Sittemmin järjestelin uudelleen ja levitin meikkien aluetta pöydän päälle ja toiseenkin laatikkoon..mut enivei, suurin osa on tuossa ylimmässä laatikossa.

.
.

Toisessa laatikossa on käyttämättömät ja swatchausvuoroa odottavat lakat, alus- ja päällyslakat, käsirasvoja ja niin edelleen.

.
.

Alimmassa laatikossa on leimauslakat, -laatat ja -tarvikkeet.

.
.

Nämä Maku Kitchen Lifen purkit ilahduttaa mua joka päivä, aivan ihania :) Ostin ne Tammer-Tukun liikkeestä Outlet Tukusta Vantaalta. Yhdessä on käsirasvoja, toisessa kynsiviiloja, pilkkutikkuja ja muuta härpäkettä ja kolmannessa kynsilakanpoistoainetta pumppupullossa.

.
.

Mun into metsästää käytettyjä Muuramen laatikostoja kärsi aika kovan inflaation syksyllä, joten lopetin etsimisen kun sain kaikki tärkeimmät palaset kasaan. Joskus jatkossa haluaisin kyllä tuon Ikean Expedit-neliölaatikoston tilalle lisää Muuramea, jotta alue näyttäisi yhtenäiseltä ja jotta säilytystilaa olis ihan maksimaalisesti. Nyt Expedit on lähinnä peittämässä tyhjää aluetta. Isoihin, mustiin kangaslootiin mahtuu kyllä ihan kiitettävästi tavaraa, mutta kyllähän oikea laatikosto olis kätevämpi käyttää. Ja nätimpikin. Mutta toistaiseksi Expedit ajaa asiansa hyvin ja kätkee sisäänsä erinäistä harvemmin käytettyä tavaraa. Laatikoston päällä on loppuun käytettyjen tuotteiden kori sekä puhdistusliinoja.

.
.

Matto on Vallilan Syvämeri. Halusin ehdottomasti valkomustan version ja sitä ei ollut missään. Tilasin sen lopulta näkemättä jostain rautakaupan nettisivuilta. Ja tykkään ihan hulluna :)

.
.

Takaseinällä on Muuramea kaikissa kolmessa koossa. Leveimmässä laatikostossa on mun kynsilakat (älkää huoliko, se ei ole täynnä :D), keskimmäisessä eli pienimmässä on koristelutarvikkeita, swatch-tikut, muistikirjoja ynnä muuta sälää. Laitimmaisessa on kuvausrekvisiittaa, kuvaamattomia tuotteita ja tyhjää tilaa. Normaalisti säilytän meikkauspeiliä tuossa laatikoston päällä, mutta se häiritsi kuvaamista liikaa joten siirsin sen piiloon. Tilanne on siis lavastettu.

.
.

Laatikostojen päällä on Guerlainin meteoriitit, vesipullo ja muuta tärkeää, kuten tädiltäni vuosia sitten saama taulu. En ole vielä päättänyt, kertooko se naisen itsenäisyydestä vai siitä, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Puhekuplassa lukee ”I don’t care! I’d rather sink than call Brad for help!”

.
.
.
.

Ikean tauluhyllyllä on mulle aivan erinomaisen tärkeä lapsuuskuva IT-tuesta, kavereilta kymmenisen vuotta sitten saadut keraamiset koristelaatat ja Ranskasta pieneltä torilta löytämäni iänvanha L’Oréalin hiustuotemainos vuodelta 1914.

.
.
.
.
meikkihuone_vanityroom-18
.

Pahoittelen eksessiivistä kuvamäärää. Mitä pidätte? :)

Translation: My vanity room (or area) at your service! What do you think? :)

Continue Reading