Uutta L’Occitanelta: Aqua Réotier

Nyt pitäisi olla nopea ja noheva kirjoittaja, koska mulla on taas useampi rauta tulessa kuin olisi toivottavaa. Asunto pitäisi siivota, pyykkishow on kesken, essien kesäkokoelma houkuttelee swatchaamaan ja koska Lontoon reissu kuumottelee ihan nurkan takana, pitäisi varata aikaa myös pakkaamiselle ja lähtövalmisteluille. Mulla on myös keskikokoisen tunturin korkuinen kasa kuvattavia tuotteita odottamassa että ehtisin paneutua niihin. Kohta on pakko, koska nyt lähtee julkaisuun viimeiset valmiit kuvat. Halp.

L’Occitane on lanseerannut pitkästä aikaa ihan kokonaan uuden tuotelinjan. Uutinen tietysti muutti mun aivot yhdeksi suureksi huutomerkiksi, sillä tuotelinjan ydinasia on tehokas kosteutus. Jes! Tätä olen odottanut!

Aqua Réotier -tuotteissa käytetään Réotier-lähteen kalsiumpitoista vettä, mistä sarjan nimikin tulee. Lisäksi niissä on lemppariani hyaluronihappoa, joka sitoo kosteutta iholle, ja glyseriiniä.

Tuotesarjaan kuuluu kasvovoide, kasvogeeli, puhdistusgeeli, kosteussuihke ja essence eli hoitoneste. Sain testattavakseni kasvovoiteen, -geelin ja hoitonesteen.

Aqua Réotierin väri kautta linjan on raikas vaaleansininen, ja senkin perusteella osasin odottaa raikasta tuoksua. Siltikin ilahduin ja yllätyin positiivisesti ensinuuhkaisulla. Tuotteet tuoksu on poikkeuksellisen miellyttävä, todella puhdas ja virkistävä.

Kasvovoide ampaisi mulla heti testijonon ohi ja suoraan kylppärin kaappiin, jossa säilytän parhaillaan vakkarikäytössä olevia tuotteita. Todella miellyttävä, täyteläinen ja kosteuttava kasvovoide! Geeliversio on sekin tosi kosteuttava, mutta suunnattu rasvoittumiseen taipuvaiselle iholle. Geeli jää iholle mattapintaisempana ja ”napakampana” kuin voide. Suurimmassa osassa geelimäisistä tuotteista on sellainen tietty, omaleimainen ihotuntuma ja itse en siitä kovin paljon pidä, sillä väistämättä ajattelen ettei iho ole saanut tarpeeksi kosteutta vaan kiristelee. Aqua Réotierin geelin kanssa varsinaista kuivumiskiristelyä ei tunnu, mutta silti tuntuu että jotakin lisää sen päälle pitäisi saada. Olen kuitenkin onnistuneesti näillä alkukesän helteillä käyttänyt geeliä päivävoiteena. Lähtökohtaisesti kuitenkin suosittelisin creamia kuivalle iholle ja geeliä sekaiholle.

Moisture Prep Essence eli hoitoneste on ollut mulle mieluisa. Oon vähän hitaasti lähtenyt tähän hoitonestebisnekseen mukaan, vaikka ihotyyppini puolesta mun olisi pitänyt ymmärtää tuotteiden kerrostamisen hyödyt jo vuosia sitten. No, parempi myöhään. Oon nyt jo pidempään käyttänyt The Body Shopin Roots of Strength -sarjan hoitonestettä* ja se on hyvin vesimäistä ja imeytyy ihoon samantien. Aqua Réotier sen sijaan on koostumukseltaan paksumpaa, sellaista veden ja ohuen geelin välimaastoa. Se ottaa hetken imeytyä, mutta kosteuttaa niin hyvin, että pari kertaa olen meinannut unohtaa lisätä seerumin ja kasvovoiteen :)

Hoitonesteen koostumus vaikuttanee siihen, etten ihan sopivaa seerumia ole sen kaveriksi vielä löytänyt, vaan olen saanut aikaan tuotteiden rullaantumista meikin alla. Tai no en tietenkään tiedä onko rullaantumiseen ollut syypäänä seerumin ja hoitonesteen yhdistelmä, vai meikkivoiteen ja päivävoiteen, vai jokin muu.  Joka tapauksessa olen päätellyt, että paksu ja silikonisen tuntuinen Roots of Strength -seerumi* ei ehkä ole paras yhdistelmä Aqua Réotierin hoitonesteen kanssa, vaan vesimäisempi seerumi sopisi varmaan paremmin (jään odottamaan, että Aqua Réotier täydentyisi myös seerumilla!). Testailut tieteen nimissä jatkuvat, mutta niin tai näin, tämä uusi tuotesarja on todella tervetullut uutuus L’Occitanelle ja ilahduttanee niin kuiva- kuin sekaihoisiakin.

Sarja on tullut nyt kesäkuussa myyntiin. Käykää kokeilemassa! Tuotteet ovat tilattavissa myös L’Occitanen verkkokaupasta.

(Tuotteet saatu. Tähdellä merkityt linkit ovat mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading