Epäkelmuilu

Hola! Nyt olis vähän pirteämpi lakkaus luvassa kuin viimeksi. Päätin kelmuilla, koska edellisellä kerralla se onnistui melko kivuttomasti ja kuvittelin hallitsevani tämän ah-niin-helpoksi mainostetun lakkaustekniikan.

En muuten osannut. Tein nämä kynnet kahdesti, ja siinä oli kaksi kertaa liikaa.

saran wrap
.

Lakkasin pohjaväriksi China Glazen Pink-ie Promisella, jolta odotin paljon ja sain hyvin vähän. Lakka on ärsyttävän paksua eikä tasoitu itsekseen vaan jää pinnaltaan epätasaiseksi. Onneksi kuitenkin peitti kahdella kerroksella, eikä epätasaisuus kelmuilun pohjalla mitään haittaa, mutta toista kertaa en tähän lakkaan tartu.

Odotin todella pitkään ennen seuraavaa vaihetta, jotta Pink-ie Promise olisi varmasti kuiva. Levitin kerroksen Essencen Ultimate Pinkiä päälle ja töpöttelin elmukelmulla kuvioita kynsille. Muuten hyvä, mutta alla ollut Pink-ie Promise suli uuden lakkakerroksen vaikutuksesta ja tarttui kelmun mukaan kuin purkka tukkaan. Miksi kukaan ei kertonut mulle, että pikakuivattaja on välttämätön välivaihe tässä hommassa?! Noh uusiksi meni, mikä olisi jo sinänsä ärsyttänyt tarpeeksi, mutta Pink-ien assface-koostumus vaan lisäsi mun raivoa.

IMG_0360
.

Toinen kierros onnistui periaatteessa paremmin, harmi vain että koko kelmuiluefekti jäi puuttumaan oikeastaan kokonaan :D En minä ainakaan näissä kuvissa mitään marmorikuviota nää. Ilmeisesti Essencen Ultimate Pink on aivan liian pigmenttinen tähän hommaan. Lopputulos oli lähinnä möykkyinen, mutta onneksi päällyslakka pelasti tilanteen edes jossain määrin. Piirsin sitten uudella Barry M:n Nail Art Penillä V-kuviot kynsille viemään huomiota pois epäonnistuneesta marmoripinnasta ja kuvaamaan mun ”VOIVVVVVVVV…” -olotilaa.

IMG_0357
.

Tykästyin muuten tuohon Nail Art Peniin kovasti. Barry M:n vekottimella saa yllättävän peittävää jälkeä, peittävyys on huomattavasti parempi kuin Sally Hansenin kynsikynissä (vapaa suomennos..), eikä jälki leviä päällyslakan mukana kuten Pretty Womanin kynissä. TYKKÄÄN. Pikakuivattajan päälle kynällä on tosin hieman haastava piirtää. Pikakuivattaja tekee lakkauksen pinnasta niin kovan ja liukkaan, ettei kynän jälki meinaa siihen tarttua kunnolla. Siitä syystä osassa mun V-viivoista on epätasaisuutta, jota tosin kukaan tuskin livenä huomasi.

Lakkaus oli lopulta kuitenkin mulle mieluinen, joten vaikeuksien kautta voittoon tällä kertaa :)

Translation: Try saran wrap manicure, they said. It’s easy and fool-proof, they said. *sigh*

Continue Reading