Kiinnostavimmat kosmetiikkajoulukalenterit 2018

Tiedän, on vasta lokakuu, mutta joulukalenterishow on jo hyvää vauhtia käynnissä ja muhinut ajatuksissani jo syyskuusta lähtien. Moni bloggaajakollegani on jo aikoja sitten tilannut ensimmäiset kalenterinsa, mutta minä halusin vähän tuumailla ja tutkailla ennenkuin _sitoudun_ mihinkään kalenteriin :D Vaihtoehtoja on aivan valtavasti enkä edes yritä listata niitä kaikkia, mutta poimin tähän postaukseen mun tärpit, suositukset ja hyvät huhupuheet. Nostan tässä esiin lähinnä siis ne kalenterit, joista joko mulla itselläni on hyviä kokemuksia tai olen luotettavista lähteistä kuullut positiivisia arvioita. Kaikki listaamani kalenterit ovat myös helposti hankittavissa eivätkä vaadi tilauskikkailuja ulkomailta.

L’Occitane. Lempi-ihonhoitomerkkini on julkaissut useana vuonna joulukalenterin, ja mulla on se kolmena vuonna ollutkin. Viime vuonna peruskalenterin rinnalle tuli myös Premiumkalenteri eli luksusversio, jossa on isompia ja myös arvokkaampia tuotteita kuin perusversiossa. Joulu tuli mulle aikaisin, sillä sain Loksun premiumkalenterin tänä vuonna pr-kappaleena!

Kalenteri näyttää ensin ihan tavalliselta isolta boksilta, mutta se onkin suunniteltu jonkinlaiseksi palapeliksi tai kosmetiikkaharrastajan Rubikin kuutioksi. Kalenteri jakautuu kahteen ”torniin”, jotka pyörivät ympäri täydet 360 astetta ja niiden jokaisella sivulla on laatikoita joihin tuotteet on piilotettu. Vähän vaikea selittää, mutta ehkäpä ehditte nähdä Instastoryyn laittamani videonpätkän (ja jos ette, voin laittaa sen sinne uudestaan myöhemmin). En tule ehtimään joulukuussa kertaakaan ajoissa töihin, kun yritän aamukankeilla aivonystyröilläni löytää oikeaa luukkua :D

Premium-versio maksaa 89 euroa ja klassikkojoulukalenteri 54 euroa. Klassikko on joka vuosi ollut helposti hintansa arvoinen, enkä usko premiumin tekevän poikkeusta (en tietenkään ole tutustunut sisältöön, koska haluan yllättyä). Joulukalenterit ovat myynnissä L’Occitanen liikkeissä ja verkkokaupassa  sekä Elevenillä.

Lumene. Ostin viime vuonna Lumenen joulukalenterin tehtaanmyymälästä puoleen hintaan siinä vaiheessa, kun joulukuuta oli kulunut jo puolet. Onneksi ostin, sillä Lumenen ensimmäinen joulukalenteri oli mielestäni vuoden paras! Todella vakuuttava avaus, ja sen vuoksi halusin kalenterin ehdottomasti tänäkin vuonna. Viivyttelin kuitenkin hetken kun oli näitä sitoutumisvaikeuksia, mutta kun bongasin kalenterin Cocopandalta -30 % alessa, ostopäätöstä ei tarvinnut enää sekuntiakaan viivyttää. Kalenteri on siis mulle nyt matkalla ja toivottavasti sisältö on yhtä timanttinen kuin viime vuonna! Tätä kirjoittaessani kalenteri on Cocopandalla -25 % alessa, joten ei kannata viivytellä yhtään, sillä muut kaupat eivät takuulla laita kalenteria aleen ennen joulukuuta – jos niitä sinne asti edes riittää. Lumenen kalenterin saa tilattua (muita verkkokauppoja edullisemmin) myös eleveniltä ja Kicksin verkkokaupastakin se löytyy. Toki myös kivijalkakaupoista sitä saa.

(Välihuomautus: Kicksissä on näköjään tosi monta kiinnostavaa kalenteria myynnissä, kuten NYX, Clinique ja Rituals. Mulla ei ole niistä mitään koskaan ollut joten en osaa sanoa kalentereista mitään, mutta nuo kaikki kolme kiinnostaisivat! Ritualsin kalentereista ainakin on kovasti tänä vuonna kohistu. Valikoima löytyy täältä. Nyxin kalenteri löytyy myös Cocopandalta. )

The Body Shop. TBS:llä on tänäkin vuonna kolme erilaista kalenteria kolmesta eri hintaluokasta, mikä on mun mielestä tosi hyvä systeemi. Toissavuonna sain pr-kappaleena sen kalleimman Ultimate-kalenterin, ja olin tosi tyytyväinen siihen (viime vuonna sain välipäiväkalenterin, joka oli tosi hauska idea ja tulee myyntiin tänäkin vuonna). Joukossa oli täysikokoisiakin tuotteita ja myös kausisarjojen edustajia, eikä mitään turhaa täytettä. Halvemmissa kalentereissa on tietenkin enemmän sellaista sälää ja oheistuotetta, mutta kun nyt kyyläsin TBS:n kalenterien sisällöt, olin positiivisesti yllättynyt. Halvimmassakaan kalenterissa ei ole kovin montaa ”sälätuotetta”. Kuitenkin itse panostaisin Ultimateen, sillä sen sisältö oli yksinkertaisesti timanttinen ja haluan kalentereistani mahdollisimman paljon kosmetiikkavastinetta rahalle. Tänä vuonna kalenterien ulkoasu on päivitetty ja muutos on tosi onnistunut, sillä kalenterien ihanat eläinkuosit ovat tosi kauniita! Kalenterit ovat myynnissä verkkokaupassa ja TBS:n myymälöissä.

Essie. Tässä tullaan huhupuheisiin, sillä Essien kalenteria mulla ei koskaan ole ollut. Essie pitää kuitenkin aikalailla ykköspaikkaa henkilökohtaisella parhaiden lakkamerkkien listallani, ja bloggaajakollegat ovat kertoneet, että Essien joulukalenterissa sai hyvin vastinetta rahoilleen. Kynsilakkakalentereita on muutenkin tosi vähän olemassa, joten jos kynsituotteita halajat, suosittelen valitsemaan niistä vähistä vaihtoehdoista Essien. Kalenteri löytyy Eleveniltä hintaan 89,20 euroa. Muistattehan, että mun alekoodilla LAKKAMANIA15 saatte -15% alennuksen kynsituotteista ja kaiken järjen mukaan tämän joulukalenterin pitäisi sen alennuksen piiriin kuulua :)

Eleven. Tämä on vielä mysteeri. Ostin viime vuonna Elevenin ensimmäisen joulukalenterin ja vaikka siinä oli paljon hyvää, löysin myös kritisoitavaa. Tiedän, että Eleven on tehnyt tämän vuoden joulukalenteriin muutoksia viime vuoden palautteen perusteella, mutta toistaiseksi tämän vuoden kalenterista on tihkunut ihan minimaalisesti tietoa. Tiedän vain, että kalenteri tulee tänäkin vuonna myyntiin ja olen hyvin kiinnostunut siitä, millainen kaltsu tänä vuonna on. Päivitän postaukseen tietoja heti kun saan niitä! LISÄYS 25.10.: Nyt kalenteri on myynnissä!! Viime vuodesta poiketen kalenterin sisällön saa halutessaan tsekata etukäteen ihan kokonaisuudessaan. Kalenterin laatikko on monikäyttöinen, se palvelee säilytyslaatikona luukkujen avaamisen jälkeen. Lootassa on tilanjakajatkin valmiina! Huippu bonus on, että kalenterin hiilijalanjälki on sataprosenttisesti hyvitetty! Kalenterissa on 24 luukkua, mutta peräti 30 tuotetta, sillä osassa luukuista on kaksi tuotetta. Kalenteri sisältää paljon selektiivisiä merkkejä, ja todennäköisesti senkin vuoksi hinta on 139 euroa. Kalenteriin voi tutustua tästä

Aikaisempien vuosien joulukalenterianalyysit löytyvät blogista joulukalenteri-hakusanalla. Sieltä löytyy tietoa männävuosien L’Occitaneista, elevenistä ja The Body Shopista.

Joko te olette sitoutuneet johonkin joulukalenteriin tai aiotteko sellaisen hankkia?

(L’Occitanen kalenteri saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Continue Reading