Trash Talk: marraskuu 2018

Sisältää saatuja tuotteita ja mainoslinkkejä.

Olin neljä päivää siskon luona kyläilemässä ja sillä välin kirjoittamattomia blogijuttuja pääsi kasaantumaan ihan hullu määrä. Voi kun ehtisi tai ymmärtäisi joskus ennakoimaan edes vähän näitä blogin kiireisimpiä viikkoja, niin ei aina tarttis painaa paniikkinappulaa jos alkuperäinen kirjoitusaikataulu ei pidäkään kutiaan. Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku on ihan nurkan takana, Jolie Boxin joulukuun painos odottaa esittelyään, kiireisille olis pari joululahjavinkkiä ja Instassa innostuitte kannustamaan mua kirjoittamaan myös mun astiahulluudesta. Ja nyt olis marraskuun roskatkin vielä esittelemättä! Aloitetaan niistä ennenkuin paniikkinappulani jää pohjaan.

HA! VIISI kangasnaamiota!! Taitaa olla mun kuukausiennätys. No okei, yksi naamioista on tarkoitettu jaloille eikä kasvoille, mutta silti.

Holika Holikan Lemon- ja Cucumber-naamiot* jatkavat tuttua linjaa, sillä näitä Holikan kangasnaamioita olen käyttänyt tosi monta. Tuoksut ovat mietoja ja miellyttäviä ja naamiot asettuvat kasvoille aika hyvin, tosin mulkosilmäni tarvitsisivat vielä isommat silmänreiät. 4/5

Garnierin silmänympärysnaamio oli todella hyvä! Istui silmien ympärille kuin valettu ja kosteutti tosi tehokkaasti. Kiva viilentävä efekti. Bonuksena se, että tätä käytettäessä näyttää Zorrolta tai Teen Age Mutant Ninja Turtlelta. Ostan kyllä toistekin. 5/5

Mizonin kangasnaamio* oli erityisen mieluisa! Mahtavat kosteutustehot ja erinomainen istuvuus. 5/5

Kocostarin kosteutussukat* mun olisi pitänyt kaivaa esiin jo paljon aiemmin. Jalkojeni ihon tilanne on nimittäin jälleen kriisiytynyt ja vaikka nämä sukat kosteutti yllättävän paljon, eivät ne tietenkään voineet mitään kantapäiden halkeamille. Lienee aika taas käyttää kuorintasukkia. 4/5

MACin Mineralize Moisture Foundation -meikkivoide on ihan hullun vanha ja pullossa oli enää roippeet jäljellä. En tiedä miksi tää edelleen pyöri laatikossani. En muista kovin tarkkaan millainen tämä oli, joten en osaa pisteyttää. Ohut ja kosteuttava ainakin, ja muistan tykänneeni tästä. Ensimmäinen MAC-ostokseni itseasiassa :)

L’Oréal True Match -meikkivoide* oli mun kevään (ja kesänkin) suosikkeja. Esittelinkin meikkivoiteen parhaita erilaisia meikkivoiteita koskevassa jutussani täällä. Talveksi tämä on mulle liian kevyt ja ohut, mutta kokonaisuudessaan oikein hyvä ja kohtuuhintainen meikkivoide. 4/5

Rimmel Lasting Finish -puuteri on ajalta jolloin leipää ei saanut vielä viipaloituna kaupasta ja ruoka kokattiin avotulella. Noin karkeasti arvioiden. En ymmärrä miten näitä aarteita aina hautautuu laatikoihin joita kuitenkin siivoan säännöllisesti.

The Body Shop Frosted Berries -vartalonkuorinta* on viime vuoden joulutuote ja sain sen käytettyä sopivasti loppuun ennen tämän vuoden joulua :D kivan talvinen, marjaisa tuoksu ja hauskan tahnamainen koostumus. Kuori tosi tehokkaasti. 4/5

The Body Shopin Virgin Mojito -vartalovoi on ikisuosikki, johon en varmana ikinä kyllästy. Jemmoistani löytyy vielä yksi purkki tätä ihanaa nektaria <3 5/5

L’Occitanen Verbena-vartalovoide * tuli viime vuoden joulukalenterista ja käytin sen käsivoiteena. Kätevä käsilaukkukoko :) Kropalleni tämä ei kosteutustehoiltaan kuitenkaan riittäisi. 4/5

Little Butterfly -merkin yövoiteen näyte tuli Jolie Boxista ja kului parissa illassa. Tää oli ihana! Täyteläinen, silottava ja kosteuttava. En kuitenkaan osaa pisteyttää pelkän näytteen perusteella.

X-tran kynsilakanpoistoaine on paras. Halva ja hyvä. 5/5

Mereneidin kynsiliima oli hyvä, kunnes muuttui liisteriksi joka ei kuivunut koskaan. 3/5

Trind Nail Repair on aine, jota ilman kynteni eivät selviä. 5/5

Viimeisenä nolo roskakasa. Kasassa on ripsareita, kajalkyniä ja eyelinereita, kaikki sen verran vanhoja että niiden oli aika mennä ihan turvallisuussyistä. Löytyivät meikkipöydän organisoinnin yhteydessä.

Joulukuu näyttää roskien suhteen aika huonolta, sillä purkkeja ei ole tyhjentymässä juuri yhtään…mutta ainahan voin siivota jonkun laatikon taas :D

(Saadut tuotteet merkitty tähdellä. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Syksyn suosikkiripsari: L’Oréal Unlimited Mascara

Tänään tarjolla on pikavinkki mainiosta mascarasta! Ripsivärejä tulee markkinoille jatkuvasti ihan valtavia määriä, minkä vuoksi hyvin harvoin enää ostan kahta kertaa samaa ripsiväriä. Aina on jokin uusi tuttavuus odottamassa, kun hyvästelen edellistä. Sain kuitenkin nyt kokeiltavakseni niin hyvän mascaran, että tämä tuskin jää kertakokeiluksi. Kyseessä on L’Oréalin Unlimited Mascara.

Ripsivärit ovat monesti parhaimmillaan vasta useamman käyttökerran jälkeen, kun massa on paksuuntunut juuri sopivasti, mutta Unlimitedin kohdalla tiesin heti ensimmäisellä vedolla että nyt on hyvä. Hassun mallinen hylsy kätkee sisälleen erinomaisen kumiharjan ja täydellisesti koostuneen ripsivärimassan.

En aiemmin juurikaan pitänyt kumiharjoista (en tiedä onko nämä oikeasti kumia, mutta sillä nimellä olen tämän tyyppisiä harjoja oppinut kutsumaan), mutta nyt olen tajunnut niiden hienouden. Jämäkät kumiharjat erottelevat hennotkin ripset kunnolla ja niiden avulla saa väriä joka puolelle ripsiä. Erottelevuus onkin mun mielestä Unlimitedin parhaita puolia. Sitä voi myös kerrostaa, joten tuuheuttakin saa jos sitä kaipaa. Harjasten asteittainen lyheneminen kapeaa kärkeä kohti mahdollistaa tosi siistin levityksen, eikä ripsivärituhruja tarvitse pelätä. Paras ominaisuus harjassa on kuitenkin sen taittuva varsi!

Tää on oikeasti ihan hiton kätevä! En ole osannut edes kaivata taittuvaa vartta, mutta nyt kun olen sitä kokeillut, kaikki tavalliset ripsarit tuntuu kädessä hankalilta :D Harjaa on jotenkin paljon helpompi käsitellä ja harjan saa istumaan ihan ripsien tyveen saakka ilman jännetuppitulehdusta. Mahtavaa!

Hassun mallinen pullo ei kuitenkaan saa multa ylistystä, sillä se on turhan tilaavievä meikkipussissa tai laatikossa. Se on kuitenkin vain pieni miinus, ja ainakin pullo jää hyvin mieleen ensivilkaisullakin. Ei tartte kaupassa muistaa minkä nimistä mascaraa hakee, kun voi vaan etsiä sitä tiimalasihenkistä hylsyä!

Myös Karkkipäivän Sanni kehui tätä ripsiväriä, joten en ole fanitukseni kanssa yksin! L’Oréalin Unlimited Mascara on ihan vasta tullut myyntiin ja sitä on saatavilla mm. tavarataloissa ja elevenillä .

Mikä teidän tämän hetken suosikkiripsari on?

P.s. Muistanette ehkä kun hehkutin sekä omassa postauksessaan että loppuneiden postauksessa The Body Shopin hiuskuorintashampoota? No, kävin pari päivää sitten ostamassa uuden purkin loppuneen tilalle ja tietysti NYT sitten Bodarilla on kanta-asiakaspäivät, eli nettikaupassa tuotteet (poislukien joulukalenterit) -20% ja meikit -30%. Myymälöissä sama homma. Alepäivät kestää sunnuntaihin 30.9. saakka. Aattelin vaan vinkata, ettei teille käy samoin kuin mulle :D terveisin epäonnistunut tarjoushaukka…

(Ripsiväri saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Testijonossa seuraavana: supervoiteet L’Oréalilta

Tykkään ihan mahdottomasti ihonhoitotuotteista ja uusiin sellaisiin tutustumisesta, mutta niissä on yksi pieni miinus: tuotteen testaaminen kestää aika kauan, sillä ihan parin käyttökerran perusteella harvoin pystyy sanomaan tuotteesta yhtään mitään. Testauskauden hitaus aiheuttaa sen, että joskus ihonhoitopurkit suorastaan ruuhkautuvat ja osa tuotteista joutuu odottamaan käyttöönottoa pitkäänkin. Olen tässä nyt paria eri sarjaa testaillut sen verran, että nyt alkaa olla aika siirtyä kokeilemaan jotakin uutta ja nämä purkit ovat mulla testijonossa seuraavina.

Pääsin äitienpäivän tienoilla tutustumaan L’Oréalin uusiin anti-age -tuotteisiin ja sain nämä kuvissa näkyvät tuotteet kotiin testattavaksi. Kärsivällisesti ne ovat kaapissa odottaneet! Halusin ajoittaa nämä syksyyn, kun a) vanhenen taas vuodella b) iho alkaa jälleen kitistä kuivuuttaan syysilmaston myötä. Molemmat kohdat on nyt saavutettu.

Uusia anti-age -sarjoja on kolme: Revitalift Laser on suunnattu normaalille 40+ iholle, Revitalift Cica Cream herkälle iholle ja lisäksi miehille on omat tuotteensa.

Laser kehuskelee nimensä mukaisesti sillä, että tulokset ovat näillä ihonhoitotuotteilla yhtä hyviä kuin ihon laserhoidoissa! Rohkea väite, jota todellakin haluaisin testata. Taidan tuupata tuon kasvovoiteen äidilleni, sillä hän on suoraan kohderyhmää, ja edellyttää sitten raporttia. Terveisiä vaan äiti, joudut koekaniiniksi! Glykolihappoa sisältävät kuorintalaput taidan pitää itse, sillä en malta olla kokeilematta näitä. Olen tykännyt Pixin Glow Tonic -kasvovedestä tosi paljon ja nämä laput toimivat vähän samalla idealla: kuorii ilman rakeita, uudistavat ihoa ja eliminoivat mm. kuivat rämmäleet ja kuolleen ihosolukon. KIINNOSTAA.

Cica Cream (lausutaan muuten ihan suomalaisittain sika) viittaa Centella Asiaticaan eli tiikeriyrttiin, joka kasvaa Aasiassa ja on saanut lempinimensä siitä, että tiikereiden kerrotaan hierovan itseään siihen parantaakseen haavojaan. Kasvilla on siis ilmeisesti ”parantavia” eli ihoa korjaavia ominaisuuksia. Niinpä sitä hyödynnetään kosmetiikassa nimenomaan ikääntymisen merkkien häivyttämisessä ja kuivan ihon hoidossa. Kuulostaa ihan hullun kiinnostavalta!

Sain kokeiltavaksi päivä- ja yövoiteen sekä silmänympärysvoiteen. Näissä on todella miellyttävä tuntuma ja keksin heti, että tuo silmänympärysvoide etenkin toimii varmaan kuin häkä myös kynsinauhavoiteena! Kokeilin sitä nimittäin pr-tapahtumassa kynsinauhoille ja se teki niille heti ekalla käyttökerralla ihmeitä. Kohta sekä naamani että kynsinauhani muistuttavat jälleen teini-ikäistä Emmaa! En malta odottaa :D

Miehillekin on tosiaan oma Vita Lift -sarjansa. Testattavana on silmänympärysvoide ja kaksi kasvovoidetta. Poikaystävälle töitä!

Palaan näihin, kun saan testausrupeaman vauhtiin. Halusin kuitenkin kertoa näistä jo tässä vaiheessa, koska tuskin olen ainoa joka kiinnostuu tällaisista tuotteista. Onko joku teistä jo kokeillut, tai oletteko tehneet jotakin muita kiinnostavia ihonhoitotuotebongauksia, joista mun pitäisi tietää? Kertokaa kommenttiboksissa!

Älkää sitten säikähtäkö jos vähän tästä nuorenen! :D

(Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Continue Reading